Naton ylivoima luo turvaa Suomelle

Naton tärkein sotilaallinen merkitys on ylivoiman olemassaolo. Naton jäsenmaiden sotilaallinen voima on omaa luokkaansa muuhun maailmaan verrattuna.

Riittävän voiman olemassaolo on paras takuu sille, ettei voimaa tarvitse käyttää. Tätä voisi hyvinkin pitää Naton yhteistyön todellisena ytimenä, jopa paremmin kuin paljon puhuttua 5. artiklaa.

Suomen kannalta keskeinen kysymys kuuluu, vähentääkö vai lisääkö liittoutuminen avun saannin mahdollisuutta. Totta kai lisää, mutta se ei vähennä oman puolustuksen kunnossa pitämisen merkitystä.”
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

No venäjän toilailut ajavat suomen natoon, haluttiin tai ei

Äänestä

Aivan!

USA käyttää sotilasmenoihinsa kymmenen kertaa Venäjää enemmän ja eurooppalaiset NATO-maat neljä kertaa Venäjää enemmän.

Vaikka Venäjä käyttäisi kaikki varansa asevarusteluun, ei se sittenkään olisi vahvuudeltaan edes eurooppalaisten NATO-maiden tasoa, USA:sta nyt puhumattakaan.

Asevarustelu syö Venäjän budjetista jo kolmanneksen ja heiluttaa vakavasti valtiontaloutta - mm. terveydenhoito ja koulutus on uhrattu asevarustelun alttarille. Koska Venäjän primitiivinen talous on riippuvainen öljyn ja kaasun maailmanmarkkinahinnasta, tulee tällä öljyn hinnan tasolla pää vetävän käteen viimeistään vuonna 2017. Silloin Venäjän talous romahtaa kun reservirahastot on syöty.

NATO kehottaa jäsenvaltioitaan käyttämään 2% bkt:stä puolustukseen ja aika harva maa siihen laittaa niinkään paljoa. Pakon edessä länsi voisi helposti KYMMENKERTAISTAA puolustusbudjettinsa ilman että kenenkään budjetit laukeaisivat silmille.

Länsi on yhtenäinen ja verkostoitunut aina Uudesta-Seelannista Alaskaan.

Venäjä taas on ypöyksin vailla ystäviä tai etenkään liittolaisia. Tähän se Putinin seikkailupolitiikka johtaa kun valtiomiestaidot korvataan mafiatyylisillä otteilla. Tuloksena ne vähätkin ystävät karkoitetaan ja uusia ystäviä ei takuuvarmasti tule mutta uusia vihamiehiä Venäjä kyllä itselleen tehtailee roppakaupalla!

Hienoa Putin, well done... :-D

Äänestä
  • USA keikkuu jatkuvasti konkurssin partaalla ja kaikki Nato maat ovat sen myötä jatkuvasti veitsenterällä.
    Onneksi Suomi vielä on ulkona tuosta muinaisjäänteestä, kuitenkin se vielä hierotaan kantapäällä mahdollisimman syvälle saveen...tämä noin kuvainnollisesti.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    USA keikkuu jatkuvasti konkurssin partaalla ja kaikki Nato maat ovat sen myötä jatkuvasti veitsenterällä.
    Onneksi Suomi vielä on ulkona tuosta muinaisjäänteestä, kuitenkin se vielä hierotaan kantapäällä mahdollisimman syvälle saveen...tämä noin kuvainnollisesti.

    Höpön löpön, ryssänmyyrä!

    Äänestä

USA käyttää 10 kertaa enemmän asevoimiin ja pommittaa sairaalan maantasalle.Venäjä pommittaa 2 viikossa terroristeja ja heidän leirejään saman verran kuin USA/Nato 2 vuodessa?

Äänestä
  • On noi ryssän pommit kolissut sen verran paljon siviilien niskaan, että on uusi pakolaisaalto odotettavissa Eurooppaan. Ja sehän saattaapi olla Putlerin tarkoitus, kun pommittaa siviilejä terroristen sijaan.

    Äänestä

  • joopajootaaskerran kirjoitti:

    On noi ryssän pommit kolissut sen verran paljon siviilien niskaan, että on uusi pakolaisaalto odotettavissa Eurooppaan. Ja sehän saattaapi olla Putlerin tarkoitus, kun pommittaa siviilejä terroristen sijaan.

    niinpä, on se ihmeellistä että Syyriaa pommitettaessa aiheutuu pakolaisvirta Irakista.

    Äänestä

Venäjä on niin heikko, että sen käyttäminen Nato-kortin tukena ei ole riittävä. Venäjä ei ole uhka Suomelle, ellei sitten lasketa , että naapurissa asuu sekopää diktaattori.

Suomen oma puolustuskyky ja sen ylläpito on ensisijaisen tärkeää. Ainut syy miksi liittyä Natoon on noi ryssän trollit. Heikkopäisempää porukkaa saa hakea ihan urakalla...

Äänestä

Suomen ei kannata liittyä Natoon ilman että saamme tuntuvan korvuksen eturintamassa olemisesta. Sodassa Nato vastaan Venäjä olemme totaalisesti eturintamassa ja uhka on suuri tuhoutua täydellisesti. Ei siinä auta suomalaisia mikään.

Sen sijaan esim USAssa, Hollannissa ja Englannissa sodan päätyttyä lausutaan kauniita sanoja siitä kuinka Suomi pelasti vapaan maailman uhraamalla kaikki omat poikansa. Ja vielä papit lausuvat amenia suomalaisten sankarihaudoilla.

Äänestä

Yrittääkö aloittaja sanoa että NATO on se ylivoimalla pienempiä kiusaava kouluhäirikkö ? Siltä sen sai aloitus kuulostamaan perusteluineen. Mutta kaiketi aloittaja ei itsekään usko perusteluihinsa, kun heti samaan avaukseen jatkaa:
"se ei vähennä oman puolustuksen kunnossa pitämisen merkitystä".
Siis onko siitä NATOSTA hyötyä vai ei, vai olisiko se vain lisäkustannus nykyisten puolustusvoimiemme lisäksi ?
Mielestäni NATO jäsenyyden tulee tarkoittaa Suomen kohdalla puolustusvoimien lopettamista, sillä ei ole perusteltua liittyä sotilasliittoon ja samaan aikaan pitää
omia puolustusvoimia. Liitytään, lopetetaan omat puolustusvoimat ja 5 artiklan mukaan kutsutaan apua kun joudumme sotaan. Vai eikö se 5 artikla pädekään Suomen kohdalla ?

Äänestä
  • Ihanko oikeasti olet idiootti vai leikitkö vaan?

    Ei Suomen puolustusvoimia mihinkään lopetettaisi vaan niistä pidettäisiin entistä parempaa huolta.

    Kun naapurissa mellastaa ydinaseilla uhkaileva arvaamaton kaistapää, tarkoittaisi oma USKOTTAVA puolustus OMAA YDINASEPELOTETTA. Otetaanpa se ydinasepelote NATOlta jäsenyyden myötä sen sijaan että alkaisimme värkkäämään omia ydinkärkiä.

    Äänestä

  • Voi voi trolli parkaa...on puurot ja vellit aika sekaisin. No mitä muuta voi odottaa syrjäytyneeltä ruplien kalastelijalta :-D

    Äänestä

  • Kyllä se 5. artikla pätee Suomenkin kohdalla. Sen nojalla myös Suomen pitää auttaa muita. Meille se tarkoittaa, että pitää ryhtyä sotaan Venäjää vastaan. Moni muu pääsee olennaisesti vähemmällä.

    Äänestä

On aika selvää, että Suomi ei kykene tulevaisuudessa järjestämään uskottavata itsenäistä puolustusta. Siihen näkökulmaan aloitus istuu oikein hyvin.

Jos naapurina ei olisi Venäjä jolla on arvaamaton johtaja, niin Suomella ei olisi tarvetta vahvempaan puolustukseen. No, nyt naapurina on heikko ydinasevaltio sekopäisine johtajineen, niin ei varmaan ole yhtään huono jos meillä on turvatakuu Natolta.

Äänestä

NATOn ylivoima tuo velkaa jäsenmailleen,ja tämä asia on täyttä faktaa!!!

Äänestä
  • Juu juu...ja salaliittolaiset vie rahat :-D

    Äänestä

Hyvä juttu, siis nato ja nopeasti

Äänestä

Kun on naapurimaan johtajana arvaamaton diktaattori, niin toivon totta totisesti, että Nato ottaa meidät nopeasti huostaansa

Äänestä

oltaiski natossa jo. Ei ehditä
jo Assadin miehet opettavat uusille maahantulijoille taitavaa zersetsung vainoa ja jengiyttävät näitä.

Täällä on tarkoitus tapahtua ennenkuin olemme valmiit.

Äänestä

Suomi NATO:on kuten muutkin vastuulliset eurooppalaiset valtiot joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Jos vielä ennättää.

Äänestä

Hyvä aloitus. Natoon...

Äänestä

Ettekö te terskannupit tajua sitä että vastassa ei sitten ole pelkkä venäjä, vaan myös kiina ja iran?

Jos olisimme natomaa, olisimme ENSIMMÄINEN KOHDE JOKA AMMUTAAN PASKAKSI JOS KONFLIKTI SYTTYY KOSKA olisimme lähin natomaa.

Äänestä
  • Hölynpölyä!

    Kumpikin niistä pitää suurta etäisyyttä ryssään ja sen toilailuihin.

    Ryssä on kahjoutensa vuoksi ypöyksin ja ilman ainuttakaan liittolaista.

    Tyhmä ryssä :)

    Äänestä

  • ...ryssäkään ei ole niin hullu että NATOn haastaisi että no problemos, amigo!

    Äänestä

  • 2plus8 kirjoitti:

    ...ryssäkään ei ole niin hullu että NATOn haastaisi että no problemos, amigo!

    Ensimmäinen pommi Venäjältä NATO-Suomeen tarkoittaisi sitä että muutaman minuutin päästä Venäjää ei enää olisi olemassakaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kenraali_Hytti kirjoitti:

Naton tärkein sotilaallinen merkitys on ylivoiman olemassaolo. Naton jäsenmaiden sotilaallinen voima on omaa luokkaansa muuhun maailmaan verrattuna.

Riittävän voiman olemassaolo on paras takuu sille, ettei voimaa tarvitse käyttää. Tätä voisi hyvinkin pitää Naton yhteistyön todellisena ytimenä, jopa paremmin kuin paljon puhuttua 5. artiklaa.

Suomen kannalta keskeinen kysymys kuuluu, vähentääkö vai lisääkö liittoutuminen avun saannin mahdollisuutta. Totta kai lisää, mutta se ei vähennä oman puolustuksen kunnossa pitämisen merkitystä.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu