Sanni Grahn-Laaksonen on kouluesimerkki

http://yle.fi/uutiset/opetusministeri_puolustaa_paimenkirjettaan_suomen_korkeakoulujen_erikoistuttava/8416971

"Ministeri kehotti kirjeessään korkeakouluja miettimään, millä aloilla ne aikovat olla maailman huippuja kymmenen vuoden päästä. Lisäksi Grahn-Laasonen moitti yliopistoja resurssien tehottomasta käytöstä. Ministeriä ihmetytti muun muassa, että korkeakoulujen henkilöstöstä 40 prosenttia on muuta kuin opetus- ja tutkimushenkilökuntaa."

Sanni on uuden sukupolven ministeri, joka on erinomainen kouluesimerkki siitä kuinka korkeakoulutuksessa opetettava luova ajattelu ei ole mennyt perille.

Kukaan, eikä mikään korkeakoulu voi ottaa nykyaikana enää tietynlaista linjaa jonkin tietyn kehitettävän asian suhteen seuraavalle 10-vuodelle uskoen, että sillä saavutettaisiin jotain suurempaa. Meillä on satojatuhansia ihmisiä, joita tulee opettaa mahdollisimman laaja-alaisesti. Vain tällä tavoin kyetään synnyttämään innovaatioita kun oikeat asiat yhdistyvät oikeiden ihmisten innovaatioiden kautta todeksi. Jos ihmiset pakotetaan johonkin "putkeen" kuten Sanni on nyt ajamassa niin meidän innovaatiomahdollisuudet lähes tuhotaan. Kukaan ei tiedä minkä alan innovaatio on tärkein 10-vuoden päästä. Sannin panostukset tiettyyn linjaan eivät riittäisi edes yhteen tehokkaaseen päämäärään, sillä muiden suurempien maiden resurssit ovat jo niin valtavia verrattuna meidän panostuksiin. Meidän täytyy vain kehittää itseämme mahdollisimman laaja-alaisesti eri aloilla ja onnistumisten kautta pyrkiä hyödyntämään asioita paremmin oman kansakuntamme etumme hyväksi. Nykyinen kokoomus käytännössä ajaa politiikkaa jossa kaikki suomalaiset innovaatiot myydään heti kehityksen jälkeen ulkomaille ja niiden hedelmät kerää sitten täysin ulkomaiset tahot.

Sanni on yksinkertainen ihminen, jonka tilalle kaivattaisiin ennemminkin sellaista johtajaa jolla on aitoa ja laaja-alaista ymmärrystä. Jos opetetaan vain yhtä uskontoa niin lopputulos on heikko. Sen sijaan jos mahdollistetaan uskominen erilaisiin asioihin voi syntyä vaikka millaista tulosta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Sandels4You kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu