Al-Qaida länsimaita ja Venäjää vastaan

Al-Qaidan -verkoston johtaja Ayman al-Zawahri kehottaa muslimeja sopimaa riitansa ja taistelemaan yhteisessä niin länsimaita kuin Venäjää vastaan.

Ayman al-Zawahri on aiemmin kyseenalaistanut Isis-järjestön ja sen johtajan Abu Bakr al-Baghdadin perustaman kalifaatin olemassa olon.

– Amerikkalaiset, venäläiset, iranilaiset, alaviitit ja Hizbollah koordinoivat sotaansa meitä vastaan. Emmekö kykene lopettamaan taistelua keskenämme, jotta voisimme suunnata kaiken toimemme heitä vastaan, al-Qaida-johtaja kysyy viikonvaihteessa julkistetulla ääninauhalla.

Nauhoituksen ajankohta ei ole selvillä. Viittaus Venäjän toimiin kielii kuitenkin siitä, että nauhoitus on tehty Venäjän syyskuun lopussa Syyriassa aloittamien ilmaiskujen jälkeen.


STT-Reuters
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ns. maltilliset ovat jo ikään kuin kädenojennuksena toimittanut Isisille saamiaan TOW-ohjuksia. Kohta Bagdadissa paukkuu.

Äänestä
  • toimittaneet.
    ISIS on saanut muulla tavoin ohjuksia haltuunsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NotIsis kirjoitti:

Al-Qaidan -verkoston johtaja Ayman al-Zawahri kehottaa muslimeja sopimaa riitansa ja taistelemaan yhteisessä niin länsimaita kuin Venäjää vastaan.

Ayman al-Zawahri on aiemmin kyseenalaistanut Isis-järjestön ja sen johtajan Abu Bakr al-Baghdadin perustaman kalifaatin olemassa olon.

– Amerikkalaiset, venäläiset, iranilaiset, alaviitit ja Hizbollah koordinoivat sotaansa meitä vastaan. Emmekö kykene lopettamaan taistelua keskenämme, jotta voisimme suunnata kaiken toimemme heitä vastaan, al-Qaida-johtaja kysyy viikonvaihteessa julkistetulla ääninauhalla.

Nauhoituksen ajankohta ei ole selvillä. Viittaus Venäjän toimiin kielii kuitenkin siitä, että nauhoitus on tehty Venäjän syyskuun lopussa Syyriassa aloittamien ilmaiskujen jälkeen.


STT-Reuters

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu