Aflekin Ben

eikä mitään ole asialle tehtävissä.
lueskelin juurikin vaimoni tänne kirjoittamaa juttua, jossä hän taas vuodatti katkeruudensa. olin valehdellut pettäneeni häntä, miesten syöjättären kanssa. napautin kyllä häntä valheella, samoilla joilla hän on napautellut minua viime kk(joskaan olivat häneltä valheitakaan) ja laittanut minut kirjaimellisesti kiipeämään seinillä, niin paljon taas sattui.
nyt vuodatusta kuinka rakas aviomieheni saattoi tehdä näin, nyyh nyyh ja nyyh! paraskin marttyyri puhumaan ja sanomaan!!
hiukka historiaa.. hän oli parisuhteessa 10v ennen kun tapasi minut. kertoi pettäneensä(itse kertoi) ex-miestään useaan otteeseen ja usein varatun lapsia omaavan miehen kanssa jolla oma pikku vaimo kotona odottamassa. meidän suhde alkoi
näitä tarinoita aluksi järkyttyneenä kuunnellessa. sanoi olleen vain nuoruuden hölmöilyä, mä piruvieköön uskoin:(
meni 8kk yhdessä, haistelin kyll palaneen käryä. kaikki ei ollut kohdallaan. sitten se tapahtui. tuli soitto väärään aikaan.. selvisi et koko 8kk ajan ollut toinen suhde. mieheen jolla oma pikku avovaimo kotona odottamassa kun miehensä ja avokkini on hotellissa tai missä lie jyystämässä.
nyt tosiaan on mukava lukea rakkaani kirj kuinka kauheita miestennielijöitä ja pettäjiä on olemassa. kirjoitukset tulee kyllä siltä parhaalta joka asiasta ammattilaisena tietää. joten kyllä kirjoituksissa on vinhaa perää. ainoastaan naurettävaa kuulla se hänen suustaan:)
voi kultaseni, marttyyrini. kuinka mailma sua niin kauheasti kohtelee, voi voi..
lukijoiden ohjeet olivat.."anna sen miehesi mennä, ei ole sen arvoinen"."mene itsekin ja tee miehellesi vieläkin paskempi olo, niin mäkin tein ja nyt sujuu hyvin:)". ym sontaa.
kyllä hän on mennyt ja tehnyt. ihan liikaakin.. pettäjät ei ikinä opi. satuttaa vain rakkaimpiaan. ja kun sattuu paska omalle kohdalle niin itketään. VOI NYYH SANON MÄ! julistän täten vaimoni(vielä 3kk ajan) marttyyriksi. hän ei halua itselleen samaa mitä muille kylvää.
oho.. nyt puolestani mä vuodatin:) mut teki kyll hyvää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
kommentoidakin saa... tosin asialisia please:)
7954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vuodatin.
koska olen saanut viimeiset 3kk kestää kaiken laisia syytöksiä, haukkumisia ym vähemmän mukavaa kuultavaa vaimoltani. "luuseri, paska, toivon et kuolisit, tekis mieli tappaa sut, kukaan nainen ei ikinä halua sua" ym ym. tätä olen kuunnellut, ja toivoen silti että vaimoni paha olo loppuisi. osan haukuista olen ansainnutkin aiemmista hölmoilyistäni(ei pettämisestä, mut muista aikaa sitten tapahtuneista). mutta niin, puhdas pulmunen ei vaimonikaan ole.
nyt olemme asumuserossa, eikä yhteyden ottoja puoliin sun toisiin. ehkä parempikin niin..
koska en halua loukata häntä enään, ainakaan suoraan päin kasvoja niinkuin hän viimeiseen asti on minulle tehnyt, niin ainoa vaihtoehtoni on ollut vuodattaa pahaa oloani tänne kaikkien lukijoiden harteille(tuskin kuitenkaan tätä taakkaani toisille voin siirtää.voi kumpa voisinkin..:(). ja tiedän kyllä että hän lukee kaikki mitä olen kirjoittanut tänne, nimimerkin tuntien. mutta enempää en halua enään vatvoa, eli asia saa jäädä osaltani tähän.
toivon myös vaimoltani, ettei enään vastaisi tänne kirjoittamiini juttuihini milläin lailla. raskasta aikaa varm puolin ja toisin, ja kaikki täytyy kuitenkin kestää..
kaikille ISO MOI!

Äänestä
  • Vai ettei kukaan ottaisi "sinua"! Minä ottaisin tuollaisen IMMEDIATELY! Mutta ilmeisesti joudun menemään jonon jatkoksi, kun täällä oottaa kieli pitkällä muitakin!!!
    Hyi yäk on tyylitöntä seurustella ukkomiesten kanssa, varsinkin jos niillä on muksuja, siis mieti...deittailee jonkun isin ja miehen kanssa, ei hyvä juttu. No toivottavasti exäsi oppii tulevaisuudessa tai on oppimatta, ei ole sun päänsärkys luojan tattis enää, eli.....are you coming ...? We are waiting. t. Jennifer ja tytöt

    Äänestä

  • "Anistonin Jennifer" kirjoitti:

    Vai ettei kukaan ottaisi "sinua"! Minä ottaisin tuollaisen IMMEDIATELY! Mutta ilmeisesti joudun menemään jonon jatkoksi, kun täällä oottaa kieli pitkällä muitakin!!!

    viestistä vaimoseni:)
    kirjoitit sittenkin vaikka toisin toivoin...

    Äänestä

  • Aflekin Ben kirjoitti:

    viestistä vaimoseni:)
    kirjoitit sittenkin vaikka toisin toivoin...

    paitsi etten ole vaimosi. Jos olisin hän, en KOSKAAN, IKINÄ, olisi riskeerannut suhdettani noin mukavaan mieheen puhumattakaan peuhaamisesta ukkomiesten kanssa.Kaikkea hyvää jatkossa!

    Äänestä

  • "Anistonin Jenniferi... kirjoitti:

    paitsi etten ole vaimosi. Jos olisin hän, en KOSKAAN, IKINÄ, olisi riskeerannut suhdettani noin mukavaan mieheen puhumattakaan peuhaamisesta ukkomiesten kanssa.Kaikkea hyvää jatkossa!

    jos erehdyin henkilöstä..
    luulin sen olevan ex:n piikittelyä.
    jos siltä tuntuisi et haluisit kirjoituskaveria, niin otappa yhteyttä. vaikk tiedän kyllä ettei tää oo paras foorumi sitä etsiä(uskottomuus:D) heh!
    no kuiteskin... [email protected]

    Äänestä

  • "Anistonin Jennifer" kirjoitti:

    Vai ettei kukaan ottaisi "sinua"! Minä ottaisin tuollaisen IMMEDIATELY! Mutta ilmeisesti joudun menemään jonon jatkoksi, kun täällä oottaa kieli pitkällä muitakin!!!
    Hyi yäk on tyylitöntä seurustella ukkomiesten kanssa, varsinkin jos niillä on muksuja, siis mieti...deittailee jonkun isin ja miehen kanssa, ei hyvä juttu. No toivottavasti exäsi oppii tulevaisuudessa tai on oppimatta, ei ole sun päänsärkys luojan tattis enää, eli.....are you coming ...? We are waiting. t. Jennifer ja tytöt

    Kuka siellä on kieli pitkällä, itse haukut toista, kun itse olet varattua kahden lapsen isää iskemässä keskustelukanavan kautta. Sori vaan, tiedän, ettet SINÄ ole ainakaan sijalla 1. siinä jonossa... Lopetan koko keskusteluni tähän, tämä on sairasta!
    Terkuin se oikea Jennifer

    Äänestä

  • Se oikea JENNIFER kirjoitti:

    Kuka siellä on kieli pitkällä, itse haukut toista, kun itse olet varattua kahden lapsen isää iskemässä keskustelukanavan kautta. Sori vaan, tiedän, ettet SINÄ ole ainakaan sijalla 1. siinä jonossa... Lopetan koko keskusteluni tähän, tämä on sairasta!
    Terkuin se oikea Jennifer

    Miksi hitossa mun ex-mies haluaa uutta seuraa? Mitä se MUKA tarvii. EI MITÄÄN!Ei, ei, ei, hän on kyllä mun ex-mies loppuikänsä eikä saa tavoitelle uutta rakkautta KOSKAAN!
    Ja kuka esiintyy minuna? TÄMÄ on sairasta ja nyt lopetan kyllä minäkin tämän keskustelun pyh.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ero tuloss.. kirjoitti:

eikä mitään ole asialle tehtävissä.
lueskelin juurikin vaimoni tänne kirjoittamaa juttua, jossä hän taas vuodatti katkeruudensa. olin valehdellut pettäneeni häntä, miesten syöjättären kanssa. napautin kyllä häntä valheella, samoilla joilla hän on napautellut minua viime kk(joskaan olivat häneltä valheitakaan) ja laittanut minut kirjaimellisesti kiipeämään seinillä, niin paljon taas sattui.
nyt vuodatusta kuinka rakas aviomieheni saattoi tehdä näin, nyyh nyyh ja nyyh! paraskin marttyyri puhumaan ja sanomaan!!
hiukka historiaa.. hän oli parisuhteessa 10v ennen kun tapasi minut. kertoi pettäneensä(itse kertoi) ex-miestään useaan otteeseen ja usein varatun lapsia omaavan miehen kanssa jolla oma pikku vaimo kotona odottamassa. meidän suhde alkoi
näitä tarinoita aluksi järkyttyneenä kuunnellessa. sanoi olleen vain nuoruuden hölmöilyä, mä piruvieköön uskoin:(
meni 8kk yhdessä, haistelin kyll palaneen käryä. kaikki ei ollut kohdallaan. sitten se tapahtui. tuli soitto väärään aikaan.. selvisi et koko 8kk ajan ollut toinen suhde. mieheen jolla oma pikku avovaimo kotona odottamassa kun miehensä ja avokkini on hotellissa tai missä lie jyystämässä.
nyt tosiaan on mukava lukea rakkaani kirj kuinka kauheita miestennielijöitä ja pettäjiä on olemassa. kirjoitukset tulee kyllä siltä parhaalta joka asiasta ammattilaisena tietää. joten kyllä kirjoituksissa on vinhaa perää. ainoastaan naurettävaa kuulla se hänen suustaan:)
voi kultaseni, marttyyrini. kuinka mailma sua niin kauheasti kohtelee, voi voi..
lukijoiden ohjeet olivat.."anna sen miehesi mennä, ei ole sen arvoinen"."mene itsekin ja tee miehellesi vieläkin paskempi olo, niin mäkin tein ja nyt sujuu hyvin:)". ym sontaa.
kyllä hän on mennyt ja tehnyt. ihan liikaakin.. pettäjät ei ikinä opi. satuttaa vain rakkaimpiaan. ja kun sattuu paska omalle kohdalle niin itketään. VOI NYYH SANON MÄ! julistän täten vaimoni(vielä 3kk ajan) marttyyriksi. hän ei halua itselleen samaa mitä muille kylvää.
oho.. nyt puolestani mä vuodatin:) mut teki kyll hyvää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
kommentoidakin saa... tosin asialisia please:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu