Jälleen kerran on havaittu, kuinka evolutionistien väittämä "lajiutuminen" oikeasti tapahtuu. Se siis tapahtuu siten, että kaksi lajia risteytyy ja muodostaa uuden. Koska tässäkään, kuten ei missään muussakaan tieteellisessä tutkimuksessa ole havaittu sellaisen uuden geneettisen materiaalin syntymistä, joka ei olisi vahingollista, joudutaan väistämättä kysymään, mistä tulivat ensimmäiset lajit, jotka alkoivat yhdistyä. Kaikki Raamattua huolella lukeneet ja sen sanoman ymmärtäneet tietenkin tietävätkin vastauksen, mutta epäuskoiset yrittävät silti selittää olevan mahdollista, että koko elämä on kehittynyt yhdestä solusta ja yhdestä alkulajista. He perustelevat tätä sillä, että kaikki elämä on geneettisesti sukua toisilleen. No onhan se, kun alkuperäisten lajien risteymiä on tapahtunut niin paljon. Ja muutenkin esim. kasvien ja eläinten välillä on ihan satunnaisiakin yhtäläisyyksiä geeneissä pelkästään tilastollisen todennäköisyyden vuoksi. Eikä mikään tietenkään ole estänyt Jumalaa käyttämästä samaa geeniä eri lajeissa luodessaan.
http://www.rawstory.com/2015/10/a-new-species-is-evolving-right-before-our-eyes-an-ultra-successful-mix-of-wolves-coyotes-and-dogs/
Joku äärievo ehti hillua aivan fundispsykoosin partaalla vaahtoamassa tästäkin merkittävästä tieteellisestä uutisesta muka evoluution todisteena. Ei paljon järki evojen päätä totisesti pakota.
http://www.rawstory.com/2015/10/a-new-species-is-evolving-right-before-our-eyes-an-ultra-successful-mix-of-wolves-coyotes-and-dogs/
Joku äärievo ehti hillua aivan fundispsykoosin partaalla vaahtoamassa tästäkin merkittävästä tieteellisestä uutisesta muka evoluution todisteena. Ei paljon järki evojen päätä totisesti pakota.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Onko puhuva aasi uskottavampi vaihtoehto kuin tiede? Älä nyt hihhuli naurata.
Ovatko evouskoiset puhuvia aaseja, kun yrittävät kääntää kaikki evoluutiota vastaan olevat todisteet evoluutiosta todistaviksi?
Kerro joku "evoluution vastainen todiste".
Paras todiste on se rauha, minkä Jumala antaa sydämeen, kun rukoilee häntä Jeesuksen nimessä. Hän myäs vapauttaa synnin vallasta, eikä anna pelkästään anteeksi niitä. Sitä iloa ja rauha, jonka saa kokea synneistään päästyään, ei voi tiede antaa.
Eihän tuo ole todiste, tuo on kieltämistä. Olisiko jollain esittää yksi evoluution vastainen todiste?
Etkös osaa lukea avauksen linkkiä?
>Sitä iloa ja rauha, jonka saa kokea synneistään päästyään, ei voi tiede antaa.
Näkyy juu hyvin uskontopalstoilla se ilo ja rauha. Jos joku haistetaan liberaaliuskovaksi, voi sitä alatyylistä paskanheittoa ja vittuilua jonka se liberaali "uudestisyntyneiltä Jeesuksen omilta" päälleen saa.
Luettu on, mikäs siinä artikkelissa oli sitä evoluution vastaista todistetta? Kerrankin sinullakin olisi mahdollisuus omin sanoin osoittaa osaamisesi.
Veikkaan kuitenkin, että kreationistiseen tyyliin tulee vaan jotain nilitystä eikä kunnollista argumenttia perusteluineen.
Siis siinä ei ollut mitään evoluutiota puoltavaa faktaa. Se oli se pointti jota et osannut lukea.
Aa, että tällaista kreationistilogiikkaa: jos ei ole (evoluutiota) puoltavaa faktaa, niin se tarkoittaa silloin (evoluution) vastaista seikkaa? No ei ole mikään ihme, että kreationistit ovat ihan sekaisin olevaan porukkaa.
Siellähän oli evoluutiota puoltavia faktoja: siellä perimä oli muuttunut sukupolvelta toiselle. Se, että nyt sitä geenivirtaa on ollut kolmeltakin eri sukulaislajilta, ei muuta sitä tosiasiaa. Useimmiten lajiutumista tapahtuu populaatioiden eristymisen kautta, mutta kyllä hybridisaatiokin on perimään vaikuttava ja sitäkautta lajiutumisen mahdollistava prosessi.
Mutta ei Jyrbä eikä kukaan muukaan kreationsiti osaa tuolta poimia evoluution vastaisia seikkoja. Jyrbäkin vain väittää, vaan ei osaa.
Harvemmin noin, ja lähes aina kasveilla:
"Se siis tapahtuu siten, että kaksi lajia risteytyy ja muodostaa uuden."
Tavallisimmin niin, että yhden lajin populaatio (koko eliöjoukko) jakautuu kahdeksi tai useammaksi lajiksi. Kovin heikoin tietoeväin näytät evoluutoteoriaa luuulevasi horjuttaa.
"Tavallisimmin niin, että yhden lajin populaatio (koko eliöjoukko) jakautuu kahdeksi tai useammaksi lajiksi"
Tätähän emme ole koskaan nähneet millään lajilla tapahtuvan. Bakteereja ei nyt lasketa.
Miksei bakteereja lasketa? Eihän ne juurikaan kreationisteista eroa.
Kerropa omin sanoin, mitä on tapahtunut selkälkin ja harmaalokin välillä. Nehän elävät täällä pohjoismaissa rinnan, eivät risteydy. Ovatko samaa lajia vai eri lajia?
Ne on luotu kahdeksi eri lajiksi. Ei ole dokumentoitu toisen kehittyneen toisesta.
Selkälokki ja kalalokki ovat esimerkki ns. kehälajista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kehälaji_(biologia)
Lukitsetko vastauksesi?
Entäpä sitten, kun tuo kehä katkeaa, eli geenivirta näiden eri populaatioiden välillä lakkaa? Törmätäänkö taas kerran kreationistien mielikuvitukselliseen ja alati joustavaan lajikäsitteeseen?
Evoluutiolajiutuminen muilla kuin bakteereilla on yleensä hidas tapahtuma, jota ei yhdeessä hetkessä voi nähdä. Tämä ei ole estänyt biologeja päättelemästä sen todellisuutta havaitsemistaan aihetodisteista. Jos valintasi on, ettet niihin usko, niin puhu vain omasta puolestasi.
Paitsi että eipä ole havaintoa tuollaisesta kuvitteellisesta lajiutumisesta niin että kovinpa olet heppoisilla eväillä taas kerra liikkeellä.
Yritä nyt vähitelle oppia erottamaan uskomukset todellisuudesta niin ehkä joku suhtautuisi sinuunkin vakavammin.
Nyt jokaista kommenttiasi täytyy ensin katsella sillä silmällä että missäköhän tuo taas on mennyt uskomaan mieluummin kuin tietämään.
Toki ovat risteytyneet keskenään ihan helposti erityisolosuhteissa kuten vankeudessa, niin että eri rotua mutta samaa lajia. Piste.
Toki kehälajistoissa tapahtuu sillä tavalla eriytymistä että linkkirodut ääripäiden välillä ovat kadonneet mutta eipä tuo ole muuttanut noita ääripäitä geenin vertaa mihinkään päin joten eihän sukupuuttoeriytymiset mitään evoluutiota ole, tyhmä.
"mutta eipä tuo ole muuttanut noita ääripäitä geenin vertaa mihinkään päin"
Jyrbällä on taas tuo kreationistinen sekopäälogiikka. Tässä tapauksessa geenettinen eroavaisuus näiden eri ääripäiden välillä on jopa silminnähtävä. Ja se prosessi, joka on tuon tuottanut, on nimeltä evoluutio.
"Toki kehälajistoissa tapahtuu sillä tavalla eriytymistä että linkkirodut ääripäiden välillä ovat kadonneet mutta eipä tuo ole muuttanut noita ääripäitä geenin vertaa mihinkään"
On muuttanut, vääjäämättä. Eiväthän ne muuten poikkeaisi ulkonäöltään ja/tai käytökseltään toisistaan millään tavalla.
"Paitsi että eipä ole havaintoa tuollaisesta kuvitteellisesta lajiutumisesta niin että kovinpa olet heppoisilla eväillä taas kerra liikkeellä"
Eli kehälajien ääripäiden lajiutuminen on ensin kuvitteellista, mutta jos sieltä väliltä on kuollut joku "rotu" niin sitten se onkin totista totta?
Kreationistinen hölmöys on viihdearvoltaan parasta silloin kun kreationisti omaa yksinkertaisuuttaan todistelee evoluution puolesta.
Onko Jyrbä tavoitteesi olla sekä jehovan että evoluution todistaja? Tähän mennessä olet nimittäin onnistunut jollakin tavalla vain jälkimmäisessä.
Siis se että evoluutiota tapahtuu empiirisesti havaittavassa käytännössä ei ole todiste evoluutiosta? Miten tampio sinä oikein olet?
Olisiko kyseinen vajakki neiti kreationistisen tampio?
Mahtaakohan homotampioreddis olla lajinsa evolutioitunut ääripää kun ei enää kykene lisääntymään lajitoveriensa kanssa?
"Mahtaakohan homotampioreddis olla lajinsa evolutioitunut ääripää kun ei enää kykene lisääntymään lajitoveriensa kanssa?"
Kyllä pitää ihmisen olla naurettavan tietämätön (kreationisti, mitä luultavimmin) luullakseen että homous vie lisääntymiskyvyn.
Jyrbähän on tuossa luulossa, mutta onko täällä muitakin yhtä sivistymättömiä?
Evokit uskoo olevansa puhuvia apinoita ja sitten ne ihmettelevät puhuvia eläimiä.
Melkoisia sekotolloja.
Niin. Sinähän et ole sille apinan tasolle vielä kehittynyt...