Aika tuntuu kulkevan aina vain nopeampaa, mitä vanhemmaksi tulee.
Varsikin nyt, kun isä nukkui pois, niin aika tuntuu kulkevan vielä nopeammin.
8 kuukautta tulee ensi marraskuussa isän poismenonsta, mutta päivät ja viikot kulkevat samaa rataa.
Haudalla olen käynyt joka viikko isän kuolinpäivänä ja viikonloppuna sytyttämässä kynttilän.
Päivät yleensä kuluu niin, että herään 8-9 välissä, sytytän padan alle tulen, luen lehden syön aamupuuron ja menen nettiin ja olen siellä iltapäivään saakka.
Välillä juon kahvia ja saatan käydä kaupassa.
Iltapäivällä laitan jotain ruokaa, menen taas nettiin ja uppoudun sinne....
Välillä olen yrittänyt leipoa, mutta ei vielä oikein ole jaksanut, vaikka leivoin ja tein paljon ruokaa, silloin kun isä vielä oli terve.
Kesällä olin vähän enemmän ulkona, pyöräilin usein ja kävin paljon haudalla.
Nyt kun syksy alkoi ja ulkona on pimeää, sateista ja koleaa, niin olen paljon netissä, monesti myöhään yöhönkin 24.00 asti saatan olla netissä.
Harrastin myös piirtämistä, öljyvärimaalausta ja tiffanylasitöiden tekemistä silloin, kun isä oli vielä terve, mutta nyt en ole vielä jaksanut aloittaa näitä harrastuksia uudelleen, ehkä jossakin vaiheessa sitten.
Mitään uutta ei oikein jaksa alkaa, tuntuu vaan, että mikään ei vielä jaksa kiinnostaa, ehkä se kuuluu tähän surun läpikäymiseen.
En tiedä, mutta isän poisnukkumisen jälkeen aika tuntuu menevän paljon nopeammin, kuin aikaisemmin.
Siivoan yleensä kerran viikossa ja joka kerta tuntuu, että juurihan minä siivosin, että kuinka viikko voi mennä näin nopeaa, kun tuntuu, että olen siivonnut vasta eilen, vaikka siitä on viikko aikaa.
Ei aika ennen ole näin nopeasti mennyt.
Toisaalta kyllä toivon, että aika menisi nopeasti tämän pimeän syksyn osalta, että tulisi kevät, aurinkoa, lämpöä ja valoa.
Haudallakin oli kesällä mukavampi käydä, kun siellä oli kukkia, nyt haudalla on niin riisuttu olo, kun pensaat ovat paljaat ja kukat kuoleet.
Kanervia ja hopealankaa laitoin haudalle, ettei hauta ole niin alaston ja lyhdyn, jossa palaa kynttilä merkkinä siitä, että vanhempieni liekki loistaa, eivätkä he ole kuolleet, vaikka eivät ole enää luonamme, vaan Taivaassa...
Varsikin nyt, kun isä nukkui pois, niin aika tuntuu kulkevan vielä nopeammin.
8 kuukautta tulee ensi marraskuussa isän poismenonsta, mutta päivät ja viikot kulkevat samaa rataa.
Haudalla olen käynyt joka viikko isän kuolinpäivänä ja viikonloppuna sytyttämässä kynttilän.
Päivät yleensä kuluu niin, että herään 8-9 välissä, sytytän padan alle tulen, luen lehden syön aamupuuron ja menen nettiin ja olen siellä iltapäivään saakka.
Välillä juon kahvia ja saatan käydä kaupassa.
Iltapäivällä laitan jotain ruokaa, menen taas nettiin ja uppoudun sinne....
Välillä olen yrittänyt leipoa, mutta ei vielä oikein ole jaksanut, vaikka leivoin ja tein paljon ruokaa, silloin kun isä vielä oli terve.
Kesällä olin vähän enemmän ulkona, pyöräilin usein ja kävin paljon haudalla.
Nyt kun syksy alkoi ja ulkona on pimeää, sateista ja koleaa, niin olen paljon netissä, monesti myöhään yöhönkin 24.00 asti saatan olla netissä.
Harrastin myös piirtämistä, öljyvärimaalausta ja tiffanylasitöiden tekemistä silloin, kun isä oli vielä terve, mutta nyt en ole vielä jaksanut aloittaa näitä harrastuksia uudelleen, ehkä jossakin vaiheessa sitten.
Mitään uutta ei oikein jaksa alkaa, tuntuu vaan, että mikään ei vielä jaksa kiinnostaa, ehkä se kuuluu tähän surun läpikäymiseen.
En tiedä, mutta isän poisnukkumisen jälkeen aika tuntuu menevän paljon nopeammin, kuin aikaisemmin.
Siivoan yleensä kerran viikossa ja joka kerta tuntuu, että juurihan minä siivosin, että kuinka viikko voi mennä näin nopeaa, kun tuntuu, että olen siivonnut vasta eilen, vaikka siitä on viikko aikaa.
Ei aika ennen ole näin nopeasti mennyt.
Toisaalta kyllä toivon, että aika menisi nopeasti tämän pimeän syksyn osalta, että tulisi kevät, aurinkoa, lämpöä ja valoa.
Haudallakin oli kesällä mukavampi käydä, kun siellä oli kukkia, nyt haudalla on niin riisuttu olo, kun pensaat ovat paljaat ja kukat kuoleet.
Kanervia ja hopealankaa laitoin haudalle, ettei hauta ole niin alaston ja lyhdyn, jossa palaa kynttilä merkkinä siitä, että vanhempieni liekki loistaa, eivätkä he ole kuolleet, vaikka eivät ole enää luonamme, vaan Taivaassa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sunnuntaina olisi isä täyttänyt 85 vuotta, jos olisi vielä täällä. Näin 60-kymppisenä aika rientää, suorastaa laukkaa. Usein sitä huomaa ajattelevansa, että että muutto kotiin on jo lähellä. Voimia sinulle ja siunausta tulevalle talvelle.
Hei
Otan osaa Isänpojan suruun. Onhan se elämä nyt erilaista kun tärkeä ihminen on poissa. Toivottavasti vähitellen jaksaisit alkaa käydä ulkona ja tehdä kaikkea sitä, mitä ennenkin olet tehnyt. Ettei suru käänny masennuksen puolelle ja sido Sinua kotiin.
Oletko kuullut oman kotiseurakuntasi sururyhmistä? En tiedä, missä asut, mutta monissa seurakunnissa järjestetään sellaisia. niissä ei käännytetä ketään uskoon tms., vaan niissä voi jakaa muistojaan ja ajatuksiaan, surra yhdessä. Joskus jaettu suru on helpompi kantaa, ja sitä jaksaa taas katsoa omaakin elämäänsä eteenpäin.
Voimia ja lämpimiä ajatuksia!
Pappi Elisabet