Somaliaisten liitto huolissaan migrin Somalia
arviosta
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos siellä voi lomailla niin kyllä kai sinne voi myös palata
LOMAILEVAT LUUSERIT.
Näille pitäisi laittaa kaikki lautasella eteen, kiitos ei kiitos.
Somalien liitto taisi olla vaivautunut, että turvallisuus olisi palannut kotimaahan ja suora rahantulo tileille, ilman työkkärkin hakemuksia ja karenssin uhkaa saattaisi jopa hetkeksi keskeytyä. Jo muuttaneet ovat ymmärtäneet ajoissa ehkä tilanteen, jos ns. diasporassa olevien rahalähetykset voisivat ehtyä ja mukavan harras, uskonnon harrastus länsimaissa päättyisi. Sitähän pian aikaa voisi joutua sotkemaan sormet multaan, viljelemaan bataattinsa itse ja kasvattamaan mehumarjat? Vielä likaisemmaksi homma kävisi, jos joutuisi rakentamaan kalankasvatuslaitosksen keinovedellä ja muilla varustuksilla ja suojelemaan kaloja taudeilta, ettö frouvasväki voisi valmistaa kermalla maustettua kirjolohta Harkeisan kodin keittiöissään. Lannan haju voisi city-helsinkiin tottuneilla viher-demarien suosikeilla olla kosmeettinen ongelma, jos kaupungin laitamilla olisi karjatila ja maanviljelystä, vaikkapa 50 lypsylehmän maitotila, että frouvasväelle voitaisiin valmistaa maitojalosteita, kermaa, juusto, raejuustoa, viiliä, jogurttia, rahkaa, maitoa jne.
Tilattiinkohan epätasapainoa, ettei sotilastuki ehtyisi?? Somaliassa ei olekaan ollut ainakaan vuoteen suurempia kahakoita, että nyt sitten vaihteeksi vähän pommeja sun muuta kehiin, tulee muuten tylsää viettää aikaa tms?
Somaliassa hyökkäys hotelliin – yli 10 kuollut
Ulkomaat Julkaistu 01.11.2015 06:05 (Päivitetty 01.11.2015 07:34)
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/somalaissa-rajahti-pommeja-hotellin-lahella/5532144
Somalien liitto saisi pysymään rauhan vaikka Mogadishussa, jos haluaisi. Pientä apua kansainvälisiltä kavereilta ja paljon tietoa, niin homma olisi tolkun hommaa.
Ko. liiton pitäisi ryhdistäytyä ja avata portti-silta paluumuuttoon näyttämällä esimerkkiä. Meikäläinenkin yhteiskunta nousi aikoinaan, kun osuuskunnat perustivat kauppoja. Jotta pikkurouvat, jotka muuttavat city-helsingistä paluumuuttajina voisivat paistaa kerma-lohi-annoksia keittiöissään tarvittaisiin elintarvike- ja päivittäistavarakauppoja, siellä on aika monta suuta ruokittavana, joten kannattavuus ei olisi ongelma.
Osa länsimaistuneistahan voisi järjestää varastointia, kuljetusta, asuntorakentamista, maarakentamista yms. jolloin duunariväestölle olisi työtä ja voisi ostaa ruokaa. Eikö k- tai joku muu ketju voisi kokeeksi kannustaa edes yhden syrjäseudun kotimaisen kauppiaan lähtemään sinne ns. päänavaajaksi, joka perustaisi ensimmäisen k-marketin johonkin sopivaan kaupunginosaan, esim. Harkeisan yliopiston läheisiin asuinalueisiin tms. keskeisiin kohteisiin, liikekeskustaan tms.?
Jos yksi perustaisi päivittäismyymälän tai tuo liitto, osuuskuntana, niin usko paikallisillakin voisi palata. Naurettavaa kuvitella, että kotimaan olot muuttuvat, kun sakki availee maailmalla moskeijoja, sehän on sekä ajan että resurssien jakamista väärin siis tuhlausta. Yksi ukkeli tai useampi voi panna aikansa vain akuutin ongelman ratkaisemiseen, jos haluaa että asiat muuttuvat kunnolla. Operointi helsingissä ja muualla on nolla-tulos mogadishussa.