Onko elämänohje laitonta uhkailua?

Nyt on käynyt ilmi, että teksti "Toivota heidät tervetulleeksi Suomen perinteiden mukaisesti" on uhkaus ja on johtamassa rikostutkintaan. Kuinka nyt on jos kertoo lähimmäiselleen, että hän tulee joutumaan helvettiin, ellei heti maksa 182,5 €:n velkaansa, onko sekin laiton uhkaus? Entä jos sano helvettiin joutumisen johtuvan siitä, ettei lähimmäinen halua luopua ateismistaan ja ottaa Herraa sydämeensä.

Esimerkiksi ateisti saattaa todella pelätä helvettiä ja kuoleman jälkeistä rangaistustaan, jolloin pelko on hänelle aivan todellinen.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ateistilla ei ole mitään syytä pelätä helvettiä ja kuolemanjälkeistä rangaistusta.

Eikä tosiasiassa ole kyllä muillakaan. Jotkut on saatu uskomaan siihen uhkailuun. Uhkaillut ovat pelokkaina helppoja hallittavia. Lain mukaan se ei kuitenkaan ole laiton uhkaus. Laiton uhkaus nimittäin kohdistuu henkeen/turvallisuuteen. Se mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ei ole maallisen auktoriteetin vallassa, eikä se kuulu Suomen rikoslakiin.

Äänestä

Voi miten kauheaa olisi elellä jatkuvassa pelkotilassa melkein p askat housuissa.
Pelätä jumalaa, on hokema, jota uskovaiset hokevat niin lapsille, kuin vaivaisille, miksiköhän ?

Äänestä

"Esimerkiksi ateisti saattaa todella pelätä helvettiä ja kuoleman jälkeistä rangaistustaan, jolloin pelko on hänelle aivan todellinen."

Todella epätodennäköistä. Anna kun arvaan, sinua on puijattu uskomaan että ateistit uskovat jumalaan?

Taitaa kyllä taas olla näitä teistitrollien huijausviestejä tämäkin aloitus, mutta sentään tässä on mahdollisuus että sinä aloittaja olet vain ulapalla asioista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut.kansalainen kirjoitti:

Nyt on käynyt ilmi, että teksti "Toivota heidät tervetulleeksi Suomen perinteiden mukaisesti" on uhkaus ja on johtamassa rikostutkintaan. Kuinka nyt on jos kertoo lähimmäiselleen, että hän tulee joutumaan helvettiin, ellei heti maksa 182,5 €:n velkaansa, onko sekin laiton uhkaus? Entä jos sano helvettiin joutumisen johtuvan siitä, ettei lähimmäinen halua luopua ateismistaan ja ottaa Herraa sydämeensä.

Esimerkiksi ateisti saattaa todella pelätä helvettiä ja kuoleman jälkeistä rangaistustaan, jolloin pelko on hänelle aivan todellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu