Kun pedon merkki on ollut sen 3,5 vuotta maan päällä laittomuuden ihmisen toimittamana ja tapahtuu valheen kaikella petoksella, niin Jeesus tulee ja tuhoaa sen pahan järjestelmän, ja Ilmestyskirjassa kerrottu kahdeksannesta pedosta, joka yksi ensimmäisestä viidestä.
Tässä Raamatun pedot järjestyksessään:
1) Egypti
2) Assyyria (Syyria)
3) Babylon (Irak)
4) Persia (Iran)
5) Kreikka
6) Rooma
7) 10 valtion yhteenliittymä Israelia vastaan, ei vielä toteutunut ja osaltaan yhtä aikaa kahdeksannen pedon kanssa.
8) Yksi viidestä ensimmäisestä, ja Babylonian kuninkaan paranemisesta miekanhaavasta kerrottu ja Irakin presidentti tähän sopii, kun Saddam (lähi-idässä Sadam) ikään kuin herää henkiin jälleen, ja onko itse ja hirttämisensä epäonnistunut tai hirtetty joku toinen, vai onko toinen Saddam (Sadam), joka ikäänkuin jatkaa tämän edeltävän Babylonian kuninkaan uraa, nähdään lähitulevaisuudessa.
Sadam -nimestä heprean kirjaimien lukuarvoilla saadaan 666, sillä S=60, a=1, d=4, loppu-m=600.
Jeesuksen pyhät Jeesus kokoaa tuhatvuotiseen valtakuntaansa, ja tällä saamme lohduttautua kun maailmassa ahdistus Jumalan pyhille, ja suureksi yltyy lähitulevassa, mutta Jeesus on jo voittanut ja samoin uskomme totuudessa näin myös meille sen suo, kiitos yksin Isän Jeesuksen nimessä. Tärkeä tuntea Raamattu ja hyvät Jumalan sanat pyhilleen.
Tässä Raamatun pedot järjestyksessään:
1) Egypti
2) Assyyria (Syyria)
3) Babylon (Irak)
4) Persia (Iran)
5) Kreikka
6) Rooma
7) 10 valtion yhteenliittymä Israelia vastaan, ei vielä toteutunut ja osaltaan yhtä aikaa kahdeksannen pedon kanssa.
8) Yksi viidestä ensimmäisestä, ja Babylonian kuninkaan paranemisesta miekanhaavasta kerrottu ja Irakin presidentti tähän sopii, kun Saddam (lähi-idässä Sadam) ikään kuin herää henkiin jälleen, ja onko itse ja hirttämisensä epäonnistunut tai hirtetty joku toinen, vai onko toinen Saddam (Sadam), joka ikäänkuin jatkaa tämän edeltävän Babylonian kuninkaan uraa, nähdään lähitulevaisuudessa.
Sadam -nimestä heprean kirjaimien lukuarvoilla saadaan 666, sillä S=60, a=1, d=4, loppu-m=600.
Jeesuksen pyhät Jeesus kokoaa tuhatvuotiseen valtakuntaansa, ja tällä saamme lohduttautua kun maailmassa ahdistus Jumalan pyhille, ja suureksi yltyy lähitulevassa, mutta Jeesus on jo voittanut ja samoin uskomme totuudessa näin myös meille sen suo, kiitos yksin Isän Jeesuksen nimessä. Tärkeä tuntea Raamattu ja hyvät Jumalan sanat pyhilleen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Danielin kirjassa oli vain neljä petoa:Assyyria, Persia, Kreikka, Rooma.
Ilmestykirjan petoja on kolme: Ilmestyskirjan 13. luku tarkoittaa natsi Saksaa, jonka valta kesti 42 kk hyökkäyksestä Puolaan. Hakaristi oli pedon merkki., ja toinen Ilmestyskirjan 17.luku oli kommunismi, jossa portto Babylinia olu selän kohdalla, ja komas oli karitsansarvnen peto, joka ilmeisesti on uusnatsismi, joka pyrkii tekemään vallakumouksen ja ottamaan vallan, jonka loppu olisi profetian mukaan myös Nurbergissä niinkuin edellisenkin.
Älä tuo omia, ateistisia ajatuksiasi profetioiksi.
Jumalan sana on niin kuin se kirjoitetaan ja siellä ei natsismista puhuta.
Käy sinä pelle kopioimassa jotain jostain äläkä soita suutasi.
äsken toisessa yhteydessä.
Jaha. Ja mistä päivämäärästä alkaen tuo 3,5 vuotta aletaan laskemaan?
Ne ovat menneen talven lumia kolmet ja puolet vuodet. Se kuuluu samaan aikalaskelmaan kuin aika kaksi aikaa ja puoli aikaa, joka myöskin on kolme ja puoli vuotta.
Hyviä ajatuksia aloittajalla... Näitä toivoisin lisää palstalle, enkä noita yllä nähtyjä riitasointuja. Asiat on otettava asioina.
Minä olen taipuvainen uskomaan kymmenen kuningasta olevan lukuna symbolinen vallan luku, eikä niistä kannata etsiä kymmentä valtiota ainakaan, koska Johanneksen ilmestys paljastaa ettei nuo kymmenen kuningasta ole koskaan olleet edes kuninkaita. Lukekaa vaikka: Ilm. 17:12 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, JOTKA EIVÄT VIELÄ OLE SAANEET KUNINKUUTTA, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
Näin ollen, kun Raamattu puhuu valtioista, se tarkoittaa kuninkaita. Nämä kuninkaat saavat hallita KUIN KUNINKAAT. Keitä he siten ovat, jos eivät ole kuninkaita, eli valtioita. Minä uskon että yrityksiä, yritysjohtajia ja sen kaltaisia järjestöjä tms.
siitä alkaa Ilmestyskirjan seitsemän vuoden ajanjakso, ja kaksi 3,5 vuoden ajanjaksoa yhteensä.
Jokaisen ihmisen kannattaa ottaa vaarin evankeliumista, mikä Raamatussa ja Jeesuksen nimessä vastaanotettavissa, eikä Jumala katso henkilöön vaan niinkuin ihminen tekee niin se tapahtuu, ja anovat saavat hyvää, ja penseiden mielet turhempaan.
Jeesuksen 144 000 apostolia puetaan voimalla taivaasta, ja iankaikkinen evankeliumi tuodaan Ilmestyskirjan mukaan, ja kaksi säkkipukuista Jerusalemissa sen ajan, ja kestää 3,5 vuotta.
Jumala on hyvä ja pitkämielinen ja tästä syystä antaa tämän tärkeä jakson jokaiselle hyvää öljyä astiaansa janoavalle, ja tarvitsemme sitä varmuudella yöhön, joka on se toinen 3,5 vuoden jakso ja hävityksen kauhistus ja pilkkopimeää, ja Jerusalemia silloin kutsutaan Egyptiksi ja Sodomaksi, ja Sodoma, sanassa samat konsonantit kuin Sadam -sanassa.
alusta Ilmestyskirjassa on myös ensimmäisen sinetin valkoinen hevonen, ja evankeliumin kautta Jeesus lähtee voittamaan maailmaa noiden 144 000 apostolinsa kautta, ja tästä on kuvaus myös poikalapsen syntymänä, ja synnyttyjä on Israel vaimona, kuten apostolit siten että 12 000 sukukunnistaan, toki Daan poissa ja Joosefista 24 000.
Sanan mukaan aloittaja kirjoittanut, mutta kahdeksas "pää" -peto (Israelia sortava maailmanvalta) ei ole ainoastaan henkilö. Saatana esiintyy vihanaikana kolmessa persoonassa, Antikristuksen nousun ja menestymisen takana on lisäksi Kreikan maailmanvallan enkeliruhtinas, pääkaupunkina Sinearin maahan uudelleen rakennettava Babylon. Jeesus on luvannut noutaa omansa ennen vihan aikaa, ja hänen tulonsa maan päälle tapahtuu suuressa kirkkaudessa ja voimassa omiensa kanssa perustamaan Jumalan valtakuntaa, varvas-valtiokuninkaiden aikana (Dan.2).
Jeesuksessa ja paluussaan, ja silloin pahan kausi lakkaa maan päällä ja Harmagedonissa tuhoutuu pahan armeija. Jeesuksen tulemuksessa meidät pyhät kootaan Herramme valtakuntaan, joka alas taivaasta laskeutuu ja kultakadut ja elämän virta ja elämän puu siinä keskeisinä, ja jalokivimuuri suurena on Uudessa Jerusalemissa, samoin helmiportit, ja Jeesus valtaistuimella Kuninkaanamme, ja "Halleluja!" ylistys soi Isälle Mooseksen ja Uhrilampaan hyvässä laulussa.