Tiedän että itsetuntoni on heikko, ja tietoisesti olen sitä parantanut kykyjeni mukaan. Pohjatiedoksi kerron, että olen elänyt aiemmin vuosia hyvin vaikeassa parisuhteessa narsistin kanssa, joka lähes musersi minut. Tuon suhteen jälkeen elin sinkkuna ja kävin asioitani läpi, jotta pääsin jaloilleni. Elämä sinkkuna tuntui onnelliselta ja vapaudelta, itsetuntokin hieman parani. Ja ajan myötä kohtasin upean uuden miehen, johon hiljalleen kiinnyin ja rakastuin.
Nykyisessä suhteessani mies on kunnollinen. Hän on hyväntahtoinen ja ahkera, älykäs jne. Hän ei kuitenkaan ole kova puhumaan, kehumaan tai lätisemään romanttisia. Hän ei ilmaise tunteitaan sanoin. Ennemmin hän tyhjentää tiskikoneen tai hieroo niskaani. Minulle sen sijaan asioiden ilmaisu sanoin on hyvin luontevaa, ja kokisin tärkeäksi niitä ihania asioita myös kuulla. Erityisen tärkeää se on mulle huonon itsetuntoni takia. Ja huono itsetuntoni painottuu etenkin ulkonököön, ja siihen millaisena näen itseni -tai millaisena kuvittelen miehen minut näkevän.
Järki toki sanoo, että olen ihan sievä nainen, mutta tunteet ja pelot ovat toinen juttu... Ainahan minua on petetty.
Ajan kuluessa aiemmin jo kohtuulliseksi parantunut itsetuntoni on alkanut jälleen vajota. Tämä nousee eniten pintaan seksin suhteen. En halua harrastaa seksiä enää ilman että mulla on paita päällä, en enää välitä omista tarpeistani vaan pyrin vain tyydyttämään miehen jne... Ajattelen herkästi, etten ole hyvä tällaisena. Aikoinaan mies ei heti palavasti ihastunut minuun (kuten miehen yleensä aiemmin), vaan hän kiinnostui minusta ajan kanssa kun tutustui. Joskus mies möläytti, että kun hän on tuntenut luontaista vetoa aiemmin erinäköisiin naisiin (eli pieniin, siroihin ja tummin ja minä olen uhkea blondi.) Tuo lause on jäänyt vuosiksi kaikumaan korviini, enkä saa sitä karistettua pois. Mies on kyllä yrittänyt saada mua käsittämään, ettei enää halua muuta kuin minut, mutta heikon itsetuntoni takia koen riittämättömyyttä.
Mies ei ole seksuaalisesti erityisen aktiivinen. Hänen mielestään kerran viikossa on sopiva ja riittävä määrä. Mulle tämä on uutta, koska olen aiemmin tottunut siihen, että miehethän haluavat vaikka joka päivä... Mies sanoo että hänen halukkuutensa on laskenut kun hänelle on tullut enemmän ikää (nyt 40 ), ja että ei hän kenenkään muunkaan kanssa seksiä sen useammin haluaisi, joten kyse ei todellakaan ole siitä, että hän ei haluaisi minua.
Sen mies on sanonut, että kun hän huomaa, että minä en hommassa ole avoimin mielin mukana, ja minä en keskity nauttimaan, niin miehenkin halukkuus laskee. Miehelle olisi tärkeää, että minäkin nautin.
Minulle taas olisi tärkeää kokea olevani erityisen haluttu, jotta voisin nauttia. En syty fiilistelemään, jos en koe että mies himoitsee minua. Mutta koska mies ei osaa sanoilla kehua ja kannustaa, eikä tee aloitetta seksiin kuin lauantaisin saunan jälkeen lasten nukkuessa, niin minulla ei todellakaan ole erityisen haluttu olo...
Siitä huolimatta haluan aina tyydyttää miehen, tavalla tai toisella. Puutteessa miehen ei tarvitse elää. Itse sen sijaan alan olla näivettynyt... :(
Tämä on vähän tällainen ikävä tilanne. En tiedä miten saan itseni uskomaan itseeni. Saan aika ajoin muilta miehiltä kommentteja ja positiivista huomiota ulkonäöstäni, ja välillä tuntuukin että muut miehet ihailevat minua enemmän kuin oma mieheni.:( Minä kaipaan sitä ihailua vain omalta mieheltäni.
Miestä ei oikein voi muuttaa sellaiseksi joka kehuja jakelee. Ja kovasta yrityksestäni huolimatta en saa itsetuntoani vahvistumaan, vaan suunta tuntuu olevan ihan toinen. Eli, pitääkö ruveta näyttelemään että mulla on kaikki ok, ja että seksissäkin olen kympillä mukana, vai mitä ihmettä teen?
Meidän suhde on muuten erittäin hyvä. Huumori toimii, arki pelaa, lapset ovat onnellisia, arvostamme toistemme elämää, tuemme toisiamme muissa vaikeuksissa jne.
ps. Itse kyllä kehun ja ihailen omaa miestäni lähes päivittäin.
Nykyisessä suhteessani mies on kunnollinen. Hän on hyväntahtoinen ja ahkera, älykäs jne. Hän ei kuitenkaan ole kova puhumaan, kehumaan tai lätisemään romanttisia. Hän ei ilmaise tunteitaan sanoin. Ennemmin hän tyhjentää tiskikoneen tai hieroo niskaani. Minulle sen sijaan asioiden ilmaisu sanoin on hyvin luontevaa, ja kokisin tärkeäksi niitä ihania asioita myös kuulla. Erityisen tärkeää se on mulle huonon itsetuntoni takia. Ja huono itsetuntoni painottuu etenkin ulkonököön, ja siihen millaisena näen itseni -tai millaisena kuvittelen miehen minut näkevän.
Järki toki sanoo, että olen ihan sievä nainen, mutta tunteet ja pelot ovat toinen juttu... Ainahan minua on petetty.
Ajan kuluessa aiemmin jo kohtuulliseksi parantunut itsetuntoni on alkanut jälleen vajota. Tämä nousee eniten pintaan seksin suhteen. En halua harrastaa seksiä enää ilman että mulla on paita päällä, en enää välitä omista tarpeistani vaan pyrin vain tyydyttämään miehen jne... Ajattelen herkästi, etten ole hyvä tällaisena. Aikoinaan mies ei heti palavasti ihastunut minuun (kuten miehen yleensä aiemmin), vaan hän kiinnostui minusta ajan kanssa kun tutustui. Joskus mies möläytti, että kun hän on tuntenut luontaista vetoa aiemmin erinäköisiin naisiin (eli pieniin, siroihin ja tummin ja minä olen uhkea blondi.) Tuo lause on jäänyt vuosiksi kaikumaan korviini, enkä saa sitä karistettua pois. Mies on kyllä yrittänyt saada mua käsittämään, ettei enää halua muuta kuin minut, mutta heikon itsetuntoni takia koen riittämättömyyttä.
Mies ei ole seksuaalisesti erityisen aktiivinen. Hänen mielestään kerran viikossa on sopiva ja riittävä määrä. Mulle tämä on uutta, koska olen aiemmin tottunut siihen, että miehethän haluavat vaikka joka päivä... Mies sanoo että hänen halukkuutensa on laskenut kun hänelle on tullut enemmän ikää (nyt 40 ), ja että ei hän kenenkään muunkaan kanssa seksiä sen useammin haluaisi, joten kyse ei todellakaan ole siitä, että hän ei haluaisi minua.
Sen mies on sanonut, että kun hän huomaa, että minä en hommassa ole avoimin mielin mukana, ja minä en keskity nauttimaan, niin miehenkin halukkuus laskee. Miehelle olisi tärkeää, että minäkin nautin.
Minulle taas olisi tärkeää kokea olevani erityisen haluttu, jotta voisin nauttia. En syty fiilistelemään, jos en koe että mies himoitsee minua. Mutta koska mies ei osaa sanoilla kehua ja kannustaa, eikä tee aloitetta seksiin kuin lauantaisin saunan jälkeen lasten nukkuessa, niin minulla ei todellakaan ole erityisen haluttu olo...
Siitä huolimatta haluan aina tyydyttää miehen, tavalla tai toisella. Puutteessa miehen ei tarvitse elää. Itse sen sijaan alan olla näivettynyt... :(
Tämä on vähän tällainen ikävä tilanne. En tiedä miten saan itseni uskomaan itseeni. Saan aika ajoin muilta miehiltä kommentteja ja positiivista huomiota ulkonäöstäni, ja välillä tuntuukin että muut miehet ihailevat minua enemmän kuin oma mieheni.:( Minä kaipaan sitä ihailua vain omalta mieheltäni.
Miestä ei oikein voi muuttaa sellaiseksi joka kehuja jakelee. Ja kovasta yrityksestäni huolimatta en saa itsetuntoani vahvistumaan, vaan suunta tuntuu olevan ihan toinen. Eli, pitääkö ruveta näyttelemään että mulla on kaikki ok, ja että seksissäkin olen kympillä mukana, vai mitä ihmettä teen?
Meidän suhde on muuten erittäin hyvä. Huumori toimii, arki pelaa, lapset ovat onnellisia, arvostamme toistemme elämää, tuemme toisiamme muissa vaikeuksissa jne.
ps. Itse kyllä kehun ja ihailen omaa miestäni lähes päivittäin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itsetunto tulee lähinnä sisältäpäin, joskin kyllä hyväksytyksi tulemisen tunteella on merkitys.
Kuitenkin, kun miehesi ei sinua ilmeisesti kritisoi eikä vastusta, vaan kuten kerrot osoittaa rakkauttaan ja hyväksyntäänsä teoillaan - vaikkakin vaimeasti, niin voisitko itse ajatella, että paikkasi on ihan hyvä loppujen lopuksi - ja ottaa ne vaimeat hyväksynnän ja rakkauden osoitukset ilolla ja ylpeydellä vastaan, sen sijaan että tuntisit jääväsi jotenkin osattomaksi?
Hänhän on nyt sinun kanssasi, ei jonkun menneisyyden tummaverikön. Kaikki mitä mielessäsi käyt on sinun rakenteitasi, eikä miehesi välttämättä ajattele ollenkaan kuten sinä koet hänen ajattelevan.
Mielestäni sinäkin olet tässä avainasemassa siinä, että miten suhteenne koet. Vaatimisen ja odotusten sijaan voit rohkaista miestäsi enempään olemalla kiitollinen siitä mitä hän nyt antaa.
Niin siis en tietenkään mieheltäni vaadi tai odota mitään. Olen sen hänellekin sanonut. Ongelma on vain siinä, että minulla ei ole kykyä vahvistaa itsenäisesti omaa itsetuntoani. Olen sitä jo vuosia yrittänyt tehdä, mutta se ei onnistu. Olen hakenut vinkkejä tai tapoja myös ammattilaisilta, kirjallisuudesta jne... Pidän huolta ulkonäöstäni, menestyn työelämässä, vietän aikaa ystävien kanssa... Kaikki on siis näennäisesti hyvin.
Voin siis olla vain hiljaa näistä murheistani ja esittää että kaikki on ok... Alan sängyssä näyttelemään itsevarmaa, vaikka mielessä velloisi millaiset ahdistukset ja möröt. Tai sitten olen surkutteleva ja säälittävä kumppani. Molemmat vaihtoehdot tuntuvat raskailta ja ikäviltä. Mutta en keksi mitään keinoa parantaa itsetuntoani. Miehen harteille se ei tietenkään saa jäädä, se olisi liikaa vaadittu.
Välillä jopa mietin että lähden tästä suhteesta siksi, etten vain ole kyvykäs kokemaan hyvää itsetuntoa suhteessa. Sinkkuna ollessani ongelma ei ollut niin paha, koska koin olevani riittävä niillä osa-alueilla, joilla sinkun elämässä on merkitystä, kun ei kumppania etsi.
Lisään vielä että mikäli ei olisi yhteistä asuntolainaa ja lapsia perheessä, niin olisin ehkä jo lähtenyt. Ja todellakin tässä tapauksessa sillä ajatuksella, että "ei vika ole sinussa, vaan minussa." Mieshän on juurikin upea mies.
Joo, ei se sanomalla itsetunto kohene, ja toki sitä soisi, ettei kumppani panttaisi itseään. Hyvin voi olla, ettette aivan kohtaa toisianne joillakin alueilla, joilla se saattaisi olla tärkeääkin - eikä se edes ole suoraan itsetuntokysymys, vaan lähinnä ongelma kahden erilaisen persoonallisuuden yhteensovittamisessa. Seksikin voi jäädä tuntumaan niin arkiselta, ettei pikkuisenkaan romantiikannälkäinen ihminen saa siitä irti kovin paljoa.
Oletteko yrittäneet mitään irtiottoja arjesta jne. lomamatkoja ulkomaille ilman lapsia tai muita vastaavia keinoja, joilla voisitte etsiä yhteyttä uudestaan? Nämäkin voivat mennä mönkään jos odotukset pikamuutoksesta ovat alkuunkin liian korkealla, mutta ei se sitä sano, ettei joillekin voi toimia. Pariterapia voi toimia, ja myös antaa tukea terveeseen eroon jos niikseen menee.
En minä koe, että meiltä puuttuisi yhteys. Me tuemme toisiamme elämän monissa mutkissa vahvasti, luottoa riittää jne. Ollaan yhdessä kohdattu pientä ja suurta. Ei olla mitään irtiottoja otettu, mutta jotenkin en usko että niitä kumpikaan kaipaakaan. Meillä on hurjan hyvä arki. Molemmat olemme vähän sellaisia kotihiiriä. Suuri ilo tulee takan lämmittämisestä.
Mies ei haluaisi kuulema meidän suhteesta muuttaa mitään. Toivoisi vain että mun itsetunto olis parempi, enkä murehtis asioita turhaan. Hän ei oikein keksi sanoja joilla auttaa, kun ei ymmärrä mistä tämä johtuu. Kyllä hän tietysti on keskustelujen aikana sanonut, että riitän hänelle erinomaisesti yms... Mutta minähän en sitä usko, tai unohdan viimeistään päivän päästä. Minua pitäisi koko ajan kannatella, että mulla olis parempi mieli asian suhteen, eikä se ole oikein.
Seksi on erinomaista aina silloin, jos pystyn hetkeksi unohtamaan itsetuntoni ongelmat. Mutta jos ne pääsevät pinnalle, kuten helposti nousevat kun paineet kasautuu yhdelle päivälle viikossa seksin suhteen, niin sitten ei onnistu...
Kaikkiaan tämä on siis hyvin puhtaasti minun henkilökohtainen ongelma, joka valitettavasti heijastuu parisuhteeseen. Ja joka ilmenee eniten juuri parisuhteessa. Pariterapia siinä mielessä tuntuu hieman turhalta, koska en usko että miehessäni olisi mitään erityistä parannettavaa/muutettavaa. Henkilökohtaisesti kävin terapiassa muutama vuosi sitten kahden vuoden ajan, kolmella eri terapeutilla joista parhaalla vuoden. Pysyvää apua en saanut. Kiva oli käydä turisemassa ja tunteita se herätteli. Tiedostin ongelmani yhä paremmin, ja senkin mistä asiat johtuvat. Mutta toimivia keinoja itsetunnon parantamiseen en ole löytänyt, ainakaan kun puhutaan ulkonäköön, naisellisuuteen tai seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Muilla elämän alueilla sujuu hyvin. Siksi tämä ongelma ilmeneekin juuri parisuhteen intiimialueilla. Olen myös turhaan mustasukkainen, koska en luota siihen että minä riittäisin kenellekään.
No, tämä nyt on tällaista valitustani... Pahoittelut. Ja kiitos kun olet koittanut auttaa.
Eipä kestä. Sanon vielä, että sellainen tutulla ja turvallisella mukavuussektorilla pysyminen laskee helposti sitä jännitettä, joka voisi elähdyttää niitä suhteen intiimialueita. Joten irtiotto voisi silti tehdä hyvää, vaikka se ei suoraan olisikaan teille tavallista toimintaa - ja ehkäpä juuri sen takia.