MIESTÄ PUUKOTETTIIN VASTAANOTTOKESKUKSESSA

Miestä puukotettiin vastaanottokeskuksessa


03-11-2015

Maanantaina poliisi sai lounasaikaan tiedon xxxxxxx.SSÄ sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa sattuneesta pahoinpitelystä. Paikan päällä kävi ilmi, että yksi asukas oli viiltänyt toista veitsellä käsivarteen.

Pahoinpitelyn syy ei ole tällä haavaa selvillä. Poliisin mukaan sattumukselle oli kuitenkin lukuisia silminnäkijöitä.

”Silminnäkijöitä ja uhria on tarkoitus kuulla, jotta saisimme selville mitä on tapahtunut”, poliisin tiedottaja Calle Persson kertoo.

Puukotettu mies vietiin pahoinpitelyn jälkeen ambulanssilla sairaalaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Päivät on ilmeisesti pitkästyttävi, kun ei ole mitään tekemistä. Pieni tappelu puukon kanssa on aina paikallaa, ettei taidot unohdu vieraassa maassa!

Äänestä

Linkki? En löytänyt mitään uutista. Missä tuo tapahtui?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SATTUMUKSIA kirjoitti:

Miestä puukotettiin vastaanottokeskuksessa


03-11-2015

Maanantaina poliisi sai lounasaikaan tiedon xxxxxxx.SSÄ sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa sattuneesta pahoinpitelystä. Paikan päällä kävi ilmi, että yksi asukas oli viiltänyt toista veitsellä käsivarteen.

Pahoinpitelyn syy ei ole tällä haavaa selvillä. Poliisin mukaan sattumukselle oli kuitenkin lukuisia silminnäkijöitä.

”Silminnäkijöitä ja uhria on tarkoitus kuulla, jotta saisimme selville mitä on tapahtunut”, poliisin tiedottaja Calle Persson kertoo.

Puukotettu mies vietiin pahoinpitelyn jälkeen ambulanssilla sairaalaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu