Tynkkynen erotettu persuista!!BRK!!

Noin se vaan on.....
1978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Votin Tynkkyselle luotia päähän

Äänestä

Soini teki väärin!

Äänestä
  • Tällä hetkellä Suomessa vaan on pakko monessa asiassa joustaa jos aijotaan saada
    talous hallintaan. Oli sitten periaatteessa asiasta mitä mieltä hyvänsä. Se vaan ei
    mahtunut Tynkkysen päähän.

    Äänestä

  • Gobiniuer kirjoitti:

    Tällä hetkellä Suomessa vaan on pakko monessa asiassa joustaa jos aijotaan saada
    talous hallintaan. Oli sitten periaatteessa asiasta mitä mieltä hyvänsä. Se vaan ei
    mahtunut Tynkkysen päähän.

    Joustamalla ei saada aikaiseksi mitään, vaan järkevillä päätöksillä ja niiden toteuttamisella. Nähdäänhän se jo nykyisen hallituksen aikaansaannoksista. Ei mitään ja Soini ei ole muuta tehnytkään kuin joustanut.
    Joustamalla saa aikaan sen, että kannatus putoaa 18 prosentista kymmeneen ja siitä vielä koko ajan alaspäin.
    Eikä tämä Suomen talous tule kuntoon, ennen kuin suhdanteiden muutos sen aikanaan korjaa, jos on korjatakseen. Sipilä voi tehdä mitä tykkää, mikään ei vaikuta, kun valuuttaan ei voida kajota.
    Että siitä vain joustamaan lisää!

    Äänestä

Tynkkynen ei sovi puolueeseen, yksi näistä jotka leimaavat kaikki persut rasisteiksi!

Äänestä
  • Tynkkynen on, ei kun oli, yksi harvoja järkeviä henkilöitä puolueessa.
    Nyt, kun Tynkkynen poistettiin, puolueen älykkyystaso romahti.

    Äänestä

Eikö puolueen puheenjohtajan erottaminen ja valinta kuulu puoluekokoukselle, eikä puoluehallitukselle?

Äänestä

Tynkkynen on valkoisen rodun puolustaja, kuten Perussuomalaisetkin!! Haluatko "Pois" turpaan? Me ei kaivata tommosia viher vassari hyysäri ämmiä!

Äänestä

Soini pitäisi erottaa puolueesta

Äänestä

Ilmoitus erottamisesta pelkästään tekstiviestillä kertoo melkoisen alamittaisesta käytöksestä.
Tekstiviestillä voi ilmoittaa pieniä asioita, vaikkapa myöhästymisestä jostain tapaamisesta. Mutta mitään eroilmoituksia ei kukaan järkevä tee pelkällä tekstiviestillä.

Äänestä

Tynkkynen saa mennä! Ei ole edes suomalainen nimi! Perustakoon James Hirvisaaren kanssa Perus Maahan Muuttajat.

Äänestä
  • Se nimi on "Hirvi-Saari". Sun kaltaisten idioottien takia meitä persuja lyödään julkisuudessa

    Äänestä

  • Soinin puolue ei tarvitse enää varapuheenjohtajia seuraavien vaalien jälkeen.

    Äänestä

Evoluutio teoria ei pidä paikkaansa, niin se vaan on!

Äänestä
  • Juokaa pojat kaljaa !

    Äänestä

  • Kuivasuu kirjoitti:

    Juokaa pojat kaljaa !

    Kauppa aukeaa vasta ysiltä ja join illalla kotoa molemmat kossut

    Äänestä

Maalasin kosmoksen eteistä

Äänestä

tynkkynen on ainut jolla mielipiteet persuissa---harmillista ku heti erotetaan

Äänestä

Tynkkynen on Suomen ystävä ja rehellinen Perussuomalainen. soini vain vie vallanhimossaan puolueen hautaan.
soinilaisia ei tule kukaan äänestämään ensi eduskuntavaaleissa. Puhdistusten ja puoluehallituksen vaihdon jälkeen Perussuomalaiset-puolue tulee uusien rehellisten edustajien myötä pyytämään Tynkkysen takaisin jäsenekseen.
Ja soinilaisia ei tule kukaan kaipaamaan! Myykööt vallanhimossaan sanansa, mutta se ei tapahdu Perussuomalaisten riveissä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timo-anustappi kirjoitti:

Noin se vaan on.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu