Vuoden alusta Suomesta poliisivaltio

Suomen poliisi siirtyy siis vuoden alusta valtion alaisuuteen, kuten oli natsisaksassa Gestapo ja Neuvostoliitossa KGP - näin kansalaisia voidaan pidättää, vaikka ilman syytä, jos heitä epäillään jostakin ns.rikoksesta.

Siirrymme siis täydelliseen urkinta- ja isoveli valvoo - systeemiin vuoden alusta.

Kas tässä ilmoitus asiasta, ihan matalalla profiililla tietysti vaan mennään, ettei kansalaiset vaan huolestuisi liikaa...

Tästä samasta aiheesta on monet eri lehdet kirjoitaneet, muttei tämäkään tieto ole ihan otsakkeisiin asti päätynyt, jotain kumman syystä...

Tämä on valitettavasti tosiasia ja presidentti Niinistö on jo allekirjoittanut tämän lain viime heinäkuussa:

Supo politisoituu entisestään

Julkaistu: 10.7.2015

Ensi vuoden alusta lähtien suojelupoliisi tulee toimimaan sisäministeriön alaisuudessa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että poliitikot sanelevat entistä enemmän, mihin suojelupoliisi käyttää resurssejaan.

Suojelupoliisi (Supo) on siirtymässä Poliisihallituksen alaisuudesta sisäministeriön alaisuuteen ensi vuonna. Presidentti vahvistaa lait perjantaina. Jatkossa sisäministeriö vastaa suojelupoliisin toiminnan ohjauksesta, tulos- ja resurssiohjauksesta sekä laillisuusvalvonnasta.

Siirtoa perustellaan sillä, että se parantaa päättäjien mahdollisuuksia ohjata Supon toimintaa. Jatkossa kulloinenkin hallitus päättää suurelta osin siitä, minkä uhkakuvan tarkkailuun Supo suuntaa toimintaansa.

Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa esimerkiksi radikaalit kansallismieliset joutuvat kovemman tarkkailun kohteeksi, mikäli poliitikot niin haluavat.

Poliittinen sitoutuminen ei ole uutta Supolle.

Jo pari vuotta sitten suojelupoliisin turvallisuusyksikön päällikkö Kari Harju tunnustautui monikulttuurisuuden kannattajaksi, mikä vahvisti epäilyksemme poliisijohdon poliittisista motiiveista.

Viime aikoina Suomen poliisille on myös vaadittu laajempia oikeuksia valvoa kansalaisia. Se on kunnostautunut muun muassa Internetissä tapahtuvan mielipidekirjoittelun seuraamisessa.

Lähde: Iltalehti
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

8fuw8fppp kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu