Britit solmivat Saksan kanssa 1935 laivastosopimuksen, joka palveli heitä erinomaisesti.
Sillä estettiin Saksan laivaston kasvu vaaralliseksi ja vuosisadan alun suuri kilpavarustelu merellä.
Hitler käytti 12-15 % aserahoista merivoimiin ja nekin typerästi suuriin tykistöaluksiin. Silti britit säilyttivät moninkertaisen ylivoiman.
Saksan laivaston ohjeissa sodan varalta 1936 ei Englantia edes mainittu vihollisena.
Vasta 1938 otettiin sellainenkin mahdollisuus huomioon ja todettiin tilanne Saksan kannalta epätoivoiseksi.
Väitteet siitä, että Laivastosopimus olisi ollut jonkunlainen sodan lähtölaukaus on asiantuntematon ja suorastaan lapsellinen.
Sillä estettiin Saksan laivaston kasvu vaaralliseksi ja vuosisadan alun suuri kilpavarustelu merellä.
Hitler käytti 12-15 % aserahoista merivoimiin ja nekin typerästi suuriin tykistöaluksiin. Silti britit säilyttivät moninkertaisen ylivoiman.
Saksan laivaston ohjeissa sodan varalta 1936 ei Englantia edes mainittu vihollisena.
Vasta 1938 otettiin sellainenkin mahdollisuus huomioon ja todettiin tilanne Saksan kannalta epätoivoiseksi.
Väitteet siitä, että Laivastosopimus olisi ollut jonkunlainen sodan lähtölaukaus on asiantuntematon ja suorastaan lapsellinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
1935 tietää, minne maailma olisi menossa.
Stallarit eivät ole siitä selvillä vieläkään.
Käsky on mustamaalata Englantia ja niin tehdään kyselemättä.
Britit onnistuivat itse mustamaalaamaan itsensä. Ei siihen muita tarvita. Menetetty suurvalta-asema ja surkeaa räpellystä kertoo kaiken oleellisen. Ilma- ja merisota onnistui jotenkin USA:n avulla. Ainoa stateginen voitto maasodassa oli Dunkerquen massiivinen evakointioperaatio, joka on kyllä hatunnoston arvoinen menestys. Entäpä tappioputki japanilaisia vastaan? Taas USA pelasti. El Alemein pitää tietysti mainia. Pitää myös mainita Brittien olleen vain statisteja kun silloin kansanyhteisön miesvoima teki raskaimmat ratkaisut.
Tosin antautuivahan Kreetalla olevat saksalaiset briteille. Ei sentää greikuille;) Jotain positiivista sentään.
Ansaitset tunnustusta mustamaalauksesta. Valetta tulee virtanaan.
Britit taistelivat pitkään yksin Saksaa vastaan. NL oli sen liittolainen ja USA puolueeton.
Merkittävää oli voitto meri- ja ilmasodassa jo 1940.
Voitto Italiasta Afrikassa pani Saksan hajottamaan voimiaan.
Barbarossa epäonnistui, kun Saksa joutui jättämään 25 % maavoimistaan ja 40 % ilmavoimistaan länteen ja etelään. Vastoin Hitlerin ja Stalinin väitteitä kahden rintaman sota jatkui koko ajan.
Afrikassa oli maavoimien enemmistö brittejä. Italiassa ja aluksi myös Ranskassa luvut USA:n kanssa olivat tasan.
Japanilaiset lyötiin Birmassa.
Kansainyhteisön maat asettivat 1-3 divisioonaa keskimäärin yhteisiin joukkoihin. Brittien maa/, meri/ ja ilmavoimat olivat monin verroin dominioiden yhteenlaskettuakin vahvuutta suuremmat.
Saksalaiset antautuivat briteille Afrikassa, Italiassa ja Pohjois-Saksassa. Sen jälkeen oli lavastettava antautumiset USA:lle ja NL:lle.
------Britit taistelivat pitkään yksin Saksaa vastaan. NL oli sen liittolainen ja USA puolueeton.----
Eivät taistelleet, olivat vain sotatilassa, siinä on ero. Mitä nyt pikkasen Pohjois-Afrikassa keväällä -41 kun painelivat Rommelia karkuun. Ei sitä juurikaan voi taisteluksi kutsua. Jos uhoot brittien taistelua niin kerropas paljonko Saksa kärsi tappioita kesän -40 ja kesän -41 välillä. Aika vähän eli ei taisteltu.
---Merkittävää oli voitto meri- ja ilmasodassa jo 1940.----
Roskaa, ei britti tuolloin mitään voittanut. Sukellusvenesodan voitto tuli jenkin ansiosta ja sekin vasta 1943. Ilmasota Britannian yllä jäi ratkaisemattomaksi 1940 ja esim. 1941 Saksa pommitti Britanniaa erittäin raskaasti. Miten se oli mahdollista jo Britannia oli jo voittanut ilmasodan?
----Voitto Italiasta Afrikassa pani Saksan hajottamaan voimiaan.---
Jenkin avulla sekin, kais tiedät.
-----Barbarossa epäonnistui, kun Saksa joutui jättämään 25 % maavoimistaan ja 40 % ilmavoimistaan länteen ja etelään.-----
Saksalla oli idässä -41 miehiä ja kalustoa aivan sen verran kuin se laski tarvitsevansa eikä sinne pitkien matkojen päähän suurempaa armeijaa olisi kyetty huoltamaankaan. Miehitysjoukot lännessä olivat Hitlerin pelkojen takia, hän pelkäsi hysteerisesti kapinoita, ei brittejä.
-----Afrikassa oli maavoimien enemmistö brittejä.-----
Siis missä vaiheessa sotaa?
------Italiassa ja aluksi myös Ranskassa luvut USA:n kanssa olivat tasan.---
Normandiassa briteillä oli vain yksi maihinnousukaista, Kanadalla myös yksi ja jenkeillä monta. Revi siitä.
-----Japanilaiset lyötiin Birmassa.-----
Hyödytön taistelu, jolla ei Japanin antautumiseen ollut mitään merkitystä, ei niin pienintäkään. Siihenkin britti tarvitsi suunnattoman ylivoiman ja taistelu ratkesi koska japsin huolto oli poikki jenkin katkaistua japsien laivaliikenteen. Unohdit varmaan pakoonjuoksut Malakalla, Singaporessa ja Burmassa. Ikäviä asioita britin kannalta, Toisen M-sodan häpeällisimpiä taisteluita.
-----Saksalaiset antautuivat briteille Afrikassa, Italiassa ja Pohjois-Saksassa. Sen jälkeen oli lavastettava antautumiset USA:lle ja NL:lle.-----
Tuo on jo niin typerää, että ei ansaitsisi edes vastausta. Ettäkö brittejä vastaan taistelleet pienet saksalaisjoukot olisivat voineet puhua ja antautua koko Wehrmachtin nimissä? Puhut ihan uskomatonta paskaa. Kukaan Wehrmachtissa ei edes yrittänyt väittää, että antautuminen heikoille brittivoimille Luoteis-Saksassa olisi ollut koko Wehrmachtin antautuminen. Olet itse keksinyt tuonkin mitä uskomattomimman valeen joistain lavastuksista. Itsekin puhut P-Saksasta, miten se siis olisi voinut koskea itärintamaa, Keski- ja Etelä-Saksaa, Italiaa ja Balkania.
Olet jo ihan sekaisin tuosta brittipalvonnasta. Tuntuu kuin britti olisi yksin voittanut koko sodan samalla kun jenkki ja ruski pikkasen vain peesailivat britin siivellä ja laativat typeriä lavastuksia.
"Mitä nyt pikkasen Pohjois-Afrikassa keväällä -41 kun painelivat Rommelia karkuun."
Mutta sinähän tiedät Rommelin armeijan omanneen merkittävän määrällisen ylivoiman britteihin nähden, joten brittien perääntyminen puolustettavampaan asemaan ei ollut huonompi idea. Saatat "unohtaa", mutta suosikkisi Rommel joutui tekemään vielä hurjemman perääntymisreissun Alameinin tappion jälkeen - ylivoimaisen vihollisen ajamana, kuten te trollit aina muistatte mainita :)
"Ei sitä juurikaan voi taisteluksi kutsua."
Mihin ihmeeseen Rommelin armeija sitten jumittui Tobrukin ympärillä, jos siellä ei taisteltu? Oliko hän niin huono komentaja, että ei pärjännyt taistelusta kieltäytyvälle viholliselle ;)
"Jenkin avulla sekin, kais tiedät."
Eikä Rommel olisi päässyt edes aloittamaan ylistämääsi offensiivia ilman italialaisia joukkoja ja huoltoa. Taisit unohtaa senkin ;)
PS. Ai, eikö Rommelin offensiivi muuten kuulu siihen sinun "häpeällisten" voittojesi listalle, koska se toteutettiin ylivoimalla?
.....se toteutettiin ylivoimalla?.....
Eritoten osaamisen ja laadun ylivoimalla. Mutta ei kai se ole sodassa kiellettyä, olla parempi osaamisessa ja aseissa kuin vastapuoli?
"Eritoten osaamisen ja laadun ylivoimalla."
Siis määrällistä ylivoimaa ei siis nyt lasketa kun se ei sovi sinulle. Saako Monty muuten nyt sinulta samat ylistykset kun hän paremmalla osaamisellaan löi Rommelin kanveesiin Alameinissa?
"Mutta ei kai se ole sodassa kiellettyä, olla parempi osaamisessa ja aseissa kuin vastapuoli?"
Entä se Rommelin määrällinen ylivoima? Eikö sen pitäisi olla suuri synti sinun kirjoissasi ;)
》Mihin ihmeeseen Rommelin armeija sitten jumittui Tobrukin ympärillä, jos siellä ei taisteltu? Oliko hän niin huono komentaja, että ei pärjännyt taistelusta kieltäytyvälle viholliselle ;)《
Polttoaineen puutteeseen kaikki lopahti. Maltan valtaamatta jättäminen oli suurin virhe.
"Polttoaineen puutteeseen kaikki lopahti."
Tarvitsiko Rommel edes huoltoa kun viimeisin teoria näyttää olevan, että Kansainyhteisön joukot eivät edes taistelleet vastaan ;)
"Maltan valtaamatta jättäminen oli suurin virhe."
Suurin osa merikuljetuksista kuitenkin pääsi perille. Paljon suurempi myllynkivi olivat tuhansien kilometrien maakuljetusmatkat Tripolin satamasta rintamalle kaukana Egyptin rajalla.
Sinänsä britit olivat Libyan alueelle edetessään yhtä lailla nesteessä omien huoltolinjojensa pitkittyessä, joten Rommelin ei tarvinnut kärsiä yksin ;)
Se hyöty konkretisoitui toukokuussa -45 Saksan antautuessa. Siihen britti pyrki ja sen se todellakin sai.
Mitä ihmettä, onko tämä nyt sinun harvinaisia rehellisiä hetkiäsi ;)