Tällä kertaa ihan omatoimisesti. Äänestäjät ovat jo ajat sitten hylänneet persut ja nyt Soini pistää giljotiinin pudottamaan omia päitä. Kun kusi on noussut puoluejohtajan päähän, seuraukset ovat puolueen kannalta katastrofaaliset.
VOI HARMI! PIENPUOLUE PERSUT KUTISTUI LISÄÄ!!!
Ei-hyvältä-näytä
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sanoo tekosuvaitsevainen, puhu muidenkin suvaitsevaisten suulla?
Ajat sitten, viime vaaleissa, joku äänesti persuja. Ajat sitten hylkäämisprosentti muuttui enempi, kuin Yle uutisissa kerrottiin!
Soini alkaa yhä enemmän muistuttaa stalinia.
Soini pitäisi saada ulos puolueesta.
Onhan tuossa puolueen hallitsemisessa jo vähän NKP:n meininkiä. Lehtitietojen mukan Tynkkysen sanotaan tehneen rikoksen. Eikö ensin pitäisi olla oikeuden tuomio siitä, että on tehnyt rikoksen? Suomenmaassa laitetaan ensin syytteeseen, viedään asia oikeuteen, ja siellä katsotaan, onko tehty rikos vai ei.
Persuista kohta vain haju pierun jäljellä.
Persujen kutistuminen ei tiedä millekkään nykypuolueelle hyvää. Pieni piiri häärää demokratian vastaisesesti kulisseissa eikä äänestämisellä ole mitään väliä. Politiikan pitäisi olla läpinäkyvää kuin akvaariota katselisi. Suomessa se on kuin olisi mustepullo kaatunut sinne.
Persut oli kuitenkin piti olla venttiili politiikkaan. Seuraamuksia tulee...