paikkapäätöksiä 13, myönteisiä 324
http://yle.fi/uutiset/suomi_myonteinen_somaleille_kielteisia_turvapaikkapaatoksia_13_myonteisia_324/8411565
--------
Somalian turvallisuustilanne parantunut. Muuttunut tilanne vaikuttaa Maahanmuuttoviraston turvapaikkaratkaisuihin.
Somaliasta saapunut on tänä vuonna voinut hakea turvapaikkaa Suomesta selvästi luottavaisemmin mielin kuin aiempina vuosina. Kielteisiä turvapaikkapäätöksiä on tänä vuonna tammi-syyskuussa tehty vain 13, kun myönteisiä päätöksiä on samaan aikaan syntynyt 324.
Muutos aiempiin vuosiin on iso, kuten on helppo havaita oheisesta grafiikasta. Esimerkiksi 2011 myönteisiä päätöksiä oli vain hiukan enemmän kuin kielteisiä.
Maahanmuuttoviraston tuore Somalia-maalinjaus saattaa kuitenkin muuttaa tilannetta. Maalinjauksen mukaan erityisesti pääkaupungin Mogadishun turvallisuustilanne on parantunut, mikä vaikuttaa Maahanmuuttoviraston ratkaisuihin turvapaikka-asioissa.
Iso osa syntynyt Suomessa
Ensimmäiset somalialaistaustaiset saapuivat Suomeen 1990-luvun alussa Somalian levottomuuksien ajamana. Nyt he ovat Suomen kolmanneksi suurin ulkomaalaisryhmä Neuvostoliitossa syntyneiden (71 000) ja virolaisten (44 000) jälkeen. Tilastokeskuksen mukaan somalialaistaustaisia asui Suomessa viime vuoden lopussa 16 600. Heistä joka kolmas on syntynyt Suomessa ja enemmistöllä maan somaleista on Suomen passi.
Tänä vuonna irakilaiset pudottavat somalialaiset neljännelle sijalle ulkomaalaisryhmien tilastossa, sillä turvapaikanhakijoita on saapunut Irakista tänä vuonna jo päälle 15 000, kun Somaliasta on tullut parituhatta.
Yle Uutiset

Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi saasatanan saaatana.
Sompanssit on saatava kotiinsa Afrikkaan.
Vain maturikollisviraston maanpetturipaskiaiset ovat "myönteisiä" somaleille - nuolevat somalien perseitä - lahjuksia vastaan.
Ja loisivat loisivien somalien siivellä.
onhan täällä joukko hölmöjä maksajia.
Tänään tuli radio Novan uutisissa Somaliassa on turvallisia alueita Mogadissu ei ole enää turvaton paikka. Että silleen.