Mielestäni tässä elintasopakolaisten tai turvapaikkaturistien vyöryssä hyvä miettiä muutamia eri asioita:
1) Kuka tekee jotain isoa ryöstyä ihan muualla, tämän tapahtuman varjossa?
2) Ketkä saavat hyötyä tästä?
2a) Kansallisen tason hyötyjiä Suomestakin varmaan löytyy, mutta näitä ei voi kuitenkaan pitää tämän vyöryn aikaansaajina. Lähinnä tilanteen hyväksikäyttäjinä, EU-tasolla ehkä myötäilijöinä. Esimerkiksi hallituspuolueet KePu ja Kokoomus saattavat hyötyä PeSun kampittamisesta, erilaiset luona-oyt hyötyvät joka tapauksessa vapaaehtoisten jo tekemistä palveluista, vaikkei heitä juuri noihin yrityksiin menisikään vapaaehtoisiksi jne.
2b) Valtiollisen tason hyötyjiä ovat mahdollisesti Turkki ja Venäjä. Näistä Turkki ja Erdogan saattavat olla myös vyöryn laukaisijoita, Venäjä ja Putin enemmänkin tilaisuuden hyödyntäjä. Sota pitää kansakunnan yhtenäisempänä jne.
2c) Aatteellisesti hyötyjiä lyhyellä tähtäimellä saattavat olla Euroopassa opposiossa olevat kansallismieliset puolueet, mutta myös antikristilliset kulttuurimarxistit saattavat saada lisää perusteita "poistaa uskontoa näkyvistä" lisäämällä islamin näkyvyyttä. Useille islamin kannattajille tämä vyöry on kaiketi hyödyksi, onhan islam myös maa-alueita valtaava uskonto.

Vastaukset 4
Vanhimmat
No jopas tuli hauska kirjoitusvirhe otsikkoon. Ei ollut tarkoitus, mutta saa silti nauraa.
tuosta tulikin mieleen...
USAn ja Venäjän hävittäjät pommittavat isistä. Miksi ei Suomen hornetit? Niillähän on nyt sitä varten pommitkin.
ei tarvitsisi lentää edes Syyriaan, kun täälläkin olisi näitä turpaturistien vastaanottokeskuksia jos lähes joka kunnassa.
Ihan turhapaikka tää suoli24 on.