Venäjän yliopistoihin ovat palanneet turvallisuuspalvelun tarkastajat, jotka voivat kieltää tiedemiehiltä tutkimustulosten julkaisun Venäjän sisällä tai tiedemiesten osallistumisen ulkomaisiin konferensseihin.
Ensimmäisenä asiasta kertoi brittiläinen tiedelehti Nature, jonka jälkeen venäläiset uutissivustot Newsru.com ja Gazeta.ru jatkoivat uusien rajoitusten selvittelyjä.
Newsru.comin lähde kertoi esimerkiksi, että Moskovan yliopiston alaisuudessa toimivan ydinfysiikan instituutin tutkijoiden on näytettävä kaikki julkaistavaksi aiottu materiaali ensiksi ”tietoturvallisuusryhmälle” eli käytännössä Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n edustajille.
Venäjän tiedeakatemian tutkija Vjatsheslav Shupler muistutti, että vastaavanlainen käytäntö oli olemassa myös Neuvostoliitossa.
– Tarkistuskäytännön palauttaminen on poliisitoimenpide, joka tähtää kontrollin kasvattamiseen. Sillä on myös psykologinen merkitys: menetkö esimerkiksi mielenosoitukseen tietäen, että kohta sinua vastaan voidaan käyttää tätä menettelyä? Shupler sanoi Newsru.comin mukaan.
Valmistellaan järjestelmiä ja muokataan henkistä ilmapiiriä sille, että täysimittainen sensuuri voidaan palauttaa.”
– Valmistellaan järjestelmiä ja muokataan henkistä ilmapiiriä sille, että täysimittainen sensuuri voidaan palauttaa. Salaisilla käskyillähän voidaan kieltää minkä tahansa ei-toivotun tiedon julkaiseminen, kuten oli Neuvostoliiton aikana, Shupler lisäsi.
Tiedesaavutukset valtionsalaisuuksia
Presidentti Vladimir Putin määräsi jo vuonna 2006, että kaikki sellaiset tiedemaailman saavutukset, joita voidaan käyttää eri talouden aloilla kokonaan uudenlaisten tuotteiden tai prosessien luomiseen, ovat Venäjällä valtionsalaisuuksia. Kyse ei ole siis pelkästään esimerkiksi puolustusteollisuuteen liittyvistä asioista, vaan muotoilu on hyvin tulkinnanvarainen. Aiemmin tätä pykälää ei ole noudatettu kirjaimellisesti, mutta nyt on merkkejä jopa sen ylivarovaisesta tulkinnasta.
Venäjällä on myös jo esimerkkejä siitä, että tiedemiehiä on voitu syyttää valtionsalaisuuksien paljastamisesta sen jälkeen, kun nämä ovat julkaisseet tutkimustuloksiaan avoimissa tiedeyhteisöjen julkaisuissa. Yksi heistä on ydinfyysikko Vladimir Golubev, joka joutui vangituksi julkaistuaan räjähdeaineita koskevan tutkimuksensa tuloksia Tshekissä pidetyn tiedekonferenssin yhteydessä 2013. Kesällä 2015 hänet kuitenkin armahdettiin.
Gazeta.ru:n mukaan tiedemaailma on nyt ihmeissään siitä, ettei ole olemassa yksityiskohtaisia ohjeita siitä, mitä pidetään valtionsalaisuutena ja mitkä kaikki tutkimustulokset pitää hyväksyttää ennen niiden julkaisemista. Tiedemiesten mukaan on vaarana, että nyt yliopistot ja tutkimuslaitokset ryhtyvät rajoittamaan julkaisua periaatteella "parempi varoa kuin katua".
– Kaikkineen siis mikä tahansa uusi ja potentiaalisesti hyödyllinen voidaan tulkita valtionsalaisuudeksi, luonnehti tunnettu venäläisbiologi Konstantin Severinov Naturelle.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Aiemmin eräs nuori naisopiskelija valitteli, ettei hänelle ole näköpiirissä tutkijan töitä Venäjällä. Suunnitteli ulkomaille lähtöä.
Hän opiskeli historiaa.
Venäjä voi halutessaan suojata keksintöjä kansainvälisellä patentoinnilla. Valtio voi antaa rahaa tähän tarkoitukseen, kuten TEKES tekee Suomessa. Kansainvälinen patentointi on myös maan keksinnöistä tiedottamista ja imagon nostamista. Julkisen tieteen taasen tulee olla täysin avointa. Avoimuus parantaa myös imagoa. Salailu ja julkaisemisen tai kansainvälisen patentoinnin laiminlyöminen johtaa tason alenemiseen, koska ei uskalleta tulla avoimeen kilpailuun. Se olisi yhtä hyödyllistä, kuin yrittää parantaa urheilijoiden tasoa kieltämällä urheilijoilta kansainväliset kilpailut.
valvonta paras. Näin sanoi jo Stalin aikanaan.
Ja kuoli omaan kusilammikkoonsa!
Sisäänpäin kääntyy kaikki toiminta Venäjällä, ei hyvä.
Mikä on päämäärä kaikessa tässä?
Eipä mene paljon paremmin Suomessakaan. Tutkimusvilppi ja tutkimusrahoituksen väärinkäyttö (= lapiointi omaan taskuun) on tietysti tuttua monille Suomen tiedeyhteisöön kuuluville. Tämän lisäksi Suomen yliopistoissa harrastetaan omien kavereiden suosimista, opiskelijoiden ja työntekijöiden kiusaamista, kurssikokeiden perusteetonta hylkäämistä...
Mutta ei sentään Makrovista tule selkään kuten Venäjällä!
Näin
kohti menneisyyttä. Kommunismiin on suuri palo.
Kaikki, jotka pitävätä Venäjää kommunistisena, ovat jääneet noin 25 vuotta ajastaan jälkeen. Venäjällä saa nykyään perustaa vapaasti yrityksiä ja tienata omaisuuksia niiden avulla. Sitä sanotaan markkintaloudeksi. Nämä 80-luvulle jääneet suomalaiset menneisyydenkehittäjät eivät vain ole asiaa tajunneet.
Kunnia Venäjälle, ei kommunismille.
PS. Helppo tunnistuskeino: kommunistisessa maasaa ei ole oligarkkeja.
ottaa käyttöön kommunistisia hallintakeinoja.
Tieteen tekeminen vaatii kansainvälistä yhteistyötä.
Putin ei ymmärrä ... KGB turmellut
kun Putinilla on tieteellinen vapaus. Yliopistoissa vain sotketaan selviä asioita.
Ei tiede kehity poliisivaltiossa! Mahtaako valokopiokone olla yhä Venäjän vaarallisin laite, jota vartioidaan?
Tieteen, taiteen, median ym. kulttuurin vapaan harjoittamisen rajoittaminen ja valtion ohjauksen lisääminen on aina johtanut kohti katastrofia.
Putin kai on samantapainen yleisnero kuin Kim Koreassa. Ei ne kaipaa muiden apua kun ovat kaikessa jo parhaita.