10v yhdessä teinistä asti

Erosin keväällä ensimmäisestä oikeasta rakkaussuhteestani. Olimme yhdessä noin 10 vuotta yläasteelta saakka. Saman katon alla ehdimme asua noin neljä vuotta. Petin, valehtelin ja jätin. Lopputalvi ja kevät meni sen kummemmin asioita ajattelematta, keskityin vain työhön. Kesällä aloin ikävöidä kun ei juuri yhteyttä pidetty. Ex-kumppani sanoi minulle, että jos joskus eroamme niin emme koskaan voi olla ystäviä. Ja ymmärrän, että ei varsinkaan enää. Nyt katselen vanhoja kuvia ja ikävöin paljon. Haluaisin jutella, edes jostakin. Vaan ei onnistu, kun pilasin asiat ja sain toisen vihaamaan.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että ero oli oikea ratkaisu. Olihan minulla ollut ajatuksia muista ihmisistä jo aiemmin, enkä jotenkin osannut kuvitella loppuelämää tai lasten hankkimista yhdessä ex-kumppanin kanssa. Ihastuminenkin oli välissä. Ei elämä aina ollut ruusuilla tanssimista. En vaan ymmärrä kuinka saatoin valehdella exälleni viimeiset pari vuotta. Lopulta totuus tuli esille, eikä edes suoraan omasta tahdostani. Minussa ei ollut edes miestä myöntää tekojani, vaan peittelin viimeiseen asti kunnes totuus oli pakko kertoa. Pelkäsin eroa. En halua toistaa enää samoja virheitä ja valehdella ehkä joskus tulevalle kumppanilleni. Katson vanhoja kuvia, itken yksin kotona ja toivon, että jonain päivänä ex-kumppani uskoo että olen oikeasti pahoillani kaikesta. Sain sen mitä kerjäsin.

Olkaa te muut rehellisiä ja kertokaa vaikka asia tuntuisi miten kipeältä.