Joillakin turvapaikanhakijoilla alaikäiset puolisot
Espoon ryhmä- ja perheryhmäkodin johtaja Mikko Välisalo kertoo nyt, että tapauksia on myös Suomessa. Hän muistaa myös yhden tapauksen, jossa avioliitto on jouduttu jopa mitätöimään.
Tapauksia on muutamia vuodessa. Niitä ratkotaan tilanteen mukaan, sillä esimerkiksi 17-vuotiaan tytön ja 23-vuotiaan miehen suhde näyttää hyvin erilaiselta kuin 15-vuotiaan tytön ja 40-vuotiaan miehen.
– Suunta on kuitenkin pääsääntöisesti se, että alaikäistä kohdellaan alaikäisenä. Jos ikäero on huikea, pari erotetaan ja alaikäinen viedään alaikäisten majoitusyksikköön.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä MTV.
IS.
Espoon ryhmä- ja perheryhmäkodin johtaja Mikko Välisalo kertoo nyt, että tapauksia on myös Suomessa. Hän muistaa myös yhden tapauksen, jossa avioliitto on jouduttu jopa mitätöimään.
Tapauksia on muutamia vuodessa. Niitä ratkotaan tilanteen mukaan, sillä esimerkiksi 17-vuotiaan tytön ja 23-vuotiaan miehen suhde näyttää hyvin erilaiselta kuin 15-vuotiaan tytön ja 40-vuotiaan miehen.
– Suunta on kuitenkin pääsääntöisesti se, että alaikäistä kohdellaan alaikäisenä. Jos ikäero on huikea, pari erotetaan ja alaikäinen viedään alaikäisten majoitusyksikköön.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä MTV.
IS.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mitäs nyt,eikö tuo monikulttuurillisuus olekkaan hyväksyttävää,jos joissakin kulttuudeissa on lapsivaimoja senhän pitää hyväksyä.Jos ei,sehän on silloin rasismia.
Eikö Lappajärvellä ole tärkeämpiä tapahtumia???
Ei ole! Täällä ei tapahdu mitään,eikä täällä puhuta mistään muusta, sen jälkeen kun on kysytty sataako siellä ja aiotko nyt aloitaa avantouinnin ja siitä se lähtee. Tämä on liian pieni paikka tällaiselle myllerrykselle.
Joten sitten taivastellaan yhtä tapausa Espoossa :D
Meneehän se aika niinkin, tosin luulisi että jos oma 15v. tyttö ei seurustele nelikymppisen kanssa niin asiat on riittävän hyvin. Tuossahan se juuri tapahtuu että maassa ollaan maan tavalla - jotenkin vaikea nähdä että siinä on sen jälkeen enempää hekumoitavaa - paitsi jos harrasteena on levittää negatiivisuutta pakolaisia kohtaan,
PORMESTARI KIELTÄYTYY POISTAMASTA SIANLIHAN KOULUJEN KANTTIINIEN MENUISTA JA SELITTÄÄ, MIKSI:
"Muslimien täytyy ymmärtää, että heidän tulee sopeutua Kanadaan ja Quebeciin, sen tapoihin traditioihin ja se elämäntapaan, koska se on maa, jonka he vapaaehtoisesti ovat valinneet tulomaakseen.
Muslimien täytyy ymmärtää, että heidän pitää integroitua ja oppia elämään Quebecissä. "Heidän täytyy ymmärtää, että heidän tulee muuttaa heidän elämäntapansa, ei kanadalaisten, jotka niin jalomielisesti ovat toivottaneet heidät tervetulleiksi".
Kuten muutkaan maat, kanadalaiset eivät halua luopua identiteetistään ja kulttuuristaan.
Muslimien tulee ymmärtää, että koska Kanadalla on juutalais-kristilliset juuret, joulukuuset, kirkot ja uskonnolliset juhlat, islamin kuuluu pysyä yksityisellä alueella.
Dorvalin kaupungilla (kouluruokajuttu) oli oikeus hylätä kaikki myönnytykset islamille ja sharialle.
Muslimeille, jotka eivät ole samaa mieltä, eivätkä tunne oloaan mukavaksi Kanadassa, heille on maailmassa 57 kaunista muslimimaata, useimmat niistä alikansoitettuja ja valmiita vastaanottamaan heidät avoimin halal-käsivarsin sharia-lakeineen.
Jos lähditte maastanne Kanadaan, ettekä toiseen muslimimaahan, olitte tulleet siihen päätökseen, että elämä Kanadassa on parempaa, kuin muualla. Emme salli teidän vetää Kanadaa samalle tasolle, kuin nuo 57 maata.
Kysykää itseltänne kysymys, vain yksi kysymys: Miksi on parempi olla Kanadassa, kuin siellä, mistä tulitte? Kouluruoka sianlihoineen on osa vastauksesta.
Jos tulitte Kanadaan sillä ajatuksella, että tulette syrjäyttämään meidät tuotteliaalla lisääntymisellänne ja aikanaan valtaamaan maamme, teidän pitäisi pakata ja palata maahan, josta tulitte. Meillä ei ole tilaa täällä teille ja ideologiallenne."
NÄIN MAASSA, JONKÄ PÄÄTTÄJÄT OVAT SUORASELKÄISIÄ!
Hyvä ,mutta rapakon taakse ei pääse kumiveneellä ja kävellen .
Niin entä juutalaiset ,hekään eivät syö sianlihaa .
Niin, eivät juutalaiset syö sianlihaa ja se on heidän "ongelmansa", mutta kun muslimiehen sianlihan syömättömyydestä tulee kaikkien ongelma.
Se on totta että juutalaiset sopeutuu eikä heidän olemassa oloaan yleensä edes huomaa .
Kuules nyt, "jäitä hattuun"
Olet tyypillinen matalalentoa levittävä yksilö. En hyväksy tälläistä levitystä, vaan haluan todellisen kommentin asiasisällöstä, johon vastasit!!! Liitä myös mihin viittaat väitteessäsi!
MISTÄ SINÄ TIEDÄT PÄÄSEEKÖ RAPAKON TAAKSE KUMIVENEELLÄ JA KÄVELLEN?
Sinun täytyy perustella kumoava kommenttisi, johon ei ole laitettu perustelua.
Kaikki tähänastinen totuus on että PÄÄSEE MIHIN VAAN, KUMIVENEELLÄ JA KÄVELLEN.
Mistään muusta en ole koskaan kuullutkaan!
Ajattelin että jos miljoonia lähtee lähi-idästä kävellen tai kumiveneellä ja tulee Eurooppaan niim meille tulee monenlaisia ongemia . Atlantin takana on helpompi laittaa omia sääntöjä .
Intiaanien esi-isät ovat oletettavasti kävelleet Aasiasta Alaskaan joten olet oikeassa apostolin kyydin suhteen.
Vietnamin sodan aikaan peloteltiin USAssa kansalaisia että Vietkong nousee maihin ja meidän on pakko osallistua tukemaan etelä vietnamia . Eipä ollut uskottavaa perustelua ,mutta sota "oikeuttaa"jopa kuviteltuihin perusteluihin . No Vietkong ei koskaan noussut maihin USA.n kumiveneellä tai isommilla pasteillakaan .
Tällaiset perustelut tällä kertaa.
Ei niit saa sanoo Pedofiileiks, se on Rasismia ^^
Totta, jos Espoossa on ollut tuollainen tapaus ja sä lähdet huutelee Kivitipun pakolaismiehiä pedofiileiksi niin rasistihan sä olet vaikka miten omassa kapeessa mielessäsi puhuisit vain "faktaa".
ymmärtääkö hän?
Eerolan mielestä ohje on ”törkeää sensuuria”.
“Mediassa uutisoitiin väitteestä, jonka mukaan poliisia on kielletty kertomasta turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista. Turun Sanomien tietojen mukaan poliisihallitus tyrmäsi tiedon huuhaana”, Eerola kertaa.
“Jos poliisi kertoo turvapaikanhakijoiden rikoksista, mutta ei lainkaan tekijöiden taustoja, tarkoittaa tämä käytännössä, etteivät kansalaiset saa tietoa turvapaikanhakijoiden ja rikosten välisestä yhteydestä. Ohjeistus ei ole huuhaata, vaan törkeää sensuuria”, Eerola toteaa tiedotteessaan.
Huhujen levittäminen rikoksista pitäisi kriminalisoida.