Uskomaton vierailu, Maria Veitola yökylässä

Anu Saagim on sivistymätön ja typerä.

Tai sairas, hänellä voi olla Touretten syndrooma, sillä hänen suustaan tulee ilkeyksiä niin, ettei hän varmasti itsekään tiedä,

mitä seuraavaksi!
1284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tai sitten sinä olet vain niin yksinkertainen, ettet ymmärrä ohjelman olevan etukäteen käsikirjoitettu?

Äänestä

AnuS aagim, tyhmä Vironperäläinen.

Äänestä

Ollaan vaan Suomessa jossa huono itsetunto ja loukkaannutaan ihan kaikesta vaikka niin Eurooppalaista olevinaan.Mitähän se elefantti taas ajattelee minusta kun yksi nuoren pila saamedian sekaisin.

Äänestä

Anu Saagim on harvinaisen tarkkanäköinen havainnoitsija. Hän näkee läpi feikkaajien ja wannabeetyrkkyjen ja sanoo rakentavan kritiikin sitä ansaitsevalle. Lisää terveitä anulyysejä sitä tarvitseville!

Äänestä

sanat tosinaiselta.

Äänestä

Kyseessä on ns, ryssän syndrooma joka vaivaa lähes kaikkia venäläisiä, nimenomaan poliitikkoja. Kun kulttuurissa ei ole minkäänlaista sivistyksen, vapauden ja rikkauden rerintöä niin homma lähtee lapasesta kun ns, vapaus on saavutettu.

Sama koskee somaleitakin. Isoäidillä on vielä luu poikittain nenässä ja rumpu jalkojen välissä niin Suomeen tunkeutuneet somppu jälkeläiset ovat kuin mitäkin jenkki gangstaneekereitä NY lippikset päässä ja löysät farkut jalassa ja näytellään jengimerkkejä.

Äänestä

Anu sanoi täyttä asiaa. Kohteliaana jätti kertomatta, että Maria on tyhmä ja ruma tv-loinen.

Äänestä

Kai te nyt panitte

merkille, että se marimekon luojan poika on posketon nynny

tulee vieläkin kaamea ahdistus kun ajattelen sen tuskaa mihin se on ajautunut tämän virolaisen kanssa

Virolainen vaikuttaa aggressiiviselta teiniltä mikä saattaa johtua kommunisti-Virossa
kasvaneiden henkisistä vammoista

Yle ajaa suomalaiten vaihtoa mamuihin

Ylen kommunistinuoret pyrkivät häiriköimään Ps-nuorten puoluekokouksessa

https://instagram.com/p/9f4wp4AYzv/

Äänestä

Maria Veitola vasta tyhmä ja ruma onkin. Sukupuoleton olento!

Äänestä

Minulle tuli tuosta sellainen vaikutelma, että hän on jonkinlainen psykopaatti tai sosiopaatti, joka ei osaa asettua toisen asemaan, tai sitten vain vihaa Mari Veitolaa, oli ehkä jopa mustasukkainen miehestään. Eniten minua kuitenkin hämmästyttää, että Veitola nimitti tätä raisistista ja homofobista sosiopaattia "melkoiseksi persoonallisuudeksi". Johtuisiko siitä, että hänellä on niin paljon asemaa viihdepiireissä, että häntä täytyy miellyttää.

En katso yleensä ohjelmasarjaa, enkä Veitolaa, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen, koska kohteena oli Risto-Matti Ratia. Hassua muuten kuinka Veitola ajattelee, että persu (=maahanmuuttokriittinen) ei voi sietää modernia taidetta. Olen maahanmuuttokriittinen muotoilun opiskelija ja rakastan taidetta, myös modernia taidetta, erityisesti surrealismia, naivismia ja ekspressionismia. Myös symbolismi on kiehtovaa, tosin se sijoittuu jo klassisen taiteen aikakaudelle.

Vähän pinnallinen luonne tuo Risto-Matti kuitenkin, oli tämän sosiopaatinkin valinnut puolisokseen vain ulkoisen komeuden vuoksi. Osasi tosin arvostaa Veitolan intellektuaalisuutta.

Äänestä

Oletko Anu Saagim tietäjä? Nuori Anu myi 80-luvulla Viru-hotellissa
A: Turisteille postikortteja ja pillua
B: Turisteille kukkasia ja pillua
C. Turisteille vain ......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anu-TYPERÄ-vai-SAIRAS kirjoitti:

Anu Saagim on sivistymätön ja typerä.

Tai sairas, hänellä voi olla Touretten syndrooma, sillä hänen suustaan tulee ilkeyksiä niin, ettei hän varmasti itsekään tiedä,

mitä seuraavaksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu