Jos lapsenne ja vaimonne joutuvat koulu- tai työmatkalla häirinnän kohteeksi tulee vanhempien ottaa yhteyttä koulun rehtoriin, poliisin tai kaupunginjohtaja Lumioon.
Oikeutta katurauhan säilyttämiseksi, ei pidä missään tapauksessa ottaa "omiin käsiin".
Voimakeinojen käyttö kuuluu viranomaisille.
Oikeutta katurauhan säilyttämiseksi, ei pidä missään tapauksessa ottaa "omiin käsiin".
Voimakeinojen käyttö kuuluu viranomaisille.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Rauhoitu nyt itse ensimmäiseksi.
Jos nyt kuitenkin ensisijaisesti poliisiin yhteys. Kaupungin virkamiehet eivät varsinaisesti vastaa järjestyksenpidosta. Voihan heitä informoida, jos ihan tosiasiallista asiaa on.
Mutta tällaiset susi tulee, susi tulee viestit, niin kuin aloituskin saa jättää tekemättä. Turha on kansalaisten alkaa lietsoa sellaista kauhua mihin ei syytä.
Voihan turvallisuusuhka kohdistua miehiin ja seniorikansalaisiinkin. Varsinkin ikäihmiset ovat olleet maaseudulla turvattomia lähinnä ihan kotimaisten kaupustelijoiden voimin. Meillä kauhavallakin ihan viikottain kotimaisin voimin viinan voimalla aiheutetaan niin paljon tarpeetonta kärsimystä niin kaduilla kuin sisätiloissa.
Saisko sitä jotenkin vähennettyä?
Lietsoa? On hyvä, että on aloittajan kaltaisia valveutuneita kansalaisia, jotka neuvovat miten menetellä mikäli joutuu häirinnän kohteeksi. Minua pännii suuresti suvakit, jotka hyssyttelevät ja uskottelevat kaikkien ihmisten käyttäytyvän enkelten lailla, hölmöt sinisilmäiset.
Ei vaan. Katurauha on kotirauhan paras puskuri. Niitä on kaikkialla nykyään.
MIKSI EI TULLA OMILLA PAPEREILLA KYSYN VAAN!
-
Rajavartiolaitos otti Torniossa kiinni kaksi miestä henkilöllisyyden selvittämiseksi. Miehillä oli suomalaisen vastaanottokeskuksen asiakaskortit, mutta heidän hallussaan oli myös runsaasti erilaisia muita asiakirjoja, mistä syystä heidän henkilöllisyytensä jäivät epäselviksi.
Juuri tämä koko viestiketju on esimerkki ihan itse kyhätystä hämmentämisestä. Ihan niinkuin joku olisi mitenkään edes aikonut mitään "voimakeinoja" käyttää.
Aloittajan tarkoitus on soosata ja toivoa että pääsisi väittelemään kuinka valtavan tärkeää juuri nyt olisi pelätä kadulla turvallisuuden puolesta.
Kotiväkivalta ja päihteiden piilokäyttö aiheuttaa huomattavasti merkittävämpiä yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia, kuin valvotussa tiloissa toimiva VOK. Näistä vaietaan ja yritetään kohdistaa ongelmien kärki viattomiin ulkopuolisiin.
Viattomiin vokilaisiin? Salli mun nauraa.
Tässä on nyt ääripäät vastakkain. Jossain uutisissa vilahti, että vain kaksi tuhannesta hälytyksestä koskee pakolaisia. VOK:lla lienee sadan vuoden kiintiö täynnä jos tuo pitää paikkansa.
Toinen ääripää on tuo Pietarsaaren poliisin tuskainen lausunto, että heillä käytännössä joka ainoassa hälytyksessä on osallisena ulkomaalainen.
Mitä jos ainakin jonkun aikaa seuraisi oman alueen rikollisuuden uutisointia, ja tekis siitä johtopäätöksiä. Jos jättäisi kuvitteellisen vatuloinnin pois. Vilkaistaan nyt vaikka viikon ajalta Ilkka lehden pikku-uutisia rikoksista. Monessako tuntuu olevan maahanmuuttaja osallisena? Ja monessako taas ihan kotimainen typeryys viinan vauhdittamana?
Humalassa tehtyjä autoiluita, rikkomista ja tappeluita on niin paljon että niihin on alettu turtua. Jos oikeasti haluaa parempaa huomista, siinä on työsarkaa jonka muuttaminen tuo aivan takuuvarmasti niin säästöjä yhteiskunnalle kuin onnellisempia asukkaita.
Vahvistamattoman tiedon mukaan Ruotsiin tulevat alle 40-vuotiaan näköiset henkilöt hyväksytään lapsiksi heidän oman väittämänsä mukaan.
Merit Wagerin Tweetin mukaan Ruotsin Maahanmuuttoviraston viranomainen
on antanut kertonut: jos henkilö ei näytä 40-vuotiaalta tai vanhemmalta, hyväksytään hänen oma väitteensä siitä, että hän on lapsi.
----------------------------------------------------------------------------------------------
Ruotsin feministihallitus päätti torstaina avunpyynnön lähettämisestä EU:lle, jotta maahan tunkeneita tulijoita voitaisiin siirtää muiden EU-maiden riesaksi. Sydämen avaamisesta, rikkauksista saatikka voimavaroista oli vähemmän puhetta, kun pääministeri Stefan Löfven (S) ilmoitti asiasta eilen.
Toivottavasti kohta saadaan turvapaikanhakijoiden rikoksista tilastoja. Nykylainsäädännön mukaan näin ei saa nyt tehdä!!!!
Ei ole lehdessä kuin väärät hälytykset ja ipe selittää palohälytyksistä. Poliiseista ei mainintaa, vaikka niitä tuossa ravaa.
Tietysti hyvä, että mevevät toistaiseksi aidan sisäpuolelle.
Kadut ovat siis suhteellisen rauhallisia sireeneitä lukuunottamatta. Niihin ei oikein totu, kun ei täällä ennen tuollaista rallia ole ollut.
Outoja, etten sanoisi rumia naamoja siellä kulkee. Varmaan se herkimpiä pelottaa vähän kuin eläintarhasta karanneet kummajaiset?
Jos joku raiskataan tai tapetaan, niin sitten on piru irti.
Niin, oikeita ongelmia olisi helpompi löytää ihan pitäjän omista asukkaista. Kun kovaan ääneen paasaa pakolaisista ja kaikista mahdollisista ongelmista saa tietysti paljon raflaavampia esimerkkejä. Sekä ei konkreettisesti tarvi tehdä mitään auttaakseen, kunhan nyt verkossa messuaa. Väkisin herää kysymys kuinka huolissaan tällanen henkilö on paikkakunnan hyvinvoinnista.
Minä olen huolissani oman perheen hyvinvoinnista. Palveluja lakkautetaan la terveyskeskuskin kuulemma puretaan.
Työpaikkoja on rajallisesti ja nekin lähinnä pienipalkkaisilla aloilla.
Sama ongelma se tietysti jokaisella periferian pikkukaupungilla, oli vastaanottokeskus tai ei.
Vastaanottokeskukset korpeavat siksi, että nytkin jouduttiin ottamaan lähes satamiljoonaa lisälainaa akuuttiin tarpeeseen ja vauhti näyttää vain kiihtyvän.
Kuka nämä valtion velat aikanaan maksaa? Me itse tietysti ja tulevat sukupolvet.
Otetaan lainaa vanhojen velkojen maksuun ja hyvin menee, kun luottoluokitus on hyvä ja korot toistaiseksi alhaalla.
Puhutaan, että olemme Kreikan tiellä ja siltä tieltä ei ole paluuta. Velkaantuminen on saatava pysähtymään!
Jos aiot Kreikassa ostaa vaikka auton osamaksulla, niin lopullinen hintalappu on lähes kaksinkertainen lähtöhintaan verrattuna. Tästä minulla on esimerkki, kun eräs tuttavani joka asuu siellä, osti uuden auton, koska ei ollut varaa menettää työpaikkaa ja siinä tarvittiin autoa.
Kädestä suuhun elää nyt ja saa sikäläisittäin hyvää palkkaa, melkein tonnin kuukaudessa.
Peura ei tietääkseni ole järin kokenut talousasiantuntija ja puheet "tuottavuusloikasta" kuulostavat kovin kaukaa haetuilta.
Tiedossa ei ole muuta kuin veronkorotuksia ja leikkauksia hyvinvontipalveluihin.
Pelkästään niistä turvapaikanhakijoista jotka eivät saa turvapaikkaa, aiheutuu valtavat kulut, eikä niitä saada koskaan takaisin, vaan ne siirtyvät kasvattamaan valtionvelkaa entisestään.
Saksassa pippurisumutteen saamista joutuu odottamaan viikkokausia. Tilaukset ovat lisääntyneet 600 prosenttia vain kahdessa kuukaudessa. Pelästyneet saksalaiset ostivat valmistajan hyllyt tyhjiksi. Oletettu syy: pakolaiskriisi.
Mun tietääkseni se on poliisi, joka tekee turvapaikkatutkintaa. Että ei ne kaikki poliisin kulkemiset sinne ole mitään hälyytyksiä. Tänne on pesiytyny aika porukka ihan ennenvanhaisia juoruakkoja, jotka ahtii ihmisten elämää ja liiottelee ja esittää omia tulkintojaan ja juoruaa niistä ympäri kylää. Ole jo luullu, että juoruakat on vanhaa aikaa ja katoava luonnonvara, mutta ei näytä olevan.
Ei ne kuule Kauhavalla mitään turvapaikantutkintaa tee...
Eikä sinne mennä pillit soiden urku auki tutkintaa tekemään.
Jos joku huomaa ulkolaisen, vammaisen tai muuten vaan erilaisen henkilön joutuneen rasistisen hyökkäyksen kohteeksi, on kaikkien vastuullisten ja fiksujen kantasuomalaisten aikuisten velvollisuus puuttua tilanteeseen.
Aloitukseen sen verran, että kulttuurieroista johtuvissa mieliharmeissa ei kannata olla yhteydessä poliisiin, vaa kertoa tapahtuneesta VOK:iin, jossa voidaan asukkaita infota suomalaisessa yhteiskunnassa elämisestä - vaikkapa siitä, että Suomessa ei tykätä, jos vieraat kutsumatta istuskelevat pihassa. Varsinaisista rikoksien epäilystä, sitten vasta poliisille. Ei poliisilla ole aikaa jokaisen pipejä puhallella terveeksi.
Ei tartte kun katsoa myytäviä asuntoja Kauhavalla kukaan ei huoli,kylä tekee kuolemaa.!!Saatika nyt kun on Suomen paras vok ja tulevaisuuden veronmaksajat siellä..No ehkä ne sitten ostaa niitä kun töihin pääsevät.!!
Ootkos pitkäänkin seurannut noita myytäviä asuntoja, kyllä ne on ollu siellä jo ennen pakolaisten tuloa tänne, suurin osa. Kauhava alkoi autioitua jo aikoja sitten.
Niin näkyy olevan pitkät listat ja hintoja pudotettu. Eipä taida löytyä ostajia kaikille?
Ei voi kuin nauraa, kun lukee näitä hysteerikkojen kommentteja. Onpas Kauhavan miehistä tullut varsinaisia neitejä.
Ette varmaan uskalla enää mennä etelään rantalomalle, kun pelkäätte siellä jokaista kahvilan maahanmuuttajataustaista tarjoilijaa. No, säästyypä lomakohteet perisuomalaiselta känniturismilta.
Ei täällä miehet itsensä puolesta pelkään vaan tyttäriensä. Jos vähääkään seuraa uutisointia ja ihan virallista sellaista niin ymmärtää huolen. Suvakki pölkkypäät ei tätä ymmärrä vaikka rautalangasta vääntäisi.
Maahan muuton virkailija yrittää siinä tehä tilaa uusille tunkeutujille.
http://mvlehti.net/2015/11/08/24-turvapaikanhakijaa-kieltaytyy-poistumasta-bussista-sundsvallissa-liian-pieni-paikka/
Niinpä.. Eivät ne suvakit ole noiden historiasta ja uskonnosta oikein selvillä. Koraani käskee kivittämään naisen kuoliaaksi, jos tämä pettää..
Näin videon missä nämä islmamistit n.300 miestä arvioituna, kivittivät ISOILLA kivillä naista kuoliaaksi ja välillä yrittivät polttaakkin vielä elävää naista!!! En viitsi tänne laittaa linkkiä, sen verta teki pahaa..
:(
Olen matkustellut monissa maissa ja niistä 3 on ollut lähellä IRAKIA ja muita, ettet matkustelematon suvakki voi mulle ainakaan sanoa, etten suurinpiirtein voisi sanoa, että minkälaisesta kulttuurista nämä tulee!!! En ole Irakissa, Syyriassa/Somaliassa käynyt, koska matkanjärjestäjätkään ei ole niin tyhmiä, että olisivat sinne matkoja yleisestikkään tarjonnut.
Ja voisin vaikka Egyptiinkin uudestaan mennä, mutta ulkoministeriö sen kieltää ja sieltä, jos olet pikkusen edes itse matkustellut niin osasta Egyptiäkin on niin vaivalloista saada alkoholia, jos et ole pahimmassa turistirysä paikassa, et se siitä sun känniturismista, joka itse on korkeintaan käynyt kanarialla.
ai täh?? Mitähän sä haluat sanoa??
Jaa... ja ne teidät tyttäret ja emännät ei ole koskaan nauttineet rantalomilla etelän hetelmistä...? Turkissa ja Tunisiassa on suomalaisilla naisilla yleensä kivaa, on ollut jo 80-luvulta lähtien. Myös Espanjassa, Kreikassa ja Italiassa. Yleensä tytöille ei tule edes mieleen kysyä onko tyyppi nyt varmasti kanta-italialainen ja maahanmuuttajataustainen. Se vaan on niin hyvännäköinen, iiiiik!
Hätätapauksessa ruotsinlaivalta löytyy samettisilmäistä herraseuraa. Menkääs kuulkaa huviksenne johonkin yökerhoon katsomaan, siellä ne juopunueet typykät istuu arabipoikien sylissä.
Tunnen yhden tytön jonka äidillä on Ruotsissa arabirakastaja. Rouva käy jatkuvasti miehensä rahoilla Tukholmassa "shoppailemassa". Pian ei tämänkään rouvan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.
Jos yritätte suojella tyttäriänne, niin se käy vain lukitsemalla heidät kellariin. Te siis ette voi suojella tyttäriänne häneltä itseltään. No, pelotella voitte, mutta sitä jännempää se kaikki sitten vain on. Ja mies tunnetusti ottaa mitä on tyrkyllä.
Varmaan sitä, että noihissa maissa ei asu ihmisen kaltaisia olentoja, eikä niihin kannata matkustaa.
Minä en enää asu kauhavalla, mutta sukulaisia ja ystäviä sekä kummipoika asuvat siellä. Ja minä olen sellaanen ukko, että jos joitain noista läheisistäni yksikin maahantunkeutuja ahdistelee tai muuta sellaista, niin pääsee hiekkaneekeri sellaasella ajelulle, että katuu syntymäänsä.
Huuuŕrrrrrrrrrrrrja ääääääijäääää. Ihan hirvittää :)
Tarkoittaako se jotain samaa. Tuohan kuulostaa ihan pilkkasanalta.
Näyttöjä löytyy!
Tästä tuli assosiaatio, että tyypillinen suvakki on takkutukkainen pyöreäsilmälasipäinen kirjavaa villa- ja popliinitakkia pitävä vegaaninainen ja jos on mies, niin hintelä, huonoryhtinen hartia- niska- ja selkäsärkyä valittava, poninhäntäinen, opintovelkainen nörtin ja riemumaisterin sekoitus.
Kumpikin ihmistyyppi ei työllisty kuin vapaaehtoistyössä, eikä omaa pääomatuloa ja muut ansiot ovat luokkaa peruspäiväraha.
Väkivaltaisia nuo eivät ole, hyvä kun tuulessa pysyvät pystyssä, mutta netissä kyllä piestään suuta.
Järki ei riitä koulun loppuunsaattamiseen eikä työpaikansaantiin, mutta toisille kyllä osaavat vaatia menoja maksettaviksi, kun luulevat, että itseä se ei voi enempää köyhdyttää. Väärässä ovat.
No joko se kulttuurinrikastuttaminen rupeaa taviskansalaisia vituttamaan? Ja eikö talossa tai asunnossa, sekä autoissa ole mitään kättäpidempää millä puolustautua?
Ja kuka se estää lenkkeillessäkin ja työmatkalla pitämässä jotain mukana millä puolustautua? Vai pitääkö sitä sormisuussa ruveta raiskaamistaan vartoomaan!
Akka valta pehemittänyt miehet, akkahan se on viimeinen nykyään joka kotona portakilta kusoo, ei miehillä ole enää muutakuin linttahan astutut kengät omaa.
Tytön hupakot näytti uutisissakin hiililäjäste tekevän poliitisia päätöksi, kyllä rati on nykyään arveluttavissa käsissä.
86% kauhavalaisista ei olisi missään nimessä halunnut Vok:ia, mutta mitäpä sitä kansan mielipiteistä enää välitetään.
SPR saa tehdä keskuksen minne haluaa vaikka pakolla ja sinä maksat kaiken veroina ja hyvinvointipalveluiden supistuksina.
Jos linkki kauhistuttaa, niin voit lukea sen alkuperäiskielellä viitelinkeistä.
http://mvlehti.net/2015/11/11/muslimiturvapaikanhakija-minulla-on-oikeus-raiskata-lyhythameisia-naisia/
Mamut vei lumen kittilän rinteiltä. Meni maailmancuppi suomesta sivuun. Monta miljoonaa jäi tulematta mamujen takia. Ja jos ei vienyt kaikkia lunta ainakin se on mamujen syy ettei pakkasta ollu. Ja suvakkien. Menköön takasi nekin.