jos lukuun otetaan mukaan työllisyyskursseilla olevat, 9 euron orjatyössä olevat ja ne joilla ei edes ole oikeutta työttömyystukeen vaan ovat pudonneet systeemin ulkopuolelle. Suomen todellinen työttömyysprosentti on muiden EU:n kriisimaiden luokkaa.
Suomen todellinen työttömyyspros. on ainakin 20
lkghkjhgfds
36<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ja kun tänne lisäksi tulee vielä kuselle ja paskalle haisevia matuja loisimaan niin kusesa ollaan koko saakelin sakki.
Työttömyys kasvaa koko ajan.
Niin sen melkeinpä oltava. Ei nyt 9% työttömyyden pitäisi olla mikään kriisin aihe.
työttömyys on niin lokeroitunat että luvut loppuivat aikanaan. taisi olla viimeiseksi 90 luvun lama jolloin laskettiin yksi yhteen työttömien määrä.
Juorukalenterin mukaan meillä ei ole yhtään työtöntä. Jos olisi, Yle ja lehdistö hehkuttaisivat heidän tulojaan.
Veroilla rahoitetulla julkisella sektorilla on pilvin pimein piilotyöttömiä. Työttömälle on annettu palkka ja pöytä, mutta mitään lisäarvoa ei puuhastelusta synny. Päin vastoin useimmiten pelkkää haittaa ja kuluja.
Harva käy nykyään töissä. Naapurustossamme muutama "onnekas" käy töissä. Muut ovat enemmän tai vähemmän vapaalla.
Sitä omaa aikaa kyllä nykyään riittää. No mikäs siinä jos on kokoajan jotain mielekästä tekemistä.
sulla on varmaan tästä jotain faktaa?
Muuten ihan turhaa tuulee huutelua
Seuraa elävää elämää ja huomaat missä mennään.
kai tähän on tultu kun kansa on jo oppinut yhteiskunnan lain alaisuuden ollaa mitä on.
työllistämistyöt on laillistettua orjatyötä miksi ay ei puutu siihen?
Ei taida Ay-liikkeellä olla sellaista maagista voimaa käytettävissään, että kykenisi työllistämistyö orjabisnestä samaan kuriin. Ay-liike kun käy samanaikaisesti epätoivoisesti omaa eloonjäämiskamppailuansa. Torjuntataistelua koko ajan. Vapaa markkinatalous ja kapitalismi on voimissansa ja vahvistuu koko ajan. Monen firmat eivät palkkaa enää suoraan itsellensä työntekijöitä vaan käyttävät entistä enemmän vuokratyövoimaa. Tai EU-alueelta tulevaa halpatyövoimaa. Ay-liike on lähes voimaton vuokratyöbisneksen edessä. Kannattaa muistaa tosiasia, että suuri osa vuokravälitysfirman kirjoilla olevista ei ole ay-jäsen. He sahaavat siis omaa oksaansa koko ajan. Pelkäävät että saavat kenkää jos ottavat ay-jäsenkirjan.
Vuokratyöfirmat ovat sikamaisia.
menny viikolla tuli uutisis että kunnat vain lisää kyseistä 9euron duunia koska työlistämis rahat eli palka rahat ovat lopussa.
ok.
vastaan itse itselleni ay pomot on maksettu ökypalkoilla hiljaisiksi kohta kaikkien palkka pienenee rajusti suomessa?
Professorin kylmäävä arvio maahanmuuton kustannuksista: Hyvinvointivaltio voi romahtaa
Hyvinvointivaltio on mahdollisesti tulossa tiensä päähän. Suomeen pyrkivät siirtolaiset voivat romahduttaa jo valmiiksi velkaisen suomalaisen hyvinvointivaltion. Näin karua kuvaa maalailee Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Viren Maaseudun tulevaisuudessa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.
Professori Viren kirjoittaa Maaseudun tulevaisuudessa, että hyvinvointivaltion toiminta perustuu jo nyt suurelta osin velkarahaan. Valtiolla ja kunnilla on alijäämää huolestuttavan paljon, ensi vuonna yhteensä jopa kahdeksan miljardia euroa, laskee Viren. Hänen mukaansa julkiset menot ovat Suomessa nyt runsaat 20 000 euroa henkeä kohden.
Professorin laskelmien mukaan Suomelle voi koitua jopa kymmenen miljardin menolisäys, jos turvapaikanhakijoiden määrä lisääntyy edelleen, ja maahan tulee satojatuhansia siirtolaisia. Hän uskoo, että moni turvapaikanhakijana maahan pyrkivä tulee tänne nimenomaan hyvinvointivaltion tarjoamien palveluiden vuoksi.
Professori Viren näkee tilanteeseen vain kaksi ratkaisua: siirtolaisuuden rajoittamisen tai hyvinvointivaltion palvelujen supistamisen. Kolmas, parempi lääke, olisi saada Suomeen investointeja ja niiden mukanaan tuomia aidosti uusia työpaikkoja.
– Jotta hyviä työpaikkoja syntyisi, tarvittaisiin investointeja. Mutta ainakaan vielä mitään loppua ei näy jo viisi vuotta jatkuneeseen investointilamaan, kirjoittaa Viren.
Viren päättää kirjoituksensa ennustamalla, että aika ei korjaa tilannetta vaan päin vastoin pahentaa sitä.
Hyvä kirjoitus.
up and go
tämä johtuu tulevasta perustulo kokeilusta, pummi mieliset ovat jo valmiiksi hankiuteneet työttömiksi kun tietävät piaan tulevasta vastikkeettomasta rahasta
Kokkaretrollin aivopieru.
Onko sinulta pummi vienyt morsiamen?
Kokoomushomo teki kirjoitusvirhe-ennätyksen yhteen lauseeseen. Vaikuttava suoritus jopa idiootilta.
Se on läpeensä pösilö.
Suomalaisten toimettomuusprosentti lähentelee viittäkymmentä. Kasvava määrä ammateista on sellaisia, joissa enimmäkseen vaan istutaan ja lorvaillaan. Jossakinhan meidän aikuistenkin on aikamme vietettävä sillä aikaa, kun kakaroista aivopestään uutta orjasukupolvea.
Hyvä aloitus.
up up
Karmea luku.
Järkyttävä.
up up
Ja Te-toimisto (=teetoimisto...kuppi kourassa käytävillä virkailijat huilailee) ei todellakaan tarvi lisärahaa, töitä näyttää olevan liiankin vähän! Vain palkata joku joka laittaisi sen sähköisen Oma-asioinnin toimimaan kunnolla.
TE-toimisto on yliopistokoulutuksen saaneiden turhien lorttojen suojatyöpaikka. Vähennystarve on tuhansille maleksiville horoille.
Siksi tänne pitääkin ottaa satatuhatta hädänalaista karvapersettä, eiku...
Näinpä.
Jokaiselle kuuluu toimeentulo ja yhteiskunnan on siitä huolehdittava,
Jos määrätään töihin erilaisten tukien saamiseksi niin työstä on maksettava palkka ja palkka on sovittu työehtosopimuksissa
ja laissa.
Ellei palkkaa makseta se on orjatyötä joka on Suomessa kielletty,
sanoopi perustuslaki.