Ruotsi teeskentelee Trollhättanin tapauksen

tiimoilta, kuten aina.

Valtamediasta Expressen julkaisi ensimmäisenä Trollhättanin surmatyön henkilön nimen ja kuvan. Lehti kirkuu isoin otsikoin tekijän henkilöllisyyden ja sen, että hän on oikeistolainen rasisti. Verrataanpa uutisointia Ikea- murhaan. Tuolloin tekijä oli niin pitkään kuin mahdollista pelkkä ”gärningsmannen” (tekijä) ja vasta päivän päästä turvapaikanhakija. Tähän päivään mennessä lehti ei ole julkistanut eritrealaisen murhaajan nimeä tai kuvaa. Kuten ei myöskään Viking Linen talvisen joukkoraiskauksenkaan tekijöitä ei ole julkaistu. Päinvastoin lehti on ollut sairaalloisen hiljaa.

Sen sijaan Expressen lähti Ikea- tapauksessa sympatiseeraamaan vastaanottokeskuksissa asuvia kehitysmaalaisia, koska nämä olivat kärsineet poliisin kotietsinnöistä. Tuolloin tekijä oli tekijä, rikollinen ilman kansallisuutta. Mutta nyt tekijä on ruotsalainen, nimi mainitaan ja lisäksi teon tiedetään olevan rasistinen, vaikka mitään motiiveja ei ole tullut tietoon edes vaihtoehtomedian puolelta.

Kaiken huippuna pääministeri Stefan Löfven matkusti Trollhättaniin ”suremaan”. Hän kertoo päivän olevan Ruotsille synkkä. Ikean jälkeen Löfven ei sanonut yhtään mitään. Ei kertakaikkiaan halaistua sanaa. Ei osanottoja.

Ruotsalainen valtamedia ja poliitikot alkavat olemaan vastenmielisyyden huipentuma. Miksei Stefan Lövfen matkustanut Tenstaan, jossa viime yönä kehitysmaanarkomaanit ampuivat toisiaan ja yksi pääsi hengestään ja kaverinsa makaa veronmaksajien kustannuksella Karoliinisessa tehohoidossa?
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei se minusta ole niin oleellista mihin ääriajatteluun epätoivoisen teon tekijä on tutstunut. Jos oma älämä syystä tai toisesta pielessa, on synjäytynyt, niin jollain sen tyhjyyden täyttää, miillä saataa olla sattuman kauppaa.

Tai on sekin jossain määrin merkityksellistä millä päänsä sekoittaa: ääriuskonnolla, -oikeistolaisuudella/rasismilla, -vasemmistlaisuudella.... Ihan hyvä olisi sitäkin seurata, tällä hetkellä ehkä 2 ensinmainittua "suosituimpia" , ja nekin tuosa "tärkeys"järjestyksessä.

Uskonto on helpoin tapa, apuväline saada ihmiset tekemään pahaa, koska sen perusluonteeseen kuuluu että ei saa ajatella omilla aivoillaan, uskonto on täynnä absoluuttisia totuuksi, joita ei saa kyseenalaistaa.

Ja tämän taitavat uskontomanipuloijat kyllä osaavat. Vakuuttaa yksinkertaisille että he tietävät tarkaan mitä nuo uskontonsa absoluuttiset totuudet ovat.

Mutta ei tätä uskonnolla manipulointia, jonka tuloksena laajaa summittaistakin terrorismia, syyttömien joukkotappamisia itsemurhaiskuilla, palkintona ikuinen elämä Taivaassa/ 77 neitsyttä, tarpeeksi vakavasti oteta.

Koskee kaikkia uskontoja ei vain islamia, vaan myös esim. kristinuskoa vaikka se ei enää ole ihan niin verellä tahrittu kuin kauhea, hurmeinen , väkivaltainen historiansa. Kristinuskohan on islamia vanhempi, josko muslimitkon joskus, kymmenien/satojen vuosien kuluessa?, hieman rauhoittuisivat.

Suuri ero on mm. siinä että kristityt eivät enää loukkaannu niin silmittömästi vakaumuksensa "pilkasta" että alkaisivat sen takia tappokäskyjä, niin kuin muslimijohtajat fatwojaan, jakamaan ja tollot rivimuslimit niitä toteuttamaan.

Jyllands-Postenin Henning Rose sanoi hyvin että tarvittaisiin insensitivity trainingia, siedätyshoitoa, niin kuin allergioita vastaan, pilkaa vastaan, paksunahkaisuutta, sen kehittämistä. Ei haukku haava tee sen kohteeseen - eikä kohde haavaa haukkujaan, sopisko niin?. Sovussa vaan, eikös juu.

Minusta paljastaa oman vakaumuksensa heikkouden, jos kritiikki, pilkka sitä kohtaan saa menettämään maltin - väkivaltaan asti.

Äänestä
  • Kyllä meillä kristityillä länsimaalaisilla maltti kestää, koska sitä siedätyshoitoa olemme saaneet tuutin täydeltä! On suorastaan muotia, että länsimaalaisia arvoja, uskontoa ja kulttuureita pilkataan ja vähätellään.
    Sen sijaan, että aletaan pilkata muita, voitaisiin alkaa vaikka arvostamaan omia kansojamme, kulttuureitamme, perinteitämme uskontoamme ja yleensä arvojamme.
    Mutta ns. edistyksellinen eliitti ja media ei suostu kunnioittamaan ja arvostamaan omia kansallisuuksiaan.

    Äänestä

Tappaja oli siis uusnatsi. Miksei sitä olisi saanut kertoa? Ei kai fasismi hyssyttelemällä poistu, vaikka monet suomalaiset toimittajat tuntuvat niin kuvittelevan.

Äänestä
  • Tappaja oli kyllästynyt tähän mamujen yltiöpäiseen hyysäämiseen, heidän jatkuvien törkeiden tekojensa peittelyyn. Hänen kuppinsa täyttyi, kun yksi maahanmuuttaja/pakolainen raiskasi 3 vuotiaan pikkulapsen vastaanottokeskuksessa! Ja tätä yritettiin salata. tämä oli se syy, miksi hän teki tekonsa ja uhrasi henkensä. Nostatte älämölön tästä tapauksesta, mutta olette hiljaa näistä lapsien raiskauksista, hävetkää. Olette aivan yhtä syyllisiä näihin karmeisiin tekoihin, kuin nämä raiskaajat! Surullinen tapaus tämä miekkamiehen, mutta ymmärrän teon. Ja syyn tekoonsa kertonut kirjeessä, jonka jätti jälkeensä, mitä ei julkisesti näytetä. Kerrotaan suullisesti, mitä se sisälsi...joo, kerrotaan, mitä halutaan, ettei vaan saada totuutta tietää.

    Äänestä

Ja Suomen svekomedia ihailee Ruotsin mediaa kaikessa. uutisetkin haetaan nykyään Ruotsin mediasta. Ei siis ihme, että valtamediamme tekee ihan samanlaista mamutuspropagandaa.

Äänestä

Vuodatettakoon yksi kyynel myös 21-vuotiaan ampujan/ammutun muistoksi. Tuskin hän kuolemanrangaistusta olisi saanut, jos juttu olisi oikeuteen asti ehtinyt. Lienee siis sovittanut rikoksensa korkojen kanssa. Uhrit olivat täysin syyttömiä, poliisi teki, mitä tehtävissä oli, ampuja oli ainoa syyllinen, mutta ehkä lieventäviä asianhaaroja olisi löytynyt. Tai ehkä syyllinen olisi ollut tässäkin tapauksessa yhteiskunta. Siihenhän sitä mielellään vedotaan.

Äänestä
  • Miksi miekkamies vaikkakin murhaaja piti ampua kuolettavasti? Olisi voitu ampua jalkaan ei olisi pystynyt pakenemaan. Kuka ampui? Takuuvarmasti mamupoliisi. Suren nuoren miehen puolesta. Hänen kotikaupunkinsa on menetetty mamuille. Hän tunsi varmaankin ettei hänellä ole enää mitään tulevaisuutta omassa maassa, hänen elämänsä ei ole minkään arvoinen. Ei hänen nuoruuden haaveensa varmaan ollut menettää kaikki elämässään matuille ja päättää päivänsä osoittaakseen oman maansa päättäjille miten epätoivoisia kantaväestön nuoret jo ovat. En yhtään ihmettele, että tulee olemaan muitakin tapauksia kun nuoret miehet katsovat ettei heidän elämällään ole mitään arvoa ja päättävät luopua siitä mutta eivät aivan ilmaiseksi. Päättäjiin nämä nuorten miesten epätoivoiset teot eivät vieläkään vaikuta mikä on huolestuttavan surullista ja todella vaarallista.

    Äänestä

  • päättäjät kirjoitti:

    Miksi miekkamies vaikkakin murhaaja piti ampua kuolettavasti? Olisi voitu ampua jalkaan ei olisi pystynyt pakenemaan. Kuka ampui? Takuuvarmasti mamupoliisi. Suren nuoren miehen puolesta. Hänen kotikaupunkinsa on menetetty mamuille. Hän tunsi varmaankin ettei hänellä ole enää mitään tulevaisuutta omassa maassa, hänen elämänsä ei ole minkään arvoinen. Ei hänen nuoruuden haaveensa varmaan ollut menettää kaikki elämässään matuille ja päättää päivänsä osoittaakseen oman maansa päättäjille miten epätoivoisia kantaväestön nuoret jo ovat. En yhtään ihmettele, että tulee olemaan muitakin tapauksia kun nuoret miehet katsovat ettei heidän elämällään ole mitään arvoa ja päättävät luopua siitä mutta eivät aivan ilmaiseksi. Päättäjiin nämä nuorten miesten epätoivoiset teot eivät vieläkään vaikuta mikä on huolestuttavan surullista ja todella vaarallista.

    Takuuvarmasti ei ollut mamu poliisi.
    Suomessa rasistit ovat itse syypäitä syrjäytyneisyyteensä.
    He olisivat sitä myös ilman mamuja, mutta mamuja on helppo syyttää omasta saamattomuudestaan.

    Äänestä

Kyllä syyllisiä ovat ensisijassa, yhteiskunta eli päättäjät.

Äänestä
  • Puukon kanssa heilunut oli ainoa syyllinen ja ansaitsi kuolemansa. Hänen vain olisi pitänyt kuolla ennen tekoaan.

    Tyypillinen rasistinen apina.

    Äänestä

  • sdkhfksjdhfsjkdhf kirjoitti:

    Puukon kanssa heilunut oli ainoa syyllinen ja ansaitsi kuolemansa. Hänen vain olisi pitänyt kuolla ennen tekoaan.

    Tyypillinen rasistinen apina.

    puukon kanssa hillunut rasistiapina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paska.maa kirjoitti:

tiimoilta, kuten aina.

Valtamediasta Expressen julkaisi ensimmäisenä Trollhättanin surmatyön henkilön nimen ja kuvan. Lehti kirkuu isoin otsikoin tekijän henkilöllisyyden ja sen, että hän on oikeistolainen rasisti. Verrataanpa uutisointia Ikea- murhaan. Tuolloin tekijä oli niin pitkään kuin mahdollista pelkkä ”gärningsmannen” (tekijä) ja vasta päivän päästä turvapaikanhakija. Tähän päivään mennessä lehti ei ole julkistanut eritrealaisen murhaajan nimeä tai kuvaa. Kuten ei myöskään Viking Linen talvisen joukkoraiskauksenkaan tekijöitä ei ole julkaistu. Päinvastoin lehti on ollut sairaalloisen hiljaa.

Sen sijaan Expressen lähti Ikea- tapauksessa sympatiseeraamaan vastaanottokeskuksissa asuvia kehitysmaalaisia, koska nämä olivat kärsineet poliisin kotietsinnöistä. Tuolloin tekijä oli tekijä, rikollinen ilman kansallisuutta. Mutta nyt tekijä on ruotsalainen, nimi mainitaan ja lisäksi teon tiedetään olevan rasistinen, vaikka mitään motiiveja ei ole tullut tietoon edes vaihtoehtomedian puolelta.

Kaiken huippuna pääministeri Stefan Löfven matkusti Trollhättaniin ”suremaan”. Hän kertoo päivän olevan Ruotsille synkkä. Ikean jälkeen Löfven ei sanonut yhtään mitään. Ei kertakaikkiaan halaistua sanaa. Ei osanottoja.

Ruotsalainen valtamedia ja poliitikot alkavat olemaan vastenmielisyyden huipentuma. Miksei Stefan Lövfen matkustanut Tenstaan, jossa viime yönä kehitysmaanarkomaanit ampuivat toisiaan ja yksi pääsi hengestään ja kaverinsa makaa veronmaksajien kustannuksella Karoliinisessa tehohoidossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu