Mun luona on kohta kolme vuotta ihana mies, jonka kanssa puuhastellaan lakanoiden välissä.... Mutta olen tainut vihdoin tulla järkiini ja päättänyt lopettaa koko homman, vaikka se sattuukin.... En ole saanut sanottua miehelle, että minulla on tunteita häntä kohtaan... Mies on ujo ja hiljainen, eikä taatusti itse ainakaan kovin helposti tee mitään aloitetta.... Joskus hän puhui ohimennen matkoista, mutten osannut silloin ajatella, että mies saattoi haluta yhteiselle matkalle....
Viimeksi kun mies oli luonani hän nukahti hommien jälkeen ja nukkui ainakin kaksi tuntia... Mutta kun hän heräsi uniltaan, niin pomppasi vaan ylös ja lähti muina miehinä kotiinsa siis toki antoi lähtösuukon jne, Mutta silti tuntui tosi pahalta, kun luulin, että mies jää yöksi luokseni, kun kellokin oli jo paljon... Joskus suhteemme alkupuolella mies nukkui pari yötä kanssani, mutta kahdelle ujolle ihmiselle yhdessä nukkuminen oli hieman hankalaa....
Mutta nyt olen päätökseni tehnyt, lopetan nämä hommat jouluun mennessä ja aion myös selvittää missä mennään.... Voisin kuvitella miehenkin olevan minuun ihastunut, mutta kyllä tuo kotiin lähteminen aina hommien jälkeen kertoo kyllä ihan jostain muusta... Haluan juuri tältä mieheltä ihan jotain muuta kuin pelkkää paneskelua... Siis ensimmäinen vuosi suhteessamme meni niin, että itsekin halusin vaan seksiä kunnes tunteet tuli mukaan...
Tai vaikka suhteemme pelkkänä seksinä jatkuisikin, niin ainakin se pitää ääneen yhdessä sopia, eikä jatkaa näin, että toinen elättelee jatkuvasti turhia toiveita.... Ja että toinen tietää sen, että etsin koko ajan myös vakavaa suhdetta... Ja nyt vihdoin olen valmis ottamaan jopa sen riskin, että mies juoksee karkuun, kun alan puhua asioista, mutta siinäpähän sitten juoksee.... Olen valmis jopa menettämään hänet, koska vihdoin ja viimein uskon, että olen myös itse tärkeä.... En voi kiusata itseäni enää yhtään enempää....
Ja jos vastaus on se, ettei miehellä ole enempää tunteita, niin ainakin sitten voin päättää haluanko jatkaa sekstailua pelkkänä sekstailuna eli varmasti keskusteleminen puhdistaa ilmaa joka tapauksessa.... Ja jos mies ei kestä suoraa puhetta, niin ei kyllä suhdekaan onnistuisi sellaisen ihmisen kanssa.....
Mutta se ei kerta kaikkiaan ole oikein, että olen joka kerta aivan sydänsyrjällään, kun mies lähtee kotiinsa........
En voi kiduttaa itseäni enää....
12
158
Vastaukset
- OletTainnut
Kirjoittaa hänestä aiemminkin?
Tai sitten sama tyyppi säätää muuallakin.
Tai kumpaakin. - Järkivoittaa
Niin olenkin.... Sen verran tämä kaveri aiheuttaa minulle päänvaivaa.... Mutta olen ylpeä itsestäni, että olen vihdoin päättänyt tehdä asialle oikeasti jotain..... Sitten kun käyn vaikka jonkun muun miehen kanssa treffeillä ei tällaista ongelmaa synny, koska asiat heti alussa terveemmällä pohjalla ja ns. pelkkien treffikamujen kanssa asiat yleensä keskustellaan jo alussa.... Niin ja kyllähän tuo ihana seksi koukuttaa helposti, mutta kyllä nyt jo haluan jotain muuta.... Ja itselläni on huono naisellinen itsetunto, kun olen pohtinut miksen kelpaa sitten kunnon suhteeseen tälle mun seksikamulle?? Tuskin se vika minussa loppujen lopuksi on, vaan ehkä olen helppo uhri kaiken maailman vedättäjille juuri tuon itsetunto-ongelman vuoksi....
- Karistakaajotenkin
Voi teitä ujoja,kun ette pysty puhumaan.
- Ilman.pilluu
Ujoja? Jakaa persettään vuosia, mutta ei pysty puhumaan!
Minäkö tyhmä!? No nyt en kyllä ymmärrä yhtään! - nääonäitä
Ei tuo nainen (ap) ole ujo, vaan saamaton. Samoin mies. Ei tuollaisella käytöksellä ole mitään tekemistä ujouden kanssa. Haluaa vain antaa "paremman" kuvan itsestään.
- Järkivoittaa
Eiköhän me jaeta ihan puolin ja toisin... Ei se enää 2000-luvulla mee niin, että vaan nainen jakaa..... Mutta joo, musta on aika selvä merkki, kun mies häippäsee hommien jälkeen, ettei halua muuta.... Mutta, onhan tuo kolme vuotta pitkä aika ja toki miehen muu käytös voisi toki kertoa välittämisestäkin... Tai sitten osaa tosi hyvin feikata.... Otapa tosta sitten selvää.....
- nääonäitä
Et sitten oo aikasemmin viittiny kysästä, mitä mies haluaa. Ootte vaan kolme vuotta paneskellu, ettekä oo puhunu mitään. :)
- Järkivoittaa
Kyllä mulla on nyt tosi vahva tunne siitä, että on ihan pakko puhua miehelle... Olen saanut nyt syksyn aikana tosi paljon treffipyyntöjä, mutta yksinkertaisesti ei mua muut miehet nappaa, ei kiinnosta pätkääkään... Mulle alkaa olla pikkuhiljaa ihan sama pötkiikö äijä karkuun tai mitä vastaa, oon valmis nolaamaan itteni ja kestämään kärsimyksen.... Mutta en pysty enää pitämään asiaa sisälläni, koska haluan just tämän miehen..... Ajatelkoot mitä tykkää eli oon pelännyt miehen reaktiota tai sitä että hän häviää mun elämästä, jos kerron totuuden... Mutta itseäni en voi kiusata enää.....
- Outoaa
Voihan se olla, että miehellä on samanlaisia aatoksia, mutta ei saa myöskään suuta auki... Ja voihan se olla tukalaa nukkua yhdessä, kun ette kuitenkaan kumpikaan tiedä missä mennään.... Ja onhan se outoa, jos mies ei sitten edes sano ääneen tai vihjaa mitenkään, että ei halua vakavaa suhdetta... Ei kai kukaan halua vedättää ketään....
- lgfögöflg
Älä sitten kiduta, vaan puhu miehelle!!!!
- kidutajanussi
Nussi eläkä kitise TuotanoinTuotanoinTuotanoinTuotanoinTuotanoinTuotanoinTuotanoinTuotanoin
Lopeta jo.- Einytpliis.seota
ÄläpliisnytsekoaÄläpliisnytsekoaÄläpliisnytsekoaÄläpliisnytsekoaÄläpliisnytsekoa
No, ehkä voisimmekin päästä samaan terapiaan yhdessä, keinohan se olisi sekin.
TätäkötämäikäväteettääTätäkötämäikäväteettää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691305En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061217- 1131155
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731070Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop58880IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var75751Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9692- 41691
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362669- 53656