Työttömien lapset tarkkailtavaksi

TyöläsÄiti

Työttömien lapset pitäisi viedä näytteille isänpäivänä torille, jotta niiden elättäjät näkisivät millaista veronmaksajaa on kasvussa.
Työtä tekeväthän elättävät työttömät perheineen. Samalla voisi olla oikeus tarkistaa työttömän kunto ja tehdä päätös, elätetäänkö sitä vielä.

10

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysyvätieltä

      "Samalla voisi olla oikeus tarkistaa työttömän kunto ja tehdä päätös, elätetäänkö sitä vielä."

      Ai jaa, no ota selvää kumpi onkaan teille elättäjille halvempi vaihtoehto sekö että työttömän kakarat ovat kotonaan vanhempiensa hoivissa, vaiko se että ne laitetaan huostaanottobisneksen rattaisiin?

      Huomioi myös se että työttömälle maksetut varat jäävät pyörimään tänne ikiroutaiseen isänmaahan, mutta huostaanottobisnes firmoille maksetut rahat suureltaosin valuvat ulkomaalaisille omistajilleen veronkiertoparatiiseihin.

      Mutta älkäämme unohtako myöskään työmarkkinaosapuolta nimeltä työnantajat. Tosiasiasahan he ovat yksin vastuussa vallitsevasta työttömyydestä. Jos he palkkaisivat enempi ihmisiä töihin niin kuka ties työttömyys voisi loppua jopa kokonaan.

      Joten jos ja kun vallitseva työttömyys on kalevista noin paha asia, niin miksi kalevi ei jo 10 vuotta jatkuneella työttömyyden syiden ruotimis-urallaan ole kertaakaan vielä esittänyt työhönottopakkoa työnantajille, vaikkapa sellaista että jokaista 10 nyt töissä olevaa työntekijää kohden työnantajan olisi palkattava yksi työntekijä lisää?

      Kunhan moista menettelyä jatkettaisiin kerran joka kuukausi niin se sata varmastin poistaisi työttömyyden alta vuodessa, sillä onhan niin että jos työttömiä on tänään 370 000 henkeä ja tuon työhönottopakon myötä Koistisen luu ja liha Oy palkkaa uuden 11:sta työntekijän niin se olettaen että uusia työnhaklijoita ei samaan aikaan ilmaannu saattaa merkitä sitä että jo huomenna työttömiä on enää vain 369 999 henkeä.

      Sensijaan jos työttömät kakaroineen tänään seisovat torilla töllisteltävinä niin työttömyys huomennakin on yhä ainakin se 370 000 henkeä.

      Yllä olevaa tukee myös se että helpompihan jo olemassaolevan työnantajan on keksiä uusille työntekijöilleen uutta tekemistä kuin mitä täysin firman suhteen täysiun ulkopuolisen työttömän on sille firmalle tekemistä keksiä?

    • kiljusieppo

      Tapetaan työttömät, sairaat, eläkeläiset, vammaiset.. Hitler jää kirkkaasti kakkoseksi Työläälle Äitille. Mitäpä, jos tappaisit itsesi ihan alkuun ja sitten vasta kaikki muut? Et jäisi työttömäksi ainakaan.

    • Ankeuttaja

      Paskakalevin vanhemmat eivät kehdanneet tuoda lapsikalevia näytille kuin pimeällä.

    • Eivoiollatottatommonen

      TyöläsÄiti, mitä vedit turpaasi, ennenkuin ryhdyit hengentuotettasi naputtelemaan? Nautitsä "hihittelijä" lukiessasi muiden reaktioita? Täällä se on helppoa olla ääliö. Et uskaltaisi mennä sinne torille sanomaan sitä ääneen. Vituttaa vain, että sinunlaisia yhähää yhähää tyyppejä kulkee Suomi-neidon teillä. Sullekin jonkun pitää safkaa vääntää, einestä Saarioisten tehtaalla, vaikkei se ehkä haluaisi sinunlaista ruokkia.

    • 1hjakkTöölössä
      • PölötTyöttömiksi

        Onneksi osaamattomat pummit laitetaan ulos. Kammottavaa, kun ammattitaidottomat laiskurit saavat huijata asuntokaupoissa.


    • omenatippuPuustaTaas

      Millainen roolimalli on työtön lapselleen? "Isi on löysä mätisäkki!" Tenava huutaa koulussa, kaikki nauraa. Sen jälkeen luuserin lapsi ottaa taas turpaansa. -tuleva pitkäaikaistyötön, kuten isänsä

      • kunonvaimojopahiihtäjä

        Onko Jari Sarasvuo huono esimerkki?.


    • Kalervolle täytyy taas nähtävästi kirjoittaa elektrokonvulsiivista hoitoa.

    • haluan_anaalitähystyksen

      "Työttömien lapset pitäisi viedä näytteille isänpäivänä torille, jotta niiden elättäjät näkisivät millaista veronmaksajaa on kasvussa."

      Kyllä näin on markkinat. Harmi että useiden isojen kauppakeskusten edustalla ei välttämättä ole näitä toreja. Ja sekin on harmillista että useat hyvätuloiset eivät edes vaivaudu katselemaan mitä torilla on myytävänä kun he käyvät supermarketista ostamassa ruokansa.

      "Työtä tekeväthän elättävät työttömät perheineen. Samalla voisi olla oikeus tarkistaa työttömän kunto ja tehdä päätös, elätetäänkö sitä vielä."

      Useat näistä työtätekevistä ihmisistä ovat virastoissa töissä. Heillä saattaa olla hieno titteli ja hyvät tulot. Nämä ihmiset kenties pyörittelevät papereita ja hallitsevat sitä kuka saa töitä, kenellä on oikeus töihin, kuka jää työttömäksi. He saattavat myös hieman pyöritellä excel-taulukoita tietokoneellaan. Jotkut ihmiset taas sitten pyörittelevät matemaattisia yhtälöitä joko papereilla tai tietokoneella. Näitä ihmisiä kutsutaan insinööreiksi. Jotkut taas kirjoittelevat hassunnäköistä tekstiä tietokonepäätteellä. Heitä kutsutaan koodareiksi.

      Yksikään näistä ei ole kasvattamassa sitä ruokaa mitä supermarketeissa tai toreilla myydään. Monilla heistä on kuitenkin vaikutusvaltaa siihen mitä työtön saa meillä yhteiskunnassa tehdä. Heti kun ihmisellä on rahaa, on ihmisellä myös mahdollisuus vaikuttaa ympäristöön. Rahan avulla ihminen voi hankkia itselleen maa-alueen jossa kasvattaa omaa ruokaa. Mutta sitä rahaa ei saa jos ei hanki koulutusta.

      Jokainen ihminen tietää että stressi vaikuttaa etenkin opiskeluun hyvin tehokkaasti koska stressaantunut ihminen ei pysty keskittymään juuri mihinkään. Opiskelu on se asia joka edellyttää keskittymiskykyä erittäin paljon. Tämän vuoksi meidän kannattaakin luoda mahdollisimman paljon paineita työttömille jotta he stressaantuisivat. Tätä kautta heidän opiskelut menee ihan vituilleen ja me voimme olla tyytyväisiä. Voimme vaikkapa tämän jälkeen asentaa CCTV-kamerat työttömien olohuoneisiin, laittaa sellaiset elektroniset pannat heidän jalkaan jotta voimme omasta olohuoneesta seurata heidän liikkeitä ja miksei samantien vaikkapa vaadita anaalitähystystä heiltä joka ilta. Kameroita ja valvontaa kun ei voi ikinä olla liian vähän. Viedään heidät sitten vaikkapa toreille ja syyllistetään heitä työttömyydestä. Koska me yli-ihmiset ollaan heitä parempia ja heidän yläpuolella, voidaan me viedä heidät torille ja sylkeä heidän naamalle.

      Minäkään en ole päivääkään käyttänyt työelämässä sen jäävuorisalaatin kasteluun mikä kasvaa tuolla Citymarketeissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1281
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      825
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      712
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      43
      613
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      574
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      121
      536
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe