"Suomen median tila sama kuin TASSin ja Pravdan

Neuvostoliitossa

Median todellinen luonne on pitkälti samanlainen kuin politiikan todellinen luonne. Ne kulkevat käsi kädessä. Länsimaissa ja Suomessakin media on erittäin pitkälle konrolloitu vaikka täällä siitä puhutaan paljon vähemmän kuin esim. Neuvostoliiton ja diktatuurimaiden tapauksessa. Oikeastaan monet päätoimittajat ovat poliitikkoja. Useilla rivitoimittajillakin on jonkin puolueen jäsenkirja taskussaan.

Media on vastuussa siitä, että rahamme heitetään hukkaan

Toimittajat ovat olleet selvillä siitä, mitä EU:ssa tapahtuu ja mihin se johtaa. Silti he eivät kerro kansalle. Päinvastoin media on rummuttanut, että talouden pitää olla eurokunnossa. Siispä talouden eurokuntoon laittaminen merkitsi sitä, että palveluita leikattiin runsaasti pois yhteiskunnan heikoilta. Olemme melkein ainoa maa joka on eurokunnossa ja nyt maksamme välimerenmaiden törsäilyistä siten, että poliitikot heittävät rahamme sinne ja media vain hymistelee. Monien asiantuntijoiden mukaan Kreikalla ei ole kykyä eikä halua maksaa takaisin lainojaan. Rahathan menevät keski-Euroopan isoille pankeille eikä Kreikan vähäosaisille vaikka monet niin luulevat.

Toisinajattelijoiden vaino ja miten sankarit muutetaan pahiksiksi ja pahikset sankareiksi

Toisinaan median ja poliitikkojen voimin vainotaan milloin Väyrystä, milloin Karpelaa, milloin Vanhasta, milloin Jäätteenmäkeä, milloin Kanervaa jne. Siis hehän ovat olleet aivan pöyristyttävän kauheita ali-ihmisiä ainakin sikäli kun mediaan on luottamista (ei todellakaan ole). Kaikille näille henkilöille yhteistä on se, että he ovat olleet toisinajattelijoita viralliselle linjalle. Kun heidät ryvetetään joko pikkujutuilla jotka ovat totta tai kenties keksityillä jutuilla, he eivät enää saa ääniä seuraavissa vaaleissa. Näin varmistetaan, että muutos ei pääse tapahtumaan vaikka heidän "rötöksensä" eivät millään muotoa vedä vertoja muiden poliitikkojen tekemisille. Vai miksi luulette, että esim. useita tuomioita tehtaillut Vapaavuori menestyy yhä?

Suomen kansa saa mitä ansaitsee jos äänestävät mediassa kaikkein täydellisimmältä vaikuttavaa ottamatta televisiota tai lehtiä pidempää selville ihmisten oikeaa luonnetta.
"

http://vallanvahdit.weebly.com/median-todellinen-luonne.html
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

VaiMitä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu