Jäsenyys maksaisi noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Suomen osallistuminen Naton komentorakenteisiin maksaisi vajaat 20 miljoonaa euroa vuodessa. Suomen osuus Naton yhteisestä 2,4 miljardin euron vuosibudjetista olisi alle prosentti, runsaat 20 miljoonaa euroa.
Tämä ei ole vielä koko summa, mutta merkittävä osa siitä.
Suomen nykyiset sotilasmenot ovat vajaat 2,9 miljardia euroa vuodessa eli noin 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Osuus on selvästi Naton kahden prosentin tavoitteen alapuolella. Tavoitteeseen yltää kuitenkin vain neljä Nato-maata. Suomen osalta korotuspainetta vähentää se, että nykybudjetista hankintoihin käytetty osuus ylittää selvästi Naton 20 prosentin tavoitteen.
Natossa kaikki maksavat operaatiokulunsa itse, joten niitä kertyisi myös Suomelle. Suomi osallistuu Naton harjoituksiin omalla kustannuksellaan jo nyt. Kriisinhallintabudjetti on 120-140 miljoonaa euroa vuodessa.
Tämä ei ole vielä koko summa, mutta merkittävä osa siitä.
Suomen nykyiset sotilasmenot ovat vajaat 2,9 miljardia euroa vuodessa eli noin 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Osuus on selvästi Naton kahden prosentin tavoitteen alapuolella. Tavoitteeseen yltää kuitenkin vain neljä Nato-maata. Suomen osalta korotuspainetta vähentää se, että nykybudjetista hankintoihin käytetty osuus ylittää selvästi Naton 20 prosentin tavoitteen.
Natossa kaikki maksavat operaatiokulunsa itse, joten niitä kertyisi myös Suomelle. Suomi osallistuu Naton harjoituksiin omalla kustannuksellaan jo nyt. Kriisinhallintabudjetti on 120-140 miljoonaa euroa vuodessa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
perustuvat toistoon. Samaa pötyä lykätään vuosikausia. Itse ne uskovat.
Naton toiminnasta tiltuilla ei ole edes hämärää käsitystä.
osallistuisi kriisinhallintaan enempää kuin nytkään.
Hallitus on puolittamassa toimintaa,
ei usko kukaan.
Natosta on oikeaa tietoa kaikille halukkaille myös tällä palstalla.
Liittymisen puolesta on yksi erittäin painava syy: Venäjä.
Vastaan ei ole oikeastaan mitään isompaa syytä.
Ruotsin kanssa mennään yhdessä NATOon ja hyvä niin!
Nato-jäsenyyden vaativan kahden armeijan ylläpitoa.
Ihan puppua on sekin.
Perussopimuksessa sovitaan Naton käyttöön tietyissä tilanteissa asetettavien joukkojen määrä.
Ne ovat kuitenkin ensisijaisesti oman maan puolustukseen,.
NATOn kriisimaa Kreikka investoi puolustusmenoihin 70 miljardia euroa vaikka samaan aikaan Kreikan tukipaketti käsitti lähes tulkoon saman summan euroja 80 miljardia.
Miten Kreikalla oli varaa NATO maana moiseen summaan vaikka maa on talous kurimuksessa???
No,tottakai sotakalusteilla tehdään bisnestä onhan Kreikka NATOmaa,ja näin valmis pulittamaan ropoja aseisiin vaikka kansalaisten selkänahasta,jos kerran NATO käskee niin tehdä!!!
Suomessa NATOmaana käy samalla tavalla vaikka oltaisiin lamassa koko maa,rahat pistetään aseisiin vaikka veronmaksajien pussista.
Sotatila/lamatila tekee ihmiset sokeiksi ymmärtää näitä yksinkertaisia NATObisneksen tarkoitusperiä.
Naton jäsenmaat määrittävät täysin itsenäisesti puolustusbudjettinsa. Natolla ei ole käskyvaltaa jäsenmaiden budjetteihin.
Tiltut eivät tiedä sitäkään.
Eiköhän tuommoonen 1500 euroa riittäisi vuosimenoiksi.
Lasku perustuu siihen että tehtäisiin mahdollisimman paljon talkootyötä.
raivattaisissn miinoja ja sen sellaista.
liittymässä Natoon, mutta tiltut lykkäävät siitäkin valetta koko ajan.
väite keksityistä Nato-pakolaisista.
Tiltuilla riittää valeita, mutta ei uskottavuutta.
Naton jäsen.
Jos joskus liitytään, niin velvoitteet sovitaan tarkasti perussopimuksessa.
Sitä ei tiltujen kirkumiset ratkaise.
valeitaan, vaikka ne on sadat kerrat kumottu.
on tiltujen ainoa tapa keskustella.
koskaan mitään todisteita väitteilleen.
Eiköhän jo liittytä Natoon. Mikäli venäjän ja naton välillä syttyy joskus konflikti niin puolueettomuudelle ei taida olla sijaa. Ja puolihan on helppo valita. Vapaa ja demokraattinen länsi vai syrjäytynyt ja epädemokraattinen itä. Päästäis voittajien puolelle kerrankin.
Ja 40-60 miljoonaa on aika vähän siitä että koko länsi ja amerikan yhdysvallat tukisivat meitä sodassa venäjää vastaan (Sanoi tiltu mitä sanoi). Ja vielä päälle se että asehankkinnoissa säästettäisiin rahaa, suomalaiset upseerit saisivat kansainvälistä kokemusta ja nato voisi tehdä suomeen investointeja kuten Viroonkin.
väite 2 % puolustusmenoista.
Kyse on kuitenkin suosituksista. Natolla ei ole poliittista eikä taloudellista päätösvaltaa. Useimpien jäsenten kohdalla se on EU:lla ja lopullinen päätösvalta itsellä.
Suomella ei ole nykyisin puolustusmenoja, vaan ne toisi Naton jäsenyys.
Menot ovat kuitenkin fakta ja niiden määrä on mahdollisena Naton jäsenenäkin omassa määräysvallassa.
tässäkin asiassa ovat mielipuolista valehtelua.
toisi lopullisen turvan Venäjältä.
Siksi tiltut sitä vastustavat.
kaikkea länteen suuntausta.
Se on kuitenkin Suomenkansan valinta.
budjetistaan itse myös Naon jäsenenä, jos sinne joskus mennään.
Tiltut eivät tunne Naton toimintaa lainkaan.
Minä tarjoan Suomelle mahdollisuutta liittyä omaan puolustusliittooni "Pohjois-Euroopan pakolaiskeskus ja puolustautumattomuus". Tarjoan miljoonaa halvemmalla jäsenyyden. Vuosimaksu on vain 39 miljoonaa, mutta vastineeksi emme yritä politikoida oman aseteollisuutemme puolesta, emme vedä Suomea mukaan maailmalla luomiimme poliittisiin kriiseihin, emmekä yleensä ottaen pane tikkua ristiin minkään Asian puolesta.
Eikö minun järjestöni ole kuitenkin parempi vaihtoehto Suomelle ? Se tulee miljardeja halvemmaksi, ei aiheuta negatiivisia mukana olo "pakotteita", aseistuksen voi ostaa hinta-laatu suhteen mukaisesti tai olla kokonaan ostamatta ja mina en nokkaani koputa ?
On hoopoa perustella NATO halvalla hinnalla ? Käännetäänpä asia toisin pain. Jos Suomi alkaisi ostaa Venäjältä aseita kahdella miljardilla vuosittain, niin emmekö voisi käytännössä lopettaa puolustusvoimat tarpeettomina. Ei kukaan tapa lypsylehmäänsä, ja Suomen puolustusvoimien kulut Venäjää vastaan turvaavalla armeijalla ovat nyt noin 3 miljardia ja noususssa mahdollisessa NATO jäsenyydessä.
NATO jäsenyydessä suurin kuluerä nousuun olisi palkka-armeija. Ei voitane katsoa että demokraattisessa sivistysmaassa NATO joukoissa palvelisi ihmisiä jotka on pakoitettu siihen osana kansalaisvelvollisuutta ?
Jos yllä oleva logiikkani ei ole oikeassa, niin silloin tulee ajatella että Suomen puolustusvoimat ovat huolehtimassa maan itsenäisyydestä, eikä ase-ostot Venäjältä olisikaan ratkaisu. Itse näen NATOn yhtä suurena uhkana Suomelle kuin Venäjän. Aiemmin se uhka oli kenties idästä, mutta nyt Suomen rajanaapureina on enemmän näitä NATO maita kuin riippumattomia. Onko aloittajan logiikka alistua uhkan edessä, vai säilyttää itsenäisyys ?
Perseeseen..dut Nato-trollit väittävät, että Suomen jäsenyys Natossa maksaisi vain 40 miljoonaa euroa vuodessa.
Tosiasiassa Suomi joutuisi Nato-jäsenyydestä johtuen ostamaan uusia hävittäjiä ja ohjusjärjestelmiä, joita ei 40 miljoonalla saa edes yhtä toimivaa järjestelmää.
Todelliset Natosta aiheutuvat kustannukset ovat vuosittain 1.5-2 miljardia euroa. Tämäkin tieto on siinä virkamiesten laatimassa Nato-selvityksessä. Sitä pitää vaan lukea pitemmälle kuin siihen saakka, missä kerrotaan tuosta 40 miljoonan euron jäsenmaksusta.
Ne aseet ja sotilaat mitä Suomen puolustusvoimilla on tällä hetkellä käytössä, ovat tarkoitettu Suomen puolustamiseen eikä niitä saa viedä rajojemme ulkopuolelle.
Suomi ei voi perustuslakiaan rikkomatta liittyä mihinkään sotilasliittoon.
"Nato-trollit väittävät, että Suomen jäsenyys Natossa maksaisi vain 40 miljoonaa euroa vuodessa."
Miksi valehtelet? Ei kukaan ole tuollaista väittänyt.
Naton jäsenenäkin Suomi käyttää puolustusmenot omaan puolustukseensa.
Muita maita autetaan, jos kapasiteettia on. Vastaavasti saadaan itse apua.
Suomi voi liittyä Natoon, jos kansan enemmistö niin haluaa.