Työttömät karkoitettava

Työttömät pitää lähettää Somaliaan. Turha elättää laiskureita, kun työ ei kelpaa.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ja sinut pitää karkoittaa SK helvettiin, nin se on

Äänestä

Miksi et ole valmis jakamaan töitäsi työttömän kanssa? Sitä tässä lähinnä ihmettelen vaan mieluummin syyllistät. Oikeudenmukainen rahanjako tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen saa rahaa saman verran. Työn teko on kansalaisvelvollisuus, jota tehdään kun sellaiseen on tilaisuus. Tilaisuuksia tulee niin harvoin, etten tiedä ketään joka kieltäytyisi oman alansa töistä.
Vaan muistuupa mieleen, kun rautasulatossa vieraillessani kertoivat, että 1600-luvulla tekivät peltiä, joka kesti 250 vuotta. Toisaalta nykyisen sulaton 40 minuutin tuotanto on saman suuruinen, kuin em. sulaton vuosituotanto. Ja jos 40 minuutissa tekee vuoden työt, niin mikäs siinä sitten on huilaillessa loppu aika, vaikka pelti kestäisikin enää vain sen 50 vuotta?

Äänestä
  • Oikeudenmukainen rahanjako tarkoittaa, että kukin saa osaamisen tasonsa mukaan.
    Työttömänä ollaan vain, koska ei osaa mitään muuta kuin maata makkara ja keskaripullo vuorotellen suussa.

    Äänestä

  • itse olen työtön. Kaksi olutta join tasan vuosi sitten juhlissa. Muuten olen pärjäillyt maidon ja raanaveden varassa oikein hyvin selvin päin. 60 vuotiaalle työttömälle miehelle ei juurikaan töitä ole tarjolla nyky Suomessa. Olen osaava ja taitava. Hyvässä fyysisessä kunnossa.

    Äänestä

  • Oikeudenmukaiset työmarkkinat ovat sellaiset että tarjolla on palkallista työtä myös sellaisille jotka eivät ns. osaa mitään. Kaikista ei ole insinööreiksi tai professoreiksi.

    Äänestä

  • Osaamattomat kirjoitti:

    Oikeudenmukainen rahanjako tarkoittaa, että kukin saa osaamisen tasonsa mukaan.
    Työttömänä ollaan vain, koska ei osaa mitään muuta kuin maata makkara ja keskaripullo vuorotellen suussa.

    "Työttömänä ollaan vain, koska ei osaa mitään muuta kuin maata makkara ja keskaripullo vuorotellen suussa."

    Yllä mielenkiintoinen teoria työttömyyden perisyistä.

    Tiedetään että työttömyyttä on esiintynyt ainakin 1950-luvusta lähtien, silti kukaan ei ole koskaan esittänyt olut-panimojen tai makkaratehtaiden väliaikastakaan sulkemista jotta työttömyys saataisiin edes väliaikaisesti loppumaan.

    Toisaalta tuosta teoriasta ilmenee myös että tahdoton olento on suomalainen työnantaja. Hän suomalainen työnantaja ei itse pysty vaikuttamaan työnantamiseensa mitenkään, kaikki mitä työnantonsa suhteen niin määrällisesti kuin muutenkin tapahtuu tai varsinkin ei tapahdu johtuu vain ja ainoastaan työttömistä ja heidän työttömien tahdosta, ja johtuu työttömien tahdosta vaikka he työttömät ovat tunnetusti laiskoja ja siksi pakostakin täysin tahdottomia.

    Mutta silti hän suomalainen työnantaja ehkä jopa haluaisi antaa entistä useammalle työtä kuin mitä nyt antaa, mutta kun ei saata, ja ei saata koska kun työttömät, niin kaikki yli 500 000 heistä, ovat niin semmoisia tai mikä pahinta eivät ole niin tämmöisiä.

    Niinpä esim kuka hyvänsä autokorjaamoyrittäjä tietää että kysyntää autonhuolto- ja korjauspalveluille on asuinseudullaan käytännössä aina joka ikinen päivä äärettömästi, että jonossa korjaukseen tai määräaikaishuoltoon on aina ääretön määrä autoja odottelemassa vapaata aikaa ja paikkaa sinne sinänsä rajattomat määrät autoja kerrallaan vetävään korjaamohalliin, mutta silti autokorjaamoyrittäjä ei vain voi ottaa palvelukseensa ääretöntä määrää tai edes muutamaa automekanikkoa nykyistä enemmän kun ne työttömät mekanikot ovat niin paljon semmosia ja jotkut vielä niin vähän tämmöisiä.

    Niin, esim työn kysynnällä oli työ mikä hyvänsä ei koskaan ole mitään ylärajaa vaan aina mitä hyvänsä työtä kysytään enempi kuin mitä sitä kulloinkin on jo jotkut tekemässä, tästä seuraa että myös työn tekijöille olisi aina ääretön tarve, mutta kun ne työttömät, kun ne on niin semmosia ja niin vähän tämmöisiä.

    Mutta onneksi on mamut. Heitähän on tullut jo naahan kymmeniätuhansia ja jopa satojatuhansia saattaa olla tuloillaan. Ja heille kun uskonto kieltää oluen juonnin ja makkaraakaan he eivät uskalla syödä kun siinä voipi olla possun lihaa ja läskiä, niin jopa on aihetta kaikkien laulaa että:"Happy times are here again..."

    Heistä makkaraa syömättömistä ja olutta juomattomista mamuista me maana ja valtiona ja kansana saammekin uutteraa työväkeä tekemään ne äärettömät määrät nyt tekemättä jäävää työtä ja vielä varsin äärellistä korvausta vastaan.

    Niin, näin tuossa toissapäivänä EK:n ylipomo Häkäpään, käveli tuo ylipomo oudosti linkkuveitsi asennossa, joten kysyin että_ "Onko ylipomon selkä kipee?",
    "Ei vaan päällä on jo kolmatta viikkoa aivan hillitön kestoseisokki, mamut kun aiotaan kotouttaa palkattomalla työnteolla. Se saa Suomen uuteen nousuun," kertoi Häkäpää.

    Äänestä

  • Ohi_meni_metsäkukkia kirjoitti:

    itse olen työtön. Kaksi olutta join tasan vuosi sitten juhlissa. Muuten olen pärjäillyt maidon ja raanaveden varassa oikein hyvin selvin päin. 60 vuotiaalle työttömälle miehelle ei juurikaan töitä ole tarjolla nyky Suomessa. Olen osaava ja taitava. Hyvässä fyysisessä kunnossa.

    Jos osaisit jotain sinut haettaisiin työhön tai ostajat jonottaisi saadakseen ostaa työn tuloksiasi. Olet kalkkeuttanut aivosi maidolla. Osaaja ei ole koskaan työtön. Osaamista ei ole makailu ja lakkoilu telakalla.

    Äänestä

  • Såä olet typerä Etsiis tiedä lukeneitakin tohtoreitakin työttömänä ja hekö muka ei osaa?Nykyään ei ole tarkoituskaan saada kaikille töitä koska pitää olla työttömien armeija paikkaamaan kiireitä pitämään palkat alhaalla paitsi pomojen.Sitäpaitsi ne osaajat jota niin kokoajan mainostat
    vähentää muitten töitä keksinnöillään.Hekin monet,kun tulevat vanhemmiksi tippuvat insinöörikelkasta kun nuoremmat aivot tajuaa nopeammin,poispois vanha inssi uuden uljaan tieltä.

    Äänestä

  • Höpö höpö. Tämähän on liiton kanssa sovittu linjaus siitä, mitä tulee tapahtumaan parhaan työntekoiän jälkeen. Keksinnöt kun on keksitty jo potenssiin kaksi asti tällä maailman väkimäärällä. Todistat vain olevasi insinööri ja "hyvä jätkä" ja saat palkinnoksi vapautuksen töistä kun olet "tasosi mukaisesti" tehnyt töitä siten, että se vastaa kehityksen tasoa, joka saavutetaan tekemällä ura em. tasolla. Jos olet huippuälykäs pystyt siis ratkaisemaan sen, mitä kehitys tuo tullessaan 60 vuoden päästä ja pääset eläkkeelle. Jäljelle jää nuorten toteuttajien porras, joka vääntää taitojensa mukaan kohti osoittamaasi tulevaisuutta. Keskiverto inssi joutuu sitten vähän pidempään tekemään töitä. Ja duunarit painaa sitten duunia koko ikänsä. Ja kun on vähän vähemmän kiireistä, niin oppiihan se insinöörikin elämään! Sitä kun ei ole ehtinyt elämän ensimmäisinä vuosikymmeninä tekemään kun on asioita ollut opittavana. Sitten kun on ne oppinut, niin ei oikeastaan haittaa, että tekijöitä on kymmenkertainen määrä töihin nähden. Sehän osoittaa, että töissä ei ole tullut laiskoteltua, kun hommat on saatu vähenemään - ja elämä siinä sivussa mukavaksi!
    Ratkaistavaksi jääkin siis maailman elintasokysymys - useimmille se on sama kuin jäisi musta pekka käteen - pyörää kun ei voi keksiä miljoonaa kertaa uudestaan ilman ympäristövaikutuksia..

    Äänestä

"Työttömät pitää lähettää Somaliaan" Ei kai ne vaan somaliassa pakota töihin.?

Äänestä
  • Somaliassa työtön kuntoutuisi, kun savimajassa ei laiskat syö.

    Äänestä

Väite, että osaava saa Suomessa aina halutessaan töitä, on täydellistä PASKAPUHETTA. Tuhansia ja tuhansia hyvän koulutuksen hankkineita on ilman töitä, vaikka satoja hakemuksia ovat tehneet. Ja jos onnistuvat pääsemään haastatteluun, sattaa joku sitruunanaama tokaista; -Voi voi, mielestäni olet ylikoulutettu.

Äänestä

Työttömät pitää lähettää Somaliaan. Turhaan se kalervo maksaa siitä sairaseläkkeestä sen lentolipun. koska työttömät tulevat takaisin tänne koneinsinööreinä pelkästään savimajasta!.

Koska nämä koneinsinöörit osaavat käyttää kaikenlaisia

Äänestä

Oho? Kun kalevi ehdottaa työttömien karkoittamista Somaliaan mitä se tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä että koska kellä hyvänsä työnantajalla, otamme esimerkin vuoksi työnantajista vain yhden - vaikkapa Koistisen leipomon jolla nyt on 6 työntekijää, ja joka työnantaja Koistisen Leipomo ei ole 7:ttä työntekijää lähiaikoina palkkaamassa lähinnä kai siksi koska ei katso uutta työntekijää tarvitsevansa.

Syy miksi Kpostisen leipomo ei ole palkkaamassa yhtä uutta työntekijää on kunkin siis jokaikisen työttömän antaa kalevi ehdotuksellaan ymmärtää, ja siksi jokaikinen työtön pitäisi karkoittaa Somaliaan, mutta leipomon omistaja Koistista sensijaan ei kalevin ehdotuksesssa olla karkoittamassa yhtään mihinkään.

Ei olla vaikka jo ihan arkijärjellä ajatellusti juuri leipomon omistaja Koistinen on se kaikkein vastuullisin ihminen maan päällä siihen mikä Koistisen leipomon työntekijämäärä kulloinkin on.

Kunnes toisin todistetaan voidaan ihan perustellusti väittää kunkin työttömän kohdalla että juuri kyseinen työtön on työtön vain siksi koska tuo Koistisen leipomo ei syystä tai toisesta työväkeään edes yhdellä lisää.

Joten kaikki työnantajat, tai ainakin leipomon omistaja Koistinen, on välittömästi karkoitettava Somaliaan. Turha elättää laiskureita, kun työanto ei selvästikään kiinnosta.

Äänestä

Yhteisvastuullisuutta! Jos työttömät karkoitetaan Somaliaan niin työnantajat tulee karkoittaa sinne myös, sillä eihän kukaan voisi olla työtön jos työnantajat hoitaisivat kunnolla työnantonsa.

Mutta jos tuo tulee liian kalliiksi tahi peräti osoittautuu perusteettomaksi, niin ainahan sille on kumminkin olemassa vaihtoehto: kalevi on karkoitettava psykiatriseen hoitoon Niuvanniemelle tai Keroputalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maahanmuutosasiantuntija kirjoitti:

Työttömät pitää lähettää Somaliaan. Turha elättää laiskureita, kun työ ei kelpaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu