Syntinen Jeesus Raamatussa

Joku uskova palstalla luulee Jeesuksen eläneen synnittömänä ja onhan se aika yleinen harhaluulo varsinkin laitapuolen lahkoissa.

Raamatun mukaan Jeesus oli syntinen maanpäällisen elämänsä, niin "perisynnin", kuin tekosyntienkin osalta ja ylösnousemuksensa jälkeen hän kantoikin sitten toisten syntejä, syntipukkina.
Jo siitäkin voi päätellä Jeesuksen olevan syntinen, kun hän oli syntynyt "täysin ihmisen kaltaiseksi"

Jeesus teki synneistään parannusta Johanneksen kasteellakin.

Jeesus sai Raamatun mukaan kuolemantuomionkin omien syntiensä takia ja se syntikin mainitaan Raamatussa (hän ylensi itsensä juutalaisten kuninkaaksi) ja sitten ristillä valitti tulleensa Jumalan hylkäämäksi (juutalaisilla rangaistus synnistä annettiin maan päällä).

Noissakin jakeissa hän rukoilee syntejään anteeksi:

Hep. 5:2 ja hän voi säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä, koska hän itsekin on heikkouden alainen,

3.ja tämän heikkoutensa tähden hänen täytyy, samoinkuin kansan puolesta, niin itsensäkin puolesta uhrata syntien edestä.

7. Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

8. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,

Synnittömänä Jeesusta pidetään vasta kohdissa jotka kertovat ylösnousemuksen jälkeisestä ajasta.

12

79

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älynvälläys

      Ei se aasin vieminenkään ihan synnitön ollut.

    • tiedote

      "Jo siitäkin voi päätellä Jeesuksen olevan syntinen, kun hän oli syntynyt "täysin ihmisen kaltaiseksi""

      Synti on lainrikkomus eikä Jeesus rikkonut Jumalan käskyjä eikä Jumalan tahtoa.

      • "Synti on lainrikkomus eikä Jeesus rikkonut Jumalan käskyjä eikä Jumalan tahtoa."

        Kristityt itse ylensivät myöhemmin Jeesuksen jumalaksi ja pitävät vieläkin Jeesusta jumalan kuvana, vaikka Jeesus sen kielsi Raamatussa.
        Raamatun mukaan on paha synti pitää jotain muuta Jumalan kuvaa.

        Jeesuksen synti oli se kun hän kompastui omaankin lakiinsa ylentäen itsensä kuninkaaksi.


    • ikjbtfr

      paavalilais-luterilaisuudessa on näitä Jeesusta pilkaten elukkan teurastavia saatanaa palvelevien paljon...:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
      "TEU.
      2.4.2012 09:30
      2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
      JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
      HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

      JA HEIDÄT SAIRAAT RITUAALIT HIRVITTÄÄ IHMISTÄ:

      "teuta: Uskosa 11.4.2011 12:15
      TÄSSÄ KERROTTU SYNTIEN ANTEEKSI SAANTI :
      On jokin asteen ero , siitä mitä Jeesus on luvannut ja
      se oli Murhan synninkin anteeksi antamisessa . Varmsti
      voidaan määritellä , niin kuin joku jo sanoitikin , nämä
      raiskaukset oli heti murhan jälkeen , Kuinka nyt sanotaan
      kun murhan synnin saisi myös henkilökohtaisia syntejä
      saada anteeksi . Älkää kinatko epätietoisina asioista jota
      örvelö ja savon ukko ette tiedä ja nyt on tullut(ei tuomari )"
      -- (vahvistus ylläolevaan... josta puuttui linkki; osoite:)
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10813480
      teuta.
      21.8.2012 14:29
      Satut tietämään että montakertaa olen ollut Ruumishuoneella törppö .
      olen sen kerran ilmoittanut enkä ollut yksin , näkemiin"

      USKONTUNNUSTUS herra jumalalle JA SEN KALTAISUUS.
      FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
      -järjettömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'
      -Ymmärtämättömyydenne:
      'Meillä ei ole ymmärrystä'
      -Ihmisyydestänne luopuminen:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'
      -Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
      -ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
      -Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
      HUOMAA, ETTÄ EKSYTTÄJÄN OPIN MUKAAN RIKOKSESTA TEHDÄÄN SYNTI!
      Jotta uskovaisen uskois Jeesuksen sen sovittaneen mutta niin ei ole!:
      "synti" = rikos
      "syntinen" = rikollinen
      "perisyntinen" = saatanaa palvelevien oppi jossa syyttömistä, lapsista ja nuorista tehdään väärää todistusta antamalla rikollisia. Lapsikaste saatanallisuus on yksi perisynti rikoksen muoto jossa lapsena kastettu koulutettuna on velvollinen kastattamaan rikollisesti lapsensa ja siten vie perkeleen perisyntiä sukupolvesta seuraaviin. Jokainenn lapsikaste on RIKOS JOSTA KIRKKO JA PAPISTO EI OTA RIKOKSENA VASTUUTA VAAN SIIRTÄÄ SEN PERKELEEN PERISYNTI RIKOKSEKSI LASTEN VANHEMMILLE. HELEVETIN PIRULLISTA SAATANALLISUUDEN VALHEELLISUUTTA.

      • Mitä kirjaa olet lukenut.

        Avauksessa oli Jeesuksen syntisyys Raamatun mukaan ja sinä haet oppisi juutalaisten vihaajalta katekismuksesta.


      • krkfkeke
        Pe.ku kirjoitti:

        Mitä kirjaa olet lukenut.

        Avauksessa oli Jeesuksen syntisyys Raamatun mukaan ja sinä haet oppisi juutalaisten vihaajalta katekismuksesta.

        paavalilais-luterilaisuuden herraa, saatanaa palvelevien katekismuksen aivopesu ohjeman vaikutuksista kirjoitin. Siitä siitä selviää niin kuin siihen uskovien uskovaistenkin todellinen järjettömyys jota järjettöminä ei ymmärrä!
        ja
        mielestäni paavalilais-luterilaisuus on enemmänkin goottilaisuutta eikä juutalaisuutta mutta sinulla olleneen omat opit.

        Rikollinen kristinuskon aivopesu perkele on maailman ihmiskunnan turmelija, sielunvihollisuuden pääpirullisuutta.


    • njbhvgcfd

      Perkeleen perisyntiä ei ole ihmisillä vaan sitä on uskontunnustuksen kaltaisissa:

      FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
      -järjettömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'
      -Ymmärtämättömyydenne:
      'Meillä ei ole ymmärrystä'
      -Ihmisyydestänne luopuminen:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'
      -Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
      -ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
      -Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
      HUOMAA, ETTÄ EKSYTTÄJÄN OPIN MUKAAN RIKOKSESTA TEHDÄÄN SYNTI!
      Jotta uskovaisen uskois Jeesuksen sen sovittaneen mutta niin ei ole!:
      "synti" = rikos
      "syntinen" = rikollinen
      "perisyntinen" = saatanaa palvelevien oppi jossa syyttömistä, lapsista ja nuorista tehdään väärää todistusta antamalla rikollisia. Lapsikaste saatanallisuus on yksi perisynti rikoksen muoto jossa lapsena kastettu koulutettuna on velvollinen kastattamaan rikollisesti lapsensa ja siten vie perkeleen perisyntiä sukupolvesta seuraaviin. Jokainenn lapsikaste on RIKOS JOSTA KIRKKO JA PAPISTO EI OTA RIKOKSENA VASTUUTA VAAN SIIRTÄÄ SEN PERKELEEN PERISYNTI RIKOKSEKSI LASTEN VANHEMMILLE. HELEVETIN PIRULLISTA SAATANALLISUUDEN VALHEELLISUUTTA.

      • ""synti" = rikos"

        Tarkoittaa sitä että synti on rikos Raamatun mukaan, mutta ei Suomen lain mukaan mukaan.

        Esim raiskaus ei ole rikos Raamatun mukaan, mutta Suomen lain mukaan on.


      • Pe.ku kirjoitti:

        ""synti" = rikos"

        Tarkoittaa sitä että synti on rikos Raamatun mukaan, mutta ei Suomen lain mukaan mukaan.

        Esim raiskaus ei ole rikos Raamatun mukaan, mutta Suomen lain mukaan on.

        Mistä keksit tuon synti=rikos?


      • "Mistä keksit tuon synti=rikos?"

        Ei ollut minun keksintöni, vaan ylemmästä viestistä ja sen takia laitoin sen lainausmerkkeihinkin, jotta ymmärtäisit.


      • leo.salmela
        Pe.ku kirjoitti:

        "Mistä keksit tuon synti=rikos?"

        Ei ollut minun keksintöni, vaan ylemmästä viestistä ja sen takia laitoin sen lainausmerkkeihinkin, jotta ymmärtäisit.

        Tämä valhe on sinun
        "Tarkoittaa sitä että synti on rikos Raamatun mukaan, mutta ei Suomen lain mukaan mukaan."


    • Ei se oikein mennyt kuten Jumalaton Peku asian esitti.

      Matteus :
      3:13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
      3:14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
      3:15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus." Silloin hän salli sen hänelle.
      3:16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe