Baltian maat vaativat Venäjältä korvauksia neuvostomiehityksestä
Algirdas Butkevicius, Arseniy Yatsenyuk, Laimdota Straujuma ja Taavi Roivas.
Baltian maat ovat ryhtyneet vaatimaan Venäjältä korvauksia neuvostomiehityksistä. Venäjän mukaan Baltian maat liittyivät Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti.
Yle maailmalla: Riika
Riika
Baltian maat aikovat vaatia korvauksia Venäjältä neuvostomiehityksistä. Maiden oikeusministerit allekirjoittivat tänään torstaina Latvian pääkaupungissa Riiassa yhteistyömuistion, jossa sovittiin toimenpiteistä vahingonkorvausten hakemiseksi.
Viron oikeusministerin Urmas Reinsalun mukaan korvausten hakeminen on mahdollista, koska Venäjä on Neuvostoliiton laillinen seuraajavaltio.
Kansainvälisen oikeuden mukaan miehityksestä voi vaatia sekä varallisia korvauksia että anteeksipyyntöä. Asiasta tiedotti Viron oikeusministeriö.
Korvauksia myös orjatyöstä?
Ministerit sopivat muistiossa muun muassa vahinkojen arvioinnin yhtenäistämisestä kolmessa Baltian maassa. Kun korvausvaatimuksen määrä on selvä, maat valmistelevat yhdessä hakemuksen.
Arvioinnin kohteeksi tulevat myös mahdolliset yksityisten ihmisten joukkovaateet. Korvauksia saatetaan hakea myös yrityksiltä, jotka käyttivät pakkotyönä miehitetyiltä alueilta kyyditettyjä ihmisiä.
Miehitys alkoi 1940
Neuvostoliitto liitti Baltian maat itseensä kesällä 1940. Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän mukaan Baltian maat liittyivät Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti. Neuvostovalta kesti Baltiassa 1940–1941 ja 1945–1991. Miehitykseen liittyi muun muassa asukkaiden joukkokyydityksiä Siperiaan.
Saksa ja Neuvostoliitto sopivat etupiireistään Molotov-Ribbetrop-sopimuksella elokuussa 1939.
Virossa miehityksiä tutki totuuskomissio, jonka työtä johti ministeri Max Jakobson. YLE NEWS
Suomi voisi mennä mukaan tuohon vaatimukseen ja VAATIA LUOVUTETTUJA ALUEITA TAKAISIN JA KORVAUKSIA !

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pelkkä anteeksipyyntö tuosta törkeästä miehityksestä taitaa olla liikaa pyydetty, rahallisesta korvauksesta puhumattakaan.
Aloituksessa on Arsenio jatsenjukin nimi, ja oletan että se viittaa Ukrainan pääministeriin, vaikka tekstissä puhutaankin Balttian maista. Arsenio on tässä ryhmässä aika mielenkiintoisessa asemassa sillä Ukraina oli Neuvostoliiton perustajajäsen ja siinä mielessä moraalisesti Neuvostoajasta vastuussa samalla tavalla kuin Venäjäkin.
Koko prosessi haiskahtaa kv. oikeuden halventamiselta. Vastaavasti puola voisi vaatia liettualta ja Ukrainalta alueita itselleen, sillä kyseiset maat hallitsevat tänäänkin alueita jotka kuuluivat Puolaan. Siten Ukraina ja Liettua ovat syyllisiä ja korvausvelvollisia Puolaa kohtaan, tai voivat paeta tästä vastuusta perumalla itsenäisyytensä ja liittymällä Venäjään, jolloin Puolan saanti kanne kohdistuisi Venäjää kohtaan ?
Oleellisinta näissä typeryyksissä olisi kuitenkin se että kun asioita korjataan, ne tehdään siten että tilanteessa tosiasiallisesti kärsineet ihmiset saisivat hyvityksen. Näitä yksilöitä ei ajatella tässä, vaan hoopoa kannetta ajavat poliitikot joiden isätkään eivät ole eläneet tapahtumaa edeltävää aikaa. Kysymys ei ole siis enää oikeuden tavoittelusta vaan puhtaasta poliittisesta pyrkyryydestä jota herrat käyttävät sisäpolitiikassa.