Snif..pakko kirjoittaa johonkin ja valittaa tätä raastavaa tunnetta.
Olen elokuussa tavannut täällä koto-Suomessa ihanan miehen, johon olen rakastumassa. Tunne on molemminpuolinen, vaikka kumpikin on yrittänyt välttää luomasta mitään kiinnekohtia Suomeen.
Olemme molemmat lähdössä vuoden alussa ulkomaille, eri puolille maailmaa. Paluusta suomeen ei kummallakaan ole takeita eikä tietoa siitä milloin paluu voisi olla ajankohtainen.
Suhteemme on vaiheessa, jossa emme vielä seurustele, mutta normaaliolosuhteissa se olisi luonnollinen jatko jutullemme. Mutta..tässä tilanteessa kaikki jää kesken, eikä meillä ole mitään mihin joskus palata, on vain toiveita, ja sellainen voimakas tunne siitä, että juuri tämä ihminen saattaisi merkitä jotakin enemmän kuin kukaan tähän asti.
Olen onnellinen kun tapaamme, mutta ajatus erosta väijyy taustalla. Pelkään että aikaani ulkomailla varjostaa suru siitä etten ehkä enää näe miestä jota kohtaan tunnen todella voimakkaasti. Meillä on enää viikko tai pari aikaa samalla mantereella, sitäkään aikaa emme voi viettää kokonaan yhdessä. Miten voisin lakata ajattelemasta miestä? Voisiko suhteellamme vielä joskus olla tulevaisuutta? Miksi näin piti käydä!? Olisi niin paljon helpompaa kun olisin vain voinut lähteä jäämättä kaipaamaan mitään tai ketään.
Miten voi käydä näin että onni ja suru tulevat elämääni käsi kädessä?
Olen elokuussa tavannut täällä koto-Suomessa ihanan miehen, johon olen rakastumassa. Tunne on molemminpuolinen, vaikka kumpikin on yrittänyt välttää luomasta mitään kiinnekohtia Suomeen.
Olemme molemmat lähdössä vuoden alussa ulkomaille, eri puolille maailmaa. Paluusta suomeen ei kummallakaan ole takeita eikä tietoa siitä milloin paluu voisi olla ajankohtainen.
Suhteemme on vaiheessa, jossa emme vielä seurustele, mutta normaaliolosuhteissa se olisi luonnollinen jatko jutullemme. Mutta..tässä tilanteessa kaikki jää kesken, eikä meillä ole mitään mihin joskus palata, on vain toiveita, ja sellainen voimakas tunne siitä, että juuri tämä ihminen saattaisi merkitä jotakin enemmän kuin kukaan tähän asti.
Olen onnellinen kun tapaamme, mutta ajatus erosta väijyy taustalla. Pelkään että aikaani ulkomailla varjostaa suru siitä etten ehkä enää näe miestä jota kohtaan tunnen todella voimakkaasti. Meillä on enää viikko tai pari aikaa samalla mantereella, sitäkään aikaa emme voi viettää kokonaan yhdessä. Miten voisin lakata ajattelemasta miestä? Voisiko suhteellamme vielä joskus olla tulevaisuutta? Miksi näin piti käydä!? Olisi niin paljon helpompaa kun olisin vain voinut lähteä jäämättä kaipaamaan mitään tai ketään.
Miten voi käydä näin että onni ja suru tulevat elämääni käsi kädessä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aina kun tulee itselleni ihmissuhteisiin hitusen onnea, seuraa sitä sydänsuru....
Välimatka on niin vaikuttava tekijä!
Taas menin palavasti ihastumaan ja sivutin koko ajan faktan että tulen lähtemään. Tunteeni syveni ja lähtöni läheni... Sitten sitä erosinkin kyynel silmin ja tiesin ettei juttu tule toimimaan kilometrien takia.
EI ole ensimmäinen kerta... Toisella kerralla mies poistui elämästäni. Ei voinut jäädä ja minä en voinut lähteä mukaan. Elän vissiin itse väärässä elämäntilanteessa. Pitäisikö joskus luopua kaikesta jonkun takia ja yrittää rakentaa suhdetta vaikka ei ole tietoa vielä toimivuudesta. Tunteet ovat vain syvät. Tai sitten en enään ihastu, koska se on tehnyt niin usein jo kipeää....