Nykyajan uudistukset on heikennyksiä

Mistä kummasta 2000 luvulle on yleistynyt tapa uudistaa asioita vanhoja tapoja heikentämällä tai vanhaa hyvää konstia muuttamalla huonoksi? Nykyään uudistukset tarkoittaa ihan asiassa kuin asiassa vanhojen hyväksi todettujen tapojen muuttamista huonompaan suuntaan tai asioiden tekemistä vaikeammaksi. Kun muistelee mennyttä aikaa uudistuksia odotti aina innolla koska se tarkoitti niin arjessa, työssä kun vapaa-ajallakin aina asioiden helpottamista tai uusimista positiiviseen suuntaan.
En halua heittää esimerkkejä nyky"uudistuksista" kun jokainen löytää niitä keskuudestaan ihan muistelemalla ja ettei tartuttaisi vaan pikkuseikkoihin mutta olkoon havainnollistavana esimerkkinä vaikka seuraava. Joku keksii sankon jossa on kätevä kuljettaa vettä. Aikansa vettä kannettuaan uudistetaan sankoa niin että siihen tulee kantokahva. Vettä on vieläkin helpompi kantaa. Kun on aikansa huomattu että sangosta roiskuu vettä kantaessaan uudistetaan asiaa niin että sankoon keksitään kansi. Näin vettä on vielä mukavampi tuoda roiskimatta. Seuraavaksi sankoa uusitaan niin että sen muodot ovat virtaviivaisia ja kantajalleen ergonomisempia ja näin veden kanto on vielä hauskempaa ja helpompaa. Tämä oli ennenvanhanen tapa tehdä uudistuksia.
Nykyajassa sangon "uudistaminen" olisi seuraavaa. Mitä suotta siihen rakentaa kalliita kantokahvoja kun riuska ihminen nyt kantaa sen helposti kaksinkäsin. Ja kun riuska ihminen kantaa sen kaksinkäsin on hän myös varovaisempi kantaessaan eikä tarvitse suotta kantta joten tuote saa olla kanneton.
Homma menisi kutakuinkin noin. Ja tällainen samanlainen "uudistaminen" on näkynyt negatiivisina asioina työelämässäni, vapaa-ajan harrastuksessani kuin tietyissä arkeen poliittisesti liittyvissä asioissa. Miksi nykyajan "uudistaminen" ei ole asioiden kehittelyä parempaan suuntaan kuin ennenkin oli vaan aina huonompaan? S24 palstalaisillekin seuraava uudistus esimerkkinä. Ennen nettilinkkiin pääsi keskusteluissa sitä klikkaamalla. Nykyään linkki pitää maalata ja siirtyä hiiren toisella painikkeella osoitteeseen. Eli tässäkin uudistus joka on vain asioiden heikennys.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

MikäTätäAikaaVaivaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu