Kävin puhelinkeskustelun taannoin jehovantodistajuudesta kirjan kirjoittaneen varsin miellyttävän ihmisen kanssa. Hän kertoi, että hän oli itse keskustellut Veikko Leinosen kanssa ja pyytänyt häntä käymään keskustelua televisio-ohjelmassa hänen kanssaan. Veikko Leinonen kieltäytyi.
Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka tämä turhauttaa. Ei yksikään jehovantodistaja voi olla tyytyväinen tilanteeseen, jossa järjestön tiedoittaja ei uskaltaudu avoimeen keskusteluun. Useita jehovantodistajia tilanne ahdistaa ja ahdistusta vielä lisää se, että valtakunnansalilla supistaan vain "ajojahdista", vaikka vastauksen voisi antaa aivan suoraan näille "valehtelijoille" televisiossa.
Aina ei ole näin ollut.
Osa meistä muistaa, kuinka Veikko Leinonen osallistui keskustelutilaisuuteen 1980-luvulla, aiheena homoseksuaalisuus. Haastattelijan lisäksi paikalla oli lesbo, jonka nimeä en muista, Veikko Leinonen ja ortodoksipappi Mitro Repo. Veikko Leinonen oli tummassa puvussaan hyvässä vedossa. Lesbo oli hätää kärsimässä, kun Veikko Leinonen sujuvasti pläräsi raamattua ja kertoi, kuinka Jehova suhtautuu homoseksuaalisuuteen. Isä Mitro Repo hurskasteli pyöreällä naamallaan ja puhui ympäripyöreitä jumalan armosta.
Veikko Leinonen oli selvä keskustelun voittaja. Veikko Leinoselle oli ilmeisesti juuri syntynyt tytär, joten Veikko Leinonen ei enää asunut Betelissä. Asuinalueensa (betelin omistama kerrostalo-osake) asukkaat hetken kutsuivat Veikko Leinosta "isä Camilloksi" (elokuva italialaisesta papista, joka vastusti natseja. Viisiosainen televisiosarja) koska Veikko Leinosen vakuuttelu 1980-luvun ilmapiirissä osui ja upposi.
Me jehovantodistajat olimme ylpeitä! Vastaus saatanalle annettiin televisiossa. Kokemuksia kerrottiin, kuinka hetken ahdasmielinen Suomi suhtautui jehovantodistajiin myönteisemmin kenttäpalveluksessa. Homouseksuaalisuus oli silloin suurempi pahe kuin jehovantodistajuus. Veikko Leinonen oli tosi sankari ja konventissa itsekkin katsoin häntä palvoen.
Kaukana ovat nuo ajat.
Tuntuu todella ikävältä se, että joutuu toteamaan, että Veikko Leinonen uskaltautuu areenalle vain silloin, kun varma voitto on edessä. Tiedoittaja titteliä kantava mies ei usakaltaudu keskusteluun. Jälkeenpäin ajattelen, että tuolla lesbonaisella 1980-luvulla oli enemmän kanttia kuin sinulla Veikko Leinonen. Hän uskaltautui kahden uskovaisen miehen kanssa keskusteluun 1980-luvun ilmapiirissä. Vaikka hän sai sinulta ns. raamatusta päähän, niin hän suoraselkäisesti puolusti ihmisoikeuksia. Jos sinulla olisi samaa selkärankaa, niin sinä rientäisit puolustamaan tavallisia jehovantodistajia ja kertoisit, että heidät on pakotettu noudattamaan edustamasi seuran oppeja.
Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka tämä turhauttaa. Ei yksikään jehovantodistaja voi olla tyytyväinen tilanteeseen, jossa järjestön tiedoittaja ei uskaltaudu avoimeen keskusteluun. Useita jehovantodistajia tilanne ahdistaa ja ahdistusta vielä lisää se, että valtakunnansalilla supistaan vain "ajojahdista", vaikka vastauksen voisi antaa aivan suoraan näille "valehtelijoille" televisiossa.
Aina ei ole näin ollut.
Osa meistä muistaa, kuinka Veikko Leinonen osallistui keskustelutilaisuuteen 1980-luvulla, aiheena homoseksuaalisuus. Haastattelijan lisäksi paikalla oli lesbo, jonka nimeä en muista, Veikko Leinonen ja ortodoksipappi Mitro Repo. Veikko Leinonen oli tummassa puvussaan hyvässä vedossa. Lesbo oli hätää kärsimässä, kun Veikko Leinonen sujuvasti pläräsi raamattua ja kertoi, kuinka Jehova suhtautuu homoseksuaalisuuteen. Isä Mitro Repo hurskasteli pyöreällä naamallaan ja puhui ympäripyöreitä jumalan armosta.
Veikko Leinonen oli selvä keskustelun voittaja. Veikko Leinoselle oli ilmeisesti juuri syntynyt tytär, joten Veikko Leinonen ei enää asunut Betelissä. Asuinalueensa (betelin omistama kerrostalo-osake) asukkaat hetken kutsuivat Veikko Leinosta "isä Camilloksi" (elokuva italialaisesta papista, joka vastusti natseja. Viisiosainen televisiosarja) koska Veikko Leinosen vakuuttelu 1980-luvun ilmapiirissä osui ja upposi.
Me jehovantodistajat olimme ylpeitä! Vastaus saatanalle annettiin televisiossa. Kokemuksia kerrottiin, kuinka hetken ahdasmielinen Suomi suhtautui jehovantodistajiin myönteisemmin kenttäpalveluksessa. Homouseksuaalisuus oli silloin suurempi pahe kuin jehovantodistajuus. Veikko Leinonen oli tosi sankari ja konventissa itsekkin katsoin häntä palvoen.
Kaukana ovat nuo ajat.
Tuntuu todella ikävältä se, että joutuu toteamaan, että Veikko Leinonen uskaltautuu areenalle vain silloin, kun varma voitto on edessä. Tiedoittaja titteliä kantava mies ei usakaltaudu keskusteluun. Jälkeenpäin ajattelen, että tuolla lesbonaisella 1980-luvulla oli enemmän kanttia kuin sinulla Veikko Leinonen. Hän uskaltautui kahden uskovaisen miehen kanssa keskusteluun 1980-luvun ilmapiirissä. Vaikka hän sai sinulta ns. raamatusta päähän, niin hän suoraselkäisesti puolusti ihmisoikeuksia. Jos sinulla olisi samaa selkärankaa, niin sinä rientäisit puolustamaan tavallisia jehovantodistajia ja kertoisit, että heidät on pakotettu noudattamaan edustamasi seuran oppeja.
Vastaukset 41
Vanhimmat
onpas Tietottaja tuhuma kun kieltäytyy nolaamasta julkisesti ennää naisia televiisijossa ,ajjajj..
vanhempana tullunna pehmeempiluontoiseksi,eiköstä vuan?
naiset ei tykkee jos on julukisesti tietävämpi raamatunjakkeista,
ne suuttuupi kamalasti...
nii ne sannoo, kuitennii,sananlaskut jotta
*vanhetessa Wiisastuu*
Herrasmieshän se Veikkonen on.
jos ei Naisia enää nolaa tv:ssä.
taikka akkamaisia besserwissereitäkään jotka uskooo Helvetin lieskoihin edelleen...
on niitä ihan teologian maistereitakin jotka ei oikeesti tiedä mitä eroa on Gehennalla ja Haadeksella vaan puhuu niistä
Yhtenä Helvettinä joka mutkassa ja käänteessä.
sekun se konteksti on heistä ihan yksi Haili vaan
" jotka ei oikeesti tiedä mitä eroa on Gehennalla ja Haadeksella vaan puhuu niistä Yhtenä Helvettinä joka mutkassa ja käänteessä."
Osoita, että on oikeesti puhunu! Oikeesti tämä väitteesi taitaa olla olkiukko. Ainakaan sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miksi Veikko välttelee vastuutaan.
jt-tiedottajan vastuu ...??
sehän on antaa :faktatietoa todistajien asioista,
eikä riidellä tv.ssä helvettihelluntalaisten tai karismaattisten
lestalapsuuden traumojen vallassa olevan teologin kanssa
Joukahaiset kyllä laulaa ihan ittensä suohon
Tämähän se on syynä. Leinonen tietää, ettei pystyisi esim. karttamisjärjestelyä puolustamaan, joten perusteelliseen keskusteluun hän ei lähde ja kommenttia kysyttäessäkin pyrkii "leinostelemaan" niin että kuulijoille tai lukijoille syntyy väärä kuva.
Helisemässä ovat kärrynvartijat ja ovelta-ovelle kulkijatkin, kun ihmiset kyselevät karttamisesta ja pedofiilitapausten peittelystä.
Vartiotornin varmat voitot ovat auttamatta takanapäin... Ei onnistu enää nykymaailmassa ja nettiaikana tuollainen vilunkipeli.
Amerikan-Jehova on lakannut siunaamasta järjestöään kasvulla, hiipumaan päin on tuo homma.
Miksi Leinosen pitäisi kohdata Ruoho televisiossa? Ruoho luulee liikoja itsestään.
KN on ollut informanttina kirjassa.
No vaikkapa siksi pitäisi kohdata, että Ruoho voisi kysyä Leinoselta, miksi tämä ei kerro totuutta karttamisesta. Vartiotorniseuran julkaisut ja tiedottajan lausunnot ovat räikeässä ristiriidassa.
Asetat Ruohon asemaan, joka ei ole realistinen.
"Miksi Leinosen pitäisi kohdata Ruoho televisiossa?"
Onko rehellisyydellä hintaa?
Mutta, lähdetään sitten ongelman inhimillisestä puolesta, jota elämäni varella yhä lisääntyvästi arvostan. Jos yksikin äiti/lapsi suhde esimerkiksi korjaantuisi, niin keskustelu olisi sen arvoinen.
Tällä hetkellä jehovantodistajat vajoavat yhä syvenpään epärehellisyyden suohon. Toisaalta ymmäretään, että Veikko Leinonen suojelee järjestön julkikuvaa, mutta toisaalta tiedetään, mitä WT-seura todella vaatii. Toki on joku prosentti niitä, kuten äitini, joka ei nyt oikein tiedä, mikä on virallinen kanta.
Jehovantodistajuutta pitää yllä uponneiden kustannusten taakka. Lasken ihmissuhteet tuohon taakkaan kuuluvaksi. Veriuhrit, kouluttamattomuus, hylätyt ihmissuhteet, lasten hankkimattomuus jne. ovat tuottaneet sellaisen kuorman, ettei mikään vuosilukusirkus ym. vääräksi osoittaminen tuota taakkaa horjuta. Jehovantodistajuuden, tuon kultin liima on uponneet kustannukset. Toisin kuin radikaalit exät, jotka vaativat jehovantodistajilta puhdasoppisuutta, niin minä näen, että uponneiden kustannusten vähentäminen vähentää WT-seuran otetta. Juuri siksi olen nähnyt meilolaisuuden osana ongelmaa, ei ratkaisua. (vuosia sitten tajusin, että radikaalit exät pelaavat WT-seuran pussiin vaatiessaan jehovantodistajilta puhdasoppisuutta. Tajusin, että exä radikalismi itseasiassa vaatii lisää uponneita kustannuksia jehovantodistajalta ja loppupelissä vaikeuttaa yksilön irtautumista. Exä-radikaaleilla, joilla on ideologinen suhtautuminen jehovantodistajiin, eivät tietenkään tätä kapeassa ajattelussaan myönnä )
Mitä yritän esittää?
Jos Veikko Leinonen sanoisi kaikelle kansalle, että ex-jt sukulaisia ei tarvitse karttaa, niin tämä ratkaisevasti osaltaan vähentäisi uponneita kustannuksia. Televisiossa lausuttua olisi vaikea pois-selittää. Suurin osa ottaisi sen totena ja yksi varsin huomattava kustannuserä lakkaisi olemasta osa jehovantodistajien elämää.
Kiinnostavia ajatuksia sinulla! Täytyypä miettiä.
Itselläni on sellaisten uponneiden kustannusten taakka, että hirvittää ajatellakin. Sain kaikista aineista ällät ylppäreissä, mutta jäin turhaan lahkon takia melko kouluttamattomaksi. Menetin haaveilemani uran, raadoin vuosia tylsissä hanttihommissa ja välillä ravarinakin ja olen nykyään siksi aika vähävarainen. Olin tottelevainen seuran valinnassa: kaikki ystäväni olivat todistajia ja menetin heidät kaikki kerralla. Kartoin Jt-oppien takia vuosia rakkainta omaistani, joka teki itsemurhan Jt-lahkosta juontuvista syistä, karttaminekin aiheutti hänelle paljon tuskaa. Suren asiaa päivittäin. Muutakin menetin Jt-lahkon takia.
Oli todella, todella vaikeaa herätä tajuamaan, että raskaat uhraukset, joita tein , olivatkin olleet turhia. Kärsin päivittäin kaikesta siitä, miten pilasin lahkon takia elämääni ja muittenkin elämää. Se ei ollut näköistäni elämää, vaan mielenhallintakeinojen aikaan saamaa elämää valheessa ja harhassa.
Olen samaa mieltä tästä.
"Jehovantodistajuutta pitää yllä uponneiden kustannusten taakka."
Moni ei siksi koskaan pääse irti todistajuudesta, ei pysty kohtaamaan raadollista todellisuutta turhista rankoista uhrauksista ja monella tavalla elämättömästä elämästä, väärin ja harhassa eletystä elämästä .
On eri asia pystyä olemaan köyhä, kouluttamaton, lapseton , naimaton tms hyvästä syytä ja luullen, että on miellyttänyt elämällään ja uhrautuvilla valinnoillaan Jumalaa kuin vastaavassa tilanteessa ihan turhaan, huijatuksi tulleena. On vaikeaa kestää, kun silmät aukeavat totuuteen "totuudesta", jos on uhrannut hirveästi. Minua sentään lohduttaa mm se, että on hyvä puoliso (eksä-Jt hänkin) ja ihania lapsiakin liuta. Moni tuttuni jäi ilman puolisoa ja lapsia turhaan, uhrauksena VT-seuran alttarille. Miehiähän on lahkossa naisia vähemmän ja kaikille niitä ei riitä. Moni ehti myös huijattuna siirtää lapsien teon paratiisiin, jonka tulo on nyt sitten "siirtynytkin".
Vaikka oli rajua tajuta, mitä kaikkea oli menettänyt turhaan, elämä on kuitenkin muuttunut jo nyt paremmaksi kuin lahkoaikoina. Toki suruja ja haavoja on jäänyt, varsinkin lahkon alttarille kuolleesta ystävästä ja omaisesta. Onhan se rajua myös aloittaa sosiaalinen elämä käytännössä tyhjästä. On se kuitenkin alkanut ihan hyvin ja itselläni on sentään iso perhekin ympärillä. Tosin on myös perheemme sukua, joka karttaa meitä.
Kiinnostaa tietää, mitä tarkoitat seuraavalla:
"radikaalit exät pelaavat WT-seuran pussiin vaatiessaan jehovantodistajilta puhdasoppisuutta. Tajusin, että exä radikalismi itseasiassa vaatii lisää uponneita kustannuksia jehovantodistajalta ja loppupelissä vaikeuttaa yksilön irtautumista. Exä-radikaaleilla, joilla on ideologinen suhtautuminen jehovantodistajiin, eivät tietenkään tätä kapeassa ajattelussaan myönnä )" Kertoisitko varsinkin mikä on radikaali exä ja mitä puhdasoppisuutta sellainen vaatii?
Mitä on meilolaisuus?
Siitä ei ole niin kovin kauan, kun erosin Jt-liikkeestä, joten kaikki tuollaiset termit eivät ole vielä niin tuttuja. En juurikaan ole lueskellut Veljesseuran sivuja. Meilolaisuus taitaa juontua jotenkin sieltä.
Olet tosi hyvä ja jotenkin ilmaisuvoimainen kirjoittaja!
"Siitä ei ole niin kovin kauan, kun erosin Jt-liikkeestä, joten kaikki tuollaiset termit eivät ole vielä niin tuttuja. En juurikaan ole lueskellut Veljesseuran sivuja. Meilolaisuus taitaa juontua jotenkin sieltä."
Ihmisillä on tarve seurata lippuja ja johtajia. Se on inhimillistä.
Käsitykseni mukaan 2000-luvulla entisissä jehovantodistajissa vallitsi äärinmäisen negatiivinen asenne sekä WT-seuraa kohtaa, mutta myös tavallista jehovantodistajaa kohtaan, jonka näen uhrina tässä pelissä. Kuppikunta oli erittäin huolestunut siitä, etteivät jehovantodistajat elä, kuin WT seura vaatii. Närkästystä purettiin tarmolla, jos jossain oli havaittu larvaileva jehovantodistaja. Koomisin tilanne mielestäni oli, kun kuppikunnan johtaja närkästyi siitä, ettei kaksi jt mummoa julistushommissaan olleet selvillä uusimmista opillisista kiemuroista. Yksi kuppikunnan jäsen kertoi tehneensä, jopa ilmiannon laivalla ryypänneestä jehovantodistajasta seurakuntaan.
Samaan aikaan luin psykologista kirjaa, joka kertoi uponneiden kustannusten taakasta. Tajusin, että nämä ääriexät vaativat jehovantodistajilta lisää uponneita kustannuksia taakkaansa, eli lisäävät vaatimuksillansa jehovantodistajien sistoutumista WT-seuraan. Nimesin ilmiön ja yritin jopa sitä hieman sitä selittää Veljesseurassa. Aivan turhaan. Ääriexät samalla innolla, jolla aikaisemmin olivat loukkaantuneet hallintoelimen puolesta, loukkaantuivat nyt uuden johtajansa puolesta. Annoin olla.
Itse ajattelussani vertaan jehovantodistajuutta Neuvostoliittoon. Murtuiko Neuvostoliitto sillä, että muutama yksilö silloin tällöin hyppäsi yli rautaesiripun? Vastaan itse, ei murtunut. Neuvostoliitto murtui, koska järjestelmä mätäni sisältä, eli väki larvasi minkä ehti ja Gorban aloittama avoimuus päästi pullon hengen irti. Totalitarisella järjestelmällä on tietty elinkaarensa, sen historia on opettanut. Nyt jehovantodistajuudessa on meneillään sisäinen mädäntyminen ja juuri sitä tulee kannustaa. Tätä meilolaiset eivät ymmärrä. Kun jehovantodistajuus on mädäntynyt eli rapautunut pystyyn, niin tarvitaan vain yksi murtunut Veikko Leinonen, joka tuskissaan antaa periksi ja kulissit murtuu vauhdilla.
Mutta jos olet ideologinen jehovantodistajien vihaaja, niin vihasi saattaa tuottaa rakenteita, jotka itse asiassa lisäävät WT-seuran valtaa ja työntävät yksilöitä syvemmälle WT-seuran rakenteisiin. Vaatimalla jehovantodistajilta täydellistä jehovantodistajuutta on/off asenteella, lisäät jehovantodistajan uponneita kustannuksia.
Havaitsen kirjoituksessasi melkoisen annoksen epärehellisyyttä. Onko se merkittävää vai ei, siitä en tiedä.
Leinonen on jo julkisuudessa ilmaissut kantansa Ruohon kirjaan ainakin kahdesti. Se riittää omasta mielestäni mainiosti.
Entisenä todistajana luulisi sinun tietävän erinomaisesti ettei Leinonen päätä karttamisasioista.
Ruoho taas ei tarvitse mainosta kirjalleen enempää. Jos hän on rahapulassa, toki sinä voit avittaa häntä tarvittaessa.
Mitä taas tulee mainitsemaasi sisältäpäin mätänemiseen, niin islam on tyypillinen esimerkki uskonnosta, jonka jäsenet valehtelevat tarvittaessa, koska haluavat välttää yhteisön häpäisyn. Käsittääkseni islamin jäsenmäärä kasvaa koko ajan. Kenties se onkin niin, että valehtelun lisääntyminen vain kasvattaa jäsenmäärää. Tunnetusti liika rehellisyys ei ole menestyksen takana.
Leinosta on pyydetty keskustelemaan karttamisesta, se on eri asia, kuin suppea kommentointi, joka on useasti todistettu valehteluksi. Leinonen ei päätä karttamisasiasta, mutta on ottanut oikeudekseen valehdella siitä sujuvasti.
Jehovantodistajuus leviää kulttuurissa, jossa sen voi valita, joten sen voi myös hylätä. Jehovantodistajuus on kristinuskon loinen, joka joutuu taistelemaan paikasta auringossa. Islam leviää kulttuureissa, jossa vaihtoehtoja ei niin runsaasti tarjota. Länsimaissa islam tarjoaa maahanmuuttajille kulttuurista suojaa ja siksi säilyttää elinvoiman. Islam on myös avoimen väkivaltainen uskonto, jota jehovantodistajat eivät ole. Jehovantodistajien vastustaminen tai siitä pois lähteminen ei ole fyysiselle terveydelle niin rankkaa, kuin islamista pois lähteminen islamilaisessa maassa tai jopa länsimaassa. Kipailutilanne on aivan eri.
"Toisin kuin radikaalit exät, jotka vaativat jehovantodistajilta puhdasoppisuutta, niin minä näen, että uponneiden kustannusten vähentäminen vähentää WT-seuran otetta. Juuri siksi olen nähnyt meilolaisuuden osana ongelmaa, ei ratkaisua. (vuosia sitten tajusin, että radikaalit exät pelaavat WT-seuran pussiin vaatiessaan jehovantodistajilta puhdasoppisuutta. Tajusin, että exä radikalismi itseasiassa vaatii lisää uponneita kustannuksia jehovantodistajalta ja loppupelissä vaikeuttaa yksilön irtautumista. Exä-radikaaleilla, joilla on ideologinen suhtautuminen jehovantodistajiin, eivät tietenkään tätä kapeassa ajattelussaan myönnä ) "
Pitää minunkin miettiä näitä ajatuksiasi. Uponneiden kustannusten taakka on helppo hyväksyä ja termi on tuttu muualtakin kuin JT-yhteyksistä. Tuot sitä esille toki hyvin.
En kuitenkaan yhtäkkiä näe, miten opillisten ongelmien pelkkä esilläpitäminen voisi lisätä uponneiden kustannusten taakkaa. Tarjolla olevaa kriittistä informaatiota ei ole edes tarkoitettu jehovantodistajien umpimielisimmille tapauksille (kun tiedetään, etteivät he sitä kuitenkaan lue) vaan niille, joiden silmät ovat alkaneet avautua. Eri asia sitten on, jos esim. kärrynvartijoita mennään haastamaan väittelyihin: tämä saattaa ehkä kylvää epäilyksen siemeniä pitemmällä aikavälillä, mutta lyhyellä aikavälillä he hyvinkin mahdollisesti takertuvat oppiinsa entistä tiukemmin. Kärrynvartija saattaa kokea voittaneensa väittelyn, vaikka kukaan muu ei samaa mieltä olisikaan. Jos hän taas tuntee menettäneensä kasvonsa kun ei ole kunnolla pystynyt argumentoimaan uskontonsa puolesta, tulee häpeän ja suuttumuksen tunteita peliin ja saattaa niiden ansiosta vain sulkeutua ennestään lujittua luulossaan. En sano, että kärrynvartijoita ei saisi mennä haastamaan, mutta tämä kannattaa tehdä hyvällä maulla ja kunnioituksella, ajatuksia herättävästi.
Siinä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että järjestöä tuskin ulkoapäin nujerretaan, vaan se mätänee sisältä. Juuri niin kuin Neuvostoliitto aikoinaan. Samoin se menee yksilötasolla: kukaan muu kuin asianomainen itse ei voi ottaa ratkaisevaa askelta, josta ajattelun vapautuminen alkaa.
Leinosta ei ole pyydetty kirjailijan taholta keskustelemaan karttamisesta mediaan (AamuTv olisi halunnut tehdä puhelinhaastattelun - Leinonen ei suostunut), mutta Leinosta on kyllä pyydetty kirjailijan taholta haastateltavaksi kyseiseen kirjaan - V L ei suostunut.
Kiitos vastauksesta!
"Samaan aikaan luin psykologista kirjaa, joka kertoi uponneiden kustannusten taakasta. Tajusin, että nämä ääriexät vaativat jehovantodistajilta lisää uponneita kustannuksia taakkaansa, eli lisäävät vaatimuksillansa jehovantodistajien sistoutumista WT-seuraan."
Ymmärrän. Mitä vähemmän Jehovan todistajat uhraavat uskontonsa vuoksi sen helpompi Jt-liikkeestä on erota. Ei siis tosiaankaan ole mitään järkeä muitten "vaatia" J.todistajilta liikkeen pomoluokan opetusten noudattamista. Sehän on ihan surkuhupaisa ajatuskin. Sen parempi mitä enemmän J.todistajat jättävät pomoluokkansa ohjeistukset omaan arvoonsa monessakin asiassa.
Minua jotenkin aikoinaan huvitti, kun yksi "ikikiinnostunut", joka ei koskaan aikonutkaan todistajaksi liittyä (ja myöhemmin erkaantuikin täysin Jt-ympyröistä) närkästyi suuresti , kun yhtä avioliiton ulkopuolella useaan otteeseen sekstaillutta ja raskaaksi tullutta Jehovan todistaja-sinkkua ei erotettu. Hän jaksoi puhua siitä ärsyyntyneenä vuosikaudet. Mitä se häneltä oli pois... eihän hän itse edes halunnut alkaa Jehovan todistajaksi ja piti heidän oppejaan monessa mielessä hölmöinä. Kuitenkin hän oli jotenkin tyytyväinen tästä erottamissäännöstä ja odotti, että sitä sovellettaisiin terhakammin sukupuolimoraaliasioissa.
No, ehkä sekin Jt-lahkon ulkopuolisia ärsyttää, että Jt-liike on olevinaan niin paljon ylemmällä tasolla muita käytöksessään ja tietämyksessään, mutta totuus on kuitenkin oikeasti toisenlainen.
Jehovantodistajuuden tietynlainen mädäntyminen (esittävät muuta kuin ovat) voi toki auttaa lopulta monia pois lahkosta. Itseni auttoi lahkosta pois se, kun minulle osoitettiin selvästi miten Jt-lahkon monet opit eivät oikeasti täsmääkään Raamattuun. Kun se huomasin, aloin ottaa muutenkin asioista lisää selvää ja tie vapauteen aukeni.
"En kuitenkaan yhtäkkiä näe, miten opillisten ongelmien pelkkä esilläpitäminen voisi lisätä uponneiden kustannusten taakkaa. "
En tarkoita tuota. Tarkoitan sitä ajattelua, jossa entinen jehovantodistaja närkästyy siitä, ettei nykyinen jehovantodistaja noudata WT-seuran opetuksia 100%
Yksinkertaiset ihmiset mielellään näkevät asian asiat on/off mustavalkoisina, koska se helpottaa ihmisten lokerointia. Uuden lipun alla on helpompi seistä, jos rintamalinjat ovat selkeästi määriteltyjä.
Meilolaisuus kumpuaa halusta lokeroida ihmisiä.
Olen ollut pitkään KELA:n maksamassa psykoterapiassa. Olen siellä testannut ajatuksiani ja minua paljon viisaampi henkilö kertoo varsin suoraan, että olet oikeassa.
Terapeutti ilmaisi peruslähtökohdan. Sinulla ei ole ideologista vihaa jehovantodistajuutta kohtaa, joten olet vapaa ajattelemaan. Jos ei käy ideologista sotaa, niin voi pohtia jopa asioiden harmaista sävyjä.
"Leinosta ei ole pyydetty kirjailijan taholta keskustelemaan karttamisesta mediaan (AamuTv olisi halunnut tehdä puhelinhaastattelun - Leinonen ei suostunut)"
Tiedän, että Veikko Leinosta on henkilökohtaisella puhelulla pyydetty tulemaan Inhimilliseen tekijän. Veikko Leinonen kieltäytyi.
"Leinosta on pyydetty keskustelemaan karttamisesta, se on eri asia, kuin suppea kommentointi, joka on useasti todistettu valehteluksi. Leinonen ei päätä karttamisasiasta, mutta on ottanut oikeudekseen valehdella siitä sujuvasti."
En näe yhtään syytä miksi hänen pitäisi keskustella karttamisesta julkisuudessa juuri Ruohon kanssa. Kuten sanoin, tässä on realiteetit hukassa. Yhtä hyvin Ruoho voisi ottaa käsittelyyn katolilaisuuden ongelmat ja vaatia sitten piispaa keskustelemaan asiasta kanssaan.
Leinonen kaunistelee karttamista ja esittää siinä globaalina vain osatodellisuuden ja jättää kertomatta sen, miten vahvasti karttaminen roikkuu koko ajan ilmassa ja vaikuttaa toisiin lähes kokonaan. Se on siis osatotuus ja sinällään valehtelua. Eiköhän tuossa liene kyse yleisestä turvatumisesta uskovaisten strategiaan tilanteissa, joissa ei haluta kertoa koko näkemystä.
"Jehovantodistajuus on kristinuskon loinen, joka joutuu taistelemaan paikasta auringossa. "
Tarkentaisitko tätä. Kerro samalla miten se eroaa muista kristinuskon loisista ja miten esim. luterilaisuus itsessään ei ole katolilaisuuden loinen ja miten katolilaisuus taas ei ole alkukristillisyyden loinen, joka taas ei olisi juutalaisuuden loinen, joka taas tietysti ei sinun mielestäsi ole muiden Lähi-Idän uskontojen loinen.
jne.
Ruohon kirja on ptukinäköisesti kirjoitettu, eikä se siitä puhumalla muuksi muutu.
"Tarkoitan sitä ajattelua, jossa entinen jehovantodistaja närkästyy siitä, ettei nykyinen jehovantodistaja noudata WT-seuran opetuksia 100% "
Onko se sitä kaikkien kohdalla vai onko kyseessä vain puhtaasti vidduilu tahi sarkasmi? Toki varmasti joidenkin kohdalla on, koska selvästi osa veljesseuankin porukasta on ollut kiihkeitä ja mustavalkoisia todistajia aikoinaan. Ei se suhtautumistapa mihinkään tahdo kadota, se kun edellyttää oikeaa elämää ja vastoinkäymisiä, sen sijaan että vain ruikuttaa netissä tulleensa kartetuksi.
Se mitä joku tuossa ylempänä sanoi siitä, että mitä vähemmän uhraavat todistajuuteen, sen helpompi siitä on lähteä, pitää yleensä paikkansa kaikessa. Tietysti se ei todistajuudessa, eikä varmasti monissa muissakaan uskonnoissa, joissa tapauskovaisuus ei tule kyseeseen, ole noin yksinkertaista.
Veikko on patologinen valehtelija.
Mitä enemmän Veikko saa media-aikaa, sitä huonompi todistajille. Siellä on kuitenkin vielä vilpitöntäkin porukkaa mukana, ja heillä voi alkaa raksuttaa millaisessa lahkossa oikeastaan ovatkaan mukana.
Perusongelma on se, ettei rivitodistaja tiedä uskonnostaan kaikkea, mitä hänen tarvitsisi tietää. Tämä on seurausta mm. Vartiotorniseuran harrastamasta järjestelmällisestä demonisoinnista, jossa kriittinen ajattelu pyritään tukahduttamaan niin etteivät kiinnostuneet tai mukana olevat edes halua tarkastella uskontoaan kaikilta puolilta.
Tiedottaja Leinonen on jo aikaisemmin sanonut,
etteivät todistajat lähde julkiseen *Kilpalaulantaan*
vaan anti-jt-mieliset saa ihan keskenään/yksinään
'laulaa itsensä suohon'
Joten;
jt- Karavaani jatkaa kulkuaan vaikka pikkupiskit kuinka kimittäen räksyttääkin matkan varrella.
Ajanhukkaa on sanoista kiistellä, toteaa Bibkiakin.
amen
---14. Muistuta tästä, ja teroita heille Jumalan edessä,
etteivät kiistelisi sanoista, mikä ei ole miksikään hyödyksi,
vaan niiden turmioksi, jotka kuulevat.
15. Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä,
joka oikein jakelee totuuden sanaa.
16. Mutta pysy erilläsi
epäpyhistä ja tyhjistä puheista,
sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa,
17. ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä.
Niitä ovat Hymeneus ja Filetus, ----
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/2Tim.2.html
"Tiedottaja Leinonen on jo aikaisemmin sanonut,
etteivät todistajat lähde julkiseen *Kilpalaulantaan*"
Tuossa Veikko Leinonen ei ole aivan rehellinen. Veikko Leinonen esiintyi keskustelussa, kun aihe oli hänelle mieluisa ja menetysten mahdollisuus hyvin vähäinen. Jos Veikko Leinonen antautuisi keskusteluun Aila Ruohon kanssa televisiossa, niin panokset olisivat todella korkeat ja mahdolliset menetykset rajuja. Kyllä Veikko Leinonen tajuaa, ettei edes korkea älyllinen kapasiteetti ja puhelahjat pelasta sellaisen todistemassan käsistä, mitä Aila Ruoho vyöryttää.
Kilpalaulantaa on myös jw.org Siinähän käsityksiä esitetään turvallisesti ilman vastaväitteitä.
Vielä ihmettelen mikä ero on julkisella ja ei julkisella kilpalaulannalla? Tavis jt palveluksessa kohtaa koko ajan ei julkista kilpalaulantaa, johon salilla meitä jatkuvasti koulutetaan. Miksei tätä kilpalaulantaa sitten kielletä? Miksei kilpalaulantaan lähdetä jos se on julkista?
Veikko Leinosella oli kuitenkin älyä nimetä julistaminen "kilpalaulannaksi" jos se tapahtuu julkisuudessa. Olisi se hieman särähtänyt julistajan korvaan, jos Veikko Leinonen olisi kieltänyt julkisen julistamisen. Veikon täytyykin olla tarkka termien kanssa, ettei vahingossa kiellä koko julistamaista, pelätessään tiedottajana "julkista julistamista" vaikkapa televisiossa.
Tarkoitat ilmeisesti keskustelulla syytösryöppyä, jota Leinosen tulisi kuunnella hiljaa. Enkä ole nyt aivan varma miksi kieli ruskeana kirjoitat mitä kirjoitat...
Ruohon kirja on vinoutunut karismaattisen luterilaisen teos, ja vaikka karttaminen onkin tosiasia, ei se tee luterilaisuudesta oikeaa uskontoa. Ruoho ja hänen edustamansa kirkko eivät ansaitse täysin ansiotonta arvonnousua todistajien kustannuksella.
Joskus toivoisin, että äänekkäissä entisissä todistajissa olisi ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita uskonnonvapaudesta hiukan laajemminkin kuin oman katkeruutensa tasolta. Kenties se on liikaa vaadittu.
"Tarkoitat ilmeisesti keskustelulla syytösryöppyä, jota Leinosen tulisi kuunnella hiljaa. Enkä ole nyt aivan varma miksi kieli ruskeana kirjoitat mitä kirjoitat..."
Höpöhöpö. Missä tälläistä on esitetty? Kyllä Veikko leinonen saa puhetilaa jos haluaa, ole aivan huoleti.
"Joskus toivoisin, että äänekkäissä entisissä todistajissa olisi ihmisiä jotka ovat kiinnostuneita uskonnonvapaudesta hiukan laajemminkin kuin oman katkeruutensa tasolta. Kenties se on liikaa vaadittu."
Millä tavalla tätä kiinnostusta uskonnonvapauteen olisi sopivaa sitten tuoda esiin? Mielestäni hyvä lähtökohta on, että _kaikkia_ uskontoja täytyy vaatia noudattamaan meidän kulttuurissamme laajasti hyväksyttyjä ihmisoikeuksia. Maassa maan tavalla. Ketään ei saa muutenkaan tappaa, silpoa tai pahoinpidellä - miksi sen saisi tehdä uskonnon nimissä?
Jos taas ollakseen kiinnostunut uskonnonvapaudesta pitäisi haukkua "Nikea-lahkolaisia" kuten jotkut heitä nimittävät, menee yli minun ymmärrykseni.
mäneppäs Kovanyrkki ny kiiruusti nuoleskelmaan sinne irjamessuille sitä Vartiotornin varjossa-kirjaa,Aikku vois antaa sulle vaikka ihan nimmarinkin siihen jos ostat sen häneltä.
Niin niin, putkinäköistä se on exän elämä.
"Millä tavalla tätä kiinnostusta uskonnonvapauteen olisi sopivaa sitten tuoda esiin?"
Uskonnonvapautta ei ole se, että oppilaat joutuvat uskontotunneille, juhlimaan ns. kristillisiä juhlia ja että heille opetetaan totena soopaa. Kouluissa eikä päiväkodeissa tulisi olla uskonnonopetusta oletuksena lainkaan, vain vaihtoehtoisena jos se on mahdollista.
Keskittyminen karttamiseen on lähinnä keskittymistä uskontojen sisäiseen problematiikkaan, ja kun se kohdistetaan vain todistajiin, se on vielä putkinäköistä. Asennoituminen sallii muiden uskontokuntien jatkaa omia puuhastelujaan vai vihkaa, osaavat entistäkin paremmin varoa virallisia esityksiä ja julkituloja. Ajojahti ei paranna uskonnonvapautta, se rajoittaa sitä ja ajaa uskovaiset entistä tiukemmin koloihinsa.
Hyvä pehmonyrkki, en ole koskaan nuoleskellut ketään ja olen varmasti inhokkilistan kärjessä varsin monella porukalla. Olen itsenäisesti ajatteleva ja yritän kehittää ajatteluani. Psykoterapiassa olen pääsnyt irti vihastani, mutta ne toimivat käsitykset, jotka minä vuosien varrella olen järkeistänyt, ne pidän.
Olen saanut voimaa Jari Sarasvuosta, joka töppäysten ja väärien tekojen jälkeenkin on pystynyt kehittämään itseään ja ajatteluaan. Ajattelen, että jos minä pääsen irti vihastani, niin lähes 50-vuoden kokemukseni jehovantodistajuudesta tuottaa ajattelua, joita uskallan (joskus) tarjota kriittisen yleisön eteen, vaikkapa juuri tällä palstalla.
On aivan hienoa, jos ajatuksiani myös kritisoidaan! Näin ajatteluni ei ummehdu itsetyytyväisyyteen, vaan joudun pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. Se, että taistelin exien kanssa yli vuosikymmenen tuo minulle kokemusta ja tietoa siitä, missä heidän toiminnassaan oli selkeitä virheitä, jotka loivat käytäntöjä, jotka edistivät WT-seuran etuja. Koita kestää pehmonyrkki, en väitä kertovani totuuksia, vaan kerron vain hyvinkin subjektiivisia mielipitetä, joista voi hyvällä syyllä olla eri mieltä.
VIHASTA pääsee eroon myös anteeksiantamalla =>
- --Anteeksiantoharjoittelu on parhaimmillaan hyvin toimivaa mielenterveyden kuntojumppaa, joka auttaa jaksamaan vähitellen yhä paremmin vaikkapa paineisessa opetus- ja kasvatustyössä, puhumattakaan perhe-elämän ja lasten kasvattamisen mutkikkaista kuvioista.
Oman sormituntumanikin mukaan anteeksiantoa harjoittavan ihmisen kyky sietää stressiä paranee aikaa myöten ja/tai ihminen tulee tietoisemmaksi jaksamisensa rajoista. Ja lisäksi, yllättävää kyllä, hän tulee myös jämäkämmäksi pitämään puoliaan ja löytämään vaihtoehtoisia ratkaisuja käytännön tilanteisiin. - - -
http://www.tuulikkisaaristo.fi/?cat=30
Pelkureitahan nuo on.
Ensinnä jt-tytär on useita vuosia niinkuin isää ei olisikaan (ex-jt) ja sitten tulee kutsu häihin sinne p.askahuusi valtakunnansalille ja kun isä ei ole kutsusta milläskään,niin alkaa huhumylly että isä ei rakasta lastaan kun ei tullut valtakunnansalille häihin.
Minä en ala tanssimaan jehovantodistajien pillin mukaan missään asiassa.
Kun ovat valinneet karttamisen,niin kartetaan sitten oikein kunnolla.
Joo, en minäkään ole heidän kanssaan tekemisissä. Kartan todistajia ja muitakin uskovaisia.
Ei sinne salille kovin mielellänä mene, kun tietää että se on samalla "suuri tuputustilaisuus".
Ei Leinonen patologinen valehtelija ole, mielellään puhisi totta, tarkoittaa että lahkoasta kysyttäisiin sellaista että totta puhumalla sitä mainostaisi.
Esim. että eiväthän lahkossa polta ? Eivät (mutta että saa potkut polttamisesta olisi jo keljumpi kerrottava, eikä sanoisi, vaan puhuisi esim. että neuvoisimme ja tukisimme lopettamaan sellaisen tavan)
leinonen on vienut järjestöstä jotain tietäviltä kokonaan uskottavuuden lahkoon. ainaisella asioiden vääristelyllä ja valehtelulla on saavutettu järjestössä se, että monet todistajatkin alkaa epäillä lahkoa.
kun joku todistaja joutuu karttamaan eronnutta läheistään ja kärsii siitä tavattomasti, ja sitten saa kuulla kuinka järjestön tiedoittaja VALEHTELEE karttamisesta mediassa, niin se aukaisee kyllä monen aivopestynkin silmät.
kuitenkin järjestön logiikkana on se että mielenhallinnassa olevat pysyvät lahkolle uskollisina vaikka lahkosta ilmeneekin valehtelua, mutta lahkon ulkopuoliset eivät tiedä lahkon tapoja, joten heitä voikin sitten uunottaa valheilla.
järjestöä ei kiinnosta se miten lahkon jäsenet voivat. sitä kiinnostaa vain numerot ja lahkoon tulevien määrä. jos lahkoa kiinnostaisi sen jäsenet, se ei karttamisen pahuutta vaatisi eikä olisi suojellut systemaattisesti hyväksikäyttäjiä ja jopa syyllistänyt hyväksikäytön uhreja.
"leinonen on vienut järjestöstä jotain tietäviltä kokonaan uskottavuuden lahkoon"
En usko tuohon. Kyllähän Leinonenkin ilmaisee jopa kautta rantain, että todistjat karttavat. Normikansalainen ymmärtää kyllä ettei julkisuuteen anneta kaikkia tietoja.
Ei ymmärrä jos vedotaan Raamattuun.
Eikä pidäkään ymmärtää.