Moikka!
Ajattelin nyt kokeilla löytyiskö täältä hyviä vinkkejä parisuhde haasteeseeni.
Olen itse 27 vuotias ja miesystäväni 32 vuotias, olemme tapailleet vasta 4kk, itselläni on 2vuotta edellisen suhteen päättymisestä. Ero oli vaikea, exäni sairastui mielenterveysongelmiin ja ero oli raastavaa on offia yli vuoden päivät.
Itse olen tehnyt eron kautta tutkimusretken itseeni ja koen rakentaneeni itsestäni sen jälkeen vahvemman tasapainoisemman ja reilumman ihmisen joka on valmis uuteen parisuhteeseen. Miesystäväni on eronnut n. vuosi sitten riitaisissa ja katkerissa väleissä avioliitostaan, koen että hänellä on vielä työstettävää itsensä kanssa jotta voisi päästä eron tuomasta katkeruudestaan irti. Kun tapasimme moni asia klikkasi yhdellä kertaa, meillä on samanlaisia unelmia, tavotteita ja arvoja. Parhaillaan olemme parhaat kaverukset, meillä on hauskaa yhdessä ja viihdymme loistavasti toistemme seurassa. Ongelmia alkoi kuitenkin ilmetä melko varhaisessa vaiheessa, mieheni on erittäin tempperamenttinen ja arvaamaton, suuttuessaan hän huutaa ja paiskoo tavaroita, hän ivaa ja pallottelee vastuuta keskusteluissa tyyliin "No jos susta tuntuu tolta niin sit en varmaan ole oikea sulle" -tyyliin.
Riidan jälkeen hän on pahoillaan ja huolissaan etten vaan ole saanut tarpeekseni hänen äkkipikaisuudestaan. Hän myöntää kyllä omat heikkoutensa keskustellessamme asioista ja sanoo haluavansa työstää tapaansa riidellä, mutta kun kinaa tulee hän on kuin sytytysnestettä johon pienikin kipinä aiheuttaa valtavan rovion eikä itsehillintää löydy pätkääkään.
Hänellä on stressaava työtilanne ja taloudellisia ongelmia, hän myös viihtyy viikonloppuisin ulkona ystävien kanssa ja tulee usein levottomaksi jos vietämme rauhallista viikonloppua keskenään vaikka idea olisi alunperin ollut hänen. Olen usein ehdottanut spontaanisti jotain vaihtoehtoista tekemistä leffailun ja sohvalla löhöömisen sijaan, mutta kultani on laiska innostumaan uusista jutuista. Huomaan, että tekemättömät hommat kotona/ töissä vaivaavat häntä eikä hän ehkä näiden takia pysty rentoutumaan ja heittäytymään mukavuusalueensa ulkopuolelle. Koen että hänellä on pienoinen asenneongelma jota hänen on työstettävä, uskon myös että hänellä on vielä kuormaa edellisestä suhteesta jossa kokee yrittäneensä paljon ja siitä huolimatta avioliitto kariutui. Asumme eri paikkakunnilla ja näemme usein vain viikonloppuisin, yleensä kaikki on hauskaa ja kivaa aluksi mutta melkeinpä joka vklp toisena päivistä hän on pahantuulinen ja päätä kiristää. Olen neuvoton tilanteissa joissa huomaan että pahatuuli alkaa tehdä tuloaan, hän itse on neuvonut että voin aivan hyvin sanoa että "nyt huomaan että sua vituttaa" todeta asian ja olla itse normaali, mutta olen ihmisenä sen verran herkkä etten pysty olemaan hyvällä mielellä jos toinen on kiukkuinen, tai ehkä aluksi pystyinkin mutta nyt kun homma on alkanut toistumaan joka viikonloppu on se alkanut jo minunkin fiiliksiäni lannistamaan.
Joku ehkä ajattelee, että jätä se mokoma mies, mutta näinä päivinä on vaikea löytää sopivaa kumppania ja uskon että jonkun toisen kanssa olis vaan eri ongelmat. En ole siis heittänyt kirvestä kaivoon, mutta olisiko jollain jotain neuvoja miten käsitellä mieheni kiukkuisuutta? Aiheet joista riitelemme ovat täysin turhanpäiväisiä ja riita saa älyttömiä mittasuhteita koska koen että mieheni kiihtyy nollasta sataan sekuneissa jos alan kyselemään mikä hätänä, hänen on myös vaikea päästä vitutuksesta yli joten jos kiukkuisuus jatkuu tunnista toiseen alkaa minullakin hermo pettämään. Joku neuvoi, että sopikaa jo alkaa ärsyttämään joku mutta puhe ei auta niin kirjoittakaa asia paperille, onko kokemuksia siitä miten on toiminut? Kaikki rakentava palaute otetaan mielellään vastaan!
Ajattelin nyt kokeilla löytyiskö täältä hyviä vinkkejä parisuhde haasteeseeni.
Olen itse 27 vuotias ja miesystäväni 32 vuotias, olemme tapailleet vasta 4kk, itselläni on 2vuotta edellisen suhteen päättymisestä. Ero oli vaikea, exäni sairastui mielenterveysongelmiin ja ero oli raastavaa on offia yli vuoden päivät.
Itse olen tehnyt eron kautta tutkimusretken itseeni ja koen rakentaneeni itsestäni sen jälkeen vahvemman tasapainoisemman ja reilumman ihmisen joka on valmis uuteen parisuhteeseen. Miesystäväni on eronnut n. vuosi sitten riitaisissa ja katkerissa väleissä avioliitostaan, koen että hänellä on vielä työstettävää itsensä kanssa jotta voisi päästä eron tuomasta katkeruudestaan irti. Kun tapasimme moni asia klikkasi yhdellä kertaa, meillä on samanlaisia unelmia, tavotteita ja arvoja. Parhaillaan olemme parhaat kaverukset, meillä on hauskaa yhdessä ja viihdymme loistavasti toistemme seurassa. Ongelmia alkoi kuitenkin ilmetä melko varhaisessa vaiheessa, mieheni on erittäin tempperamenttinen ja arvaamaton, suuttuessaan hän huutaa ja paiskoo tavaroita, hän ivaa ja pallottelee vastuuta keskusteluissa tyyliin "No jos susta tuntuu tolta niin sit en varmaan ole oikea sulle" -tyyliin.
Riidan jälkeen hän on pahoillaan ja huolissaan etten vaan ole saanut tarpeekseni hänen äkkipikaisuudestaan. Hän myöntää kyllä omat heikkoutensa keskustellessamme asioista ja sanoo haluavansa työstää tapaansa riidellä, mutta kun kinaa tulee hän on kuin sytytysnestettä johon pienikin kipinä aiheuttaa valtavan rovion eikä itsehillintää löydy pätkääkään.
Hänellä on stressaava työtilanne ja taloudellisia ongelmia, hän myös viihtyy viikonloppuisin ulkona ystävien kanssa ja tulee usein levottomaksi jos vietämme rauhallista viikonloppua keskenään vaikka idea olisi alunperin ollut hänen. Olen usein ehdottanut spontaanisti jotain vaihtoehtoista tekemistä leffailun ja sohvalla löhöömisen sijaan, mutta kultani on laiska innostumaan uusista jutuista. Huomaan, että tekemättömät hommat kotona/ töissä vaivaavat häntä eikä hän ehkä näiden takia pysty rentoutumaan ja heittäytymään mukavuusalueensa ulkopuolelle. Koen että hänellä on pienoinen asenneongelma jota hänen on työstettävä, uskon myös että hänellä on vielä kuormaa edellisestä suhteesta jossa kokee yrittäneensä paljon ja siitä huolimatta avioliitto kariutui. Asumme eri paikkakunnilla ja näemme usein vain viikonloppuisin, yleensä kaikki on hauskaa ja kivaa aluksi mutta melkeinpä joka vklp toisena päivistä hän on pahantuulinen ja päätä kiristää. Olen neuvoton tilanteissa joissa huomaan että pahatuuli alkaa tehdä tuloaan, hän itse on neuvonut että voin aivan hyvin sanoa että "nyt huomaan että sua vituttaa" todeta asian ja olla itse normaali, mutta olen ihmisenä sen verran herkkä etten pysty olemaan hyvällä mielellä jos toinen on kiukkuinen, tai ehkä aluksi pystyinkin mutta nyt kun homma on alkanut toistumaan joka viikonloppu on se alkanut jo minunkin fiiliksiäni lannistamaan.
Joku ehkä ajattelee, että jätä se mokoma mies, mutta näinä päivinä on vaikea löytää sopivaa kumppania ja uskon että jonkun toisen kanssa olis vaan eri ongelmat. En ole siis heittänyt kirvestä kaivoon, mutta olisiko jollain jotain neuvoja miten käsitellä mieheni kiukkuisuutta? Aiheet joista riitelemme ovat täysin turhanpäiväisiä ja riita saa älyttömiä mittasuhteita koska koen että mieheni kiihtyy nollasta sataan sekuneissa jos alan kyselemään mikä hätänä, hänen on myös vaikea päästä vitutuksesta yli joten jos kiukkuisuus jatkuu tunnista toiseen alkaa minullakin hermo pettämään. Joku neuvoi, että sopikaa jo alkaa ärsyttämään joku mutta puhe ei auta niin kirjoittakaa asia paperille, onko kokemuksia siitä miten on toiminut? Kaikki rakentava palaute otetaan mielellään vastaan!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos kerran tuolla hiiltymisellä ei ole rajoja niin ootsä miettinyt sitä tilannetta kun se käy suhun käsiks? Älä nyt ota tuosta pikku projektia itselles:"Mä rakastan tuon miehen ehjäksi." Usko mua/meitä, parempia miehiä on olemassa.
Oletko kysynyt häneltä, miksi edellinen liitto päättyi eroon? Ettei vaan osasyynä olisi ollut miehen kiukunhallinnan puute, jopa fyysinen väkivalta. Pystyisitkö kysymään hänen entiseltä vaimoltaan mikä on hänen mielestään syy heidän eroonsa?
Mä ole pitkälti samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja. Mies kiukuttelee aikansa sanallisesti, sitten käy suhun käsiksi. Et sä voi häntä pelastaa ja opettaa hillitsemään itseään. Se ei ole sun tehtävä. Miehen on itse tajuttava miten hän käyttäytyy ja haluttava itse muuttua. Suosittelen ihan ulkopuolista apua.
Sinuna viheltäisin pelin poikki. Ihan varmasti on muitakin sopivia miehiä sinulle. Miten voit edes ajatella, että kuumakalle olisi sulle se oikea? Rakkaudella et pysty häntä muuttumaan. Hän tekee sen itse, itsensä takia, jos haluaa.
Sanoit että on vaikaa löytää sopivaa miestä. Onko tuo nyt sitten mielestäsi sellainen sopiva, kun pikkuasioista riitelette ja tulee valtavia raivonpuuskia ja kiukuttelua? Sinun kannattaa miettiä ihan tosissaan ja olla varovainen. Edelliset kirjoittivat ihan asiallisia huomioita.
Jos haluat jatkaa, suosittelen, että ette vie suhdetta seuraavalle tasolle. Ette kai jo asu yhdessä? Vältä sitä, ennen kuin olet ihan varma, että jatkat hänen kanssaan.
Uskon että jokaisessa ihmisessä on huonot puolensa, hänessä se on impulsiivisuus. Ei ole mahdollista keskutella exän kanssa, mielestäni jokaiselle kuuluu uusi mahdollisuus ja selän takana toimiminen olisi väärin. Ei auta hätiköidä, en ole tekemässä mitään isoja liikkeitä hänen kanssaan, siis muuttoa tms. Tiedän kyllä ettei kannata ottaa mitään parantamis projekti meininkiä tässä, mutta tiedän myös että alut saattavat olla hankalia monistakin syistä.. Samaa mieltä että pitää itse tajuta, on tajunnutkin ainakin kun asiasta keskustelimme mutta kun tilanne tulee niin unohtaa nämä puheet. Lähinnä tässä kyselin tukea kuin dumausta, tiedän kyllä rajani enkä mitään fyyistä väkivaltaa katselisi päivääkään.
Hyvä että sinulla on järki mukana! Ole varovainen ettet polta itseäsi.
Seurustelin viisi vuotta miehen kanssa, joka oli muuten ihana, mutta suutuspäissään aivan kamala. Hän saattoi huutaa ja nimitellä, käskeä painumaan helvettiin tai vittuun, milloin olin vitun ämmä ja milloin jotain muuta. Itse herkkänä ihmisenä pahoitin mieleni joka kerta vain pahemmin, mies vetosi siihen, että "kyllähän sä tiedät, etten tarkoita mitään, mitä vihaisena sanon". Välillä, kun yritin selvittää jotain riitaa, miehestä ei kuulunut moneen päivään mitään, ei vastannut viesteihin, tai vastaus saattoi olla esim. että haista sinä vittu. En kestänyt sitä käytöstä enää. Olemme molemmat kuitenkin melkein nelikymppisiä jo. Välillä oli myös suoranaista erolla uhkailua. Vaikkei sitten myöhemmin omien sanojensa mukaan kuitenkaan sitä tarkoittanutkaan.
Mykkäkoulut olivat todella ahdistavia ja nimittelyt ja huutamiset loukkasivat joka kerta pahemmin ja pahemmin. Itse en koskaan nimitellyt suutuspäissäni miestä tai korottanut ääntäni, vaan yritin asiallisesti selvittää riitoja. Mies sitten myöhemmin saattoi sanoa, että kun hän ei vaan osannut muuta.
Tuo muodostuu ajan mittaan todella raskaaksi. Itse päätin erota. Syitä oli myös muita, liika pelaaminen tietokoneella, ei läsnäoloa, ei seksiä ym. Mutta ilkeys ja inhottavuus minua kohtaan söi suhdetta lähes alusta asti.
Toista ihmistä ei voi muuttaa eikä pidä edes yrittää, siitä on vain vahinkoa. Ainoa mitä kannattaa tehdä on antaa hänelle hyvä syy (motiivi, palkinto) muuttaa itseään. Meitä miehiä pitää auttaa oppimisessa kuin koiraa. Karkki palkinnoksi aina kun menee oikein.
Hankala tuntematta sanoa onko mies mahdollisesti väkivaltainen. Mies voi vaikka ajatella niinkin, että koska hän ei ole väkivaltainen, niin hänellä on oikeus räjähtää ja nimitellä niin paljon kun pystyy ja silti hän ajattelee olevansa erinomaisen kunnollinen tyyppi ja kumppani - kun ei kerran lyö - vaikka todellisuudessa meneekin pahasti yli.
Itsetunto-ongelma hänellä on joka tapauksessa, eihän pienten riitojen ja nahistelun pitäisi sytyttää aikuisessa ja terveitsetuntoisessa miehessä ylireaktiota. Tuohan on pikkupojan hallitsematonta raivoamista.
Sen vuoksi suhteessanne sinä jo roolitut hänen äidikseen, tekstistäsi voi lukea että olet jo ottamassa harkitsevaa ja kasvattavaa asemaa kun miehesi on puolestaan raivoava murrosikäinen, joka kapinoi "äitiään" vastaan.
Puolestasi voisit kokeilla säilyttää malttisi pitempään, ja vaikka poistua kun hän alkaa käyttäytymään huonosti. Jos et aja häntä tilanteeseen, jossa hän pääsee kapinoimaan - tarkoitan jäämällä katselemaan ja kauhistelemaan hänen ylilyöntejään - niin hänelle jää enemmän tilaa ottaa vastuuta käytöksestään.
Hänenhän tulisi oppia itse tyynnyttämään itsensä, ei hänelle jää muuta vaihtoehtoa jos hän on vain itse raivonsa keskellä. Miehet yleensä haluavat käsitellä asiansa yksin ja monet toivovat naiseltaan siihen tilaa.
Ei kannata kuitenkaan pitää suurta erouhkaa ilmassa jos esimerkiksi ottaa tavaksi lähteä riidasta, silloin hän voi alkaa ahdistumaan vain enemmän ja hänellä kestää kauemmin käsitellä asioita.
Hyviä neuvoja. Mielestäni tuo oli paras, että hillitse sinä täysin itsesi. Kun rähjääminen alkaa, poistu tilanteesta. Tuota viimeistä kappaletta en ymmärtänyt. Eikö juuri raivoavan miehen luota poistuminen ole paras tapa? Ei siihen ainakaan auta jäädä mukaan leikkimään.
Voit yrittää puhua uudelleen myöhemmin. Erolla ei pidä uhkailla koskaan. Se tuo vaan lisää epävarmuutta suhteesen, ei paranna koskaan mitään.
Kiitos hyvistä neuvoista ja rakentavista kommenteista! Erityisesti "karkki aina kun menee hyvin" ja poistuminen riitatilanteesta pistetään korvan taakse! :)
vihanhallinta.fi
Mies ei ole tyytyväinen elämäänsä kanssasi jos ärtyy heti kun on saanut kassit tyhjäksi eikä huvita olla enää mieliksi. Voisi yksinolo tehdä jopa hyvää.