"Tieten tahtoen ja harkitusti"

Rienaus - Jumalan pyhän hengen vastustaminen

"Kreikkalainen sana blasfemi'a merkitsee pohjimmiltaan loukkaavaa, häpäisevää, herjaavaa puhetta, ja sitä käytettiin joko Jumalaa tai ihmisiä vastaan kohdistetusta puheesta (vrt. Ilm.16.11; Matt.27:39). Uuden maailman käännöksessä sen vastineena on käytetty sanaa "rienaus", kun kysymyksessä on Jumalan tai jonkin muun pyhän pilkkaaminen tai herjaaminen, mutta muissa yhteyksissä käytetään vastineita "herjaava puhe" tai "vahingoittava puhe", joita on käytetty myös vastaavien heprealaisten sanojen käännöksinä.

Kun otetaan huomioon, että Jumalan alkuperäiselle vastustajalle annettiin nimi Dia'bolos (merk. 'Panettelija'), on ilmeistä, että hän oli ensimmäinen rienaamiseen syyllistynyt persoona. Vaikka hän puhui Eevalle Eedenissä verhotusti ja ovelasti, hänen sanansa esittivät kuitenkin Luojan olevan vilpillinen (1Mo 3:1-5). Saatana on siis ollut rienaamisen pääasiallinen lietsoja tuosta ajasta aina nykyaikaan asti (Joh.8:44-49).

Rienaukseen sisältyy sen väittäminen, että jollakulla tai jollakin on samoja ominaisuuksia tai etuoikeuksia kuin Jumalalla (vrt. Apost.12:21,22). Juutalaiset uskonnolliset johtajat syyttivät Kristusta Jeesusta rienauksesta, koska hän sanoi, että joidenkuiden synnit oli annettu anteeksi (Matt.9:2,3; Mark.2:5-7; Luuk.5:20,21), ja he yrittivät kivittää hänet rienaajana, koska hän julisti olevansa Jumalan Poika (Joh.10:33-36). Kun Jeesus kertoi sanhedrinille Jumalan tarkoituksesta hänen suhteensa ja hänelle suotavasta korkeasta asemasta, ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja syytti Jeesusta rienauksesta, jonka vuoksi Jeesus tuomittiin kuoleman ansainneeksi (Matt.26:63-66; Mark.14:61-64). Roomalaiset eivät olleet antaneet juutalaisten uskonnollisille johtajille valtuuksia panna täytäntöön kuolemantuomiota, joten nämä muuttivat ovelasti rienaussyytteensä kansankiihotussyytteeksi, kun he veivät Jeesuksen Pilatuksen eteen (Joh.18:29-19:16).

Koska Jeesus oli Jumalan Poika ja suoranainen edustaja, niin häntä vastaan suunnatut puheet voidaan myös täydellä syyllä määritellä rienaukseksi (Luuk.22:65). Lisäksi koska pyhä henki eli vaikuttava voima on lähtöisin Jumalasta ja liittyy läheisesti Jumalan persoonaan, niin Jeesus saattoi puhua myös "hengen rienaamisesta". Sen sanotaan olevan anteeksiantamaton synti (Matt.12:31; Mark.3:28,29; Luuk.12:10). Rienauksen osoitetaan saavan alkunsa sydämestä (Matt.15:19; Mark.7:21,22), joten hengen rienaamiseen täytyy liittyä sellainen sydämentila, joka käy ilmi teon tahallisuudesta. Tapaus, joka sai Jeesuksen puhumaan sellaisen synnin anteeksiantamattomuudesta, osoittaa sen viittaavan Jumalan hengen toiminnan vastustamiseen, ei petoksen, inhimillisen heikkouden tai epätäydellisyyden vuoksi, vaan tieten tahtoen ja harkitusti. Fariseukset näkivät selvästi Jumalan hengen toimivan Jeesuksessa ja saavan aikaan hyvää, mutta itsekkäistä syistä he sanoivat tämän voiman kuuluvan Beelsebubille, Saatana Panettelijalle, ja rienasivat siten Jumalan pyhää henkeä. (Matt.12:22-32; vrt. Hepr.6:4-6; 10:26,27).[Viite: Raamatun ymmärtämisen opas II,Rienaus.]
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Heino kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu