Mietin itselleni kuumeisesti harrastusta ja ajanvietettä, ja tulin ajatelleeksi kuoroon liittymistä, koska pidän laulamisesta. Lisäksi jonkinasteinen esiintymiskokemuskin olisi hyväksi kaltaiselleni "ujolle tytölle". En kuitenkaan tiedä, onko kuoroon liittyminen maksullista, ja jos on, paljonko se maksaa? Jos joku kuuluu Turussa johonkin kuoroon, niin muitakin neuvoja saa jakaa :)
Maksaako kuoroharrastus?
laulualaulua
1
430
Vastaukset
- riippuukuorosta
Seurakunnissa tai työväenopistoissa voi olla ilmaisia kuoroja tai pienellä nuottimaksulla toimivia, koska jokin yhdistys tukee toimintaa ja kuoronjohtaja saa palkan ja tilavuokrat ja kopiointikulut hoituu sitä kautta. Yksityiset kuorot on sitten kalliimpia ja joskus voi saada enemmän myös laulunopetusta siinä samalla. myös oppilaitosten kuoroja yliopisto, amk voi kysyä, vaikka ei itse siellä opiskele. Tai työpaikalle voi luoda kuoron ja etsiä opettajan sille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3123655Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell292016Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441646- 841491
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.971290- 1441191
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.961038Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212867Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787