Palestiinalaisten propaganda kuin suoraan Moskovan

Palestiinalaisten propaganda kuin suoraan Moskovan oppikirjasta

Ei ole mikään salaisuus, että palestiinalaisten johtaja Mahmoud Abbas sai oppinsa Moskovassa, edesmenneen neuvostomielisen Kongon demokraattisen tasavallan pääministeri Patrice Lumumban nimeä kantavassa yliopistossa. Siellä Abbas muun muassa rustasi väitöskirjansa, jonka mukaan juutalaisten kansanmurhaa oli suuresti liioiteltu. Mahmoud Abbas on siis holokaustinkieltäjä.

Jasser Arafat itse sai propagandaoppinsa KGB:ltä ja varhaisesta alkaen Moskova tuki aktiivisesti PLO:ta siinä missä monia muitakin ”vapautusjärjestöjä” ympäri maailman aiheuttaakseen kaaosta ja epätasapainoa, jonka toivottiin satavan Neuvostoliiton laariin.

Opit ovat menneet perille sillä palestiinalaisjohtajien toimintatavat ja retoriikka ovat kuin suoraan Neuvostoliiton pelikirjasta. Muutama esimerkki.
Rasistinen Apartheid Israel?

Äskettäin päättyneessä YK:n yleiskokouksessa 2015 Mahmoud Abbas syytti puheessaan jälleen kerran Israelia ”apartheid hallinnoksi”. Viime vuonna yleiskokouksessa Abbas haukkui Israelin politiikkaa, ”miehitystä”, siirtokuntalaisia ja kulttuuria ”rasistiseksi”.
”Apartheid -solvaus on kenties ollut yksi Neuvostoliiton kaikkein myrkyllisimpiä perintöjä lännelle, YK:lle ja arabi-islamilaiselle maailmalle.”
-- Robert Wistrich.


Kuten arvostettu antisemitismin tutkija Robert Wistrich monumentaalisessa teoksessaan Lethal Obsession - Anti-Semitism from Antiquity to the Global Jihad (Random House, 2010) on osoittanut, fiktiivinen apartheid -syytös, jolla ei ole mitään tosiasiallista yhteyttä Israelin todellisuuden kanssa, on alunperin lähtöisin Moskovan propagandakoneistosta!

Israelin herjaaminen ”rasistiseksi”, ”barbaariseksi”, ”natsistiseksi” ja syyttely jopa ”kansanmurhasta”, tuli 1967 sodan jälkeen melkeinpä kuin pakolliseksi sanastoksi Moskovan radiopropagandassa Israelista puhuttaessa.

”Apartheid -solvaus on kenties ollut yksi Neuvostoliiton kaikkein myrkyllisimpiä perintöjä lännelle, YK:lle ja arabi-islamilaiselle maailmalle.” Wistricht tiivistää.

Eräänä huipentumana, muttei päätepisteenä, oli vuonna 1975 Neuvostoliiton ja sen arabiliittolaisten kanssa masinoima YK:n kuuluisa ”Sionismi on rasismia” päätöslauselma natsimenneisyydellään kohua aiheuttaneen Kurt Waldheimin toimiessa YK:n pääsihteerinä. Päätöslauselma kumottiin ja tuomittiin vasta 1991.

Tästä huolimatta Mahmoud Abbas jatkaa tätä Moskovassa opittua retorista perinnettä vuosi toisensa jälkeen YK:n yleiskokouksessa puheissaan seuraamuksitta.
Vievätkö israelilaiset palestiinalaisten sisäelimet?

Toisinaan palestiinalaisjohtajien syytteet kuulostavat niin järjettömiltä, että on vaikea käsittää kenelle ne oikein on suunnattu, kuka niihin oikeasti uskoo? Times of Israel -verkkolehti kertoi 5. marraskuuta palestiinalaisten YK edustajan, Riyad Mansourin jättäneen kirjeen YK:n pääsihteerille, jossa he väittivät Israelin turvallisuusviranomaisten varastavan kuolleiden palestiinalaisten sisäelimiä!

Mutta palestiinalaisten fantastiset syytökset ovat tässäkin kuin suoraan Moskovan oppikirjasta. Ja miksi ei olisi. Sieltähän palestiinalaisten johtajat ovat oppinsa saaneet aikanaan.

Muun muassa Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusneuvoston (NSA) Euroopan ja Neuvostoliiton osaston johtajana vuosina 1983-1987 toiminut tohtori John Lencowski palauttaa mieleen kylmän sodan aikaisen Neuvostoliiton levittämästä dis-informaatiosta yhtä sun toista mielenkiintoista kirjassa Fighting the Ideological War - Winning Strategies from Communism to Islamism (ed. Katharine C. Gorka and Patrick Sookhdeo; IP 2012).

”Usein tällainen propaganda ylitti fantastisen rajan,” kuvailee Lencowski. Yhdysvaltoja esimerkiksi syytettiin ”AIDS viruksen kehittämisestä tarkoituksella käyttää sitä aseena kolmannen maailman kansoja vastaan”. Lencowskin mukaan dis-informaatioon kuului myös amerikkalaisten syyttäminen siitä, että he ”organisoivat pienten vauvojen tappamisia Latinalaisessa Amerikassa viedäkseen näiltä sisäelimiä elintensiirtoja varten!”
Juttu jatkuu...
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/763/palestiinalaisten_propaganda_kuin_suoraan_moskovan_oppikirjasta
565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Syyllisiä ovat jokaiseen syytekohtaasi, voidaan tuomita samoin perustein kuolemaan, kuin intiaanitkin, estellessään valkoihoisia rosvoamasta heidän tiluksiaan.

Äänestä
  • Äläpäs laajenna aloituksen asiaa.

    Äänestä

Eikö kaikki alkanut kuitenkin Kristuksen- murha-syyttelystä.

Joka kerran keksitään sitä aina syytetään.

Äänestä

”Usein tällainen propaganda ylitti fantastisen rajan,” kuvailee Lencowski. Yhdysvaltoja esimerkiksi syytettiin ”AIDS viruksen kehittämisestä tarkoituksella käyttää sitä aseena kolmannen maailman kansoja vastaan”. Lencowskin mukaan dis-informaatioon kuului myös amerikkalaisten syyttäminen siitä, että he ”organisoivat pienten vauvojen tappamisia Latinalaisessa Amerikassa viedäkseen näiltä sisäelimiä elintensiirtoja varten!”

Kenelle tällainen dis-informaatio oikein oli suunnattu? Se oli osa psykologista sodankäyntiä, jonka tavoitteena oli vaikuttaa sekä kotimaisiin että erilaisten kolmannessa maailmassa vaikuttavien neuvostomielisten vähemmistöryhmien mielikuviin lännestä. Siksi Moskovan propagandakoneisto suolsi kaikenlaista lännen mainetta mustamaalaavaa perätöntä dis-informaatiota, jonka pyrkimys oli lietsoa mielialaa siitä, että lännen romahdus on edessä ja sosialismin voittokultu väistämätöntä. Toinen toistaan uskomattomampien syytösten tarkoituksena oli hyödyntää sitä vieraantumisen tunnetta, jota neuvostomyönteisesti suhtautuvat kokivat nähdessään mielestään kaikenlaisia epäkohtia lännessä. Niitä sitten tarjottiin auliisti Moskovasta ja ne upposivat hyvin.

On helppo nähdä, että palestiinalaisjohtajat pelaavat samaa peliä. Järjettömiä väitteitä palestiinalaisten sisäelinten ryöstämisestä ei ole tarkoitettu ensi sijassa suomalaisille tai edes YK:n pääsihteerille (jonka tosin voisi olettaa edes jollakin tavalla paheksuvan tai peräti erottavan tällaista loukkaavaa valhetta levittävät lähettiläät). Ne on tarkoitettu palestiinalaisten omaan kulutukseen sekä niille, jotka lännessä jo entuudestaan sympatisoivat palestiinalaisten (suureksi osaksi itseaiheutettua) ahdinkoa ja näkevät kaikkien Lähi-idän ongelmien syyn yksin Israelissa.
Suomettumisesta Lähi-idän loputtomaan rauhanprosessiin
Kylmän sodan aikainen draama muistutti narsistia, joka lyötyään puolisoaan sanoo: ”Katso nyt, mitä sinä sait minut tekemään!”


Kylmän sodan aikana käytiin vuosien ajan aseistariisuntaneuvotteluita, joiden tarkoituksena oli liennyttää ydinsodan pelkoa ja vähentää ydinaseita. Neuvostoliitto oli julkisesti sitoutunut neuvotteluihin, mutta - kuten myöhemmät aikakirjat ovat kiistatta osoittaneet - rikkoi sopimuksia järjestelmällisesti joka käänteessä. Jos sitten Neuvostoliittoa arvosteltiin sai Moskova poliittisen ”itkupotkuraivarin” ja uhkasi jättää neuvottelut ja pelotteli jännitteiden ja ydinosan uhkan lisääntymisellä. Vika neuvotteluiden kariutumisesta olisi ollut tietysti lännen, joka provosoi toiminnallaan niin, että neuvostoliitolla ”ei ollut muuta vaihtoehtoa”, kuin kävellä ulos neuvotteluista. Kylmän sodan aikainen draama muistutti narsistia, joka lyötyään puolisoaan sanoo: ”Katso nyt, mitä sinä sait minut tekemään!”

Seurauksena lännessä oli kuuluisa ”suomettuminen”, jossa tärkeäksi koettiin huolehtia siitä, ettei sanoilla ja teoilla vain pahoiteta Neuvostoliiton mieltä, jotta ”rauhanprosessi” voisi jatkua. Rauha oli siis ”prosessi”. Kuulostaako jo tutulta? Lännen velvollisuus oli huolehtia siitä, että Moskova ei saa aihetta loukkaantua ja ”prosessi” pysyy käynnissä. Prosessin varjolla Neuvostoliitto saattoi rikkoa jos solmittuja sopimuksia ja suunnitella neuvoteltavien sopimusten rikkomista etukäteen. Se tiesi, että länsi halusi pitää ”prosessin” käynnissä hinnalla millä hyvänsä. Sitten tuli Ronald Reagan, joka päätti, että nyt saa riittää.

Juuri näin toimivat palestiinalaiset toistuvasti. Lähi-idän uutisia seuraava ei voi kuin ihmetellä palestiinalaisjohtajien käyttäytymistä. Palestiinalaiset ovat toistuvasti esittäneet rauhanneuvotteluihin ryhtymisen ehtona saada ennen neuvotteluita kaiken sen mistä pitäisi neuvotella. Sitten he ovat olleet valmiita neuvottelemaan siitä voidaanko aloittaa neuvottelut. Kun Israel ei tällaiseen tietenkään ole suostunut palestiinalaiset ovat uhanneet kävellä ulos ”prosessista”. Kun sitten palestiinalaiset vastentahtoisesti on saatu neuvottelupöytään he ovat heti alussa ilmoittaneet kävelevänsä ulos heti jos heidän esittämiinsä vaatimuksiin ei suostuta.

Äänestä
  • pommeja heitellen ja ryösti maan taloineen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MielenkiintoistaOn kirjoitti:

Palestiinalaisten propaganda kuin suoraan Moskovan oppikirjasta

Ei ole mikään salaisuus, että palestiinalaisten johtaja Mahmoud Abbas sai oppinsa Moskovassa, edesmenneen neuvostomielisen Kongon demokraattisen tasavallan pääministeri Patrice Lumumban nimeä kantavassa yliopistossa. Siellä Abbas muun muassa rustasi väitöskirjansa, jonka mukaan juutalaisten kansanmurhaa oli suuresti liioiteltu. Mahmoud Abbas on siis holokaustinkieltäjä.

Jasser Arafat itse sai propagandaoppinsa KGB:ltä ja varhaisesta alkaen Moskova tuki aktiivisesti PLO:ta siinä missä monia muitakin ”vapautusjärjestöjä” ympäri maailman aiheuttaakseen kaaosta ja epätasapainoa, jonka toivottiin satavan Neuvostoliiton laariin.

Opit ovat menneet perille sillä palestiinalaisjohtajien toimintatavat ja retoriikka ovat kuin suoraan Neuvostoliiton pelikirjasta. Muutama esimerkki.
Rasistinen Apartheid Israel?

Äskettäin päättyneessä YK:n yleiskokouksessa 2015 Mahmoud Abbas syytti puheessaan jälleen kerran Israelia ”apartheid hallinnoksi”. Viime vuonna yleiskokouksessa Abbas haukkui Israelin politiikkaa, ”miehitystä”, siirtokuntalaisia ja kulttuuria ”rasistiseksi”.
”Apartheid -solvaus on kenties ollut yksi Neuvostoliiton kaikkein myrkyllisimpiä perintöjä lännelle, YK:lle ja arabi-islamilaiselle maailmalle.”
-- Robert Wistrich.


Kuten arvostettu antisemitismin tutkija Robert Wistrich monumentaalisessa teoksessaan Lethal Obsession - Anti-Semitism from Antiquity to the Global Jihad (Random House, 2010) on osoittanut, fiktiivinen apartheid -syytös, jolla ei ole mitään tosiasiallista yhteyttä Israelin todellisuuden kanssa, on alunperin lähtöisin Moskovan propagandakoneistosta!

Israelin herjaaminen ”rasistiseksi”, ”barbaariseksi”, ”natsistiseksi” ja syyttely jopa ”kansanmurhasta”, tuli 1967 sodan jälkeen melkeinpä kuin pakolliseksi sanastoksi Moskovan radiopropagandassa Israelista puhuttaessa.

”Apartheid -solvaus on kenties ollut yksi Neuvostoliiton kaikkein myrkyllisimpiä perintöjä lännelle, YK:lle ja arabi-islamilaiselle maailmalle.” Wistricht tiivistää.

Eräänä huipentumana, muttei päätepisteenä, oli vuonna 1975 Neuvostoliiton ja sen arabiliittolaisten kanssa masinoima YK:n kuuluisa ”Sionismi on rasismia” päätöslauselma natsimenneisyydellään kohua aiheuttaneen Kurt Waldheimin toimiessa YK:n pääsihteerinä. Päätöslauselma kumottiin ja tuomittiin vasta 1991.

Tästä huolimatta Mahmoud Abbas jatkaa tätä Moskovassa opittua retorista perinnettä vuosi toisensa jälkeen YK:n yleiskokouksessa puheissaan seuraamuksitta.
Vievätkö israelilaiset palestiinalaisten sisäelimet?

Toisinaan palestiinalaisjohtajien syytteet kuulostavat niin järjettömiltä, että on vaikea käsittää kenelle ne oikein on suunnattu, kuka niihin oikeasti uskoo? Times of Israel -verkkolehti kertoi 5. marraskuuta palestiinalaisten YK edustajan, Riyad Mansourin jättäneen kirjeen YK:n pääsihteerille, jossa he väittivät Israelin turvallisuusviranomaisten varastavan kuolleiden palestiinalaisten sisäelimiä!

Mutta palestiinalaisten fantastiset syytökset ovat tässäkin kuin suoraan Moskovan oppikirjasta. Ja miksi ei olisi. Sieltähän palestiinalaisten johtajat ovat oppinsa saaneet aikanaan.

Muun muassa Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusneuvoston (NSA) Euroopan ja Neuvostoliiton osaston johtajana vuosina 1983-1987 toiminut tohtori John Lencowski palauttaa mieleen kylmän sodan aikaisen Neuvostoliiton levittämästä dis-informaatiosta yhtä sun toista mielenkiintoista kirjassa Fighting the Ideological War - Winning Strategies from Communism to Islamism (ed. Katharine C. Gorka and Patrick Sookhdeo; IP 2012).

”Usein tällainen propaganda ylitti fantastisen rajan,” kuvailee Lencowski. Yhdysvaltoja esimerkiksi syytettiin ”AIDS viruksen kehittämisestä tarkoituksella käyttää sitä aseena kolmannen maailman kansoja vastaan”. Lencowskin mukaan dis-informaatioon kuului myös amerikkalaisten syyttäminen siitä, että he ”organisoivat pienten vauvojen tappamisia Latinalaisessa Amerikassa viedäkseen näiltä sisäelimiä elintensiirtoja varten!”
Juttu jatkuu...
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/763/palestiinalaisten_propaganda_kuin_suoraan_moskovan_oppikirjasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu