Tuntuu avioerot loppuvan isommasta sekä pienistä syistä. Uskoisin että monelta riidasta sekä katkeruudesta selvittäisiin jos olisi pakollinen pariterapia kurssi vaikka ennen kuin saa jättää eroanomuksen. Tälläisen voisi vaikka kirkko tai joku muu kriisiryhmä järjestää. Kurssi olisi pakollinen ennen kuin olisi mahdollista toimittaa eropaperit. Vaikka kuukautta ennen. Uskoisin että kurssin käyneistä jokunen niinsanotusti " aukaisisi silmänsä" ja tiedostaisi oman ja puolison hädästä. Koko toiminta toimisi vähän kuin yt-neuvottelu. Tässä vaiheessa olisi vielä se viimeinen hetki harkita onko se eropäätös lopullinen. Samalla tiedostaisi mitä on eroaminen ja sen seuraamukset. Muutenkin ero voisi olla "siedettävämpi"kun kaikki fakta olisi käsitelty etukäteen. Ei tarvitsisi niin paljon miettiä missä meni pieleen, kuten nykyisessä systeemissä.
Todennäköisesti näin toimien osa eroista jäisi toteuttamatta ja eroavien ahdistus olisi vähempää.
Todennäköisesti näin toimien osa eroista jäisi toteuttamatta ja eroavien ahdistus olisi vähempää.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä. Jonkinlainen terapia tai kurssi olisi jokaisen eroavan hyvä käydä, vaikka ero tulisi antaa asioiden käsittely kuitenkin perspektiiviä asioihin. Tiedän kuinka monelle parille terapia on tuonut avun ja siksi itseäni harmittaa erityisen kovasti, että meillä se ei onnistunut. Toisen puolesta asioita ei voi tehdä, kunpa moni ymmärtäisi tämänkin ja perin ikävää on sekin, että jotkut tarvitsevat sen eron ymmärtääkseen asioita.
Minusta olisi itseasiassa tärkeämpää mennä tuollaiselle parisuhteen huolto kurssille jo hyvissä ajoin jo silloin, kun suhteessa on pientä kärhämää. Tällöin toiminnasta olisi eniten hyötyä ja suhde parhaiten pelastettavissa.
"Toisen puolesta asioita ei voi tehdä"
Tottakai voi. Itse hoidin ex-liitossani kaiken muun, paitsi kiusaamisen ja määräilyn. Ne hoiti ex. Olin aivan järjettömän onnellinen päästessäni eroon exästä. Sitä olen yhä.
Terapia ei auta sitä vastustavaan ihmiseen. Jos puolisoiden välit ovat tulehtuneet, mitä ne usein ovat, muuten eroa ei haluttaisiinkaan, niin pariterapia vain lisää ahdistusta. Etkö itse ole koskaan kärsinyt kenenkään ihmisen läsnäolosta? Ellet, niin oletko ajatellut, että joku voisi kärsiä sinun läsnäolostasi?
Käytännössä myöskään ketään ei voi pakottaa puhumaan. Pakollinen terapia on hukkaan heitettyä rahaa, josta ei ole hyötyä kenellekään. Jos terapiaan mennään, sen on ehdottomasti oltava vapaaehtoista.
Unohdat myös, ettei suhdetta voi mitenkään "pelastaa", jos toinen sitä ei halua jatkaa.
Oli pakko kirjoittaa tähän anneK.lle. Taidat olla ihan oikeassa siitä, että pariterapia voi myös lisätä pahan olon tunteita. Meillä tilanne, en tiedä onko erikoinen, mutta meillä vuosia sitten ongelmaksi muodostui miehen suhde lapsiin, valehtelu minuun päin, jonka suhteen jatkamiseksi olisin voinutkin hyväksyä, mutta ristiriidat puolisolla lapsiinsa on kasvanut niin suuriksi, että en vain pysty saman katon alla asumaan. Jokapäiväinen riitely ja negatiivisuus aivan kaikista asioista ja syytteelee lapsia riidan haastamisesta. Toki haastavatkin riitaa, kun tietävät että riitelemään saavat, mutta syyttää tästä lapsia ja jopa minuakin. Olen selittänyt oman pahan oloni ja ahdistukseni, on sanonut ymmärtävänsä, mutta ei tee asialle mitään. On käyty pariterapiasta hakemassa apua, olen noiden neuvojen kautta yrittänyt auttaa, ei vaan auta. Rupean itse olemaan täysin uupunut, välttelen kotiin menemistä ja kotona olemista samaan aikaan. Tuntuu etten jaksa. Olen ilmaissut haluni avioeroon, kun tilanne ei muutu. Hän ei halua eroa, vaikka näkee pahoinvointini. Mitä voin tehdä? Olen oikeasti neuvoton. Niille läheisille, joille olen puhunut niin ovat sanoneet, että yrittäkää nyt ja kyllä se siitä ja kyllä se erokin on rankka. Olen täysin uupunut tähän.
Heipä hei aivanneuvoton
Tilanteesi vaikuttaa melkoisen samanlaiselta kuin minulla oli ennen eroa. Silloin uusi, Kummelista (=sketsisarja...), tuttu mottoni "aina *mikä tahansa* kotiolot voittaa" pisti miettimään miten tuohon oli tultu. Ennen kun olin oikein kotona(kin) viihtyvää sorttia. Sitten suorastaan ahdistuin, kun piti mennä töistä kotiin. Mieluummin olisi pysynyt poissa.
Puhuin exälle asioista, jotka koin erittäin ongelmalliseksi - yksi oli tuo lapsiin kohdistuva syyttely, kiusaaminen suorastaan, arvaamattomuus, uhkailu ym. lisäksi tietysti se, että minun piti vastata kaikesta. Vaikeinta oli lohduttaa lapsia sen jälkeen, kun isänsä oli saanut heidät pois tolaltaan, itkemään, murheelliseksi. Ex sanoi aina, että hänellä on vaikeuksia tunne-elämänsä kanssa. Mutta ei tietenkään tehnyt mitään asialle., ei mitään sinnepäinkään. Kävimme pari kertaa terapiassa, jossa hän kertoi erinomaisesta itsestään, kehui todella huolellisesti, ja töistään laveasti, emme päässeet edes käsittelemään aihetta, parisuhdetta. Näin tapahtui kaikkialla muuallakin kuin terapiassa: kun ex "keskusteli", hän esitelmöi. Hän oli kaikkien alojen asiantuntija, tunsi ja tiesi kaikesta kaiken. Puheenvuorot/yksinpuhelut saattoivat kestää muutamasta minuutista lähes tuntiin. Tai tunti oli max mitä itse kerran, kokeilumielessä, jaksoin kuunnella. Muut olivat hölmöjä, etenkin silloin, jos/kun keskeyttivät exän puheen. Välillä ex kyllä jatkoi puhumistaan, vaikka kävin välillä muualla, ja tulin takaisin.Terapian jättäminen kesken tosin taisi olla ainoa asia ikiaikoihin, josta olimme samaa mieltä.
Ex ei myöskään olisi halunnut erota. Ymmärtäähän sen. Ketä sitten kiusaisi, kenelle höpöttäisi, käyttäisi valtaa? Hän ei kyennyt sitten yhtään näkemään millaisena muut hänen seuransa kokevat, miltä muista tuntuu, mitä he ajattelevat, jne. Joten tein niin kuin oli ainoa vaihtoehto, etten minä eikä lapset olisi tulleet hulluksi. Hain eroa yksin. Vaikka olin puhunut hänelle aiheesta kaksi vuotta, hän sanoi, että haen eroa äkillisen tunteen vallassa, harkitsemattomasti.
Kiitos voi_rähmät. Joo, kyllä tilanne välillä todellakin on kuin sketsisarjassa, sillä erolla että yhtään ei itseä kyllä naurata. Tuo kuvaamasi hyvinkin totta. Pariterapiassa todella yritti kertoa, että ei tässä mitään sen suurempaa. Selittelee, selittelee ja kerran terapeutinkin piti puuttua, että huomasin itsekin, että tuo mistä puhut ei pidä paikkaansa, sillä hän oli itse havainnoinut tilanteen. Meillä kumppani on tehnyt kotitöitä ja aina niihinkin vetoaa, että eihän suhteessa voi olla mitään vikaa, kun kotitöihinkin osallistuu. Mutta selittelyjä ja selittelyjä ja todellakin aivan kuin kuvasit niin lapset pois tolaltaan ja minä sitten heitä rauhoittelemaan.
Omat tunteet menneet vuoristorataa, kiukkua, inhoa, vihaa, jossakin mualla ajoittain kivoja hetkiäkin ja aikamoinen tunteettomuuskin saanut valtaa. Ei kait siinä muu kuin ero auta. Välillä ajattelen, että mitä järkeä tässä koko elämässä on.
Minä olin meillä se, joka oli hermona lapsille ja oireilin kuvailemallasi tavalla. Ero tuli. Lasten kanssa loistavat välit nyt. Elän ihan uutta elämää.
Lapset ihmettelee mikä isän tuli.
Vaimon jatkuva pihtaaminen ja tyytymättömyyys minuun ajoi eroon ja se oli asetelma joka sai minut oireilemaan lapsille.
En ole se syytön osapuoli ja tein väärin lapsia kohtaan, mutta joskus sen toisen köytös ei ole pelkästään hänen aikaan saamaa
Kävimme parisuhdeterapiassa kaksi kertaa. Molemmissa puolisoni yritti saada terapeutin puolelleen mollaamaan minua. Valehteli koko ajan. Toinen uskoi, toinen ei. Kaikki sovitut asiat hän jätti tekemättä. Kolmannella kerralla en mennyt nöyryyttämään itseäni, kun puolisolla ei ollut aitoa tahtoa parantaa suhdetta.
Eroterapiankaan en usko toimivan tilanteessa, jossa välit ovat tulehtuneet. Sen sijaan tietopaketti eron seurauksista voisi olla hyvä. Itselleni kävi huonosti, kun en tiennyt tiettyjä juridisia asioita.
Nykyään välimme ovat hyvät. Olisi oikeastaan pitänyt erota ennen ongelmien kärjistymistä, niin olisimme säästyneet monelta turhalta riidalta.
Vaikka toinen erokriisissään on yrittänyt millä tavoin on yrittänyt saada puolelleen terapeuttia, tämän täytyy pysyä täysin puolueettoman. Hyvin kirjoituksestasi näkee, miten herkillä ne ajatukset ovat, luulot ja viha päällimmäisenä.
Eihän teidän ollut pakko mennä yhdessä ainakaan alussa, koska useimmilla on "jarrut päällä". Kuten teidänkin tilanteessa olette nyt väleissä, jään miettimään, miten olisikaan käynyt jos olisitte mennyt yksitellen.
Oliko pettäminen mukana asioissa.
"Vaikka toinen erokriisissään on yrittänyt millä tavoin on yrittänyt saada puolelleen terapeuttia, tämän täytyy pysyä täysin puolueettoman. "
Täytyisi, muttei aina pysy. Ja vaikka pysyisikin, niin molemmille voi tulla sellainen tunne, että terapeutti on juuri sen toisen puolella. Eihän etenkään pariterapiasta useinkaan saa mitään apua, joskus päinvastoinkin.
Minusta erotilanteessa on jopa typerää mennä puhumaan uskottomuudesta terapiassa. Pahentaa eroa ja huonontaa terapiaa vielä enemmän, koska ihmisiä ei saa väkisin puhumaan, saati sitten petettyä osapuolta ymmärtämään. Syyttämiseksi menee.
No onpahan aloitus... Se nyt vaan on niin, ettei pakkoterapialla saavutettaisi mitään muuta kuin lisättäisi kustannuksia.
Ajatus kaunis, mutta ei aina välttämättä toimi jos ei olla rehellisiä. Meidän kohdalla vaimo halusi erota ja ehdotin hänelle yhteistä parisuhdeterapeutilla käyntiä, josta vaimoni totesi viileän rauhallisesti, ettei siitä ole hyötyä. Lopulta kuitenkin lähti ja terapiassa puhui eron syistä täysin puuta heinää mm. koiran liian myöhäisestä ulkoilutuksesta yms vastaavaa. Kuuntelin tätä huuli pyöreänä, että näistä syistäkö lähes 26 vuotta huuhdotaan alas ja perhe rikotaan ?! Terapian ensimmäisellä käynnillä en tiennyt, että kuviossa oli ollut jo kolmas jonkin aikaa ja tähän kolmannen olemassa oloon vastasi ex.vainoni kieltävästi terapeutin sitä kysyessä.
Terapiakäyntien aikana vaimoni jäi kuitenkin kiinni tästä kolmosesta, joka muutti luonnollisesti terapiakäynnin luonnetta.
Näillä terapia käynneillä hän vei aikaa meiltä kaikilta ja haukkui viimeisen terapia käynnin jälkeen minulle terapeutin pystyyn jouduttuaan paljastamaan hänelle ulkopuolisen suhteensa. Terapeutti ei kuulemma ymmärtänyt häntä riittävästi, pettäjää ja lähtijää.
"näistä syistäkö lähes 26 vuotta huuhdotaan alas ja perhe rikotaan ?! "
Varmaan tajuat itsekin, että tuo ilmaus sisältää syytöksen ja tuomion -ex puolisolle. Ei siis kovin rakentavaa keskustelua sinunkaan puolelta. Ihmiset käyvät joutavanpäiväisesti terapiassa silloin, kun toinen on jo päättänyt erota. Itse en myöskään olisi alkanut terapiassa puimaan suhdettani kenenkään toiseen. Ainoastaan puolisooni. Sillä parisuhdettahan siellä puidaan, eikä muita suhteita.
Arvoisa ap ehdottamasi asia oli aikaisemmin ja juuri siitä syystä nämä kirkon yhteydessä olevat perheasiain neuvottelukeskukset ovat.
Ei linen vaikea arvata, miksi ei enää toimi samoin, rahan vuoksi tietenkin. '
Aikaisemmin piti kolme kertaa käydä neuvottelussa ennen kun sai eroa laittaa vireille ja aikaisemmin ei ole tällaista vyöryä eroamisissa ollutkaan.
Silloin vielä papereihin laitettiin eron syykin, eli se pettäminen todella kirjattiin virallisiin eropapereihin jos kaikki muukin.
Toinen hyvä asia neuvotteluissa oli, että lasten osaa eron kohdatessa tarkasteltiin juuri näissä neuvotteluissa ja varmasti saatiin parempia ratkaisuja aikaan, jos moni erokin jäi tulematta, kun kaikkien oli eron saamiseksi käytävä nuo neuvottelut.
Oli pakko ajatella asioita ja puhua, mutta kun tätä ei enää ole, mikä on tulos.
Joten olisi aika laittaa kyllä asia uudelleen vireille, jotta saataisiin jonkinlainen ruotu tähän maahan ja ihmiset todella ajattelemaan, säästytään paljolta pahalta ja lapset voisivat paremmin ja yhteiskunnan varoja säästyisi tavattoman paljon, kun nyt verovaroin hyysätään eteenpäin perheen monesti molempia puolisoita, sillä erohan vie myös taloudellisen kyvyn pärjätä omillaan.
Erojen seuraukset eivät ole vähäiset, lapsien elämän järkkyminen saattaa tehdä heistä työkyvyttömiä loppuiäkseen, erolasten on jo tutkimusten mukaan paljon vaikeampi saada hyvä koulutus ja mielenterveyden ongelmia on paljon.
Näistä asioista eroaville ei kerro kukaan mitään ja ero saattaa olla vain yhden pikkujoulun jälkimaininki, kun juopunut ihminen joko hakeutuu tai hänet houkutellaan petokseen.
Taas noita juttuja. Se on kuule kuitenkin tasan tarkkaan niin, että lapset saavat pahimmat traumat vanhempiensa liiton aikana kuin sen jälkeen. Näin se on ennenkin mennyt. Nykyajan nuoret ovat koko joukon tasapainoisempia ja sosiaalisempia kuin vanhempansa aikoinaan. Vaikka vanhemmat kasvoivat vielä molempien vanhempansa kanssa, nuoret paljon vähemmän.
Tulen aina vain vakuuttuneemmaksi siitä, että avioliitto on kuoleva instituutio, josta on perheelle, sekä parille itselleen että lapsille loppupeleissä vain haittaa. Teille, jotka avioliittoa vielä fanitatte, tehkää edes avioehto ja testamentti.
hannabee. onko ero tullut elämääsi vasta äskettäin. Luultavasti olet vielä niin tunnemyrskyissä, että ajattelet juuri. Ajan kuluminen ja vanheneminen ja vähän ympärilleenkin katsominen kyllä saavat ainakin vähän näkökantaasi muuttumaan.
Nykyajan nuoret eivät ole kovinkaan tasapanoisia ja sosiaalisia, kyllä aikaisemmin elettiin paljon sosiaalisempaa elämää ja eri ikäryhmien kanssa, joka tasapainotti elämää.
Nykynuoret ovat vaativia ja riitaisia, he elävät enemmän sellaisessa unelma ja fiktio maailmassa ja siihen on kyllä aika suuri osa kaikella tällä median sanomalla ja erilaisilla keskusteluryhmillä joilla tavallaan aivopestään nuorten ajattelumaailmaa.
Voisi sanoa karrikoidusti että sama asia kuin näillä pakolaisilla heillä lapset kasvatetaan monesti uskonnon mukaan ja saadaan heidät aivopestyä jopa niin että ovat valmiit kulkemaan vaikka dynamiitit vyönään, kun heille luvataan sitä kautta parempaa osuutta.
Väliä sillä onko kyse avioliitosta tai avoliitosta ei juurikaan ole, samat asiat ovat kummassakin jos lapsia on laitettu maailmaan yhdessä. Totta avioehto ja testamentti on aina paikallaan, on hirvittävin väärin, että omat lapsenne jäävät toissijaisiksi jos asioita ei hoideta oikein. Toki toissijaista se lapsen elämä on silloinkin, kun joutuu luopumaan toisesta vanhemmastaan etävanhemmaksi.
Oletkohan koskaan kuunnellut erolasta, katsonut hänen toimiaan.
He eivät oikein luota kenenkään, eivät edes alle kouluikäisinä, saatikka isompina. Heidäthän on petetty mitä karkeimmalla tavalla.
Kun aikuinen eroaa, hän on täynnä tunnemyrskyjä, lapselle asia on monesti suuri yllätys, kuten läheisillekin ja tunnemyrskyssä ihminen menettää harkintakykynsä. Kyllä siellä perässä ovat ne lasten ja läheisten tunnemyrskyt myös, eikä niitä kannata vähätellä, ristiriidat ovat vaikeita, sitten puhaltaa uusi siihen, monta elämää elänyt, jolla saattaa olla jo montakin perhettä takanaan. Harvoin sitä eronnut saa enää löytää perheetöntä mukaansa.
No odotukset varmasti suuret, niitä vaikeuksia ei osata edes kuvitella, mitä tuo kaikki tuo tullessaan.
Moni koettaa unohtaa kaikki, sulkee ikkunansa verhoilla ja elää uutta elämäänsä, mutta lapset ovat niin heikoilla kun olla voi, Heitä voi haavoittaa moni asia, kuten läheisiänne.
Eiköhän se ensimmäinenkin ole oma valintanne, joka ero myös jättää jälkensä eronneeseen.
Näitä asioita kannattaa miettiä vähän syvemmältä, ei ole yhtä oikeaa tapaa, mutta miksi sotkea oma elämänsä, raskasta se on joka kerran aloittaa joka suhteessa alusta. Jotakin pitäisi yrittää sietääkin, tuskin kukaan on itsekään niin erinomainen.
Sekä hannaBee että löpoi ovat ärsyttävän jyrkkiä ja suvaitsemattomia, mustavalkoisia kannoissaan. Juuri tuollaisten jyrkkien vain omaa etuaan ajattelevien ja jyräävien vuoksi avioliitot epäonnistuu! Jos asioita yritettäisiin ratkoa ajoissa, jos parisuhdetta huollettaisiin ja uskottaisiin että suhteessa on sekä elämäkiä ja alamäkiä niin moni liitto pelastuisi. No, minä olen se onneton ihminen, joka olen nuo asiat tiedostanut ja yrittänyt hoitaa niitä, mutta kun toinen ei ole hoitanut eikä itseään saanut toimimaan asiantuntijaltakaan saamien oppien mukaan niin jäljelle jää vain ero. Eli todellakin uskon, että ihmiset eroaa nykyään niin paljon juurikin sen vuoksi, että ei riitä että se yksi henkilö siinä suhteessa on ollut toista kunnioittava, huolehtiva ja suhdetta hoitava, jos toinen ei sitä ole halunnut/kyennyt tai tehnyt.
Ja kyllä tosiaankin. Nykyajan nuoret ovat minäminä ihmisiä, mulle kaikki, minä ensin, minun elämä hohdokasta ja täysillä elämistä ja kyllä me aikuiset vaikutetaan siihen omalla esimerkillä. Mutta omalla esimerkillä vaikutetaan myös siihen, jos jäädään huonoon suhteeseen ja liittoon! Eli huono suhde ei tosiaankaan ole lapselle mikään hyvä kasvualusta. Itsekin tunnen syyllisyyttä siitä, että lapseni ovat joutuneet meidän aikuisten huonoa suhdetta ja muita ongelmia sietämään. Toisaalta ne lähtemisenkin ongelmat olen tiedostanut, niin että älkää tosiaankaan syyllistäkö eronneita tai eroa harkitsevia. heistä monella on jo tarpeeksi lastia kannettavana, jos yhtään omaavat empatiakykyä.
Niin ja vielä löpoi oletko tietoinen siitä mitä haittaa lapselle voi olla elää riitaisassa tai muulla tavalla ongelmaisessa kodissa? Toisten kiusaamista, mahdollisesti väkivaltaa muita kohtaan, alkoholiongelmia, persoonallisuushäiriöitä (voi tosin syntyä yhden vanhemmankin kodissa, jos huoltaja on epävakaa), oman parisuhteen ongelmia yleensäkin ongelmia solmia ihmissuhteita, mielenterveysongelmia, altistuminen parisuhdeväkivallalle omassa suhteessaan myöhemmin... ja kaikki tietysti riippuvaisia siitä minkälaisia ongelmia siinä lapsuudenperheessä on ollut.
Oletteko koskaan miettineet, että joidenkin ongelmat parisuhteessa kuin kasvattajinakin nykyisin voi juontaa sinne oman lapsuudenperheen ongelmiin ja tunnekylmyyteen, kun huonoissakin liitoissa pysyttiin ja oli pakko pysyä.
En ole eronnut äskettäin, vaan erosta on muutama vuosi aikaa.
"Nykynuoret ovat vaativia ja riitaisia, he elävät enemmän sellaisessa unelma ja fiktio maailmassa ja siihen on kyllä aika suuri osa kaikella tällä median sanomalla ja erilaisilla keskusteluryhmillä joilla tavallaan aivopestään nuorten ajattelumaailmaa"
Kuinka monta nuorta tunnet? Emme varmasti puhu samoista nuorista. Itse tunnen kymmeniä erittäin läheisesti. Vähän etäisemmin varmaan satoja. Omat lapseni ovat parikymppisiä, samoin suuri osa heidän ystävistään. Ihan nuorten lapsuudesta asti olen ollut tekemisissä muutamien kanssa. Edelleen tapaan heitä, tai useimmin he tapaavat minua. Lasteni kera tai ilman. Minulla on nuoria ystäviäkin (miehiä ja naisia), siis sellaisia joita lapseni eivät tunne. Pari olen tuntenut teini-ikäisestä lähtien - tekemisissä ollaan vieläkin. Nykyisin näillä nuorilla on perheet, jotka niinikään tunnen myös. Nykyisin siis voi elää sellaista sosiaalista elämää kuin haluaa, ja valitakin ystävät paremmin kuin ennen. Ennen vanhaan ei tullut kuuloonkaan, että yli nelikymppinen perheellinen täti kävisi kahvilla parikymppisen nuoren miehen kanssa.
"Oletkohan koskaan kuunnellut erolasta, katsonut hänen toimiaan"
Olen, vaikka kuinka monta kertaa. Itsekin olen eronnut, ja sitä nuoreni suosittelivat jo monta vuotta. Heille ero oli suuri helpotus. On katsos niin, että aikuisen hyvä energia katoaa huonoon parisuhteeseen. Lapset jäävät pakosti vähemmälle, kun keskitytään esim. puolison ongelmiin, kuten kohdallani. Eron jälkeen oikeastaan tutustuin lapsiini kunnolla, läpikotaisesti. He avautuivat minulle alle vuoden aikana sellaisista asioista, joista eivät olleet uskaltaneet hiiskuakaan. Jotain kertoo myös se, etteivät lapset tapaa isäänsä > siihen minulla ei ole ollut kantaa. Tapaavat jos haluavat, eivät tapaa, elleivät halua. Toisaalta harva haluaa kiusaajansa tapaillakaan.
Just joo. Ja sinulla näköjään suhteellisuudentajua riittää... Tuollaista kirjoitusta ei saa aikaiseksi kuin jätetty ja omaan elämäänsä katkeroitunut ihminen.
Kannattaa muistaa, että eroperheessä ei välttämättä ole ollut suuria ongelmia, viina- huume- väkivalta- henkinen välivalta akselilla. Perheessämme asiat olivat hyvin ja kuten exäni sanoi, myöskään erityisiä parisuhdeongelmia välillämme ei ollut. Exä ainoastaan " kyllästyi " ja totesi ettei enää rakastanut. Kaikki tuli puskasta, siis täysin ennalta arvaamatta, todellakin näin. Kolme lasta perheessä, jotka jo onneksi juuri aikuistuneet. Sanoisinko, että tähän suuntaan on menty, mulle tässä kaikki nyt, enemmän onnea mulle, muista perheenjäsenistä ei niin väliä kunhan minä olen onnellinen. Näin meillä tämä meni.