Eilen kaupassa kassajonossa edessäni oli nuori mies, joka ei ostanut muuta kuin kortsupaketin. Ilmeisesti tiesi saavansa illalla... Mietin miltähän se tuntuisi, kun olisi tarvetta ostaa kortsuja. Eipä ole tarvinnut koskaan edes harkita itse.
Kortsu -ostokset
Luuseriätmi
37277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Käy kokeilemassa. Muistan joskus, kun joku finninaamainen teini osti kortsuja R-kiskalta. Myyjä kysyi tarkoituksellisen kovalla äänellä, että mitäs merkkiä laitetaan. Koko jono tietysti kiinnitti asiaan huomiota ja kaveri meni sekä punaiseksi, että änkäksi.
Vasta jälkeen päin hoksaksin, että siinähän olisi kannattanut rintaa röyhistää, kun niille saattaisi olla käyttöäkin. ;-)
Mikäli minä olisin ollut samaan aikaan samassa R-kioskissa, olisi myyjä joka tarkoituksenmukaisesti julkisesti nöyryyttää asiakasta saanut tavalla tai toisella lopputilin. =)
Respect! :)
En minäkään ole koskaan ostanut kortonkeja. Panen aina paljaalla.
Minä niitä ostaessani tykkään tuijottaa mahdollisimman limaisesti nuorta kassaneitoa, jonka kuvittelen mahdollisesti myös kostuvan kun miettii että käyttäisin niitä hänen kanssaan.
Odota kun alkaa eturauhanen prakata ja on pakko kaupasta suojia ostaa.
Katsele silloin yhtä limaisesti kassatyttöä. Kauanko katselet ennen kuin olet itse märkä ja muutkin sen huomaavat?
Suosi lähikauppaa ruuhka- aikaan.
Kiihotuit! ;D ;D
Yhtenä perjantai-lauantaiyönä, tai itse asiassa vasata lauantaiaamuna minultakin loppui kortsut, vaikka kokonainen pakettei oli ostettu. Mutta onneksi lauantaina aamupäivällä sain ostettua tuplapakkauksen lisää. Imatralla, lähikaupasta. Ne lisäkortonkit olivat Venus-merkkisiä. Eivät tainneet olla kovassa huudossa enää missään, muuten kuin mummojen keskuudessa, mutta melkeinpä sekin pakkaus tuli kulutettua loppuun saakka ja hyviä kortonkeja olivatkin meille molemmille. Eivätkä puhjenneet Ei edestä eikä takaa. Mutta tämä oli jo 60-luvun lopussa. Imatran Valtionhotellista poimin sen pimun. Tosin suurin osa paneskelusta tapahtui taajaman ulkopuolella hänen mummonsa pihalla teltassa ja piha-aitassa. Se kuitenkin jäi mieleen, että kortsut meinasivat jäädä kesken, vaikka välillä tuli jyystettyä tunnin sessioita suihinottoineen. Sain vaikutelman, että mimmin halukkuuteen vaikutti erittäin suuresti, että olen ruotsinkielinen suomalainen. Muistakaa ihmeessä ostaa kortsuja! Kyllä niistä huonoimmistakin merkeistäkin saa mimminkin korkeimpiin taivaisiin, kun vain asiansa osaa!
Sinkkuna tämäkin nainen takuulla pysyi. Annoin kaikki yhteistietoni. Mutta varmasti hän oppi paljon, vaikka ei tietenkään kaikkea, siitä, miten naidaan. Pillu ja kulli eivät ole läheskään ainoat välineet. Opetelkaa läheisyyttä ja hyväilyjä!
Nyt sekin nainen on vanha kurttuinen mummo, joka lutkasi nuoruutensa. Tiedä vaikka asuisi meidän talossa tässä Imatralla
Ma huipussaan, kun istut vaipat housuissa.
Kaikesta sinäkin kiihotut!
Älä nyt poju kiihdy.
Älä nyt täti nolostu.
Mä näin eilen kaupassa naisen joka osti ison tankomakkaran ja hymyili irstaasti. Mitä lie sillä..
Kerran ostin kännissä kortsuja kun luulin saavani. Viimeeksi sanoin naiselle, että hän saa ostaa kortsut.
Teininä eräs KTM kaverini ei kehdannut mennä ostamaan kortsuja, vaikka niille oli käyttöä koska hänellä oli tyttöystävä(jonka kanssa on edelleen, ovat naimisissa), joten YTM kaverini kävi ostamassa niitä hänelle
Kaupalla oli ostoksille varmuudella kukas muu kuin panomies
www.youtube.com/watch?v=19RwSlZaxxo
Mä en osta normikaupasta kortsuja. Ne kun myy vaan niitä normikortsuja, sellaisille 15-18cm pikkumunille.
Ei niihin tällaisen uroon jäykkä jöpökkä mahdu.
tosimiehet käyttää alepan kassia.
Tilaa sinä vain ulkomailta. Suomalaisiahan on todettu maailman pikkupippeleisimmiksi. Pakkanen on kutistanut fennon tavaran eikä veri kierrä. Maailman pikkupippelisin väestö! Monia muita toki naurattaa, esimerkiksi afrikan "jättiläisiä". Savon emäntä sanoo, että "maistuisi varmaan sullekin"!
Jotenkin pieniltä ovat ostamani kumit tuntuneet eroni jälkeen, ei nuorempana. Eihän niistä merkeistä vanha mitään ymmärrä. Olen joutunut paljaalle sen vuoksi, vaikka en oikein tahtoisi riskejä. Varsinkaan uusista lapsista. Viimeksi ostin rehvakkaana kumeja lähialepasta, mutta ne jäivät hyllyyn yli kuukaudeksi. Ei natsannutkaan niinkuin luulin.
Kokeile noita
http://www.kondomikuningas.fi/xl-kondomit
Pitääkin koittaa.
Minulle myös kaupan kumit on liian pieniä.
Puristavat ihan helkkaristi, ja pitää aina osta ohuimpia. Ei helkkari rohkene vdellä paljaalla, kun niin usein vaihtuvat naiset, niin ei näistä koskaan tiedä.
Pitäsiköhän minunkin kokeilla muovikassia? Tähän päivään mennessä en ole sopivan suurta kortonkia löytänyt, kaikki ne on niin pieniä ettei terska mahdu sisälle.
Repesin xD hyvä vitsi
Tekonauru on helppoa netissä.
Olet käyttänyt kumia väärällä tavalla? Laita suoraan hepin päälle se kumi, äläkä yläpään kautta yritä pujotella. You know.
Olen, sillä en ole yhtä tyhmä kuin sinä.
Miten monta kumia olet käyttänyt elämäsi aikana ja minkä ikäinen olet?
Olen käyttänyt oikein, sillä en ole yhtä tyhmä kuin sinä joka et näemmä tiedä miten kumia kuuluu käyttää (kuin ilmeisen yrityksen ja erehdyksen kautta). Mutta eihän spermaviemärin fiksu kuullu ollakaan.
Miten monta kumia olet käyttänyt elämäsi aikana ja minkä ikäinen olet?
Kysyit, aloittaja, onko tämä sinun edessä kassajonossa seisova mies saamassa illalla, kun ostaa kondomeja. Jos ei ollut, niin ainakin toivoi saavansa illalla. Hyvä miehen alku ja hyvä kun varustautuu etukäteen odottamattomaan tilanteeseen.. Itse ollessani teekkarina Otaniemessä edessäni kassajonossa oli nuori mies, jolla oli kauppakärryissä kaksi säkillistä sokeria ja kaksi laatikollista hiivaa. Hän kertoi "avoimesti" kassaneidolle, että hän aikoo ryhtyä leipomaan. Seli, seli.... mutta kuka uskoo. Kortonkeja tällä nuorella miehellä oli varmast riittävästi jo kotonaan.
Pringles tekopillu
Tarvikkeet :
– Tyhjä Pringles tai muu perunalastuputkilo
– Kondomi
– 8 kpl leveää kumilenkkejä
– Kuulakärkikynä
– Vitusti teippiä
– 4 kpl lyijykyniä
– Marmorikuula tai jokin muu kuula
Ohjeet:
Syö sipsit ja heitä kansi pois
Tee kuulakärkikynällä pieniä reikiä tuubiin.
Suorissa riveissä kannesta pohjaan päin.
2 cm välein, neljä reikää per rivi.
Yhteensä teet siis 16 reikää klo 3, 6, 9 ja 12 kohdalle suuaukosta katsottuna.
Jätä avoimeen päähän teipin leveyden verran reiätöntä tilaa.
Pujota kumilenkkejä reikien läpi kello 12:sta 6:n ja kello 3:sta 9:n.
Pujota lyijykynä purkin ulkopuolelle jäävien silmukoiden läpi.
Tee putkilon pohjaan pieni (huom. pieni) reikä
Kieritä kondomi täysin auki, ja laita kuula sen sisälle
Pujota kondomi varovasti pohjassa olevan reijän läpi avoin pää edellä, niin että kuula jää purkin ulkopuolelle toimien ankkurina.
Pujota kondomi kumilenkkien muodostamien risteysten läpi ja pingota lopuksi kondomi avoimen pään ympäille kalvoksi.
Teippaa kondomi kiinni purkin yläreunasta, jotta se pysyy kiinni.
Nyt voit määrittää tee-se-itse tekopillusi kireyden leikkaamalla kumilenkkien toisen silmukan auki, ja sitomalla kumilenkit kiinni lyijykyniin.
Voit myös tehdä ylimääräisen reiän johonkin kohtaa uutta tekopilluasi säätämään sopivan vastapaineen.
Nyt kotitekoinen pillu on liukkaria vaille raiskattavissa.
Toimii! ;D
Kaima näemmä koittanut. Ilmeisesti ei vielä itsensä esittely sinkut-palstan Ex PUA:si tuonut tulosta sitten? :\
Itse muistan aina ensimmäinen kortsu- ostokset 14-vuotiaana. Pyörin R-kioskilla vähän aikaa ja sitten kysyin hiljaa myyjältä kortsuja. Onneksi ei ollut muita asiakkaita paikalla. Tosin nämä kortsut menivät hukkaan, kun tyttöystäväni oli alkanutkin käyttämään pillereitä, muttei ollut maininnut asiasta minulle.
Kun olin 20 vuotias ja läksin huoriin niin äitini kävi ostamassa minulle kortsuja, kun meitä huoletti jos huoralla ei olekaan tarjota asiakkaalle kumeja. En tietenkään itse kehdannut itse mennä ostamaan niitä, enkä menisi tänä päivänäkään kun ei ole varaa mennä muutenkaan maksullisiin. Äippä on ollut aina tukena näissä seksihommissa kun on ostanut minulle pornolehdet kiskalta ja kerran haettiin pornoliikkeestä "pari" filmiä :) Onneksi noita viihdykkeitä on nykyään helppo tilata netistäkin.
Niin ja mitä noille kumeille sitten tapahtui.... no mä runkkasin niihin.
Mikset pyytäny äitiä runkkaamaan?
Olen kyllä esitellyt erektiotani housujen läpi sille ja runkannut sen pikkareihin mutta käsityön joudun hoitamaan itse.