Vanha viisaus, jonka kaikki jo muutenkin tietävät.
Korostui kuitenkin hyvin O.Kosken tapauksessa.
Korostui kuitenkin hyvin O.Kosken tapauksessa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tunnet siis lapsikaappausta käsittelevän lainsäädännön ja tapauksen yksityiskohdat kuin omat taskusi? Kerro meillekin, kun emme tiedä.
Jotenkin tuntuu että kyse oli enemmän politiikasta kuin mitä laki sanoo. Pieni kuitenkin päätti nöyrtyä ison tieltä.
Vieläkin ollaan vanhassa "kylmässä sodassa", jossa nuollaan molempiin suuntaan samaan aikaan.
Osuit naulan kantaan! Kaikki johtuu mustasta magiasta, jota imperialistit harjoittavat salamenoissaan Condoleezza Ricen johdolla.