Kreationismi kristinuskon vihollinen

Kreationistit yrittävät jankata ja todistaa kehäpäätelmin Mesopotamiasta pöllittyjä satuja todeksi. Samalla saavat möykällään vaiennettua Jeesuksen sanomaa lähimmäisenrakkaudesta.

Esimerkiksi tämä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102620564978_uu.shtml

Jeesus kyllä menisi teurastamoon ja olisi tapettavien lähimmäistensä tukena. Sen sijaan Suomi24:n satujen jankkaajat mukauskovaiset eivät ole huomioineet tuotakaan parhaillaan tapahtuvaa julmuutta!
1350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Aseta asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Jumala käski ihmistä tekemään maa alamaiseksi ja vallitsemaan eläimiä (1.Moos.1:28) sekä pani ihmisen viljelemään ja varjelemaan paratiisia, johon Hän oli ihmisen asettanut. (1.Moos.2:15) Hän ei antanut lupaa kiduttaa eläimiä. Ihminen on kuitenkin tärkeämpi kuin eläin. Eläimet luotiin ihmistä varten, eikä ihmistä eläimiä varten.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Aseta asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen."

    Minusta on tärkeämpää ajatella lähimmäisiä, kuten vaikka näitä tapettavia nautoja kuin yrittää todistaa Mesopotamialaisia satuja. Niin Jeesuskin tekisi.

    " Ihminen on kuitenkin tärkeämpi kuin eläin."

    Aha, ja mies on tärkeämpi kuin nainen? Heteroseksuaali on tärkeämpi kuin homoseksuaali? Roomalainen on tärkeämpi kuin juutalainen? Herra on tärkempi kuin orja? Rikas on tärkeämpi kuin köyhä?

    Jeesus opetti rakastamaan lähimmäistään kuin itseään ja tuki heikompiosaisia. Sinä et nähtävästi usko Jeesuksen oppeja ja et ole ymmärtänyt koko kristinuskon tärkeintä opetusta kun pidät parempiosaisia jotenkin "tärkeämpinä". Jeesus ei tehnyt näin.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Aha, ja mies on tärkeämpi kuin nainen? Heteroseksuaali on tärkeämpi kuin homoseksuaali? Roomalainen on tärkeämpi kuin juutalainen? Herra on tärkempi kuin orja? Rikas on tärkeämpi kuin köyhä?"

    Ja Mark5Jaakob tärkeämpi kuin kukaan muu. Jos häntä ei olisi, hänen jumalaansakaan ei olisi. :-D

    Äänestä

  • Hurskaudestaan Mark5:sta palkitaan sadoilla kameleilla, aasintammoilla ja raavailla.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    "Aseta asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen."

    Minusta on tärkeämpää ajatella lähimmäisiä, kuten vaikka näitä tapettavia nautoja kuin yrittää todistaa Mesopotamialaisia satuja. Niin Jeesuskin tekisi.

    " Ihminen on kuitenkin tärkeämpi kuin eläin."

    Aha, ja mies on tärkeämpi kuin nainen? Heteroseksuaali on tärkeämpi kuin homoseksuaali? Roomalainen on tärkeämpi kuin juutalainen? Herra on tärkempi kuin orja? Rikas on tärkeämpi kuin köyhä?

    Jeesus opetti rakastamaan lähimmäistään kuin itseään ja tuki heikompiosaisia. Sinä et nähtävästi usko Jeesuksen oppeja ja et ole ymmärtänyt koko kristinuskon tärkeintä opetusta kun pidät parempiosaisia jotenkin "tärkeämpinä". Jeesus ei tehnyt näin.

    Kyllä nyt taidat tehdä omavaltaisen termilaajennuksen:

    "Jeesus opetti rakastamaan lähimmäistään kuin itseään ja tuki heikompiosaisia."

    Raamatun sana "lähimmäinen" ei nähdäkseni ulotu eläinuojelun hyvän asian puolelle asti. Ei oikein edes suomen yleiskielen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tieteenharrastaja kirjoitti:

    Yritätkö sanoa, että orjuuttaminen on ok? Raamattu antoi ymmärtää sellaista, että oli aikoinaan hyväksyttävää. Moos. 21:15, 21:20-21 Jos mies lyö orjaansa, hänellä on siihen täysi oikeus (vaikka orja kuolisi lyönnistä, kunhan ensin kituu yli 2 päivää)

    Eli Jeesuksen oppeja ei voi käyttää kuin vapaisiin kansalaisiin ja heikompiosaiset orjat ovat Jeesuksen lähimmäisenrakkauden ulkopuolella?

    Eihän orjalla ja muilla eläimillä ole valtaa pitävien juridisessa mielessä mitään eroa, joten monet eläimet ovat niitä heikompiosaisia.

    Kysymys ei ollut sanan "orjuuttaa" merkityksestä (sopii sekä ihmisiin että eläimiin), vaan sanan "lähimmäinen" (sopii ihmisiin, vapaita tai ei). Saahan jälkimmäistäkin toki yrittää laajentaa, mutta on silti hyvä ymmärtää niin tekevänsä.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Hurskaudestaan Mark5:sta palkitaan sadoilla kameleilla, aasintammoilla ja raavailla.

    Mitähän se niillä tekee? En oikein uskalla kuvitellakaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tieteenharrastaja kirjoitti:

    Kysymys ei ollut sanan "orjuuttaa" merkityksestä (sopii sekä ihmisiin että eläimiin), vaan sanan "lähimmäinen" (sopii ihmisiin, vapaita tai ei). Saahan jälkimmäistäkin toki yrittää laajentaa, mutta on silti hyvä ymmärtää niin tekevänsä.

    Sanan tiukimmassa merkityksessä tuo tarkoittaa vain sellaisia jotka on ihmisiä, oman jäseniä ja ystäviä.

    Eli jos ei ole oma ystävä niin sana "lähimmäinen" ei päde.

    Mutta Jeesus itse toimi niin, että hän rakasti muitakin kuin opetuslapsiaan yms. omaa lähipiiriä ja laajensi sanan merkitystä.

    "Te olette kuulleet sanottavan: ´Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.` mutta minä sanon teille: rakastakaa ja rukoilkaa vainoojienne puolesta." (Matt 5:43-44)

    Jeesus siis nimenomaan opetti näin. Lähimmäisen rakkautta muillekin kuin omille ystäville.

    Juuri noin, Hän laajensi käsitteen myös muihin kuin perinteisesti lähimpiin. Silti vain ihmisiin, eläinsuojelusta ei Jeesus koskaan maininnut mitään - vaikka se onkin hyvä ja kristillnen asia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tieteenharrastaja kirjoitti:

    Juuri noin, Hän laajensi käsitteen myös muihin kuin perinteisesti lähimpiin. Silti vain ihmisiin, eläinsuojelusta ei Jeesus koskaan maininnut mitään - vaikka se onkin hyvä ja kristillnen asia.

    Mistä sen nyt sitten tietää oliko vain ihmisiin? Tiedän vaan että laajensi käsitteen heikompiosaisiin.

    Äänestä

Evoluutiouskova C. Darwin lainasi ajatuksia apina esi-isistä hindulaisuudesta koska siellä tunnetaan apinajumala Hanuman.
Darwinille apina edusti korkeinta jumaluuskäsitystä koska hän englantilaisena "anglikaanikristittynä" käsitti luomiskertomuksen aivan väärin. Siellähän sanotaan, "ihminen luotiin Jumalan kuvaksi".
Darwin sitten yksinkertaisesti liitti ihmisen "jumalakuvan" suoraan tuohon apinajumala Hanumaniin.
Huonot, vajaasti evoluutioteoriaan uskovat voivat siis jälleensyntyä uudestaan esi-isänsä kaltaiseksi apinaihmiseksi? Ja tämähän pelottaa näitä vajaa uskoisia.
Darwin siis tutki tätä uskontofilosofian yhteyttä oman aikansa tieteellsiin käsityksiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Siellähän sanotaan, "ihminen luotiin Jumalan kuvaksi"."

    Lajien synty teos tuo aika hyvin esille sen, että ihmistä ei ole luotu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

m-kar kirjoitti:

Kreationistit yrittävät jankata ja todistaa kehäpäätelmin Mesopotamiasta pöllittyjä satuja todeksi. Samalla saavat möykällään vaiennettua Jeesuksen sanomaa lähimmäisenrakkaudesta.

Esimerkiksi tämä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102620564978_uu.shtml

Jeesus kyllä menisi teurastamoon ja olisi tapettavien lähimmäistensä tukena. Sen sijaan Suomi24:n satujen jankkaajat mukauskovaiset eivät ole huomioineet tuotakaan parhaillaan tapahtuvaa julmuutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu