Mieheni kertoi kolme päivää sitten riidan seurauksena, että haluaa erota. Minulla on aivan kauheita päiviä ollut, en ymmärrä miksi tämä tapahtuu. Muutama viikko sitten vielä suunniteltiin ensi kesän lomajuttuja. Ja nyt yhtäkkiä ei kuulemma ole mitään syytä eikä halua jatkaa.
Meillä on yksi yhteinen lapsi, lemmikkieläimiä, talo ja yhteinen yritys. Aivan mielettömästi asioita selvitettävänä eikä voimia olisi yhtään. Mies kyllä selvittää, ja kiireellä selvittääkin, mikä tuntuu entistä pahemmalta, kun on niin kiire, on siis niin varma että ero on ainoa vaihtoehto.
Väittää ettei ole toinen nainen kyseessä, mutta en voi olla varma. Viime aikoina on puhelin ja viestit olleet ainakin tosi tärkeitä, joten se kielii muusta. Vannoo kuitenkin ettei ole, ja ettei ole kiire uuteen suhteeseen.
Minulle mies on ollut kaikki kaikessa, tuki ja turva, rakas ja paras ystävä. En oikein ole koskaan osannut jutella naisystävien kanssa, vaan aina puolisoni kanssa. Ja nuorempana poikakaverin kanssa.
Nyt tuntuu siis niin yksinäiseltä. En tiedä mitä tekisi. Tuntuu niin pahalta. Eilen vielä halattiin ja pussattiinkin, ja aamulla hali ennen töihin lähtöä. Nyt kun nähtiin töiden jälkeen, niin kertoi vaan miten oli saanut asioita eteenpäin (omaisuudenjakoon ja firmaan liittyen). Tuntui niin pahalta että suutuin ja huusin vain, jotenkin sitä näköjään odottaa vain, että jos toinen tulisikin toisiin ajatuksiin.
Miten minä saisin taas elämästä kiinni? Kun on ikävä. Lapsesta haen voimaa ja se onkin tosi kantava voima. Mutta kun halipula iskee ja toista ei voi lakata rakastamasta ja ikävöimästä, niin mitä voin tehdä??
Meillä on yksi yhteinen lapsi, lemmikkieläimiä, talo ja yhteinen yritys. Aivan mielettömästi asioita selvitettävänä eikä voimia olisi yhtään. Mies kyllä selvittää, ja kiireellä selvittääkin, mikä tuntuu entistä pahemmalta, kun on niin kiire, on siis niin varma että ero on ainoa vaihtoehto.
Väittää ettei ole toinen nainen kyseessä, mutta en voi olla varma. Viime aikoina on puhelin ja viestit olleet ainakin tosi tärkeitä, joten se kielii muusta. Vannoo kuitenkin ettei ole, ja ettei ole kiire uuteen suhteeseen.
Minulle mies on ollut kaikki kaikessa, tuki ja turva, rakas ja paras ystävä. En oikein ole koskaan osannut jutella naisystävien kanssa, vaan aina puolisoni kanssa. Ja nuorempana poikakaverin kanssa.
Nyt tuntuu siis niin yksinäiseltä. En tiedä mitä tekisi. Tuntuu niin pahalta. Eilen vielä halattiin ja pussattiinkin, ja aamulla hali ennen töihin lähtöä. Nyt kun nähtiin töiden jälkeen, niin kertoi vaan miten oli saanut asioita eteenpäin (omaisuudenjakoon ja firmaan liittyen). Tuntui niin pahalta että suutuin ja huusin vain, jotenkin sitä näköjään odottaa vain, että jos toinen tulisikin toisiin ajatuksiin.
Miten minä saisin taas elämästä kiinni? Kun on ikävä. Lapsesta haen voimaa ja se onkin tosi kantava voima. Mutta kun halipula iskee ja toista ei voi lakata rakastamasta ja ikävöimästä, niin mitä voin tehdä??
Vastaukset 17
Vanhimmat
Väestöliitolla on hyvät sivut http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/ .
Olet vielä skokissa. Oletko saanut unta ja levättyä? Jos et, niin terveyskeskuksesta saat akuuttiin tilanteeseen apua. Hae sitä rohkeasti. Avioero on ihmisen pahimpia kriisejä ja avuntarpeesi ymmärretään.
Tukinet- sivuilta löydät vertaistukea.
Siis mies hoitaa ero- ja raha-asioita? Pidätkö huolta siitä että kaikki tapahtuu oikeudenmukaisesti? Sinä olet järkyttyneessä mielentilassa mutta miehellä vauhti päällä ja hoitaa raha-asioita kiireellä..!
Ei ole mitenkään tavatonta että tuossa tilanteessa halitaan ja pussataan ja seuraavassa hetkessä taas puhutaan eroasiasta. Asiat eivät ole niin yksioikoisia, ero on tosiasia, mutta toisaalta teillä on yhteistä historiaa ja hyviä hetkiä takana ja lapsi. Näin miehesi varmaan ajattelee. Mutta halimiset eivät merkitse sitä että ne olisivat merkki siitä että hän muuttaisi mielensä.
Ei voi tietää onko toista naista. Ehkä on, ehkä ei. Yritä parhaasi mukaan olla miettimättä tuota asiaa liikaa vaikka se onkin vaikeaa. Sinulla on nyt paljon kaikkea muutakin mieltä painamassa.
Olet nyt sellaisessa tilanteessa että psyykesi vasta totuttelee sisäistämään tapahtunutta. Selvästi miehesi on pohtinut eroa pitemmän aikaa ja ilmoitti viimein päätöksestään sinulle. Sitten mies eteni seuraavaan vaiheeseen, ryhtyi selvittämään eroon liittyviä asioita. Sinulla taas on meneillään vaihe jossa yrität ymmärtää tapahtunutta.
Anna itsellesi aikaa! Yritä myös puhua miehesi kanssa ilman huutoa vaikka siihenkin sinulla on täysi oikeus. On välillä hyvä purkaa raskasta mieltä vaikka vain huutamalla.
Jaksamista sinulle!
Kyllä aion pitää puoleni raha-asioissa. Ihan varmasti pidän huolen, että puolet kuuluu minulle. On erittäin raastavaa tulla työpäivän jälkeen kotiin, kun ei tämä enää kodilta tunnu, on vain erittäin ahdistava paikka. Mutta en voi hankkia omaa asuntoa ennen kuin saan rahaa siihen. Haluaisin päästä mahdollisimman pian pois.
Kun vain löytäisi sitten voimia ja virtaa kaikkiin muuttohässäköihin, Ja pelkään jo etukäteen sitä hetkeä, kun lapseni ei ole siellä uudessa kämpässä minun luonani, vaan olen ihan yksin.
Mielialani vaihtelee tällä hetkellä tosi paljon, välillä itkettää, raivostuttaa, on ikävä sitä aikaa kun tätä ahdistusta ei ollut ja kaikki oli vielä hyvin. Välillä taas on sellainen olo, että ihan odottaakin uuden elämän alkua.
On kyllä henkisesti todella raskasta... kertokaa please kokemuksia mikä teillä on auttanut, kun on "paha hetki" ja kaikki kaatuu päälle eikä millään ole mitään merkitystä...
Ymmärrän,jos lohduttaa vähäkään,minulla lähes vastaava tilanne. Olen suu auki,tässäkö tämä oli,ei ole syliä.
Täällä hetki sitten saman kokenut mies. Alkujärkytys oli hirvittävä ja muutama kuukausi meni sumussa. Kaiken lisäksi vaimo ja lapsi muuttivat heti toiselle paikka kunnalle. Vuoroviikoin saan olla lapseni kanssa ja toimii toistaiseksi. Eron olen jo hyväksynyt mutta minua on petetty niin pahoin että siitä ei yli pääse koskaan.
Ymmärrän siis mitä käyt läpi. Voimia sulle!
On noita tyhmiä miehiä jotka vaikeuksissa uhkailee erolla. Ainakin sillä saa vaimon tunteet mieheensä kuoliniskun ja tosi voi tullakin kyseeseen vaimon puolelta lopuksi, kun tuollainen vaan tappaa tunteita. Jos miehet sen ajoissa ymmärtäisikin.
Ihana kun on edes joku paikka jossa voi purkaa tuntemuksiaan ja saa tukea saman kokeneilta. Kun sydän särkyy ja itkee, tuntuu että kaikki yhdessä koetut vuodet ja asiat on valhetta ja hukkaan heitettyä aikaa. Millään ei ollutkaan mitään merkitystä. Romukoppaan joutaa kaikki ihan tuosta vaan.
Olen pahoillani tilanteestasi. Perheneuvolaan voi ja kannattaa ehdottomasti hakeutua yksinkin selvittelemään shokkieron aiheuttaman kriisin monia tunteita ammattihenkilöiden kanssa. Jonotusaika saattaa olla pitkä ,mutta ennen sitä voit saada apua Kriisikeskuksesta. Niitä on 20 eri puolella Suomea,ovat Suomen Mielenterveysseuran ylläpitämiä matalan kynnyksen auttamispaikkoja ja ajan saa nopeasti.
Hei surumielinen.
Kirjoitat tilanteestanne, jossa yhtäkkiä elämänne kuva onkin vakavasti uhattuna. Sain kirjoituksestasi sen käsityksen, että eroilmoitus tuli yllätyksenä.
Mietin, miten olette keskustelleet suhteestanne vuosien kuluessa, miten tarina on edennyt niin, että toinen osapuoli ei tiedä toisen olevan eron partaalla. Onko arjen melske, yritys, perhe jne jotenkin vieroittaneet teidän tunnesuhdettanne vaikka halimista yms on ollutkin? Kaikki kuulostaa myös siltä, että miehelläsi on sinuun ristiriitaisia tunteita.
Oli miten oli, olette nyt kriisissä. Huolehdit a pelkäät sitäkin, miten käytännön asiat järjestyvät. Jos sinulla ei ole riittävästi tukea ja asian jakajia omassa elinpiirissäsi (esim. omat sisaruksesi) voisi olla hyvä hakea tukea, kuten muutkin ovat ehdottaneet. Kirkon perheasian neuvottelukeskus voi olla yksi vaihtoehto, tai sitten kunnan/valtion tarjoamat kriisipalvelut.
Joka tapauksessa tarvitset aikaa sopeutua tilanteeseen. Ihanne olisi, jos voisitte miehesi kanssa käydä läpi , mistä oikein on kysymys. Sinun tarvitsisi ymmärtää tarinan kulkua ja kokea myös jotenkin voivasi vaikuttaa siihen, miten tästä eteenpäin. Teidän pitäisi tasaveroisina ja yhdessä ratkoa käytännön asiatkin. Ei niin, että mies vain järjestää kaiken. Et ole uhri, olet tasavertainen kumppani.
Mutta siitä huolimatta, vaikka et saisikaan keskusteluyhteyttä mieheen, voit hakea apua itsellesi yksin ja tarvittaessa tietenkin lapsille myös.
Toivotan asioiden selkiintymistä, oman ymmärryksesi lisääntymistä, kykyä käsitellä kaaos ja kriisi ja sitten joskus, aikanaan, uuden elämän rakentumista. Myös eroryhmät ovat erinomainen vertaistuki, mutta sinne ei voi mennä kriisin ollessa juuri päällä, vaan enemmänkin sitten uudelleenrakentumisvaiheessa (esim. puolen vuoden päästä)-
Merja, diakoni
Ap voit kirjoittaa suomi24:ään, joka pursuaa toimettomia kusipäitä ja kysyä, mitä voisit tehdä.
Voimia teille surumielinen ja siipirikkoinenko, Olen samassa tilanteessa oleva mies ja myös täysin ihmeissäni mitä tapahtui ja kaikki suunnitelmammeko tulevaisuudesta olkiin vain valehtelua viime aikoina :(
Takana 30 vuotta yhteistä elämää ja nyt kaikki se ja tulevaisuus hetkessä romutettu.
Asiat eivät aina ole sitä miltä näyttää. Miehesi on aivan varmasti jo pidempään harkinnut eroa, mutta ei ole osannut tai uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Kuin vasta sitten riidan aikana. Riidasta saa usein adrenaliinia, moottorivoimaa oman asiansa viemiseksi eteenpäin. Ikävä juttu tietysti puolison kannalta, mutta kyllä siitäkin selviää.
Itse olen eronnut elämäni aikana eronnut kolmesta poikaystävästä, sitten ex-miehestäni. Jokainen ero on ollut rankka. Helpoimmalla pääsin, kun yksi poikaystävä aikoinaan ilmoitti halunsa erota. Itkin yhden päivän, säälin itseäni, ja se oli siinä. Mokoma urpo ei ymmärtänyt parastaan... Noista muista, oma-aloitteisista eroista on ollut kaikenlaista harmia, pitkään.
Nykyaikana yhä useampi ei suostu loppuelämän selibaattiin tai jatkuvaan "päänsärkyyn". Se puolison ikimigreeni katoaa mystisesti eron jälkeen eli.. heh eron ottava puolisohan vain tekee siinä palveluksen tällöin?
Ja toki, vikahan on aina siinä toisessa.. ihmettelen vaik miksi niin huonon kanssa alunperin mentiin yhteen jos niiiiiiiin huono on. En ikinä menisi suhteeseen sängyssä epäsopivan kanssa. ;-P
Kerran se kirpaisee. Mutta parempi lyhyestä elämästä kummankin nauttia omilla tavoillaan kun ei se yhteinen sävel kestänytkään.
Kannattaa ristiä jalkansa ja katsoa jaksaako toinen odottaa olemattomia haluja..
No voi, niinkö sinulle sitten kävi! Vaimon halut katosivat ja eron jälkeen ne löytyivät!
Etkö ymmärrä, hän ei halunnut seksiä SINUN kanssasi. Toisen kanssa halusi.
Yksinkertaista.
Mieheni ilmoitti minulle tänään haluavansa erota. Vaikeuksia meillä on ollut runsaasti pitkän avioliiton aikana, mutta ei koskaan uskottomuutta. Olemme kärsineet talous ongelmista nyt viimeisen viisi vuotta, sitten tuli hänen työuupuminen ja siihen lääkitykset. Minun tehtäväksi jäi yrittää muistaa meidän yhteiset asiat ja omat asiat, ja nalkuttava akkahan minusta sitten hänen mielestä tuli. Hänen paras ystävä erosi tässä reilut vuosi sitten ja viettää "poikamies elämää", antaa kovasti neuvoja miehelleni minkälainen vaimon kuuluu olla. Olen mennyt kovia elämässäni läpi mieheni rinnalla, minusta tuli maatalon emäntä koska vaihtoehdot olivat joko erota tai tulla mukaan hänen kotitilalleen aikoinaan. Anoppi vihasi minua yli kaiken ja ensimmäiset kaksikymmentä vuotta miniänä maalla olivat minun elämäni vaikeimmat vuodet. Mieheni ei koskaan tukenut minua, oli Äitinsä kulta muru ja niin se anoppi laittoi myös ruoat miehelleni, kun oli sitä mieltä että minä en häntä kykene ruokkimaan. Vuodet menivät lehmiä hoidellessa, ja lapsia kasvatellessa kunnes appi kuoli ja anoppi jäi yksin. Se oli tarkalleen yön yli kuin minua tarvittiin ja anopin ääni muuttui kellossa, ajattelin kuinka sairasta, kaikki ne loukkaukset viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ja nyt kuin ei olisi mitään ongelmia meidän välillä. Sitten tuli konkurssi, ja taloutemme koki suuren iskun, mieheni paloi loppuun ja sairastui uupumukseen. Olen itsekin varmaan ihan ammatti apua vailla mutta jonkun on pitänyt yrittää kantaa ja huolehtia. Tänään kuulin sitten että "se on nyt tässä", ja erohan tässä nyt sitten tulee. Minulla ei ole mitään työtä ei paljonkaan varoja ja olen pian viisikymppinen, mitä tässä on minun kohdalla enää vaihtoehtoina? Ei ole sisaruksia, ei sukulaisia kun omat vanhemmat ovat jo poissa eikä perintöä jäänyt, olen ihan tyhjän päällä. Jos kenelläkään on viisaita neuvoja niin otan ne mielelläni vastaan.
Teija
Ensinnäkin, tilanteesi on hyvin pitkälle sama kuin minullakin oli. Osa tekstistä oli kuin omasta kynästäni. Erona se, että olen käynyt kokoajan myös muualla töissä. Kauhealta tuntuu, kun kaikki pitää aloittaa alusta, mutta oikeasti olet nuori, sinulla on lapset ja tulossa lapsenlapsia ehkä. Kun olet toipunut erosta, saatat löytää vielä kumppanin.
Te ette kuitenkaan ole vielä eronneet, eli jos miehesi suostuu, menkää juttelemaan yhdessä esim. seurakunnan työntekijän kanssa tai pariterapeutin kanssa. Onko hän oikeasti miettinyt, mitä ero tarkoittaa? Jos ero tuntuu molemmista tai toisesta ainoalta vaihtoehdolta, sitten vaan käytännön toimiin. Harkinta-aika vireille.
Etsit ensin asunnon, jos ei sitä vielä ole ja et voi jäädä nykyiseen paikkaasi - älä jää enää piikomaan, jos ykkösvaiheen paperi on jo jätetty. Pienikin kämppä, mutta kunhan on oma asunto. Hoidatte mahdollisimman pian ositukset kuntoon, jonka jälkeen taloudellinen tilanne selviää. Kun tilanne on selvä, on sitä helpompi alkaa purkamaan. Suomessa ei ketään nälkään tapeta. Vaikka et ole ulkopuolella tilan ollutkaan töissä, sinulla on on paljon työkokemusta eläinten hoidosta, lasten hoidosta, kodinhoidosta...niistä voit jalostaa tulevaa tulonlähdettäsi. Menet ilmoittautumaan heti työnhakijaksi, jos et jo ole. Ja hae itsellesi apua, jos tuntuu, että tarvitset, ja varmaan tarvitsetkin.
Hyvä tilanne sikäli, että pääset miehestäsi eroon... Saat tietysti olla erimieltä, mutta en oikeasti tajua miten olet jaksanut uhrautua vuosikaudet. Elämässä kun pitäisi elää itselleenkin, eikä toisten orjana.
Tuossa tilanteessa ei voi tehdä kuin muutama juttu: eli hankit asunnon, jostain ihmisten ilmoilta, sieltä missä työpaikkoja on. Ilmoittaudut työkkäriin - joo, ja menet oikein sinne ammatinvalinnan ohjaajan juttusille. Mieti valmiiksi mitä töitä haluaisit tehdä ja pystyisit tekemään, ja jos on niihin sopivia kursseja - käy ne. Olet vielä vuosia työikäinen. Jos et heti löydä töitä, mene työharjoitteluun tai -kokeiluun yms. vaikka palkattomasti, sillä siitä saa kokemusta. Ja se on mielenterveydenkin kannalta sinun parhaaksi.
Jos tuntuu yhtään, ettet kestä ja jaksa, hae apua, ihan terveyskeskuslääkäri ohjaa mielenterveyspalvelujen piiriin.