Miten olette selvinneet, kun tulee selville, että mieheni haluaa erota?
Suhteessa kolmas osapuoli, joka on" kaverisuhde"
Suhteessa kolmas osapuoli, joka on" kaverisuhde"
Pitkä 40 vuoden avioliitto takana, avioero edessä
ulkoistettu
21222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Onko se varma? Että ero on oikeasti tulossa? Onko liittonne ollut mielestäsi hyvä?
Olen itse jätetty suunnilleen saman mittaisesta liitosta. Olen koennut eron vaikeaksi ja kirjoittanut paljon synkkiäkin juttuja täällä. Syvällä kävin enkä pinnalla taida olla vieläkään. Mutta jotkut selviävät paremmin, jotkut huonommin - ehkä sinä olet voittaja-ainesta? Hae apua, jos tuntuu ettet jaksa. Lääkäri, seurakunta, auttavat puhelimet...Pidä huoli, että saa oman osuutesi omaisuudesta. Vaikka se ei tuntuisi nyt tärkeältä, se on oikeutesi ja auttaa myöhemmin elämääsi. Myöhemmin voit alkaa etsiä myönteisiä puolia erosta. Itse koin, että eksäni jätti minut vanhuuden kynnyksellä yksin selviämään. Ehkä on hyvä, että jäin yksin nyt, kun vielä sopeudun, sillä jos oikein ajattelen, hän tuskin olisi minua auttanut jos olisin ensin sairastunut, mutta minä olisin hoitanut hänet kyllä loppuun asti, eli minä en vanhuudentukea menettänyt, ei sitä olisi ollutkaan. Tämä esimerkkinä.
Onko sinulla lapsia, lapsenlapsia? harrastatko, onko ystäviä? Vaikka tuntuisi tyhjältä, älä jää seinien sisälle.
Ota pieniä askelia! Älä vaadi itseltäsi liikaa. Päätä joka päivä että nyt riittää murehtiminen, jatkan huomenna. Tällä tavoin voit ainakin jossain määrin estää sitä että vaivut synkkyyteen.
Noudata nimim ''syvällä'' neuvoa: Pidä huoli oikeudenmukaisesta omaisuuden jaosta. Masentuneena helposti ajattelee että mitä väliä, kaikki on muutenkin mennyttä... Mutta uudenlainen elämä odottaa sinua! Tulevaisuus on erilainen kuin suunnittelit, mutta tulevaisuuteesi liittyy paljon hyviä asioita, mm se, että nouset tästä entistä vahvempana.
Älä ala ihannoida liittoasi! Jotkut naiset näkevät rikkoutuneessa liitossa epärealistisen hyviä puolia joiden perään sitten itkevät. Jos äijä on ikääntynyt petturi, hän ON ikääntynyt petturi joka on kohtalonsa ansainnut. Moni mies jättää vaimonsa koska uusi suhde on niin ihana ja sen pohjalta voi ''ponnistaa uuteen elämään''. Totuus on kuitenkin toinen ja uudet ongelmat ja haasteet opettavat että me loppujen lopuksi olemme täällä itsemme varassa. Toisen ihmisen varaan ei voi laskea, hän elää omaa elämäänsä.
Vältä itsesi syyllistämistä! Epäonnistumisen ja pettymyksen vallassa helposti esiin tulee syyllisyys: Mitä tein väärin, minussa täytyy olla jotain vikaa... Tälllaiset tuntemukset voivat vallata vaikka järki sanoo että toinen teki väärin.
Voimia sinulle!
Viisaita neuvoja olet saanut. Elämässä on hyviä asioita, vieläkin vaikka elämän joutuu uudelleen rakentamaan. Toista ihmistä ei voi omistaa ja joskus se rakkain ja arvokkain ihminen näkee elämällään toisen suunnan. Silloin on itsekkin löydettävä uudelleen vastaus siihen kuka olen, mitä haluan elämältä, mitä se vaatii. Ero on myös mahdollisuuksia. Voi löytää uutta sisältöä elämään. Surun joutuu läpi käymään, mutta elämän ilon voi vielä löytää. Ajan kuluessa alkaa helpottamaan edes vähän. Ositus kannattaa hoitaa kunnolla.
Kiitos vastauksista! Kiitos neuvoista! Kiitos myötätunnosta!
Ahaa, onko tämä muotia että mies hakee uuden naisen pitkän liiton lopuksi. Näin kävi minullekin, yhdessä oltiin melkein 40 vuotta ja sitten vain ilmoitus, haluan erota.
Itkin kolme kuukautta, huusin tuskaani ulos. Ilman lääkitystä olisin jo kuollut..mutta niiden varassa sinnittelen päivästä toiseen. Suuri on ollut suru, pettymys ja ikävä. En ikinä olisi uskonut että sivistynyt rehti mieheni tekee minulle tämän.
Kyllä tää on vanhenevien kunnon ihmisen maineessa olevien miesten puuhaa. Jätetään kaikki tuttu ja turvallinen. Aloitetaan alusta itseään 10-20 vuotta nuoremman naisen kanssa. Muka nuorrutaan siten itsekkin.
No kyllä naisetkin voivat näin tehdä. Kumma vaan kun mies lähtee niin mies aina haksahtaa yllättäen uuteen naiseen mutta kun nainen jättää ei eron syy ole koskaan uuden miehen vaan uusi mies on aina seurausta hoitamattomasta suhteesta.
Nainen ei haksahda uuteen suhteeseen. Uusi suhde on naiselle a) tunnesuhde b) exit suhde c) seksisuhde. Joka tapauksessa nainen haluaa erota, vaikka uusi suhde a-c ei jatkuisi. Mies taas eroaa, jotta uusi suhde jatkuisi.
Harvemmin nainen hylkää 40 vuoden jälkeen ja uskon syyn olevan äidin sydämessä, ei haluta pahaa omille lapsille ja lapsenlapsille. Ei avioero ikinä kosketa kahta ihmistä.
Ikäihmiset erot ovat lisääntymään päin. Ei mikään ihme. Lähin tapaus, jonka tiedän on ystäväni isoäiti, joka erosi lähes 80-vuotiaana "nyt tai ei koskaan". Oli aikoinaan pakotettu naimisiin väärän veljeksen kanssa. Ei ole ainoa laatuaan. Suku ymmärsi täysin, lapset, lasten lapset, lasten lasten lapset ym. Kuten minäkin. Äidillä on ihan oma sydän ja oma elämä, tämä jokaisen lapsen pitäisi tajuta. Kuinka karmeaa olisi ajatus samassa haudassa puolison kanssa, jota ei koskaan ole sietänyt. Vuosikymmenet on uhrautunut, ja elänyt muita varten.
"ei haluta pahaa omille lapsille ja lapsenlapsille"
Höpönlöpön pöpön. Kyllä lasten, ja etenkin varttuneiden lasten (60-vuotiaiden kuten varmaan tuossa edellä), olisi ymmärrettävä, ettei heidän äitinsä TARVITSE kärsiä vielä vanhuuttakin vastentahtoisessa liitossa. Ellei tätä ymmärrä, ei varmasti koskaan ole rakastanut vanhempaansa.
Sinulle 112apua, toivon hyvää oloa ja olen itsekkin samanlaista kokenut. Erosta jo vuosia, kaikesta selviää kuitenkin lopulta.
Usko vaan, että miestä harmittaa koko loppuelämän kun huomaa mitä tuli tehtyä, ei se aina mene kuin elokuvissa tuo elämä.
Muuten, tuo kommentti, et äidin syän on joka vaikuttaa, silloin ajattlee lapsia ja lapsenlapsia, itse kuitenkin erosin juuri siksi, että jaksoin olla mukana lapsenlapsien elämässä ja jatkuu edelleen.
Uskoton mies vie viimeisetkin voimat ja ero oli kaikista paras ratkaisu kohdallani.
Myös se et antaa miehen mennä jos niin haluaa, se on parempi kuin et murjottas lopunikää aviossa, jossa ei halua olla.
Kiitos elämäkantaa8, olen saanut lääkkeistä nyt suuren avun ja oloni koheni pienessä ajassa uskomattoman hyväksi. Olen saanut myös suunnattomasti tukea läheisiltä ja uskon myös Jumalan apuun. Minua on kannettu esirukouksin.
Uskon tuon ettei se sitä onnelaa ole mitä alkuhuumassa kun salaa pitivät suhdetta yllä. Ja onhan hän loppuun asti kieltänyt kolmannen osapuolen, valhetta valheen päälle.
Tarkoitin tuon äitijutun sillä tavoin että jos nainen ihastuu avioliiton ulkopuoliseen hän ei riko liittoa vaan yrittää luovia ulos mahdollisesta suhteesta tai ihastuksesta perheensä hyväksi.
".. jos nainen ihastuu avioliiton ulkopuoliseen hän ei riko liittoa vaan yrittää luovia ulos mahdollisesta suhteesta tai ihastuksesta perheensä hyväksi."
Tuohan on juuri uhrautumista mitä suurimmassa määrin. Ja jos nainen tekee tuon VAIN perheensä hyväksi, hän katuu ja katkeroituu. Ilo katoaa elämästä, minuus katoaa. On myös sanomattakin selvää, ettei kenellekään, etenkään naisen lapsille ole hyväksi iloton ja katkera äiti. Eikä siten edes uhrautuva äiti. Uhrautuvien äitien perussynti on, että heidän mielestään myös lasten on uhrauduttava. Lasten tarpeet, toiveet, ajatukset - koko elämä pitää vastata uhrautuvan äidin ihannekuvaa kaikesta. Uhrautuva äiti pitää lapsiaan mahdollisimman pitkään (ja vielä pidempään) talutusnuorassaan. Viimeistään murrosiässä tulee vaikeuksia - ja hyvä jos tulee, sillä uhrautuvan äidin on mahdollista silloin kasvaa itsenäiseksi aikuiseksi, ei niin uhrautuvaksi. Paitsi että yleensä katkeruus on se mitä pukkaa, ja siihen jäädään jumiin.
Avioliitto lupauksessa on luvattu rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä. Ei elämä saa olla omien halujen mukaan elämistä, on otettava vastuu perheestä jota on itse ollut perustamassa. Kuka on onnellinen kun huuma on mennyt jos ihastuksen vuoksi rikkoo pitkän avioliiton, lapset kärsivät ja lastenlapset. Olisi suomalaistenkin syytä aikuistua eräänä johtavana avioeromaana.
Ei luvata mitään. Vihkikaavassa kysytään
"..tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi (aviovaimoksesi) ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"
Siihen vastaan "tahdon" ei "lupaan".
Sama juttu siviilivihkimisessä:
"Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä…………………………. tahdotteko ottaa tämän ……………………….…… aviovaimoksenne( aviomieheksenne) rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?
"Tahdon"
Monenmoisissa tilanteissa tahto rakastaa kuolee. Aikuistumisen kanssa avioeroilla ei ole mitään tekemistä. Tai ehkä niin päin, että aikuistuttuaan ei enää siedä mitä tahansa kohtelua puolisolta - kun puhe ei auta - on ero ainoa vaihtoehto. Tai kituminen. Siitä kärsii kaikki.
Ikuisuuskysymys, miten paljon ihminen haluaa "uhrautua" ja toimia muiden hyväksi, mutta unohtaen silloin oman elämänsä. Nainen on ehkä herkempi näin tekemään kuin mies. Missä menee se raja, että omaa itseäänkin pitää kuunnella.
Paljon on varmasti liittoja joissa eletään kämppäkavereina, kun halutaan lapsille "ehjä" koti, taloudellinen turva ja puuttuu rohkeus muuttaa elämäänsä.
Traagistahan se on kun kymmenien vuosien jälkeen toinen ottaa ja lähtee ja vielä uuden suhteen perään. Siinä on luotava jätetyn varsinkin nahkansa ihan uusiksi.
Onko elämässä mitään pysyvää loppu viimeksi? Vanhemman ja lapsen välinen rakkaus taitaa olla niitä harvoja asioita. Onneksi ei etukäteen tiedä, mitä seuraava päivä tuo, muutenhan elämästä tulisi tosi vaikeaa. Ja onneksi on niitä hyviäkin päiviä.
"Missä menee se raja, että omaa itseäänkin pitää kuunnella"
Helppo vastata: omassa itsessä, siinä mitä sietää mitä ei. Siinä missä oma terveys on uhattuna, siinä on raja. Tai ainakin pitäisi olla, viimeistään.
Minusta muutokset eivät ole niinkään traagisia kuin rohkeus elää valitsemallaan tiellä. Sitä päätöstä, että puoliso haluaa erota pitää kunnioittaa, vaikka ei siitä yhtään pidäkään.
Elämässä ei ole mikään pysyvää, mikään ei ole varmaa, paitsi kuolema. Rakkaus itsessään voi olla ihmisen elämäntapa - ja kuulua siten elämään loppuun asti - tai vanhuuteen/sairastumiseen asti. Ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Vanhemman ja lapsen välinen rakkaus - niin. Se nyt ei todellakaan aina ole pysyvää eikä etenkään itsestään selvää. Rakkaudesta on aikamoinen pula. Taitaa nykyisin ohittaa jo diabeteksen ja sydän- ja verisuonitaudit... Syrjäytyminen on tullut jäädäkseen?
Ihminen on pohjimmiltaan äärettömän itsekäs. Jos otetaan esimerkki että 40 vuoden yhteiselon jälkeen mies hullaantuu nuorempaan miehenkipeään naiseen, vaikka avioliitto on ollut tavallisen normaali, ei mitää draamaa. Hän ei piittää mitä se teko aiheuttaa, sillä ei ole hintalappua.
Koska miehet toimii enempi hetken tunteen mukaan tai siis eläimellisten viettiensä ohjaamana.Nainen taas ehkä hiukan miettii kannattaako...
Onnistuu se naisiltakin. Minulle kävi niin. Liitto jossa lapsi ja ihan normaalia arkea elettiin. Minusta tuli ilmaa ja hetkessä muutti uuden ihastuksen luo. Nyt kaikki rikki ja lapsi asuu viikko viikko systeemillä :( Järkytys niin kova että en tiedä pystynkö enää koskaan aloittamaan uutta suhdetta. Kun vaan lapsen suhteen kaikki menisi hyvin