Työnantaja etsii AINA "porsaan reikiä"!

DuunariRoope

Meillä on salassapito- ja työntekovelvoite työnantajaamme kohtaan, mutta siihen se yleensä sitten melkein jääkin, mitä velvollisuuksia heillä on sitten meitä työntekijöitä kohtaan muuta kuin palkanmaksuvelvoite etsiessä porsaanreikiä. Usein olen miettinyt, että varsinkaan pk-yrityksissä ei paljon arvosteta työntekijöiden työpanosta tai niitä ihmisiä ollenkaan, jotka sitä työtään tekevät. Työnantajat luulevat saavansa aina uuden tilalle, jos joku lähtee kun henkilö kypsyy ettei työpaikoilla ketään arvosteta, entä sitten se uusi vähän ajan kuluttua kun se on ajettu hommiinsa sisään -saattaa olla taas samassa asemassa ja työnantaja on kuluttanut siihen aikaa ja rahaa kunnei itse ole muuttanut johtamisasennoitumista?

Työntekijöiden virheitä kytätään selän takana. Osataan sanoa, että virheitä tapahtuu eikä kukaan ole täydellinen, mutta sitä sanomaa ei enää muisteta sitten kun virhe todellakin tapahtuu vaan syyllistä etsitään sen jälkeen. Isommat virheet ovat sitten jo miltein maailmanloppu!

Sanon, että monet vanhat irtisanoneet työntekijät todellakin kertovat jälkikäteen muille työnhakijoille, kannattaako kyseiseen yritykseen mennä ja miten siellä kohdellaan työntekijöitä ja arvostetaanko heitä!!?? Eivät ole rikkoneet salassapitovelvollisuutta, koska eivät tällöin ole paljastaneet yrityksen liiketoimintaa vaan sen miten yrityksessä kohdellaan työntekijöitä!

Monet pk-yritykset ovat sitoutumattomia työnantajien liittoihin, joten se on monesti se eräs piirre, jota tulee työnhakijan kiertää kaukaa, jollei sitten työsopimus ole sidoksissa johonkin ammattiliittojen työehtosopimuksiin tms. Parin vuoden päästä ei niilläkään tai ammattiliitoillakaan ole paljon painoarvoa ja työnantajapuoli saa määritellä työntekijälleen jonkun ihan nimellisen palkan. :)

Kumpa työnantajat ymmärtäisivät, että TES:n mukaiset palkat ovat minimivaatimuksia (ei kiellä myöskään korottamasta työntekijän palkkoja) ja monessa pk-yrityksessä palkat on alle sen minimin. On tällöin käsittämätöntä, että työnantaja väittää että "palkat olisivat teille korkeampia jos teillä ei olisi TES:ä tms.". Ketään ei todellakaan usko että palkat olisivat silloin korkeampia!? :) Siinä tapauksessa helvettikin ehtisi sulaa?

0

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        141
        1583
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1081
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        69
        956
      4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        303
        841
      5. 68
        743
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        723
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        629
      8. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        62
        602
      9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        601
      10. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        571
      Aihe