Jallu, Kalle ja Ratto lopetetaan

>
Vielä pari vuosikymmentä sitten miestenlehtiä kannettiin koteihin postin mukana joko muovitettuna tai esimerkiksi ruskeassa kirjekuoressa. Viime vuosina internet on kuitenkin tappanut lukemattomia miestenlehtiä ympäri maailmaa, ja tänään alalla saatiin jälleen yksi ikävä uutinen.

Ilta-Sanomien mukaan legendaaristen Jallu, Kalle ja Ratto -miestenlehtien julkaisija Press Masters Oy on ajautunut konkurssiin. Konkurssipesän hoitaja Jussi Laakkonen kertoi Ilta-Sanomille, että lehtien kohtaloksi koitui printtimedian heikko tilanne ja lukijoiden siirtyminen internetiin. Uusia numeroita ei tällä tietoa tehdä.

Vuonna 2014 Press Masters Oy teki 811.000 euron liikevaihdolla 236.000 euron tappiot. Vielä vuonna 2012 yhtiön liikevaihto oli 1,24 miljoonaa euroa.

Lehtikolmikon ylivoimaisesti vanhin on Jallu, joka on värittänyt miesten arkea elokuusta 1958 saakka. Kalle ja Ratto perustetiin molemmat vuonna 1973. Jallu aiheutti kohua jo 60-luvun alussa, jolloin se vedettiin pois myynnistä päättäjiin kohdistuneiden kohupaljastusten takia. Suosionsa huipulla Jallu oli 70-luvun alkuvuosina, jolloin se oli kymmenen suosituimman irtonumerolehden joukossa.
<

http://www.stara.fi/2015/10/21/kalle-jallu-ja-ratto-historiaan/
251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Huh,,, onneksi on usenet =)

Äänestä

Ja sitten moititaan suomalaisen miehen lukutaidon heikkenemistä, hyh! Ei ole kohta enää mitään luettavaa!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missäjalluluuraa kirjoitti:

>
Vielä pari vuosikymmentä sitten miestenlehtiä kannettiin koteihin postin mukana joko muovitettuna tai esimerkiksi ruskeassa kirjekuoressa. Viime vuosina internet on kuitenkin tappanut lukemattomia miestenlehtiä ympäri maailmaa, ja tänään alalla saatiin jälleen yksi ikävä uutinen.

Ilta-Sanomien mukaan legendaaristen Jallu, Kalle ja Ratto -miestenlehtien julkaisija Press Masters Oy on ajautunut konkurssiin. Konkurssipesän hoitaja Jussi Laakkonen kertoi Ilta-Sanomille, että lehtien kohtaloksi koitui printtimedian heikko tilanne ja lukijoiden siirtyminen internetiin. Uusia numeroita ei tällä tietoa tehdä.

Vuonna 2014 Press Masters Oy teki 811.000 euron liikevaihdolla 236.000 euron tappiot. Vielä vuonna 2012 yhtiön liikevaihto oli 1,24 miljoonaa euroa.

Lehtikolmikon ylivoimaisesti vanhin on Jallu, joka on värittänyt miesten arkea elokuusta 1958 saakka. Kalle ja Ratto perustetiin molemmat vuonna 1973. Jallu aiheutti kohua jo 60-luvun alussa, jolloin se vedettiin pois myynnistä päättäjiin kohdistuneiden kohupaljastusten takia. Suosionsa huipulla Jallu oli 70-luvun alkuvuosina, jolloin se oli kymmenen suosituimman irtonumerolehden joukossa.
<

http://www.stara.fi/2015/10/21/kalle-jallu-ja-ratto-historiaan/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu