Jeesuksen seuraajina saamme pyytää parasta

alkasen Jumala suhteesta ja Jeesuksesta ja Totuuden Hengestä ja pyhän avioliiton vaimosta ja samoin ihan kaikesta huolenpidosta ja levosta ja rauhasta ja ilosta ja rakkaudesta ja totuudesta.

Samoin saamme hyljätä kaiken huonon näistä kaikista asioista elämässämme, ja uskoa myös kohdaltamme, että Jumala Isänä antaa anteeksi kuin tuhlaajapojalleen ja pukee uudet vaatteet yllemme ja saamme uudistua ihan kokonaan tästä pahasta maailmasta Jeesuksen hyvään opetuslapseuteen, ei ihmisten seurakuntiin, jossa johtajat vain omaansa etsivät vaan ihan Jumalan seurakuntaan, jossa jokainen pyhä tekee sen oman tehtävänsä Isässä Jumalassa ja Pojassa Jeesuksessa ja Totuuden Hengessä, ja tietysti heti uskonolliset ihmiset kuten fariseuksen alkaa esittämään omaansa "ellei meidän kautta niin ei sitten Jumalasta tai muuta mieletöntä vastaavaa, kuten nähdään ja Jeesus myös apostoleilleen opettaa tästä totuudellisesti".
38188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

5. Moos. 12:27 Kun toimitatte polttouhrin, uhratkaa sekä liha että veri Herran, Jumalanne, alttarilla.

Vanhassa testamentissa mellastaa uhreilla ja verellä mässäilevä jumalaolento. Onkin hyvä pysähtyä hetkeksi ja miettiä olisiko ikuinen jumalaolento näin narsistinen, sadistinen ja kammottava... entäs olisiko paimentolaismiehen keksimä jumala?

Äänestä
  • siinä sinulle haastetta elämässäsi, ja niin myös koet parempaa Jumalassa.

    Äänestä

  • jumalat ovat ihmisten keksimiä mielikuvitusolentoja ... kaikenkaikkiaan näitä jumalia ihminen onkin keksinyt jo lähes puoli miljoonaa :)

    Äänestä

  • ja Raamatussa se yksi Oikea ja Todellinen Luoja ja Jeesus Välimies hänen ja ihmisten välissä, ja totuus on Jeesuksessa. Pois epäjumalat, olivat sitten ihmisiä tai muita mielikuvitusolentoja pahuuden ja valheen isän vaikuttamina, ja tosiaan niitä jumalia riittää, kuten esitit.

    Äänestä

minulle, jätän tämän väliin!

Äänestä
  • Jumalan hyvyys on todellista ja vertauskuvansa valtavia Raamatussa, samoin luonnossa ja näissä asioissa, mitkä ihmisinä voimme tuntea myös omalla tavallaan ja rikkauksia saamme anoa moninaisesti.

    Äänestä

  • ovat auenneet jo osaltaan, mutta kaikki eivät taida keritä avautuakkaan ennenkuin ensilumen sataa niiden päälle.

    Äänestä

Mielenkiintoinen henki. Totuuden Henki? Kun puhutaan uskonnon ilmaisuista niin sana totuus, on silloin väärässä kontekstissa.
Ehkä asian voisi ilmaista passiivina.... esim. kerrotaan, että j.n.e.

Kerrotaan, että Noaa eli yli 900 v. no satua tuokin.

Äänestä
  • jokaiselle ihmiselle, ja Jumala tahtoo ihmisten pääsevän Jerusalemiinsa, siihen taivaalliseen vielä tässä vaiheessa, mutta ihan lähitulevaisuudessa alas laskeutuu taivaasta Uusi Jerusalem, ja Jeesus on Totuus sen valtaistuimella ja sanojensa kautta meidät myös tuomitaan, ja elävä vesi on tätä ja Pyhän Hengen armolahja myös sitä samaa.

    Äänestä

  • Jeesuksessa_totuus kirjoitti:

    jokaiselle ihmiselle, ja Jumala tahtoo ihmisten pääsevän Jerusalemiinsa, siihen taivaalliseen vielä tässä vaiheessa, mutta ihan lähitulevaisuudessa alas laskeutuu taivaasta Uusi Jerusalem, ja Jeesus on Totuus sen valtaistuimella ja sanojensa kautta meidät myös tuomitaan, ja elävä vesi on tätä ja Pyhän Hengen armolahja myös sitä samaa.

    Mielestäni ei totuutta ole olemassakaan ja kaikkein vähiten uskonnoissa.
    On vain vallitseva todellisuus, joka vaihtelee ajan, paikan ja kulttuurin muuttuessa.
    Maailman uskonnoissa kristinusko edustaan noin 30% väestöstä.
    Lisäksi valtaosa heistä, kuten muistakin uskonnoista ovat ns. nimiuskovaisia.

    Äänestä

  • ja Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka myös ihmisiltä ja pyhittyminen totuudessa mahdollsista vain Jeesuksessa ja Raamattu kuin oppikirja ja tietysti Herran sanat tärkeimpiä ja niiden mukaan jokainen ihminen myös tuomitaan kun ruumiinsa kuolee täällä, ja henki palajaa Jumalan tykö, ja sieluilla kaksi mahdollisuutta, Jeesuksessa nimensä Jumalan elämänkirjassa, ja ilman Jeesusta ei pääse ihminen Jeesuksen tuhat vuotiseen valtakuntaan, ja tullessaan alkaa tämä seitsemäs vuosituhat ihmiskunnalle ja autuaat Jeesuksessa saavat sen hyvän sapatinlepopäivän, kuten Jumala Isänä siunaa lupauksen lapsiaan, amen, halleluja!

    Äänestä

  • Totuus_Jumalassa kirjoitti:

    ja Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka myös ihmisiltä ja pyhittyminen totuudessa mahdollsista vain Jeesuksessa ja Raamattu kuin oppikirja ja tietysti Herran sanat tärkeimpiä ja niiden mukaan jokainen ihminen myös tuomitaan kun ruumiinsa kuolee täällä, ja henki palajaa Jumalan tykö, ja sieluilla kaksi mahdollisuutta, Jeesuksessa nimensä Jumalan elämänkirjassa, ja ilman Jeesusta ei pääse ihminen Jeesuksen tuhat vuotiseen valtakuntaan, ja tullessaan alkaa tämä seitsemäs vuosituhat ihmiskunnalle ja autuaat Jeesuksessa saavat sen hyvän sapatinlepopäivän, kuten Jumala Isänä siunaa lupauksen lapsiaan, amen, halleluja!

    Tämä palsta jonka nimi on lupaavasti arvot ja etiikka on muuttunut lähinnä kristinuskon lähetyspalstaksi, se on valitettavaa ja yksipuolista.

    Kun ajattelemme elämää kokonaisvaltaisesti niin esim. työelämän oikeat arvot on se "pihvi" jota meidän tulee kehittää.
    Nyt kun Jeesus ponnahtaa toistuvasti esille on tietysti joillekin merkityksellistä ja jos se jää ainoaksi on inhimillisen elämän arvot hakusessa.

    Äänestä

  • isopurje kirjoitti:

    ei se muutu. Tietysti ihan hyvä elää hyvää elämää ihmisenä, mutta Jeesus on ainoa tärkeä vaikka muutoin ihminen olisi millainen hyvänsä.

    Äänestä

  • Miksi epäilisimme Nooan ikää,olihan hän lähellä täydellistä luomusta ADAMIA. Adamilla oli mahdollisuus elää ikuisesti,tarvitsematta koskaan kuolla,mikä on meille käsittämätöntä.Esimmäistä ihmisparia ei luotu
    kuolemaan koskaan,mutta he rikkoivat liiton YAHWEn kanssa,ja nyt
    seuraamme tuloksia.Luojalla on aikomus palauttaa alkuperäinen tila
    maan päälle,se lupaus on raamatussa.

    Äänestä

  • Totuus_Jumalassa kirjoitti:

    ja Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka myös ihmisiltä ja pyhittyminen totuudessa mahdollsista vain Jeesuksessa ja Raamattu kuin oppikirja ja tietysti Herran sanat tärkeimpiä ja niiden mukaan jokainen ihminen myös tuomitaan kun ruumiinsa kuolee täällä, ja henki palajaa Jumalan tykö, ja sieluilla kaksi mahdollisuutta, Jeesuksessa nimensä Jumalan elämänkirjassa, ja ilman Jeesusta ei pääse ihminen Jeesuksen tuhat vuotiseen valtakuntaan, ja tullessaan alkaa tämä seitsemäs vuosituhat ihmiskunnalle ja autuaat Jeesuksessa saavat sen hyvän sapatinlepopäivän, kuten Jumala Isänä siunaa lupauksen lapsiaan, amen, halleluja!

    Miksi tarvittaisiin hautoja aukaista jos ihmisellä on SIELU joka leijailee
    johonkin taivaaseen aineettomuuteen,vaikka ihmisen paikka ei ole taivaassa
    vaan pysyvästi maan päällä.Vain harvalukuinen joukko siirtyy henkiolennoiksi,ne jotka ovat ostetut maasta,he eivät palaa lihaksi maan päälle,mutta muiden ihmisten lukumäärät ovat kuin meren hiekkaa,he
    ovat maanpäällisen elämän saaneita,eikä heidän enää tarvitse kuolla
    toista kertaa jos eivät luovu uskosta."SE on TOINEN KUOLEMA",niille
    joilla ei enää ole mahdollisuutta olla osallisena iankaikkiseen elämään.Sellainen järjestelmä on tarpeellinen niille jotka eivät olleet
    tietoisia evankeliumista tässä elämässä.Jeeus itse tulee vielä kerran julistamaan kaikille kansoille,se aika ratkaisee kaiken,eikä tämä aika.
    Paljon on sekaannusta näissä asioissa,koska totuuksia ei julisteta.
    Koska ei ole ketään totuuden julistajia maan päällä.Se vaatisi pyhällä-
    hengellä voideltuja Jeesuksen apostoleita julistamaan meille raamattua,
    mutta koska ketään sellaista arvovaltaista ei ole,asia loppuu siihen.

    Äänestä

  • kuolleista ainakin Jeesuksella, ja vain käärinliinat haudassaan sen jälkeen.

    Äänestä

  • ruumiillinen.nousu kirjoitti:

    kuolleista ainakin Jeesuksella, ja vain käärinliinat haudassaan sen jälkeen.

    Onko ne käärinliinat niitä Torinon perua?

    Äänestä

saamme Jeesuksen nimessä anoa ja kiittää että annetaan myös ja juuri sen mukaan kuin Jumala Isänä tahtoo ja vaikuttaa, ja tietysti ihmisen omalta puoleltaan on hyvä myös se oma osansa tässä sitten tehdä ja vastaanottaa sitä hyvää ja parasta elämäänsä, ja tästä syystä on myös Raamattu, että tuntisimme Jeesuksen opetukset ja pyhittyisimme totuudessa ja hylkäisimme valheet ja hyvää hedelmää voisimme kantaa, ja tietysti arvokkainta nimenomaan tämä meidän kaikkien ihmisten elämässä, olethan samaa mieltä.

Äänestä
  • 14 "Jos joku tahtoo uhrata Herralle polttouhrina linnun, hän tuokoon uhrilahjaksi metsäkyyhkyn tai muun kyyhkysen. 15 Pappi tuokoon linnun alttarin luo, repäisköön irti pään"

    Millainen jumalaolento vaatii linnulta pään revittäväksi irti ja veren roiskimisen ympäri omaa alttariaan? ... Arvasit oikein, nimittäin se narsistinen, sadistinen, moraaliton ja paha jumalaolento, jonka paimentolaismies loi oman kuvansa mukaiseksi.

    Äänestä

  • satujahve kirjoitti:

    14 "Jos joku tahtoo uhrata Herralle polttouhrina linnun, hän tuokoon uhrilahjaksi metsäkyyhkyn tai muun kyyhkysen. 15 Pappi tuokoon linnun alttarin luo, repäisköön irti pään"

    Raamattua näytät käyttävän.

    Sen ajan uhraukset olivat ilmeisesti tarkoituksenmukaisia koska ne ohjeet
    tulivat ylhäältä senajan kansoille,opettaakseen heille kuka hallitsee heitä.
    Kuuliaisuudesta oli kyse.Kuka kyseenalaistaa luojan tahtoa luoduilleen ?

    Äänestä

Jumalaa ja Raamattua ja kaikkea hyvää hedelmää. Pois katkeruus jokaiselta ihmiseltä, joka sen saaliiksi on joutunut.

Äänestä

kammiossaan hyvä lähestyä Jumalaa Jeesuksen nimessä.

Äänestä

  • Häpesitkö mainita Jumalan nimeä.Jeesuksen nimi esiintyy jokaisessa
    kommentissa,ja Jeesus itse sanoi tulleensa kirkastamaan isänsä NIMEN.

    Äänestä

  • Jeesus opetti selvästi, joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän, ja toivon että ymmärrät, toki vaikeaa voi olla jokaiselle.

    Äänestä

  • Isäni ja minä olimme "YHTÄ-näköiset",eleissämme,puheessamme,niin että
    monet tekivät virheen kutsuessaan meitä toistemme nimillä.Isä ja poika ovat pyhässä hengessä "YHTÄ",mutta eri persoonia,jopa jo nimeltäänkin.Katso mikä ero on "ARAMEAKSI" ADONI ja ADONAI ?
    Yksi on ylin Jumala,toinen MESSIAS.Montako kertaa tämä on teille mainittava,ennenkuin se osuu kaaliin ? En voi muuta sanoa kuin tehkää
    sitä mitä olette ennenkin tehneet,samantekevää.Luulisi kiinnostuksen
    heräävän niille jotka ovat janoamassa tietoa,eikä vain tallaamassa paikallaan.Sanassa YKSI kahdesta persoonasta on takuulla väärennys,
    kaikkien muiden väärennösten lisäksi.King James käännös yksi pahimmista.
    Suomalainen "pipliaseurakunnan" vuoden 1938 käännös hipoo enemmän
    totuutta,vaikka ei sekään ole täydellinen.Jeesus kehoitti tarkistamaan
    kuulemansa ja lukemansa,se on nyt erittäin ajankohtaista kaiken pahuuden
    keskellä.Pysy hereillä,koska SE aika tulee kuin VARAS yöllä,ilmoittamatta.

    Äänestä

No niin mentiin taas hakoteille teemasta,mutta kun noita hihhuleita on jatkuvasti opastettava lukemaan raamattuansa telttojen sijaan,niin jo
alkaa piruuttaan.

Äänestä

YAHWE JUMALAN nimen-kieltäjille sopii seuraavat raamatun lauseet.
Menkää pois silmistäni,"EN TUNNE TEITÄ" !

Äänestä

Saas nähdä mitä teidän "uskovaisten johtajat"teille selittelevät,koskien Jumalan nimestä ? Tiedän sen jo hyvin tarkkaan,eivät halua alamaisiensa
jättävän heidän järjestöään,siksi he jatkavat harhautustaan verukkeilla.

Äänestä

Tässä Raamatun totuus evankeliumista!

Äänestä
  • Jeesus on JEESUS,on parempi versio.Jeesus on isänsä POIKA.Mutta isä on ja pysyy kaikkivaltiaana,jolla ei ole alkua eikä loppua.

    Äänestä

Vastaappas mikä ero on suhteissa. Onhan Jeesusta korkeampi persoona YAHWE olemassa,jolle jeesus oli uskollinen ja sen uskollisuuden johdosta nyt
istuu isänsä YAHWEn oikealla puolella taivaissa.Uskonnolliset sivuuttavat
isän arvojärjestyksessä,sekin on huomattu saatanan juoneksi harhauttavana.
Isä ei siihen suostu eikä myöskään poika.Taivaallisessa hallituksessa on
tiukka järjestys kaikessa.Siellä ei tehdä virheitä,niinkuin maan päällä.

Äänestä

Laitappas Jumalan nimi jokaiseen raamatunkohtaan mihinkä se kuuluu,niin
siihen menee aikaa ja tupakkaa ? Saat raapustella YAHWE nimen yli 7000
kertaa sivuille,mikä nimi pyyhittiin saatanallisten kirkkojen kielen-kääntäjien
toimesta salatakseen sen kansoilta.Kutsukaa ketä tahansa "herroiksi" loppu-
aikanne,ei kuulu minulle.Persoonallisilla nimityksillä on tarkoituksensa, miksi
sen pitäisi olla eri asia raamatun asioissa,sitä on vaikeaa käsittää.
Jos puhutaan salomonista,niin mainitaan "SALOMON".Se siittä.

Äänestä

Missä on Jumalan seurakunta maan päällä,sanoppas se ? Jään pidättämään
hengitystäni,äläpäs viivyttele ?

Äänestä

Kysymykseni vietiin "mappi viitoseen",toistan sen,missä on Jumalan seurakunta maan päällä ?

Äänestä

Jeesuksesta, kuinka on Israelin Herra ja Juutalaisten Kuningas, ja jokainen ihminen, joka avukseen häntä huutaa, myös sen saa, ja tärkeää kiittää ja kunnioittaa ihmisen Jeesusta sen jälkeen. Jeesus on juutalaisuudesta!

Toki ymmärrän että valheen isä esittää Jeesusta miloin Roomaan tai muihin paikkoihin, mutta kuten Jeesus sanoi ja Isän enkeli, palaa Jerusalemiin eli Israeliin eli Siioniin, ja tästä ei Raamattua tuntevilla voi tulla epäselvyyttä. Öljymäelle Jeesus laskeutuu taivaasta ajallaan, kuten myös sieltä nousi taivaaseen Juutalaisten Kuninkaana ja Israelin Herrana, amen, halleluja!

Äänestä

Voi taivas mitä puppua toit taas esiin.Jeesusta pilkkaavat juutalaiset roska-
joukot nimittivät Jeesusta ivaillen "juutalaisten kuninkaaksi",samoin rooma-
laiset pukivat jeesuksen purppura-viittaan ja piikkinen kruunu päähän,ja
pelleilivät hänen edessään kumartaen syvään,kutsuen Jeesusta juutalaisten
kuninkaaksi.Jeesukselle juutalaisuus ei merkinnyt yhtään mitään.Ainoa merkitys hänelle oli juutalaisten marttyyrien kuolema uskonsa takia Jeesukseen.Valtaosa israelin kansasta pavelivat epäjumalia,joka oli ihottavuus
Jumalan pojalle.YAHWE tuhosi jerusalemin niin ettei siellä ollut kiveä,kiven
päällä.Tämänpäivän juutalaiset harjoittavat samankaltaista haureutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaikkeen_elämäämme kirjoitti:

alkasen Jumala suhteesta ja Jeesuksesta ja Totuuden Hengestä ja pyhän avioliiton vaimosta ja samoin ihan kaikesta huolenpidosta ja levosta ja rauhasta ja ilosta ja rakkaudesta ja totuudesta.

Samoin saamme hyljätä kaiken huonon näistä kaikista asioista elämässämme, ja uskoa myös kohdaltamme, että Jumala Isänä antaa anteeksi kuin tuhlaajapojalleen ja pukee uudet vaatteet yllemme ja saamme uudistua ihan kokonaan tästä pahasta maailmasta Jeesuksen hyvään opetuslapseuteen, ei ihmisten seurakuntiin, jossa johtajat vain omaansa etsivät vaan ihan Jumalan seurakuntaan, jossa jokainen pyhä tekee sen oman tehtävänsä Isässä Jumalassa ja Pojassa Jeesuksessa ja Totuuden Hengessä, ja tietysti heti uskonolliset ihmiset kuten fariseuksen alkaa esittämään omaansa "ellei meidän kautta niin ei sitten Jumalasta tai muuta mieletöntä vastaavaa, kuten nähdään ja Jeesus myös apostoleilleen opettaa tästä totuudellisesti".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu