Mies kävi käsiksi

Minnie85

Hei.
Ahdistaa ja itkettää. Mieheni kävi minuun eilen käsiksi riidan aikana. Olimme sängyssä menossa nukkumaan ja meille tuli kina rahasta - mistä muustakaan. Tiedustelin mieheltä, mihin hänen kaikki rahansa ovat menneet ja miten on mahdollista, että viikko palkkapäivän jälkeen on tili tyhjänä? Hän suuttui ja kävi kimppuuni: puristi leuasta ja karjui naamani edessä hän solvasi minua ja satutti todella paljon. Nyt en saa suutani kokonaan auki ja leuka on turvoksissa. Olen aivan sokissa...

Olemme olleen naimisissa nyt 6 vuotta ja meillä on yksi lapsi. Mies on aikaisemminkin käyttäytynyt pari kertaa uhkaavasti: huutaa hallitsemattomasti, hajottaa huonekaluja, puristaa käsistä. Mutta kaikki tämä on alkanut viimeisen vuoden sisällä. Hän pimittää minulta asioita ja jättää minut taloudellisesti pulaan. Hän on itsekäs eikä välitä tunteistani lainkaan. Hänen kanssaan on mahdoton keskustella, sillä hän alkaa joka kerta huutamaan ja lähtee ulos ovet paukkuen tai jopa pakkaa laukkunsa ja lähtee jonnekin kaverilleen yöksi, eikä vastaa puhelimeen.
Minä jään aina kotiin pitämään kulissia yllä 5-vuotiaalle.

Mies on aina vihainen, kaikesta. Hän on jäänyt kiinni muiden naisten kanssa juttelemisesta netissä ja vähättelee tunteitani ja pahaa mieltäni.

Jos eroan, pelkään lapseni menettävän isänsä kokonaan ..

En ole kehdannut puhua kenelläkään tästä... Tämä tilanne on ajanut minut vaikeaan masennukseen. Ja siitäkin tuo mies kehtaa kiusata. Häpeän tilannetta suunnattomasti ja tarvitsen ihan oikeita neuvoja. Soimaan itseäni kaikesta, sillä osaan olla ilkeä ja kärkäs riitatilanteissa. Mutta osaan kuitenkin hillitä itseni enkä riitele lapsemme aikana. En koskaan olisi uskonut olevani tällaisessa tilanteessa ja pari vuotta sitten olisin helposti neuvonut kaltaistani jättämään miehen HETI. Mutta ei se nyt olekaan niin helppoa.

Rakastan häntä yhä, sillä yhteistä taipaletta ja hyviä vuosia on monta takana. Mies on vaan muuttunut täysin ja tunnen itseni arvottomaksi ja epäonnistuneeksi.

149

7408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raaakaaaaastaaaa

      No, jatka ihmeessä rakastamista ja totta kai lapsellekin on miljoona kertaa parempi arvaamaton ja pelottava isä kuin ei isää ollenkaan!
      Ei se muksu mitään tajua eikä huomaa, vaikka äiti on syvästi masentunut (kuten itse kerrot) ja vanhemmat riitelee väkivaltaisesti rahasta ym. Ei se siitä rikki mene.
      Pääasia että RAKASTAT niin maan perusteellisesti ja vieläkin enemmän rakastat! Millään muulla ei ole väliä, pennuilla nyt varsinkaan, kun äiti tahtoo RAKASTAA!

      • educateyourselves

      • Mies30v

        Ensinnäkin, älä välitä kusipäistä ketjun alussa.Sinussa ei ole vikaa vaan miehessäsi.

        Sinuna nyt menisin ensinnäkin näyttämään lääkärille tuota leukaasi ja kerro mistä kipu on syntynyt.Lääkäri kirjaa ja jos jotain sattuisi myöhemmin, on dokumenttia aikaisemmasta.Samalla voisit jutella tuosta masennuksesta ja muutenkin olostasi.Helpottaa kun saa puhua jollekkin asiasta.

        Ja tiedät kyllä selkeästi itse mitä pitäisi tehdä ja heti, erota.Tilanne ei voi muuta kuin pahentua. Tiedän että kyseiset tilanteet eivät ole helppoja sinulle eikä lapsellekkaan mutta ajattele niin että suojelet ensinnäkin lastasi.Lapsi vaistoaa ja aistii vanhempien välisen olotilan.Itselläni oli erittäin agresiivinen,väkivaltainen isä ja äiti koitti suojella meitä lapsia olemalla tyyni.Todellisuussa, muistot tilanteista ja niiden ahdistavuudesta säilyivät aikuiseen asti missä asiat on pitänyt käsitellä. Toisekseen, suojelet myös itseäsi, niin henkisesti kuin fyysisestikkin.


      • JustItnoq

        Mies pelaa rahansa...


      • Miesmyös
        Mies30v kirjoitti:

        Ensinnäkin, älä välitä kusipäistä ketjun alussa.Sinussa ei ole vikaa vaan miehessäsi.

        Sinuna nyt menisin ensinnäkin näyttämään lääkärille tuota leukaasi ja kerro mistä kipu on syntynyt.Lääkäri kirjaa ja jos jotain sattuisi myöhemmin, on dokumenttia aikaisemmasta.Samalla voisit jutella tuosta masennuksesta ja muutenkin olostasi.Helpottaa kun saa puhua jollekkin asiasta.

        Ja tiedät kyllä selkeästi itse mitä pitäisi tehdä ja heti, erota.Tilanne ei voi muuta kuin pahentua. Tiedän että kyseiset tilanteet eivät ole helppoja sinulle eikä lapsellekkaan mutta ajattele niin että suojelet ensinnäkin lastasi.Lapsi vaistoaa ja aistii vanhempien välisen olotilan.Itselläni oli erittäin agresiivinen,väkivaltainen isä ja äiti koitti suojella meitä lapsia olemalla tyyni.Todellisuussa, muistot tilanteista ja niiden ahdistavuudesta säilyivät aikuiseen asti missä asiat on pitänyt käsitellä. Toisekseen, suojelet myös itseäsi, niin henkisesti kuin fyysisestikkin.

        Hyvä nähdä asiallisiakin kommentteja täällä joskus, Mies30v.

        Tässä on tietenkin nyt esillä vain toisen osapuolen näkökulma.

        Mutta Minnie85, ikävintä on se, että vaikka tunteesi on mikä, niin nyt tarvitset JÄRKEÄSI pelastamaan itsesi ja lapsesi. Ja vastuuta sinulla on siinä, että jollet tee mitään, niin mies ei opi yhtään mitään. Uhriutumalla ruokit vain tilanteen pahenemista!

        Pelkäät, että lähtiessäsi lapsi menettäisi isänsä kokonaan.
        Voiko lapsi, tai sinäkään, olla vastuussa isäsuhteestaan, jollei isä itse hoida tehtäväänsä? Eikös asiaa voi nähdä niin, että lapsi on jo menettänyt isänsä, toistaiseksi?
        Isän olisi nyt kaiken rämppäämiseen sijaan voitettava suhteensa lapseen takaisin!

        Ei tuossa tilanteessa ole muuta keinoa kuin ottaa lapsi kainaloon ja poistua.
        Eihän ne riesat, pelko tai epävarmuus siihen lopu, mutta eikö turvallisuutesi ole paljon tärkeämpi? Tuosta tunteestasi, jota kutsut "rakkaudeksi" et muuten pääse eroon ajoissa, ellet joskus aloita.

        Lapsen turva on vanhempien parisuhde, mutta mitä turvaa on siinä, että sillä joka huolehtii lapsen turvallisuudesta, ei ole valtaa?

        Äläkä usko vain näitä muutamia kommentteja. Nämä neuvot tulevat katsomosta, jossa ei tunneta pelkoa, väsymystä tai rakkautta.
        Etsi oikeasti keskusteluapua muualtakin kuin täältä. Täältä saat varmuudella ainoastaan kärjistettyjä komentteja, ja useimmiten syyllistäviä. Harvoin noin asiallisia kuin tuo Mies30v:n.

        Ota elämä omiin käsiisi. Valta ja vastuu selviytymisestäsi on vain sinulla.
        Onko sinulla vastuun lisäksi valtaa, jos jäät?

        Voimia, päättäväisyyttä ja onnea.


      • onnitteluni

        Hienoa, sait jännä miehen ja pilasit elämäsi.


      • kaijakaarina

        Sinun kannattaa mennä turvakotiin ihan ensiksi. Sieltä saat apua ja neyuvoja, voit rauhassa miettiä asiaoita ja olla samalla turvassa. Henkilökunta tulee mukaasi hakemaan tavaroita joita tarvitset. Ei kenenkään pidä jäädä miehen hakattavaksi. Tilanne tulee varmaan tuosta vaan pahenemaan. Sinulla on vastuu lapsesta, koska isä ei siihen pysty, ajttele lapsesi parasta.


      • Vakipakottamaton
        Mies30v kirjoitti:

        Ensinnäkin, älä välitä kusipäistä ketjun alussa.Sinussa ei ole vikaa vaan miehessäsi.

        Sinuna nyt menisin ensinnäkin näyttämään lääkärille tuota leukaasi ja kerro mistä kipu on syntynyt.Lääkäri kirjaa ja jos jotain sattuisi myöhemmin, on dokumenttia aikaisemmasta.Samalla voisit jutella tuosta masennuksesta ja muutenkin olostasi.Helpottaa kun saa puhua jollekkin asiasta.

        Ja tiedät kyllä selkeästi itse mitä pitäisi tehdä ja heti, erota.Tilanne ei voi muuta kuin pahentua. Tiedän että kyseiset tilanteet eivät ole helppoja sinulle eikä lapsellekkaan mutta ajattele niin että suojelet ensinnäkin lastasi.Lapsi vaistoaa ja aistii vanhempien välisen olotilan.Itselläni oli erittäin agresiivinen,väkivaltainen isä ja äiti koitti suojella meitä lapsia olemalla tyyni.Todellisuussa, muistot tilanteista ja niiden ahdistavuudesta säilyivät aikuiseen asti missä asiat on pitänyt käsitellä. Toisekseen, suojelet myös itseäsi, niin henkisesti kuin fyysisestikkin.

        "Sinussa ei ole vikaa vaan miehessäsi."

        Kuullaan tarinan yksi puoli ja joka varmasti on toispuoleinen ja jo ollaan kädet levällään puolustamassa ja syyttämässä.
        miten urpoja ihmiset onkaan :D


      • Mies30v
        Vakipakottamaton kirjoitti:

        "Sinussa ei ole vikaa vaan miehessäsi."

        Kuullaan tarinan yksi puoli ja joka varmasti on toispuoleinen ja jo ollaan kädet levällään puolustamassa ja syyttämässä.
        miten urpoja ihmiset onkaan :D

        No, yksikertaisesti jos toinen käy käsiksi toiseen ja käyttäytyy muutenkin todella agresiivisesti, ei toista osapuolta tarvitse edes kuulla.Fyysinen ja henkinen väkivalta on AINA tuomittavaa.Ei ole sellaista selitystä millä hyväksyisin kyseisen käytöksen. Tilanne vakavuutta vielä korostaa lapsi.

        Ja urpojapa hyvinkin.. ;)


      • Se mies menee parempaan suuntaan ku siitä tulee enemmän mun kaltanen eli hirviö itse olen demoni


      • Tarkoitan kun se kävi


      • Voi voi,ukko "kävi käsiksi kesken riidan...",ja nyt sä käyt käsiksi jälkikäteen,hullu akka.Tyypillistä sairaan munasarjatautisen kuvitelma kerskailua,aina äijän vika...Ja MINÄ kun yritän...


    • arvelijamies

      Oisko mies käynyt huorissa ja tuhlannut sinne rahansa, kun niin kilahti kyselystäsi?

      • Sairas.se.ukkokin.on

        Tai peliriippuvainen.


      • Huhu

        Edotan että menet turvakotiin, exäni meni kaksi vuotta sitten kun halusi vain päästä eroon minusta, ei ollut ainoakaan syytä, olisi voitu sovitella, mutta on vain niin että sinulla on hyvät mahdolisuudet saada lähestymiskielto, tuota ei tarvitse kenenkään kärsiä. On vain riski kun on sairaan ihmisen kanssa suhteessa. koeta selvitää asia itsellesi haluatko muutoksen pysyvän..


      • JoskoOlisNäin
        Sairas.se.ukkokin.on kirjoitti:

        Tai peliriippuvainen.

        Tätä myös veikkaan. Paljon kuullut näitä juttuja peliongelmista, joita ei ole enää vain eläkeläisillä vaan just 20-30-vuotiailla miehillä, kun on nää nettipokerisaitit ja ties mitkä.

        Ukon reaktio on myös paljonpuhuva. Tietää, et on ongelma, ehkä potee huonoa omatuntoa ja sitten kun vaimo alkaa syyllistämään oman mielen lisäksi, niin itsehillintä ja tunteet järkkyvät kuvatuin seurauksin.

        Uhkapelien kanssa kulkee käsikädessä varmasti tuo halu ottaa yhteyttä naikkosiin, vaikka on varattu. Vaatii tietynlaista luonnetta, riskinottoa.


    • Oppeliini1

      Sinulla on kaikki valta valta raaaaaaaakastaa tuota petoa niin paljon kuin haluat! Vaikka muuttuisit turvotuksesta siniseksi!

      Sinulla kuitenkin on huolellisesti ja harkiten valitsemasi VELVOLLISUUS lastasi kohtaan luoda lapsellesi rauhallinen ja turvallinen koti. Tuon pedon kanssa asuessanne saman katon alla se ei onnistu!

      Sinun on nyt HETI vietävä lapsesi turvaan - vanhemmilesi, adoptioon- pois tuosta kauhujen pesästä! Sinulla yksinkertaisesti EI ole oikeutta kohdella lastasi noin kaamealla tavalla ( sallia hänen nähdä mitä teet pedon kanssa).

      Saadessaai lapsesi turvaan, pysy lapsesi luona tai palaa pedon hakattavaksi. Tiedät jo että melko pian tulee se isku joka tekee sinusta porkkanan tai kuolleen. Sitä ennen tee kristallin kirkkaasti selväksi että viaton lapsesi on turvassa!

      • Äkkiäpois

        Voin kertoa että yksi nainen menetti mielenterveytensä kun mies hakkasi ja pahoinpiteli vuosi tätä naista, nykyään nainen niin sekaisin että hokee vain miehen huutamia järkkyjä juttuja suustaan. Ei ole tässä maailmassa. Pahimmassa tapauksessa voit menettää henkesi ja lapsesi jää yksin tähän maailmaan, ei kuulosta mieskään kovin tasapainoiselta lapsen turvalliseksi kasvattajaksi. Jos et ap ajattele itseäsi, pelasta sentään lapsesi. Jos lapsi kasvaa tuossa ympäristössä,hän kokee turvattomuutta näytät myös mallia et on ok huutaa,hakata. Jos sinulla on poika voit myös tehdä hänestä samanlaisen kuin isänsä, haluatko että lapsesi joskus pahoinpitelee jonkun tyttöä?

        Itsetuntosi myös kohoaa kun menet töihin ja tienaat itse. Tuet ovat kotiäidille huonoja. Mene vaikka ensiksi turvakotiin jos et muualle pääse


    • kassuliini

      Niinkuin näistä vastauksista huomaat, ulkopuolinen - edes nämä palstalaiset! - eivät voi käsittää miksi et lähtisi lapsen kanssa turvaan. Tuon huomaaminen saa suuttumuksen heräämään jopa täällä. Mutta on ihan ymmärrettävää ja inhimillistä että tunnet neuvottomuutta ja olet hädissäsi.
      Miksi epäilet että lapsi menettäisi isänsä jos eroaisit? Ei hän menettäisi isäänsä vaan sinä menettäisit välinpitämättömän ja väkivaltaisen miehen.
      Jo tuon, että hän hajottaa huonekaluja, pitäisi saada hälytyskellot soimaan. Miten lapsi kokee sen että isä lyö tuoleja säpäleiksi? Vakuutatko itsellesi ettei hän huomaa? Kyllä hän huomaa.
      Jos otat eron, lapsi voi viettää tyyntä yhdessäoloa isän kanssa silloin kun heillä on tapaaminen. Ongelmahan on nimenomaan sinun ja miehesi välinen suhde.
      Oletko kotiäiti? Puhut taloudellisesta heitteillejätöstä. Jos olet rahallisesti riippuvainen miehestä, on ymmärrettävää että sinua pelottaa. Mutta olisiko tilanne sittenkin parempi kun eron jälkeen saisit kaikki tuet ja neuvot, kuin nyt kun olet miehen almujen varassa ja elät pelossa masentuneena?
      Jotain kummallista miehen elämässä on kun hänen käytöksensä on muuttunut. Jostain syystä hän on tyytymätön ja hermostunut. Ja siksi hän purkaa vihansa sinuun.
      Sinun tilallasi ottaisin mieheen selkeästi etäisyyttä ja alkaisin suunnitella tulevaisuutta.Tilaa lääkäriltä aika, mene näyttämään sitä kipeytynyttä leukaa ja muita mustelmia. Varmasti saat sieltä neuvoja jatkoon.
      Älä suotta mieti niitä ''hyviä aikoja'' sillä nyt eletään tätä päivää ja niissä olosuhteissa mitä nyt on. Kun itse olet mustelmilla ja lapsesi pelkää - vaikket sinä sitä huomaisikaan - ne muutamat menneet hyvät vuodet eivät teitä lämmitä.
      Äläkä syytä itseäsi. Et ole epäonnistunut etkä arvoton. Olet vain nyt neuvoton ja hädissäsi, kuka tahansa tuossa tilanteessa olisi!
      Onnea matkaan ja voimia!

      • KUNNIOITUS

        Muista, että lapsuus on sinun lapsesi ainoa lapsuus. Älä pilaa hänen tulevaisuutta alistumalla kulisseihin. Kunnioita myös itseäsi niin paljon, että lähdet.
        Hui kauhistuttaa ajatus että jäät hakattavaksi, ne lyönnit vain lisääntyy ja kohta kohteena on myös lapsi. Tällaisissa tapauksissa on juuri pettäminen syynä. Hyi toisena naisena oleminen, ajattele, hän liottaa itseänsä .....hyi. PAKENE!!


    • m33vee

      Kerrotko sinä nyt aivan kaiken...?

      Tili on voinut mennä tyhjäksi monesta syystä. Ehkä on huumevelkaa, peliriippuvuutta, ehkä on salalapsi ja elatuksia..raha asiat sun miestä stressaa. Se on selvä. Hakee varmaankin lievitystä stressiin muista naisista.

      Annan sulle neuvon: älä käyttäydy uhkaavasti! Ei minkäänlaisia uhkauksia. Tilanne voi riistäytyä..

      Se ehkä pelkää että jätät sen jos sen ongelmat paljastuu sulle, etsii ehkä uutta jo tilale joka hyväksyy sen..

      Elämänhallinta on stressaavaa, itse löin rukkaset tiskiin. Nyt oon perseaukinen ja ulosotossa, mutta paljon vähemmän stressiä. Ei oo menetettävää enää, vapaa olo vaikka tämä rajoittaa elämää ja pariutumista :)

      • VOISAATANASENTÄÄN

        "Annan sulle neuvon: älä käyttäydy uhkaavasti! Ei minkäänlaisia uhkauksia. Tilanne voi riistäytyä"

        Kyllä huomaa, että sinulta puuttuu elämänkokemusta. Sinähän syytät aloittajaa ja neuvot häntä olemaan "hissukkana". Kuulehan nyt. Tuo on juuri pahin virhe mitä voi tehdä, eli ns lakaista ongelmat maton alle. Ei tuo hyssyttelystä parane vaan tuollainen käyttäytyminen syvenee ja syvenee. Vie itsetunnon ja ihmisestä tulee tahdoton apina. Jos parisuhteessa elää, niin sen pitää olla rehellistä ja luottamuksellista joka suhteessa ja sitten vielä se tärkein eli lapsi/lapset.

        Kaiken lisäksi tilenne on jo riistäytynyt, kun väkivalta astuu kuvioon. Siihen riittää se YKSI ja ENSIMMÄINEN kerta.


    • Hei nimimerkki Minnie85

      Olen pahoillani elämäntilasteestasi, johon olet joutunut. Kuulostaa huolestuttavalta, kurjalta ja sellaiselta, että tuo pitää saada poikki mahdollisimman pian, heti. Miehesi on käyttäytynyt uhkaavasti aiemminkin, joten ei kannata enää odotella ihmettä. Sinun on pelastettava itsesi ja lapsesi. Olet ainoa, joka sen voi tehdä. Kun kerrot miehesi raivostumisesta, mieleeni tuli ensimmäisenä peliriippuvuus. Se on paljon yleisempi ongelma kuin oletetaan, koska se ei "näy ulospäin" muuten kuin siinä, että ongelmapelaajalla ei ole rahaa, hän on ahdistunut ja voi huonosti eikä missään tapauksessa tunnusta asiaa ennenkuin on ihan pakko, toisinaan ei koskaan. No, ei voi tietää onko siitä kyse, voi toki olla muustakin.

      Jokatapauksessa sinä olet ahtaalla ja masentunut, teillä on pien lapsi, jonka kuuluu saada elää turvallisessa kodissa, ilman paineita. Hanki itsellesi apua. Paikkoja on erilaisia, etsi lähistöltä auttava taho; seurakunnan tai kunnan perheneuvonta, turvakoti (sieltä saa ehkä myös keskusteluapua), terveyskeskuksen lääkäri tai psykologi. Hae apua heti huomenna. Kun pääset ammattilaisen kanssa keskustelemaan, omat ajatuksesi selkiintyvät ja kykenet toiminaan sinulle ja teille lapsesi kanssa parhaalla tavalla.

      Mietit, että jos eroat, lapsesi saattaa menettää isänsä. No, niin voi huonossa tapauksessa käydä, ainakin joksikin aikaa. Mutta, kumpi on parempi tilanne; nykyinen, jolloin lapsen isä on paljon pois ja sinä joudut pelkäämään vai että sinä voit elää rauhallista elämää ja lapsesi tapaa isäänsä (hän ehkä kuitenkin ainakin jossain vaiheessa luultavasti tahtoisi lastaan nähdä). Ja erityisesti ajattelen tilannetta, että hän taas uudelleen käy sinuun käsiksi! Sanot, että rakastat miestäsi. Tottakai mahdollinen eroaminen olisi raskasta, mutta raskasta lienee sinulla nytkin.

      Hyvä vaihtoehto olisi, että miehesi lähtisi sinun kanssasi hakemaan apua. Sitä te tarvitsette. Ellei hän lähde, mene sinä yksin. Ole itsesi ja lapsesi puolella.

      Voimia sinulle,
      Pirkko-pappi

      • Eka Elisabeth ja nyt vielä pirkkokin ei jumalauta tää kusettava kirkko vetää kovaa


    • ymmärrystoivomustosiasia

      Haluat siis pelokkaan elämän jatkuvan. Ei kukaan järjellä toimiva jää suhteeseen jossa hakataan huonekaluja ja seur.käydään käsiksi äitiin.HUOM. väkivalta on lisääntynyt jo nyt suhteessanne.5-v. lapsi tarvitsee turvaa jota tuollainen hullunmylly ei ole.Ota huomioon että mieskin voi sairastua peliriippuvuuteen tai muuhunkin rahariippuvuuteen ja sen esille tuominen raivostuttaa niin että menee kontrolli. Mitä sinä tosiasiassa rakastat. Vanhaa kuvaa miehestä kun kaikki oli kunnossa. Tajua jo että miehesi ei riippuvaisena panosta enää teidän hyvinvointiin vaan pelkästään itsekkäisiin omiin tarpeisiin. Voisitko saada apua vanhemmiltasi ja muuttaa vaikka heidän tuellaan muualle. Ennenkuin tullee niitä nk. ruumiita sekä sielullisesti että fyysisesti.

    • Ilman-huonoa-isää

      Älä pelkää lapsesi menettävän isänsä kokonaan, vaan juhli sitä asiaa. Ei pas***lla isällä mitään olis tehnytkään. Hän olis vaan nähnyt huonoa esimerkkiä, ja tullut itse isänsä kaltaiseksi, ja sitten joskus mokannut parisuhteensa, sekä menettänyt lapsensa.

      Päinvastoin, tuommoisista tapahtumista pitää ymmärtää olla kiitollinen, että pääsee eroon valehtelevasta miehestä, josta ei ole mihinkään.

      Isyys on täysin yliarvostettu asia, silloin, jos isä on väkivaltainen. Ei hän ole lapsen kehitykselle hyväksi. Tajua tämä asia. Kaikissa tapauksissa ei ole hyväksi, väkisin ylläpidetty isä-suhde.

    • zxasdc

      monesti on kokenut samaa on tukistanut ,kuristanut,uhannut ampua ja kaiken lisäksi puukkoa pitänyt minun selän takana,tämä on kamalinta mitä ihmiselle voi tapahtua aina saa olla peloissaan.itsessään ei ole kuulemma mitään vikaa se on vain minussa vaikka en kulje paljon missään,ei eites uskalla töitä kysellä tuon takia.sitten ei muka muista aamulla mitään ollaan niin tietämättömiä,eikä pyydä anteeksi ollenkaa yrittää vaan mielistellä.

      • iaovoi

        Äitini jo aikanaan antoi meille tyttärille elämänohjeeksi, että lopetatte seurustelun heti, jos mies kerrankin käy käsiksi. Ensimmäinen kerta kun ei valitettavasti ole viimeinen. Kotonani ei käyty käsiksi, eikä ole omassa liitossanikaan käyty; vuosia tulee ensi vuonna täyteen neljäkymmentä. Mutta äidiltäni saamani neuvon annoin myös omalle tyttärelleni ja haluaisin antaa jokaiselle naiselle. Lähtekää liitosta, jos mies käy käsiksi. kaikkein järjettömintä on kuvitella roikkuvansa väkivaltaisessa suhteessa lapsen vuoksi. Lapsi kärsii siitä, kun näkee vanhempiensa riitelevän. On siis lapsenkin kannalta paljon parempi erota ja tehdä se päätös heti eikä odotella.
        Entä mistä tuollainen muutos miehessä johtuu? Luultavasti siitä, että hänellä on jossakin toinen nainen. Mutta ei sitä kannata ruveta sen kummemmin tivaamaan ja siitä riitelemään. Hanki oma asunto, laita kamppeet kasaan ja muuta pois. Keskustele miehen kanssa vain kolmannen henkilön läsnä ollessa, ettet saa mustelmia. Älä kysele, älä uhkaile, älä riitele. Toimi.


      • VOISAATANASENTÄÄN

        Juuri tätä olen painottanut. Vika on AINA siinä toisessa osapuolessa, ja tuo kertoo jo sen, että olet täysin nujerrettu ja menettänyt itsetuntosi. Nämä (pääsääntöisesti miehet) ovat nasisistisia ja sairaita. Veikkaan, että täälläkin on monta kirjoittajaa, joita on esim petetty ja he ovat saaneet siltä pettävältä osapuolelta palautetta "olet huora" tyyliin vaikka et ikinä olisi pettänyt. Tämä pettäminen on paljon miedompi asia, kun saada turpiin, mutta käyttäytymissääntö tai paremminkin hyökkäys pätee tässäkin


    • 4424155543

      yksinkertanen vastaus olet narsistin kanssa lähe pois ennenku myöhästä. sinä elät sinua varten et häntä varten. opin sen itse kantapään kautta viis vuotta meni rakkaus sokaisti. ja väkivalta yms henkiset vammat edellelleen.:(((

    • ihmisenarvo

      Älä jää enää hetkeksikään! Lähden ennen kuin ehdit selittelemällä hyvittää miehesi kuvottavat teot!

    • Kuulostaa luonnevikaiselta. Hommaa läheltä asunto itsellesi, jotta lapsi saa kuitenkin viettää aikaa isänsä kanssa. Mutta tuollaisesta kannattaa erota. Sitten kun sinulla on oma asunto, voit kutsua miehen kylään milloin haluat. Todennäköisesti et ajan kanssa kuitenkaan enää halua.

    • larelo

      Muistan omasta lapsuudestani kyseisiä tapahtumia. Eli isä löi äitiä ja rikkoi huonekaluja. Silloin toivoin että vanhempani eroaisivat. Se oli lapselle pelottavaa. Aikuisena kerroin sitten vanhemmilleni miltä se lapsesta tuntui. Itse päätin jo lapsena,etten koskaan alistu väkivallan kohteeksi. Jokaisella meistä on oikeus turvalliseen ja onnelliseen elämään. Se ei ole rakkautta, jos toiseen käy käsiksi.

      • Defenssimekanismi

        Niinpä. Kerroin juuri omalle äidilleni muistosta, jossa isä löi äitiä lautasella. Äidillä ei ole muistikuvaa ja hän väitti minun nähneen unta. Välit vanhempiin ovat nyt paremmat, joten en viitsinyt kertoa totuutta äidille, jonka muisti on jo armollisesti unohtanut tietyt tapahtumat.


      • yre

        Kyllä mä lähtisin heti jos mulla ois väkivaltainen mies.koita jaksaa ja etsi uusi asunto.tai voit tietenki sopia kaikki riidat jos vaikea erota.puhukaa asiasta kahden jos pystytte voimia sinulle elämään hae apua pian


    • TääOnVäärin

      Minkätakia sunkin oli ihan pakko rakastuu väkivaltaiseen. Se on väärin, kun en oo löytänyt noin kolmekymppisenä pysyvää suhdetta ja oon elämääni katkera. Vaikka itse käytän alkoholii, mutta mä en oo koskaan lyönyt naista enkä lasta. SUN OLIS PITÄNYT MUT TAVATA EIKÄ SITÄ VÄKIVALTAISTA HULLUU!!!!!!!!!!!!

      • VOISAATANASENTÄÄN

        Paljonkos sulla on ikää, joka ihmettelet "minkätakia sun oli ihan pakko rakastua väkivaltaseen..."??? Kuule, hyvin, hyvin harva vetäsee turpiin jos ei nyt ekoilla treffeillä, niin aika äkkiä. Ehkä jo seurusteluvaiheessa, mutta anelee anteeksiantoa ja läpä läpä ja nainen (100%:sti) uskoo. Joku hyväkäs pystyy pitämään todellisen luonteensa piilossa jopa papin aameneen, mutta kun kuherruskuukausi on vietetty, niin jo alkaa lyyti kirjottamaan. Kuulehan nyt. Sitten kun itse olet parisuhteessa ja huomaat, että se toinen alkaakin syyttämään sinua jos vaikka mistä, ihan raivona, tekee riidan tyhjästä jne. niin silloin pitää ymmärtää väistyä taka vasemmalle. Pääasiallinen syy tuollaiseen käytökseen on se, että se toinen on löytänyt uuden uhrin ja silloin kannattaa antaa mennä ja huokasta helpotuksesta, kun on pistänyt vahingon kiertämään. Muista se.


      • TääOnVäärin
        VOISAATANASENTÄÄN kirjoitti:

        Paljonkos sulla on ikää, joka ihmettelet "minkätakia sun oli ihan pakko rakastua väkivaltaseen..."??? Kuule, hyvin, hyvin harva vetäsee turpiin jos ei nyt ekoilla treffeillä, niin aika äkkiä. Ehkä jo seurusteluvaiheessa, mutta anelee anteeksiantoa ja läpä läpä ja nainen (100%:sti) uskoo. Joku hyväkäs pystyy pitämään todellisen luonteensa piilossa jopa papin aameneen, mutta kun kuherruskuukausi on vietetty, niin jo alkaa lyyti kirjottamaan. Kuulehan nyt. Sitten kun itse olet parisuhteessa ja huomaat, että se toinen alkaakin syyttämään sinua jos vaikka mistä, ihan raivona, tekee riidan tyhjästä jne. niin silloin pitää ymmärtää väistyä taka vasemmalle. Pääasiallinen syy tuollaiseen käytökseen on se, että se toinen on löytänyt uuden uhrin ja silloin kannattaa antaa mennä ja huokasta helpotuksesta, kun on pistänyt vahingon kiertämään. Muista se.

        Olen 33v. Olen ollut parisuhteessa muutaman kerran. Suurin osa näistä parisuhteesta on päättynyt pettymiseen. Edellisen kanssa erottiin parin vuoden seurustelun jälkeen yhteis yrrärryksessä ja sovussa. Onhan näissä parisuhteissa ollut riitoja, mutta koskaan en lyönyt seurustelukumppania.Elämässäni miehiä olen lyönyt, mutta en mä ikinä pystyis lyömään naista. Eikä semmoista ihmistä lyödä, jota rakastaa. Mutta mä oon tosi katkera, kun ei oo sitä pysyvää suhdetta löytynyt, kun en käytä väkivaltaa naiseen, lapseen ja en myöskään hyväksy väkivaltaa eläimiin. Mä olisin kyllä jo tässä iässä toivonut oman perheen itselleni. Aloittajalle oon katkera, kun väkivaltainen hullu kelpas paremmin, kun tämmönen joka ei oo väkivaltainen!!!!!!!!


    • joeronnut

      voiko edes enää sanoa, et mieheni?, mikä mies tuollainen on?,huh..

    • srjyjet

      Akka haaskaa kaikki rahat turhuksiin niin alkaa hiljaistakin miestä vituttamaan.

    • kauriss

      Jätä se sika

    • ÄläSalli

      Haiskahtaa kyllä siltä, että miehelläsi on jokin riippuvuus.
      Olisiko pelaamiseen tai nettipornoon, jos kerta viihtyy koneella... Ja kun kerta rahat katoavat noinkin vikkelästi jonnekin.
      Neuvoisin kyllä hankkimaan eron, ihan oikeasti. Jos et itsestäsi välitä, niin muksusi takia. Yksi kaunis kerta miehesi käy teidän lapseen kiinni ja seuraukset voivat olla hyvinkin vakavat. Ja ei tuollaiset kotiolot muutenkaan tee lapselle ja änen kehitykselle hyvää.
      Kannattaisi myöskin käydä näyttämässä vammojasi terveyskeskuksessa, niin saat virallisiakin todisteita puolellesi.

    • LikainenSukka

      Itse aikoinaan käyttäydyin noin kuin sinun miehesi koska sotkeennuin huumeisiin. Avopuolisoni ei sitä tiennyt ja ahdisti suunnattomasti, kun rahat meni kaikki huumeisiin ja aina piti selitellä mihin oli rahat käytetty. Viimiseen asti yritin sitä salata ja lopettaa itse ilman että kukaan huomaa mitään. Siitä aiheutui ihan järkyttävää ahdistusta joka sitten purkautui avopuolisooni riidan aikana. Hän oli vieläpä erittäin paha suustaan joka pahensi tilanteita aina aivan äärimmilleen. Tekemäni ei silti ollut oikein. Häpesin itseäni vain enemmän jokaisen riidan jälkeen ja ahdistuin lisää. Avopuolisoni otti lapsemme ja lähti. Sinulle suosittelen että ensin yrität kysellä mieheltäsi onko jotain mitä et tiedä ja vaivaako häntä esim: huume/peli- tai jokin muu riippuvuus. Ei miehesi sinua huviksensa pahoinpitele ja se on varmasti rankkaa hänellekin kun ei voi hillitä itseään ja tietää tekevänsä todella väärin, mutta tee selväksi että jos koskee sinuun vielä kerrankin niin lähdet. Ja teet sen oikeasti etkä vain uhkaa. Yksinolo voisi jopa antaa miehelle mahdollisuuden selvittää ongelmansa. Itseä ainakin helpotti kun viimein sain sen asian kaikkien tietoon ja nyt olen hakenut apua huumeriippuvuuteeni. Nyt asumme erillään ja näen onneksi poikaani usein. Äiti olisi voinut päättää toisinkin, että en olisi kaiken sen jälkeen saanut enää ollenkaan nähdä lastani mutta olen kiitollinen siitä ettei näin tehnyt.

      • monsterhighness

        Tuo on hyvä pointti, että väkivalta satuttaa sitäkin, joka käyttäytyy väkivaltaisesti toista kohtaan. Eikä riidoissa aina ole yhtä osapuolta, koska molemmat puolisot voivat käyttää toiseen sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Mun ja miesystävän suhteessa näin on ikävä kyllä päässyt käymään...eikä syyllisiä ole vain yhtä. Enkä suostu uskomaan, että minä persoonallisuushäiriöisenä olisin vain jotenkin alisteisessa asemassa.

        Ainahan sitä sanotaan, että väkivaltaista miestä ei pidä katsoa eikä ymmärtää, mutta olen usein huomannut riitatilanteessa, että päästän PALJON pahempia SANOJA suustani kuin miesystäväni, jonka osaan ajaa äärirajoilleen. En myöskään usko, että olen nainen ainoa lajiani. Tämä ei myöskään ole mikään selitys, sillä ero on ollut usein lähellä. Olen myös itse lyönyt ja tehnyt ties mitä...mutta me ollaankin vakka ja kansi ja hirviöpariskunta pahimmasta päästä kun sille päälle satutaan...

        Älkää ottako mallia.


      • olettyhmä
        monsterhighness kirjoitti:

        Tuo on hyvä pointti, että väkivalta satuttaa sitäkin, joka käyttäytyy väkivaltaisesti toista kohtaan. Eikä riidoissa aina ole yhtä osapuolta, koska molemmat puolisot voivat käyttää toiseen sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Mun ja miesystävän suhteessa näin on ikävä kyllä päässyt käymään...eikä syyllisiä ole vain yhtä. Enkä suostu uskomaan, että minä persoonallisuushäiriöisenä olisin vain jotenkin alisteisessa asemassa.

        Ainahan sitä sanotaan, että väkivaltaista miestä ei pidä katsoa eikä ymmärtää, mutta olen usein huomannut riitatilanteessa, että päästän PALJON pahempia SANOJA suustani kuin miesystäväni, jonka osaan ajaa äärirajoilleen. En myöskään usko, että olen nainen ainoa lajiani. Tämä ei myöskään ole mikään selitys, sillä ero on ollut usein lähellä. Olen myös itse lyönyt ja tehnyt ties mitä...mutta me ollaankin vakka ja kansi ja hirviöpariskunta pahimmasta päästä kun sille päälle satutaan...

        Älkää ottako mallia.

        Jos haluat ottaa turpaasi, niin ole hyvä vain, mutta älä suosittele tapaasi muille naisille.


      • monsterhighness

        :D:D:D


      • monsterhighness
        olettyhmä kirjoitti:

        Jos haluat ottaa turpaasi, niin ole hyvä vain, mutta älä suosittele tapaasi muille naisille.

        Kuka sanoi, että kyse on siitä? En halua tossukkaakaan, joka alistuu kiusattavakseni. Miehessä pitää olla ns. Purupintaa ;D useimmat miehet ovat kelvoton panomateriaalia. Heissä ei ole mitään pelättävää, joten ei myöskään nussittavaa. Sinun kaltaisiksi mäkisen mielelläni, mutta tylsistyisin äkkiä.


    • rakkauttakovaan

      itse läksin tuollaisesta suhteesta ja en ole katunut pätkääkään.lapsi on tasapainoinen ja itsekkin voin hyvin.

    • Konkreettista-apua

      Hei!

      Aloita vaikka täältä: www.naistenlinja.fi

      "Naisten Linja on tarkoitettu kaikenikäisille väkivaltaa kokeneille tai väkivallasta huolestuneille naisille. Voit soittaa tai ottaa yhteyttä verkon kautta. Sinulle vastaavat vapaaehtoiset naiset, jotka ovat koulutettuja tukemaan sinua. Toimintamme on luottamuksellista."

    • Herää_unestas

      Minun entinen mieheni alkoi käyttäytyä tuolla tavoin, kun kuvioihin tuli toinen nainen. Sinne ne rahat hävisi mukavaan elämään. Eikä tietenkään minun tunteitani välittänyt pätkääkään , rakastuneesta ihmisestä tulee itsekäs. Minähän olin vain vanginvartija, joka olemassaolollaan esti häntä elämästä uuden naisen kanssa. Kun ei muuten päässyt naisensa luokse, niin kehitti riidan, että pääsi "kaverinsa" luokse yöksi. Sen naisensa luoksehan se tietysti meni.

      • Lähdeoleviisas

        Taisit Herää_unestas, osua oikeaan. Sinne naisen luokse se menee matkalaukkunsa kanssa.


    • sssssssssssss

      Rikkoo huonekaluja, entä jos lyö tuolilla päähän, silloin lapsi menettää äitinsä. Joku neuvoi keskustelemaan miehen kanssa. Eikö aloittaja juuri keskustellut ja kysyi miten tili on tyhjä vaikka palkkan saamisesta on vain viikko.
      Mitä rakkautta siinä on, että pitää alistua pahoinpidellyksi.

    • Tosio

      Pakene henkesi edestä ja ota lapsesi mukaan. Jos mies tulee kerta toisensa jälkeen pahemmaksi, on ainut keino jättää hänet. Suosittelen myös lähestymiskieltoa ja yhteydenpitoa turvakodin kautta. Älä luota tilanteen paranemiseen, koska hän ei kunnioita sinua vaimona tai äitinä. Turhat lupaukset satuttavat vain sinua ja lastasi. Nämä tapaukset ovat turhankin tuttuja, joista on vaikea irtautua. Miehelläsi voi olla jo toinen nainen, vieläpä raskaanakin, joten mieti lähtöä todella. Se on hän, joka on nyt tilivelvollinen, vaikka pian hän varmaan syyttääkin sinua kaikesta. Sika mikä sika , usko pois. Kunnioitus vaimoille ja lasten äideille.

    • vapaus79

      Itse olen kasvanut perheväkivallan keskellä ja voin sanoa, että lapsuus jätti minuun syvät arvet, joita olen aikuisena terapiassa käsitellyt. Se, malli mikä tällaisesta ympäristöstä jää on tuhoisa. Lapsi saa mallin väkivaltaan alistumisesta ja käyttäytyy todennäköisesti itsekin väkivaltaisesti. Lapsi myös kärsii vanhempien riitelystä. Ymmärrän toisaalta myös sinuakin. Rakkaus on ihmeellinen asia ja vaikeakin. Miehessäsi on varmasti paljon hyviäkin puolia ja väkivaltainen suhde on usein kokemukseni mukaan hyvin ristiriitainen. Itsekin suosittelen sinulle ammattiavun piiriin hakeutumista. Se selkiyttää ajatteluasi. Itse olen sitä mieltä, että väkivalta raaistuu vuosien mittaan ja sinulle tulee aina vaikemmaksi irtautua suhteesta, mitä pidemmälle aikaa kuluu. Nämä olivat minun ajatuksiani ja en ole siis asiantuntija tilanteeseesi, mutta omien kokemusteni pohjalta halusin nämä muutamat asiat sinulle sanoa. Voimia!

    • YksVaanTääl

      Noh. Saattaa olla että mies on jotenkin sairas/ongelmissa tai nainen käyttäytyy tietämättään niin sietämättömästi, että tervekkin mies menettää malttinsa.

      Joka tapauksessa olisi hyvä ottaa etäisyyttä menemällä vaikka koko jouluksi mummolaan tms. Siitä se tilanne lähtee purkautumaan.

      • VOISAATANASENTÄÄN

        Onhan se helppo syyttää nimenomaan sitä naista. Totuus onm kuitenkin toinen, sinäkin tulet varmasti huomaamaan sen. Toistan sinullekin: Tuo raju hyökkäys on selkeä merkki toisesta naisesta, ehkä salalapsi, peliriippuvuus. "Hyökkäys on paras puolustus" sanonta pitää aika hyvin kutinsa. Ja jos se hyökkäys on raju, niin kertoo tosi paljon. Väkivalta on erittäin vaarallista


    • kunkerran

      nainen saa jännää, niin muuta ei enää halua xDDD
      Muista rakastaa enemmän xDDD
      Voi luoja mistä näitä törppöjä oikein sikiää??

    • jätä se voi vielä käydä pahemmimkim sulle.nauti elämästä ilman pelkoo

    • Aito-sinkkumies40

      juuri tuollaisia naisia hakkaavia miehiä naiset rakastaa.

    • Aboriginaali

      VAIETTU NAISEUS -PROJEKTI 2004–2008
      Olemme tottuneet ajattelemaan, että väkivallan kasvot ovat miehen kasvot. Tutkimukset ja tilastot kertovat kuitenkin muuta. Lasten pahoinpitelyjen tekijät ovat niin äitejä kuin isiä. Naiset lyövät myös kumppaneitaan. Lähisuhteissa tapahtuneista törkeistä pahoinpitelyistä vajaa puolet on naisten tekemiä.

      "En ole puhunut tästä kenellekään"


      Häpeä ja vaikeneminen estää avunsaannin ja muutoksen mahdollisuuden. Syntyy kulissielämän ja salaisuuksien elämän jännite. Tietävätkö muut? Näkyykö se minusta? Mikäli väkivalta kohdistuu lapsiin voi äiti pelätä lasten huostaanottoa jos puhuu asiasta. Ihmissuhteet ohenevat kun ei voi olla todesti oikein kenenkään kanssa. Pelko paljastumisesta ja häpeä erilaisuudesta tekevät elämästä tukalaa, kireää ja yksinäistä. Tämä kahden todellisuuden elämä voi monelle naiselle olla tuttua jo omasta lapsuudesta tai aiemmista parisuhteista. Perheessä on voinut olla väkivaltaa ja nainen itsekin on voinut olla väkivallan uhri, mutta siitä ei ole voinut tai saanut puhua.

      "Halusin uskoa, että se oli viimeinen kerta"

      On tavallista, että omaa väkivaltaisuuttaan pelästyy ja häpeää jälkeenpäin. Se tuntuu vieraalta ja epätodelliselta. Usein tekijä uskoo, että väkivallan voi lopettaa päättämällä tai siirtämällä sen pois mielestään. Joskus häpeä ja pelästyminen sumentavat ajattelua siinä määrin, että vastuun teosta yrittää vierittää uhrinsa syyksi. Väkivaltaiset teot voi tulkita sattumaksi silloinkin kun samanlaiset tilanteet ovat toistuneet jo monta kertaa.

      "Mä revin sitä tukasta ja läimäytin"

      Väkivaltaa on lyöminen, tukistaminen, potkiminen, tavaroilla heittäminen, esineiden rikkominen, vaatteiden repiminen. Väkivaltaa on myös nälviminen, mitätöinti, uhkailu, kiristäminen ja lasten käyttäminen riitakapulana. Lapsen laiminlyönti ja hoidotta jättäminen on vakavaa väkivaltaa. Naisenkin paha sana satuttaa, lyönnistä puhumattakaan.

      "Mistä saan apua?"

      Vaikka kuinka hirvittäisi puhua asiasta, lähde rohkeasti liikkeelle! On olemassa valtakunnallisia ja paikallisia kriisipuhelimia. Niihin voi soittaa nimettömänä. Siitä voit aloittaa. Onko sinulla jokin luotettava läheinen, jolla voisit kertoa? Onko joku viranomainen ollut sinulle avuksi aiemmin? Voitko ottaa häneen yhteyttä?

      Ensi ja turvakotien liiton Vaiettu naiseus -projekti (2004–2008) toimi Helsingissä, Porissa ja Hämeenlinnassa. Projektipäällikkönä toimi Hannele Törrönen.

      Vaiettu naiseus -projekti

      Vaiettu naiseus -projektin vuosien 2004–2008 tehtävänä on naisen väkivallan tunnistaminen, nimeäminen ja hoitaminen. Projekti toteutetaan asiakastyönä, kehittämistyönä yhdistyksissä ja vaikuttamistoimintana.

      Puolipäiväiset projektityöntekijät aloittivat työnsä lokakuussa 2005. He tekevät asiakastyötä ja vastaavat projektin koulutusten järjestämisestä sekä muista projektiin liittyvistä koordinaatiotehtävistä yhdistyksissään.

      Projektiin voi tulla asiakkaaksi oma-aloitteisesti tai ensi- ja turvakotiyhdistysten toimintamuotojen ohjaamana. Myös yhteistyökumppanit voivat lähettää asiakkaita. Asiakkaaksi tuleminen on naisille täysin vapaaehtoista. Käyntien lukumäärää tai tiheyttä ei ole rajattu, vaan ne sovitaan yhdessä naisen kanssa. Mitään valmista hoito-pakettia ei ole. Kunkin naisen kanssa katsotaan, mitä juuri hän tarvitsee.

      Projektityöntekijät ovat opiskelleet traumatietoutta, kiintymyssuhdeteoriaa sekä Marsha Linehanin dialektista käyttäytymisterapiaa. Ensi- ja turvakotityö tuo työskentelyn viitekehykseen myös oman tietotaitonsa. Jäsenyhdistyksissä on pitkä kokemus väkivaltatyöstä ja lapsiperheiden arjen elämänhallinnan tukemisesta.

      Työssä on tärkeintä tutkia yhdessä asiakkaaksi tulevan naisen kanssa hänen tilannettaan. Mitä on tapahtunut? Mihin asiaan hän tarvitsee tukea?


      Projekti on päättynyt 2008.
      ----------------------------------------------------------------

    • Aboriginaali

      Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin
      Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.


      Grafiikka perheväkivallan uhrien määrästä.
      Kuva: YLE Uutisgrafiikka
      Henkirikoksissa nainen on yhä miestä useammin parisuhdeväkivallan uhri. Vuosittain yli 20 naista kuolee nykyisen tai entisen puolisonsa surmaamina. Myös lievissä pahoinpitelyissä nainen on uhrina useammin kuin mies.

      Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan.

      Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista. Nämä ovat poliisin tietoon tulleita tapauksia. Vielä edellisvuonna naiset olivat uhreina useammin, mutta luvut olivat melko lähellä toisiaan silloinkin.

      Tutkija Venla Salmi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta toteaa, että perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.

      - Ehkä taustalla on se, että naisen ajatellaan olevan haavoittuvampi uhri ja sillä tavalla halutaan korostaa naisuhrin asemaa, Salmi arvioi.

      Turvakodissa miehiä ei juuri näy

      Pääkaupungin Turvakodista useimmiten suojaa etsivät naiset ja lapset.

      - On fyysistä ja psyykkistä pahoinpitelyä, väkivallan uhkaa, mutta usein myös monia muita pulmia. Meillä on asiakkaita kaikista yhteiskuntaluokista, sanoo turvakodin toiminnanjohtaja Karola Grönlund.

      Vaikka mies on törkeän perheväkivallan uhrina yhä useammin, turvakodeissa heitä näkyy harvoin.

      - Silloin kun miehet ottavat meihin yhteyttä, he saattavat sanoa, että poliisilta on tullut vähätteleviä kommentteja tai heille on jopa naureskeltu. Miehiä ei välttämättä oteta vakavasti, kun he pyytävät apua, turvakodin kriisityöntekijä Hanna Mikkonen kuvaa.

      Väkivallan kierre voi jatkua

      Tutkija Venla Salmi sanoo, että parisuhdeväkivalta on usein molemminpuolista ja toistuvaa. Taustalla ovat monet ongelmat.

      - Erityisesti vakavan perheväkivallan kohdalla näkyvät samat tekijät kuin muun vakavan väkivallan kohdalla: päihdeongelmia, mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä.

      Kriisityöntekijä Hanna Mikkosen mukaan päihde- ja mielenterveyspalvelut eivät ole riittäviä.

      - Lääkitystä on saatavilla, mutta itse terapiatyöskentelyyn tarvittaisi enemmän välineitä. Siinä voitaisiin pureutua taustalla oleviin asioihin, Mikkonen miettii.

      Joskus väkivallan kierre jatkuu perheessä sukupolvesta toiseen.

      - Meillä on asiakkaita, jotka ovat olleet asiakkaina lapsina omien äitiensä kanssa ja tulevat tänne aikuisina omien lastensa kanssa, Karola Grönlund sanoo.

      Lähteet: YLE Uutiset / Sari Aro ja Leena Räihälä
      LUE MYÖS

      Väkivallan varjo on pitkä 26.4.2011 2
      Pahoinpitelystä selviää Suomessa sakoilla 9.1.2010 0
      Väkivallan varjo on pitkä 26.4.2011 2
      Väkivallan varjo on pitkä 26.4.2011 2
      Perheväkivallan kierre halutaan katkaista 17.12.2009 4
      Henkisestä perheväkivallasta rikos Ranskassa 25.11.2009 0
      Väkivallan varjo on pitkä 26.4.2011 2
      ---------------------------------------------------

    • Aboriginaali

      Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin
      Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.


      Grafiikka perheväkivallan uhrien määrästä.
      Kuva: YLE Uutisgrafiikka
      Henkirikoksissa nainen on yhä miestä useammin parisuhdeväkivallan uhri. Vuosittain yli 20 naista kuolee nykyisen tai entisen puolisonsa surmaamina. Myös lievissä pahoinpitelyissä nainen on uhrina useammin kuin mies.

      Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan.

      Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista. Nämä ovat poliisin tietoon tulleita tapauksia. Vielä edellisvuonna naiset olivat uhreina useammin, mutta luvut olivat melko lähellä toisiaan silloinkin.

      Tutkija Venla Salmi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta toteaa, että perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.

      - Ehkä taustalla on se, että naisen ajatellaan olevan haavoittuvampi uhri ja sillä tavalla halutaan korostaa naisuhrin asemaa, Salmi arvioi.

      Turvakodissa miehiä ei juuri näy

      Pääkaupungin Turvakodista useimmiten suojaa etsivät naiset ja lapset.

      - On fyysistä ja psyykkistä pahoinpitelyä, väkivallan uhkaa, mutta usein myös monia muita pulmia. Meillä on asiakkaita kaikista yhteiskuntaluokista, sanoo turvakodin toiminnanjohtaja Karola Grönlund.

      Vaikka mies on törkeän perheväkivallan uhrina yhä useammin, turvakodeissa heitä näkyy harvoin.

      - Silloin kun miehet ottavat meihin yhteyttä, he saattavat sanoa, että poliisilta on tullut vähätteleviä kommentteja tai heille on jopa naureskeltu. Miehiä ei välttämättä oteta vakavasti, kun he pyytävät apua, turvakodin kriisityöntekijä Hanna Mikkonen kuvaa.

      Väkivallan kierre voi jatkua

      Tutkija Venla Salmi sanoo, että parisuhdeväkivalta on usein molemminpuolista ja toistuvaa. Taustalla ovat monet ongelmat.

      - Erityisesti vakavan perheväkivallan kohdalla näkyvät samat tekijät kuin muun vakavan väkivallan kohdalla: päihdeongelmia, mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä.

      Kriisityöntekijä Hanna Mikkosen mukaan päihde- ja mielenterveyspalvelut eivät ole riittäviä.

      - Lääkitystä on saatavilla, mutta itse terapiatyöskentelyyn tarvittaisi enemmän välineitä. Siinä voitaisiin pureutua taustalla oleviin asioihin, Mikkonen miettii.

      Joskus väkivallan kierre jatkuu perheessä sukupolvesta toiseen.

      - Meillä on asiakkaita, jotka ovat olleet asiakkaina lapsina omien äitiensä kanssa ja tulevat tänne aikuisina omien lastensa kanssa, Karola Grönlund sanoo.

      Lähteet: YLE Uutiset / Sari Aro ja Leena Räihälä
      LUE MYÖS

      Väkivallan varjo on pitkä 26.4.2011 2
      Pahoinpitelystä selviää Suomessa sakoilla 9.1.2010 0
      Väkivallan varjo on pitkä 26.4.2011 2
      Väkivallan varjo on pitkä 26.4.2011 2
      Perheväkivallan kierre halutaan katkaista 17.12.2009 4
      Henkisestä perheväkivallasta rikos Ranskassa 25.11.2009 0
      Väkivallan varjo on pitkä 26.4.2011 2
      ------------------------------------------------

    • Aboriginaali

      Mielenterveysessä 2/2012 oli uusi näkökulma perhesurmien syihin.

      Perhesurmiin uusia näkökulmia

      Yhteiskunnassamme on vahva mielikuva miehestä väkivallan tekijänä ja tappajana, ja jo nuorena miehet opetetaan tuntemaan syyllisyyttä omasta sukupuolestaan. perhesurmat Iofoto

      Olemme lukeneet ja nähneet parin vuoden sisällä liian monta kertomusta, kuinka tavallisen perheen elämä päättyy, kun isä tappaa lapset, puolison ja lopuksi itsensä. Mediassa perhesurmissa näyttää toistuvan sama kaava. Tapahtumat tulevat lähipiirille lähes aina yllätyksenä. Kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan, että juuri tämä isä pystyisi tappamaan omat lapset ja puolison.

      Median lisäksi tilastot todistavat, että miesten maailmassa on paljon vialla. Vuosina 2003–2008 peräti 88 prosentissa henkirikosepäilyissä pääepäiltynä oli mies. Henkirikokset ovat tyypillisesti miesten välistä väkivaltaa ja usein päihteillä on osuutta asiaan.

      Yhtä usein lähisuhdeväkivallan kohteina

      Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Martti Lehden kokoaman Henkirikoskatsaus 2010:n mukaan vuosina 2002–2009 Suomessa surmattiin 46 alle 15-vuotiasta lasta. 63 prosenttia lapsista oli äidin surmaamia ja 28 prosenttia isän. Oma äiti on siis tilastotietojen mukaan todennäköisin alle 15-vuotiaan lapsen surmaaja.

      Ensi- ja turvakotien liitossa vuosina 2004–2008 Vaiettu naiseus -projektia vetäneen psykologi Hannele Törrösen mielestä tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi.

      – Yhteiskunnassamme on vahva mielikuva miehestä tappajana ja väkivallan tekijänä. Suurimmassa osassa tapauksista näin onkin, mutta myös nainen kykenee väkivaltaan. Meidän olisi hyvä hyväksyä tämä tosiasia, eikä sen hyväksyminen vähennä yhtään miesten tekemän väkivallan tuomittavuutta.

      Poliisiammattikorkeakoulussa tutkittiin vuonna 2008 lasten ja nuorten väkivaltakokemuksia. Tutkimuksesta selvisi, että lapset ja nuoret näkevät kotonaan yhtä paljon niin äitien kuin isien tekemiä fyysisiä väkivallantekoja. Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin tutkimuksessa Tuhansien iskujen maa todetaan myös, että parisuhteissaan suomalaiset miehet ja naiset joutuvat yhtä usein väkivallan kohteiksi.

      – Kyse saattaakin olla siitä, että haluamme suojella kuvaa naisesta hoivaajana. Naiset tekevät edelleen enemmistön kaikesta hoivasta ja huolenpidosta niin kodeissa kuin muuallakin. Kuka meistä haluaisi ajatella, että jättää rakkaimpansa pedon kynsiin, aprikoi Törrönen.

      Jokainen kykenee hyvää ja pahaan

      Perhesurmien takia sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä käynnisti selvityksen perhe- ja lastensurmista. Selvitys on varmasti paikallaan. Toivottavasti selvitystyötä tekevä THL:n lähisuhde- ja perheväkivallan vähentämisyksikkö löytää uusia näkökulmia surmiin.

      Väkivaltatyössä päästäisiin iso harppaus eteenpäin, jos uskallettaisiin tunnustaa, että jokainen ihminen kykenee niin hyvään kuin pahaan. Miehen näkeminen väkivaltaisena ja naisen näkeminen uhrina ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta.

      – Nykyisellään esimerkiksi neuvoloissa ei kysytä onko äidillä vaikeuksia hillitä raivoaan lapsen tai puolison kanssa. Sen sijaan kysytään käyttäytyykö puoliso väkivaltaisesti tai uhkaavasti, muistuttaa Törrönen.

      Hannele Törrösen mielestä aika voisi olla kypsä sille, että lopetettaisiin patriarkaatin syyttäminen kaikesta maailman pahuudesta. On kohtuutonta, että nuoret miehet opetetaan tuntemaan syyllisyyttä omasta sukupuolestaan.

      – Perheissä tapahtuu kaiken aikaa ja kaikenlaista. Kohdataan äidit ja isät tasaveroisina kasvattajina ja tuetaan heitä kasvatustyössä, myös kriiseissä ja ongelmissa.

      Perhesurmat otsikoissa

      Perhesurmauutisointia tutkinut Pasi Kivioja muistuttaa, että surmista puhuttaessa mutu-tieto saa helposti vallan. Perhesurmauutisointi on nykyisin hillittyä 2000-luvun alkuun verrattuna.

      Lukijat kokevat perhesurmat erityisen ahdistavaksi ja niihin suhtaudutaan torjuvammin kuin muihin rikosuutisiin. Kevään 2006 keskustelu lööppien väkivallasta herätti toimituksia miettimään enemmän asiaa ja linja on muuttunut aiempaa varovaisemmaksi.

      – Jopa yksittäisiä sanoja, kuten äiti tai isä, vältetään käyttämästä lööpeissä näissä yhteyksissä.

      Yksi selvä myönteinen puoli perhesurmauutisoinnin voimistumisella on. Käsittämättömien rikosten inhimilliset motiivit ovat tulleet näkyviksi ja niistä on ryhdytty keskustelemaan, kertoo Kivioja.

      Pasi Kivioja työskentelee nykyisin toimituksellisista asioista vastaavana johtajana Sanomalehtien Liitossa. Kiviojan tutkimus on verkossa: http://tampub.uta.fi/tiedotusoppi/978-951-44-7496-5.pdf

      Tekstit: Sami Liukkonen
      -------------------------------------------------

    • KaSä

      Tiedä sitten kertooko omista asioistaan ollenkaan...

    • Aboriginaali

      Sanomalehti Karjalainen 4.3.2009.
      Seksuaalirikoksissa jo noitavainon piirteitä.

      Seksuaalirikossyytöksissä jo noitavainon piirteitä
      Vaikeissa avioerotilanteissa tehdyt rikosilmoitukset lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä osoittautuvat usein täysin perättömiksi.
      Joensuu
      Markku Liikamaa

      Syyttäjät ja poliisi ovat panneet merkille, että viime aikoina lisääntyneissä rikosilmoituksissa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on aika usein myös perättömiä ilmoituksia. Esimerkiksi vaikeissa arvioerotilanteissa jotkut saattavat tehtailla toisesta osapuolesta aina uusia ja uusia rikosilmoituksia, kun edelliset on poliisin esitutkinnassa ammuttu perättöminä alas.

      – Olen verrannut nykytilannetta historiasta tunnettuihin noitavainoihin. Niissäkinhän oli usein kyse siitä, että lasten tai kylänmuijien pahojen ja ymmärtämättömien puheiden perusteella poltettiin tuhansia syyttömiä ihmisiä roviolla. Näyttö näissä jutuissa kun on monta kertaa aivan samalla tasolla, arvostelee kihlakunnansyyttäjä Marja Vanamo Itä-Suomen syyttäjänviraston Joensuun toimistosta.

      Vanamo sanoo, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttösyytös heitetään usein ilmaan vaikeissa avioerotilanteissa.

      – Olen pannut merkille, että sitä käytetään lyömäaseena toista osapuolta, yleensä isään, vastaan, hän sanoo.

      Rikosilmoitusten lisääntymisen taustalla on varmasti myös se, että ilmoitusherkkyys on kasvanut niin perheissä kuin viranomaistenkin keskuudessa.

      Mutta Vanamon mielestä syytökset ovat montaa kertaa varsin hataralla pohjalla.

      – En saata uskoa, että tilanne olisi yhteiskunnassa muuttunut sellaiseksi, että yhtäkkiä meillä olisi suuri joukko avioeroisiä, jotka käyttäisivät lastaan seksuaalisesti hyväksi, hän sanoo.

      *******

    • Aboriginaali

      Raiskausilmoituksista yli viidennes perättömiä

      Kotimaa | Turun Sanomat | 30.6.2010 3:00 | 0
      Jaa artikkeli:
      Perättömät raiskausilmoitukset ovat viikoittainen ongelma poliisille. Viranomaisten arvion mukaan yli joka viides poliisin tietoon tulleista raiskausväitteistä osoittautuu perättömäksi. Nämä tapaukset eivät johda syyteharkintaan ja oikeuskäsittelyyn.

      Vuosittain poliisi kirjaa noin tuhat raiskausilmoitusta ja yli tuhat lievempää ilmoitusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

      Rikosylikonstaapeli Marja Vuento Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että aiheettomien ilmoituksen määrä on kasvanut samaa tahtia naisten alkoholin kulutuksen kanssa.

      – Iso osa perättömistä ilmoituksista tehdään kännissä ajattelemattomasti. Joku voi haluta ilmaisen kyydin taksikuskilta, toinen sepittää raiskausväitteen välttyäkseen putkayöltä ja kolmas selittää hätävalheen puolisolle tai kotiväelle. Kun kanssaihminen ottaa sitten yhteyden poliisiin, puheita on vaikea perua, Vuento kertoo.

      Perättömissä väitteissä nimetään tekijäksi usein ulkomaalaistaustainen mies tai miehet. Rikoskomisario Ville Hahlin mukaan tähän on kaksi syytä.

      Ulkomaalaistaustaiset ovat esimerkiksi pääkaupunkiseudulla noin joka toisessa raiskaustapauksessa epäiltyinä.

      – Toiseksi, jos ilmoituksen tekijä nimeää tekijäksi tummaihoisen, häneltä ei odoteta niin tarkkoja tuntomerkkejä kuin jos tekijä olisi kantasuomalainen, Hahl selvittää.

      Suuri perättömien ilmoitusten määrä sitoo poliisin resursseja, mutta ilmoitukset tekevät hallaa myös seksuaalirikosten todellisille uhreille.

      – Siskot tekevät mielettömän karhunpalveluksen toisille naisille. Raiskauksen uhreja kohdellaan vähintäänkin asiallisesti nykypäivänä, mutta poliisi joutuu kuulusteluissa varmistamaan tarinan todenperäisyyden, Vuento sanoo.

      Koska raiskauksella ei yleensä ole silminnäkijää, poliisiviranomaiset ja oikeuslaitos joutuvat punnitsemaan uhrin ja väitetyn tekijän puheiden luotettavuutta.

      – Vuosien kokemuksella on myönnettävä, että oikeusmurhia tapahtuu molempiin suuntiin, Vuento toteaa.
      ------------------------------------------------------------------------------------

    • kaikkihansentietääettä

      Kyllä rakkaudessakin on rajat ja raja menee fyysisen koskemattomuuden rajoissa. Muista että sinulla on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Mene seuraavalla kerralla vaikka kaverisi luokse yötä ja anna pölyn laskeutua.

    • Aboriginaali

      Ehkäisevä väkivaltatyö naisille
      Apua naisen väkivaltaisuuteen
      Tarjoamme tukea naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa, sekä ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään tai työyhteisöissään väkivallan eri muotoja ja siihen liittyviä ilmiöitä.

      Asiakkaille tarjoamme maksutta kolmivaiheisen työskentelyjakson, joka koostuu auttavasta puhelimesta, yksilökeskusteluista ja ammatillisesti ohjatusta vertaisryhmästä.

      Ammattilaisille tarjoamme koulutusta, työnohjausta ja konsultointia väkivaltakysymyksissä. Tavoitteenamme on yhteinen vastuunotto yhteiskunnallisesta pahoinvointi-ilmiöstä, jonka juuret ovat varhaisissa vuorovaikutussuhteissa ja sukupolviketjuissa. Väkivalta on ehkäistävissä!

      Demeter-toiminta (RAY:n tuella vuodesta 2003) ehkäisee perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa ja on erikoistunut naisen väkivaltaan ja sen dynamiikkaan.

      Haluatko asiakkaaksi?
      Soita valtakunnalliseen Avoimeen linjaan, ti ja to 16-18 ja pe 12-14, p. 09 7562 2260.

      Sinut vastaanotetaan arvostavasti ja tarpeitasi kuunnellen. Voit jatkaa yksilökeskusteluihin koulutetun Demeter-työntekijän kanssa sekä ohjattuun vertaisryhmään. Voit soittaa myös nimettömänä. Jatkopalveluihin tullessasi tarvitsemme yhteystietosi. Työskentely on luottamuksellista ja maksutonta.

      Palvelukielet ovat suomi, ruotsi ja englanti.

      Kiinnostaako väkivaltakoulutus?
      Ota yhteyttä Demeter-työn koordinaattori Hanna Kommeriin, 045 144 3953 / hanna.kommeri(at)maria-akatemia.fi

      Ammatillinen täydennyskoulutus Väkivalta on ehkäistävissä ihmissuhdetyötä tekeville naisille ja miehille.

      Räätälöidyt koulutukset työryhmille ja –yhteisöille valtakunnallisesti.
      ------------------------------------------

    • pallitroskiinvie

      Ukko pitäisi salvaa. Hevosetkin rauhoittuuuuuuuu.

    • meelääkäriin

      Moi.

      Oulun suunnalla on sulle sopivia. Vaihda vaan, voit saada vielä rakastavamman.
      Ja eikun rakastamaan ja rikastamaan.

    • rakkauttavaaaan

      Rakkaudesta se hevonenkin potk...

    • KilttiOpettaja

      " hyviä vuosia on monta takana" - Tässä on asian ydin, ne ovat takana. Lähde nopeasti. Jos et itsestäsi välitä, huolehdi edes lapsestasi. Hänen turvallisuudelleen on olennaista, että hänellä on elävä äiti.

    • Avohomo

      Anna sille kunnolla piparia. Loppuu turha länkytys.

    • ppjil

      Niin. Ainahan ihmisen käyttäytymisellä on jokin syy takana. Käytös on seuraus jostain ärsykkeestä.
      Mieti mitä on tapahtunut silloin vuosi sitten. Oletko itse loukannut tietämättäsi miestäsi. Oletteko puhuneet asiasta?
      Itse olen mies ja olen kokenut sen kun exäni "sekosi". Ajauduttiin tietty eroon sen kauhean huutamisen ja räyhäämisen vuoksi.
      Myöhemmin selvisi kyllä syykin käytökseen. Ja minä en ollut sen aiheuttaja.
      Puhukaa, pliis.

    • Huimaus

      Mies tekee töitä nainen venyy kotona ja taloudellisesti pulassa kun miehen palkka ei riitä luxus elämään. Tästä vittuillaan ja mielessä ei käy tehdä mitään oman talouden parantamiseksi. Hermot palanut ja käynyt käsiks se on joo väärin mutta olisko vikaa myös omassa käytöksessä.

    • VOISAATANASENTÄÄN

      Ensinnäkin tuo reaktio viittaa siihen, että miehesi rahat menevät toiseen naiseen, ehkä elatusmaksuja tai jos ei ole tuo, niin pelaaminen. Tuollainen reaktio kertoo sen, että salattavaa on ja paljon. Toiseksi, häivy penskan kanssa hyvissä ajoin. Tuo homma tulee jatkumaan ja aina vain pahenee. Jos et halua erota, niin vaadi miestäsi mukaasi keskustelemaan asiantuntija kanssa, tosin epäilen onnistuuko. Mutta yhtäkaikki, miehelläsi on jotain salattavaa ja paljon. Yleensä tällaiset ihmiset alkavat huutamaan ja syyttelemään sitä toista puolisoa perusteettomasti, kun oma huono omatunto soimaa ja syy vieritetään sen syyttömän niskaan. Mutta kun otetaan nyrkit heti alkajaisiksi esiin, on se tosi vakava tilanne. Keskustele miehesi kanssa (äläkä nettipalstoilla) ja vaihtoehtoja tasan kaksi, joko jatketaan tai erotaan, mutta asiat pitää selvittää ja mistä kiikastaa. Totuus voi olla vaikea kuulla, mutta se on loppupeleissä parempi kun elää valheessa ja nyrkin pelossa.

    • KesäheinäX

      Ihan ensimmäiseksi etsit tahon, joka voi auttaa. Seurakunta, perheneuvola, sosiaalityö... mikä tahansa.. Soita vaikka jokinkin kriisipuhelimeen, jos et tiedä mistä muualta hakea apua. Sinun pitää etsiä apua, koska tarvitset sitä. Olen itse käynyt läpi miehestä irtaantumisen, kun mies alkoi käydä pitkän parisuhteen päätteeksi uhkaavaksi ja jouduin lähtemään yhteisestä kodista 1,5 vuotiaan lapsen kanssa. Ei ollut helppoa, mutta se oli pakko tehdä. Kun ajattelet tilannettasi järjellä, tiedät mikä on sinulle ja ennenkaikkea lapsellesi oikein. Älä jatka ongelmien piilottelua vaan tuo ne päivänvaloon. Jos hyvin käy, perhettänne (miestäsi) voidaan auttaa ajoissa. Voimia!

    • mekkk

      Oletko itse töissä niin lähde aiak nopeasti koska tuo vakivalta lisääntyy kokoajan ja miehesi joko tuhlaa rahansa tai sitten hänellä on toinen nainen ja hermoilee sen takia ja se siitä. Jos et muuten pääse niin turvakotiin ja äkkiä.

      • VOISAATANASENTÄÄN

        Ihan yksinkertaisesti sanottuna. Raha ei saa olla syy siihen, että jää tuollaiseen elämään. Se vie kaiken, itsetunnon, itsekunnioituksen. Kuka haluaa olla apaattinen ja tahdoton apina, jolla ei ole mitään omaa, ei edes omia ajatuksia? Ei kukaan. Ja se kaikkein tärkein: Lapsi. Jokainen vanhempi haluaa varmasti antaa lapsellensa/lapsillensa turvallisen kodin. Jos jompi kumpi vanhemmista on tuollainen, niin sen turvallisen kodin voi myös antaa yksin, Lapsi ennen kaikkea on se tärkein. Ei raha. Kyllä elämässä pärjää. Tuota ei voi enää sanoa tutuksi ja turvalliseksi kenellekään, ei edes sille miehelle, joka ei ole kypsä. Itse antaisin ilomielin vastaavassa tilanteessa ko miehen "seuraajalleni", suorastaan vahingoniloisesti odottelen, että mies huomaa ettei se ruoho sen vihreämpää ole ja nainen saisi sen "ihanuuden", joka todentotta näyttäisi ne todelliset karvansa ennemmin tai myöhemmin. Vahinko vain kiertämään arvon naiset ja miehet. Te olette jo sen nähneet. Tokihan jokainen toinen on omasta mielestään "parantaja". Hehhee


    • Natuuu

      Ymmärrettävästi tilanne on todella vaikea. Pitkä yhteinen historia ja siihen liittyvät muistot saavat ajattelemaan, että "ei hän oikeasti ole tuollainen". Itselläni oli noin vuosi sitten hieman samankaltainen tilanne. Mieheni oli käynyt käsiksi minuun muutamia kertoja "vähän" riidan yhteydessä. Esimerkiksi yhden Juhannuksen jälkeen palasin kotiin molemmissa poskissani mustelmat, koska mies oli puristanut poskiani niin kovaa. Koin nämä vain pieniksi erheiksi, koska "eihän hän oikeasti ole tuollainen, itse varmasti provosoin". Eräänä iltana hän sitten hermostui niin paljon, että hän potkaisi minut alas sängyltä, tönäisi päin seinää, potkaisi vatsaan ja heitti kengällä päin. Sinä iltana havahduin siihen, ettei tuo ole normaalia ja lähdin pois. Palasin yhteiseen kotiimme tämän jälkeen ainoastaan kerran ja silloinkin vain hakemaan tavarani. Se oli vaikeaa ja kaiken tämän kauheuden jälkeenkin kaipasin häntä. Meillä ei ollut yhteisiä lapsia, mikä tietysti helpotti lähtemistä, koska pystyin ajattelemaan vain itseäni. Uskon kuitenkin, että lapsellasi olisi parempi kasvaa turvallisessa ympäristössä ja sellaisen sinä voit luoda yksinkin. Voimia!

    • yhi0

      Täällähän nää asiat ratkotaan,tänne voi kuka vaan kirjoitella vaikka mitä ja hyväuskoiset hölmöt alkaa neuvomaan :) voi voi.Et täältä apua saa vaan se on haettava muualta.

    • sinkkumies40-

      Niin, tässäkin nainen voisi valita eron mutta ei kai halua erota vaikka mies hakkaa. Kohta voit olla kuollut kun se tarpeeksi suuttuu ja et ehdi sitä tajuamaan. Kyllä niitä rauhallisia hyviäkin miehiä on jotka ei naisia hakkaaa kuten minä mutta ei vaan naisille sellainen mies koskaan kelpaa.

    • Kukaan ei riitele yksin. Mene terapiaan.

      • Miessakki

        niin just. Tyypillinen akka joka syyttelee vaan miestään. Akka terapiaan.


    • ISISIIII

      Selvästi sillä on toinen nainen. Se nyt mihkää kavereilleen mene. Naimaan se menee vierasta. Minua kans suututtaa jos muija on liikalihava ja mielikuvitukseton hylje sängyssä ja vielä vittuilee rahasta. Missä on miehen vapaus.. kysynpä vaan??? Toisin on muslimimiehillä. Saavat tehä mitä vaan. Ottaa vaikka kymmenen muijaa eikä ne siitä loukkaannu, päinvastoin palvelevat vaan paremmin ja kerjäävät suosiota mieheltään. Onneksi ollaan kohta muslimivaltiossa, niin saadaan ottaa monta vaimoa... jees:) Sitähän suomalaiset naiset ovat jo kymmeniä vuosia kerjänneet kun ovat antaneet arabienkin ymmärtää, että ymmärtävät antaa. Persepaljaana kuleksineet aavikolla ja nyt niitä lappaa tänne Suomeen hakemaan neitsyitä.. heheh. No.. ei ole enää yhtään neitsyttä.. ellei lapsia oteta lukuun. Kyllä se pitäs naisillakin olla joku järki siinä miten missäkin maassa turistina ollessa pukeudutaan ja kuinka käyttäydytään. Kiittäkää nyt sit itseänne. Syyllistys... syyllistys... syyllistys.....

      • VOISAATANASENTÄÄN

        Ai ai teinipojuko se siellä viisastelee. Tiedät sitten että muija on "liikalihava hylje". Hahhaaaa. Kuulehan poju. Sitten kun tai jos joku sinutkin aikanaan huolii, niin koita muistaa se, että kun lyö hynttyyt yhteen, sitä on hoidettava kuin yritystä. Muija (ei koskaan se mies ole lihava hylje, vaan sutjakka ja ikuisesti nuori) myös niiden raha-asioiden kanssa yhdessä. Tulot ja menot, laskut, vuokrat, sähköt, vakuutukset, safkat, lääkäri/lääkkeet, auto, harrastukset jne jne... Jostain on luovuttavakin ja mikä kurjinta, myös se mies voi joutua työttömäksi ja elämään ehkä sen muijan siivellä. Voi pojukulta, maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja toivon mukaan sinäkin pikkuinen sen opit ymmärtämään ja jos ei muuten, niin kantapään kautta. Niin se vain menee kultaseni


    • EnOtaKantaaHaha

      Kaikkeen saataniin te alistutte kulissien takia :)

    • äläsivuutaasiaa

      Hei! Ikävää luettavaa.

      Jos haluat, että avioliittosi jatkuu, tee jotain tarpeeksi radikaalia ja mieleenpainuvaa. Muuta turvataloon asumaan viikoksi!

      Tämä keino taatusti jää mieleen miehellesi. Hän joutuu selittelemään vanhemmilleen ja naapureille, minne sinä olet hävinnyt.
      Sen kokemuksen jälkeen miehesi ei hevin toista tekoaan. Ikinä. Pahinta mitä voit tehdä itsellesi on, että painat asian villasella antaen siten luvan väkivallan toistumiselle.

      Olen mies ja naimisissa.

    • Aboriginaali

      Asuuko teilläkin pirttihirmu?
      Me naiset olemme omaksuneet, ettei naisella ole valtaa. Se on julistettu tosiasiaksi. Psykologi Hannele Törrösen mielestä totuus on päinvastainen: nainen käyttää valtaa joka päivä. Naisen valta on kuitenkin piilotettu. Useimmiten me naiset emme edes huomaa, millä tavalla käytämme valtaa.

      Nainen näkee itsensä huonommin kohdeltuna kuin onkaan ja alkaa uhriutua kotona ja parisuhteessa. Uhriksi itsensä tunteva nainen on sokea omalle vallalleen. Hän kompensoi tunnetta vallan puutteesta käskien, jahdaten, mielivaltaisia sääntöjä luoden ja läheisten reviireille tunkeutuen. Lopputulos ei ole tunne tasa-arvosta, vaan vallankäyttö kääntyy naista vastaan. Kotona naisesta tulee määräilijä, joka lopulta saa ongelmien syyt niskoilleen, koska on perheenjäsenten mielestä rasittava pirttihirmu. - Itsepetos näivettää. Se alentaa naista. Naisesta tulee helposti katkera. Hän ei näe omaa vallankäyttöään kritisoitavana, vaan syyllistää muita, yleensä miestään. Törrösen mielestä keski-ikä on viimeinen tilaisuus alkaa tutkia omia vallankäytön mekanismejaan. Toiset huomaavat omat virheensä ja voivat parantaa ihmissuhteitaan, toiset uhriutuvat loppuelämäksi. - Mikään ei ole surullisempaa kuin katkeroitunut vanha ihminen, joka aina näkee syyn itsensä ulkopuolella.

      Usein naisen vallankäyttö on verhoiltu kodin sääntöihin. Vaikka kodin pitäisi olla perheen yhteinen paikka, nainen katsoo oikeudekseen määrittää yhteiset standardit. Perhe-elämän sääntöjen oheen ilmestyy kummallisia pakkomielteitä, joita muiden pitäisi noudattaa. - Minä vaadin aikoinaan, että siivouspäivän on oltava perjantai, vaikka meidän perheessä on neljä muuta jäsentä, joilla on omat mielipiteensä asiasta. Kun standardit on luotu, nainen valvoo niiden toteutumista. Niistä on pidettävä kiinni, olivat ne kuinka idioottimaisia tahansa. - Nainen on kuin tarkastaja, joka kulkee perässä ja arvioi, miten kotityöt on suoritettu. Jos tulos ei miellytä, nainen ilmoittaa, kuinka kelvoton mies tai lapset ovat.

      Pahimmaksi vallankäyttö äityy, kun perhe-elämässä tapahtuu muutos, josta nainen katsoo tietävänsä enemmän kuin mies. Törrönen kertoo tuttavastaan, joka tuli ensimmäistä kertaa isäksi. Miehen vaimo puhui vuoden ajan vain siitä, kuinka huono mies oli. - Mies kysyi minulta, tekikö ylipäänsä mitään oikein. Mies on naisen oma projekti Kodin sääntöjen lisäksi nainen laatisi myös parisuhteen säännöt.

      Naisella on tapana ilmoittautua parisuhteessa asiantuntijaksi. Nainenhan ""tietää"", että koska miehellä ei ole tunneälyä, mies ei ymmärrä, miten parisuhteessa kuuluu olla. - ""Tietäminen"" johtaa siihen, ettei nainen kunnioita jokaiselle kuuluvaa omaa reviiriä, vaan menee kevyesti rajan yli ja ahdistelee. Moni nainen suhtautuu mieheen kuin projektiin - materiaaliin, joka koulitaan sopivaksi. Kuinka moni nainen onkaan ystävättärilleen vannonut: ""Kyllä minä sen muutan""! Suvereenisti nainen puuttuu miehen henkilökohtaisiin asioihin, arvostelee tämän makua ja jopa vaatettaa miestä mieleisekseen. Naisen viha syttyy, kun mies ei kouliinnukaan suunnitellussa tahdissa. Silloin tavataan naisporukassa, terapoidaan itseä ja toisia eli haukutaan miehiä. - On elämäntilanteita - kuten äidiksi tuleminen tai vaihdevuodet - joissa naisten keskustelut ovat tärkeitä. Mutta yleensä puheet miehistä vain vahvistavat naisten omaa patologiaa. Porukassa miesviha saa entistä absurdimpia muotoja.
      ------------------------------------------------------

    • Aboriginaali

      LAPSETTOMIEN ISIEN MAA

      Äidit osaavat erotilanteessa temput, joilla isältä viedään yhteys lapsiinsa. Eikä siinä vielä kaikki. Yhteiskunta auttaa heitä siinä, sanovat eroisät.

      teksti Maria Säkö kuvitus Mirka Suikkanen

      VESA JÄI aikoinaan koti-isäksi, kun poika oli vielä vauva. Vaimo Minna opiskeli. Kun lapsi oli parivuotias, Minna ilmoitti haluavansa avioeron. Hän haki apua turvakodista ja syytti Vesaa väkivallasta ja insestistä.

      Vesa oli shokissa väitteistä. Hän vei tutkinta-aineiston Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle (Teo), koska huomasi, ettei Stakesin insestitutkintaan laatimia sääntöjä ollut noudatettu.

      Ydintyöryhmä sai Teolta huomautuksen. Se ei vaikuttanut mihinkään. Vesa ei ole tavannut lastaan vuosiin. Virheellisen tutkinnan tehnyt lääkäri jatkaa työssään.

      Avioeroisien tarinoissa toistuvat samat syytökset: Äiti hakee eroa yllättäen. Hän on suunnitellut eroa pitkään ja ottanut selvää, miten saada yksin- tai ainakin lähihuoltajuus eli lapset luokseen asumaan. Jos tilanne näyttää heikolta, äiti voi aina heittää insestikortin hihasta.

      "Tiedän sairaaloita, joissa lääkärit usein tutkivat insestitapaukset väärin eli eivät noudata suosituksia ja kirjoittavat insestiepäilylausunnot väärin perustein. Ja sosiaalityöntekijöissä on suuria alueellisia eroja", sanoo vapaaehtoistyössä eroisien tarinoita kuunnellut Ari Jousmäki, joka on toimittanut syksyllä ilmestyvän Syytettynä isä -pamfletin.

      "EN OLE KATKERA, mutta kuitenkin / joskus tuntuu että liikaa menetin", tulkitsee Reijo Kallio vuonna 1980 levytetetyssä camp-iskelmäklassikossa Viikonloppuisä. Internetin keskustelupalstat ovat täynnä lapsettomien isien samanhenkisiä tilityksiä. Paitsi, että ne eivät ole ollenkaan camp. Niitä lukiessa kihoavat kyynelet silmiin.

      Eroisien asia on pop. Sitä liputtavat muun muassa vasemmistoliiton ja vihreiden tuoreet miespoliittiset ohjelmat. Mutta onko kyseessä sarja murheellisia yksittäistapauksia vai laaja tasa-arvo-ongelma?

      Tilastot näyttävät tältä: Vuonna 2007 tehtiin Suomessa 34 359 sopimusta lastenhuollosta, joista yhteishuoltoon päädyttiin 31 768 tapauksessa. Yksinhuoltajaksi jäi 2 269 äitiä ja 322 isää.

      Tässä vaiheessa on tarpeen muistuttaa, että vain pieni osa huoltajuuskysymyksistä paisuu riidoiksi. Oikuedessa käsitellään 2 000 huoltoriitaa vuodessa. Niiden osuus vuosittain ratkotuista lapsen huoltoa koskevista asioista on vain 4-5 prosenttia. Sekin on tietysti liikaa.

      Periaatteessa isien asema on kohentunut sitten Viikonloppuisän ilmestymisen. Aiemmin yhteishuoltajuutta ei annettu, jos äiti ei sitä hyväksynyt. Nykyään yhteishuoltajuutta pidetään ensisijaisena vaihtoehtona ja siihen päädytään lähes kaikissa avioeroissa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Käytännössä yhteishuoltajuus on liian usein äitien huoltajuutta ja pikemminkin erottanut isiä lapsista. Yhteishuoltoratkaisuissa 14 670 lasta jäi asumaan äidin kanssa, 3 065 isän kanssa.

      PERUSASIAT. Ehkä joidenkin miesten kannattaisi alkaa niistä. Monet feministit, kuten Anna Moring (vihr.), ovat sitä mieltä, että huoltajuuskiistoissa näkyy se, että isät kantavat pienten lasten hoivavastuusta vain murto-osan. Suomessa naiset käyttivät vuonna 2007 vanhempainpäivärahoista 94 prosenttia, miehet kuusi.

      Arjen tutkijoiden mukaan lastenhoito pysyy äidin työnä myös vanhempainvapaa- ja hoitovapaakausien jälkeen. Jo kahden työssäkäyvän aikuisen perheessä nainen käyttää kymmenen tuntia viikossa enemmän kotitöihin kuin mies. Ennen lasten syntymää naisen rahat ovat naisen rahoja; miehen rahat miehen. Ensimmäisen lapsen synnyttyä naisen rahat muuttuvat jotenkin kummasti perheen rahoiksi, miehen rahat pysyvät miehen rahoina.

      "Jos vallitsisi täysi tasa-arvo perheen työnjaossa, miehet eivät varmasti kokisi niin laajasti tulevansa syrjityksi näissä asioissa", muotoilee Lastensuojelun Keskusliiton eroneuvontaa jakavan Neuvo-projektin johtaja Heikki Koiso-Kanttila.

      Koiso-Kanttila muistuttaa, ettei lasta voi ikään kuin ansaita itselleen. Lapsen suhdetta kumpaankaan vanhempaan tai kummankaan vanhemman sukuun ei saisi katkaista.

      Jos äidit hoitavat lapsiaan enemmän ennen eroa, eikö ole luontevaa, että tilanne jatkuu eron jälkeen samanlaisena? Koiso-Kanttilasta on vanhanaikaista painottaa sitä, että lapsen ympäristö muuttuu mahdollisimman vähän. Nykyisin pidetään tärkeämpänä, että lapsella säilyy yhteys molempiin vanhempiin.

      Siihen, että yhteishuoltajuus on harvoin todellista yhteishuoltajuutta, on historialliset syynsä. Aiemmin lainsäädäntö lähti siitä oletuksesta, etteivät eroavat vanhemmat pystyisi jakamaan huoltovastuuta. Näin luotiin pohja vanhempien väliselle kilpailuasetelmalle. Tällainen ajattelu elää Koiso-Kanttilan mukaansa edelleen sitkeästi huoltajuuskiistoiissa lausuntoja antavien sosiaalityöntekijöiden piirissä.

      "He suosivat edelleen yhteishuoltajuudessa sitä, että lapsella on ikään kuin ykkössijalla oleva vanhempi. Esimerkiksi vuoroviikkoasumista pidetään lähtökohtaisesti usein huonona ratkaisuna."
      --------

    • PunainenPuolikuu

      Lopettakaa paskanlänkytys. Jos akka vittuilee tai jakaa piparia muille, turpaan tulee niin että pimppakarvat lähtee. Jos ei tee ruokaa tai hoida vesipäitä, turpaan vaan.
      Näin meillä muslimikulttuureissa tehdään.

      Lopettakaa se itku, munattomat suomi-pellet. Ei teissä ole munaa edespitämään lihavia lumppujanne tyytyväisinä, vaan meidän pitää hoitaa sekin homma.

    • Lapsi_ja_itse

      Saat monia ohjeita - mutta yksi on varma miehesi ei tule muuttamaan tapojaan itsestään. Jos mies ei suostu esim. pari tai avioliittoterapiaan homma on siinä.
      http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/palvelut/etsi_parisuhdepalveluja/mita_on_pariterapia/
      http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/
      Monta kanavaa käytettävissä tai sitten eropaperit sisään ja sitä kautta eteenpäin.
      Väkivaltaa, ei henkistä eikä ruumiillista pidä koskaan hyväksyä. Avioliitto ja parisuhde ei voi perustua pelkoon ja väkivaltaan.

    • lyömätönlinja

      Terapiaan tai maksuttomaan sovitteluun siitä.

    • Aboriginaali

      Kissimirristä tiikeriksi.
      -Nyt se on selvinnyt miksi tuo rakastamamme kissimirri muuttuu arvaamattomaksi tiikeriksi kerran kuukaudessa.

      Tuoreessa amerikkalaisessa tutkimuksessa (Cornelin ja Rockefellerin yliopisto) kerrotaan miten naisten kuukautiskierrolla on suora yhteys naisten aivoihin ja siihen miten hänen mielialansa voi yhtäkkiä muuttua.

      - Premenstrual syndroomaan kuuluu lukuisia fyysisiä ja psyykkisä oireita (n. 150 oiretta). Oireet ilmenevät kuukautiskierron puolestavälistä kuukautisten alkuun. Tavallisimpia PMS oireita ovat turvotus, rintojen kipuherkkyys, vatsakivut, pahoinvointi, voimakas väsymys, päänsärky, lihassäryt, ruokahalun muutokset, jopa suoranainen ruoan himo, varsinkin tiettyihin ruoka-aineisiin, ummetus ripuli painon kohoaminen ja häiriöt yöunessa.

      Psyykkisiä oireita ovat mm. ärtyneisyys ja arvaamattomat mielialan vaihtelut. Levottomuus, itkuherkkyys ja keskittymisvaikeudet ovat tavanomaisia, sekä alakuloisuus, jopa masennus.

      Seksin on todettu helpottavan oireita, mutta miten lähestyä karjuvaa tiikeriä hellästi ja ymmärtävästi onkin jo toinen asia.....

      Psyykkiset oireet ovat usein hankalammat sietää kuin fyysiset. Kun muutoin sopuisa puoliso äiti, ystävä, tai työtoveri muuttuu yllättäen riidanhaluiseksi, kärtytisäksi ja mistä tahansa syystä itkeskeleväksi saattaa kyseessä olla PMS oireyhymä....."
      ------------------------

    • Chuckhuhuksi

      Ens kerralla käyt kiinni mieheesi. Hehhee

    • Tietäjä_1

      Ongelma johtuu siitä että et ole yhtä kireä kuin ennen lapsen tekoa. Voit yrittää korvata tilanteen syväkurkkuamalla eli deepthroat. Tämä ei ole vitsi.

    • Sepe68

      Sanoisin, että ole ollut onnekas, sillä itse tirvasen ämmää heti, jos alkaa kyseleen liikaa raha-asioista.

    • tulevanhäirikönmutsiko

      Luuletko todella, ettei kakara kuule, vaikka onkin ns nukkumassa.
      Ero on ehdottomasti paras ratkaisu. Ei se välttämättä tarkoita, että lapsi menettää isänsä. Jos miehellä on uudet naiset kuvioissa, voi hän silti pystyä mahduttamaan lapsen tapaamiset kuvioon. Jos kyse on peliongelmasta, tai päihdeongelmasta, voi olla hankalampaa. Mutta ei tuollaista kannata sietää. Epäilen, että kohta lapsenkin pitää pelätä. Näitä "rakastavia" vaimoja on Suomi kyllästykseen asti täynnä.
      Lapsi oireilee, ensin päiväkotihäirikkö, sitten kouluhäirikkö ja tuleva nuorisorikollinen rikkinäisestä kodista. Ei koti muutu ehyeksi sillä tavalla että hammasta purren roikutaan parisuhteessa.

    • ToivonParasta

      Hei olet saanut paljon vastauksia mitä en lukenut. Haluan vain sanoa, että ymmärrän sinua ja tilannetta. Mieti mikä on parasta lapsellesi ja sinulle. Mene puhumaan ammattilaiselle joka voi auttaa sinua näkemään tilanteen kunnolla ulkopuolisen silmin.

    • Fhjkkkll

      Jätä se kelvoton! Älä puhu enää rakkaudesta, se on kuollut... myönnä tosiasiat ja mene elämässäsi eteenpäin lapsesi ja itsesi vuoksi.

    • Onhan se lähteminen, huonostakin suhteesta vaikeaa- jopa jatkuvan väkivallanuhan altakin. Kodin hylkääminen ja lähteminen on loikka tuntemattomaan, silti se on otettava jos toista osapuolta ei saada neuvottelupöytään, kertomaan missä on menty metsään. Tutki tunteitasi ja elämääsi, mitä on jäljellä ja mitä on elämästä kadonnut.
      Väkivaltaa kenenkään ei pidä sietää. Lääkärikäynti vammojen todentamiseksi olisi vähin mitä pitäisi tehdä nyt heti.
      Näin vastapuoli ei pääse kiistämään tapahtunutta.

      Silti- olet elämäsi ja onnesi seppä, eli sinä teet, mitä sydän, sielu ja mieli neuvoo.
      Kuuntele niitä tarkkaan- ja toimi

      -J-

    • yksivaihtoehto

      juupa juu.

      Seli seli, eiköhän tuossa nyt haeta sympatiaa ja itse sääliäkin.
      Sanontahan jo sanoo: Hullu saa olla, muttei tyhmä.

    • Hei
      Miehenä en hyväksy tuollaista. Jätä paskiainen

    • rubens23x

      Mita sina teit kun miehesi vihastui? Mina olen taysin varma etta sina aloitit riidan, joten jos et enaa halua riitaa, niin lopeta se miehesi harnaaminen. Toinen asia. Oletko varma etta meihesi on seksuaalisesti onnellinen? Elika sina et ole paksu, isopesainen, punainen etka isojalkainen? Ei miehet tykkaa rumista naisista, ne hermostuu. Aloita heti sinun laihdutus,naisen maksimi paino on 55KG. Ja peseydy joka paiva, kayta parfuumia ja ole valmis antamaan, vaikka takaapain, niin kylla miehesi siita rauhoittuu ja nain pelastat perheesi ja lapsesi.

    • rubens23x

      Unohtui sanoa etta rahat eivat ole sinun, vaan miehesi.Ei sinulla ole mitaan kysymista mihin han omia rahoja tuhlaa. Anna miehesi elaa rauhassa.

    • Aboriginaali

      Väkivaltasyytös ei yksin auta äitiä voittamaan huoltajuuskiistaa

      KOTIMAA JULKAISTU 31.10.2010 11:00 (PÄIVITETTY 01.11.2010 21:36) 0
      Lastensuojelun Keskusliitto kertoo tiistaina lapsiperheiden eroauttamisen kehittämistarpeista.
      Väkivaltasyytökset eivät ole oikeudessa äitien valttikortteja, joilla he voittavat huoltajuuskiistat.
      Väitetään, että äiti voittaa avioeroriidan käräjillä syyttämällä isää väkivallasta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uskomus on väärä.

      Huoltajuusriitoja tutkinut Teija Hautanen havaitsi, että väkivaltasyytökset eivät ole oikeudessa äitien valttikortteja, joilla he voittavat kiistat.

      Hautasen mukaan tuomioistuimissa väkivallasta vaaditaan muutakin näyttöä kuin toisen vanhemman kertomus. Vaikka väkivallasta olisi riittävästi näyttöä, viranomaiset eivät välttämättä anna sille painoarvoa päätöksissään ja suosituksissaan, hän arvioi.

      Väitöskirjassa on selvitetty, miten käräjä- ja hovioikeuksissa on käsitelty huoltajuusriitoja, joissa on esitetty väitteitä perheväkivallasta. Tiedot tutkija on koonnut oikeudenkäyntiasiakirjoista.

      Huoltajuusriidoissa oikeusistuimet tarkastelevat vanhemmuutta ja lasten elämää monesta näkökulmasta. Lähtökohtana on lapsenhuoltolaki, joka korostaa molempien vanhempien merkitystä.

      Tutkimuksen aineistossa on 158 riitaa vuosilta 2001-2003. Kaikissa oli esitetty väite toisen tai molempien vanhempien väkivaltaisuudesta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tietoja kerättiin kolmesta käräjäoikeudesta ja neljästä hovioikeudesta.

      Aineisto osoitti, että väitteet ja kuvaukset fyysisestä väkivallasta ovat oikeuteen viedyissä riidoissa tavallisia. Joissakin hovioikeuksissa väkivallasta oli mainintoja jopa joka toisessa kiistassa. Isän väkivaltaisuus oli aineistossa selvästi yleisempää kuin äidin.

      Väkivaltaan ei haluta ottaa kantaa

      Hautasen mielestä viranomaiset eivät käsittele väkivaltaväitteitä järjestelmällisesti määritellessään lapsen etua.

      – Väkivaltaa ei kirjata systemaattisesti asiakirjoihin eikä sitä arvioida ja tulkita yhdenmukaisesti ja ennakoitavasti, hän kirjoittaa.

      Ratkaisuissa väkivalta oli vain harvoin keskeinen arvioinnin kohde. Tuomarit ja selvityksiä antavat sosiaalityöntekijät eivät aina edes ottaneet kantaa väkivaltaväitteisiin.

      – Väkivaltaa koskeva kielenkäyttö on usein sekä tuomareilla että sosiaalityöntekijöillä epätarkkaa, ympäripyöreää ja jopa silottelevaa, tutkija arvioi.

      Väitöskirja tarkastettiin lauantaina Tampereen yliopistossa.

      (MTV3 – STT)
      -----------------------------------------

    • palosuojelu

      Kun ei ole ortta eikä leipää on tehtävä perinteiset sosiaali täkyt eli ukko vaihtoon poika päivähoitoon ja akka työelämään suurempien kotitapaturmien välttämiseksi

    • lapsesihäpeääsua

      Olit äiti

    • mengele

      Hei! Olen ollut vastaavassa tilanteessa kuin sinäkin; paitsi ilman lasta. Koira kylläkin oli. Mieheni käyttäytyi aivan samalla tavalla, huusi ja kävi käsiksi ja lisäksi joi liikaa. Läheisyyttä ei ollut eikä pystynyt keskustelemaan. Olimme yhdessä 3 vuotta ja puoli vuotta siitä kestin ja mietin koko ajan lähtemistä. Sinä aikana sairastuin psyykkisesti, masennuin jne. Sitten puhuin terapeuttini kanssa joka ehdotti paritapaamista. Kävimme terapeuttini luona yhdessä juttelemassa (vaikka mieheni oli alkuun vastahakoinen menemään sinne). Päädyimme asumuseroon. Vuoden olimme asumuserossa mutta soittelimme kuitenkin toisillemme aika usein. Kävin katsomassa hänen nimissään mutta myös minunkin koiraani about kerran kuussa. Sitten kävi niin että mieheni osoitti muuttuneensa ja oli itsekin käynyt terapiassa; kaikki hänen väkivaltaisuutensa ja muut pahat asiat johtuivat hänen traumaattisesta lapsuudestaan. Palasimme yhteen ja menimme naimisiin. Olimme 3 vuotta naimisissa mutta sitten tiemme erosivat kun halusin vaihtaa paikkakuntaa lähemmäs ikääntyviä vanhempiani. Nyt tästä kaikesta on kulunut kaksi vuotta ja elän onnellisessa parisuhteessa jossa riidat käsitellään puhumalla ja läheisyys on luonnollista. EHDOTAN että ottaisit asumuseron joksikin aikaa. Asuisitte erillänne ja lapsi saisi tavata isäänsä tai jotenkin. En osaa oikein paremmin neuvoa, ei ole häpeä hakea ammattiapuakaan :) Kyllä te selviätte, VOIMIA!

    • there_is_no_cure

      Muuttunut käytös ja rahankäyttötavat valitettavasti vihjaavat vahvasti peliriippuvuuteen, etenkin kun rahasta keskusteleminen johtaa räjähtämiseen. Siihen ei ole lääkettä eikä parannuskeinoa. Jos teillä on varat ja velat yhteisissä nimissä, olet pian todella pahassa pulassa itsekin, velkaannut hänen toimestaan pahimmillaan luottotappiin saakka, avioliittonne on tuomittu jo päättymään joka tapauksessa, joten jäät yksin muksun kanssa varattomaksi ja velalliseksi kuten miehesikin.

      Aloitus on kuukauden vanha ja saattaa olla myöhäistä, mutta erohan kannattaa laittaa mahdollisimman pian vireille ja erottaa kaikki raha-asiat toisistaan; asunto myyntiin, yhteiset velat pois, samoin takaukset ja tilit erilleen. Mahdolliset maksukorttisopparit heti irti, jos teillä on rinnakkaiskortit.

    • Voimia

      Joo, olen monta tarinaa kuullut kuinka mies on muuttunut....toinen nainen sen tekee. Aina toinen nainen kuvioissa. Paha mieli ja purkaa pahaa oloa. Pettämisestä aina paha olla. Voi näitä surullisia tarinoita on paljon Suomen maassa. Ihminen kun antaa viholliselle pikkusormenen. Se vie koko käden! Siis oikeasti paholaiselle....Paholaisen päämäärä on tuhota ja tappaa....kaikin keinoin. Jumala tahtoo antaa elämän ja yltäkylläisyyden.

    • lapsiarakastavamies

      Ensiksi lääkäriin jos leuka on vielä arka. Juteltava jonkun ystävän kanssa asiasta pikemmiten.. Asiat menee pahempaan suun taan ellet sinä reakoi. Ei sinulta edellytetä enää rakkautta aviopuolisoon joka käy käsiksi.
      Asia ei muutu kuin radikaaleilla toimenpiteillä. Sinun kannattaa muuttaa lapsen kanssa alkuun jonkun ystävän luokse. Jos mies ei pyydä sitten puhelimella anteeksi käytöstään, niin peli tuntuu menetetyltä. Et voi jatkaa enää miehesi kanssa.
      Mies käyttää joko huumeita, peli riippuvainen tai käy vieraissa. Näistä kaikista on vaiokea päästä eroon, vaatii jo ammattiauttajaa.
      Nyt on tärkeää että saat sivulliselta apua ongelmaan. Auttavia puhelimia myös löytyy, terveyskeskuksen ja seurakunnan kautta. Koska ihminen menee tällaisissa tapauksissa shokkiin, niin ulkopuolinen ohjaaja, neuvoja on välttämätön.

    • exväkivaltainen

      Erotkaa,tuo on jo paha merkki...sanon kokemuksesta....
      olen itse ollut väkivaltainen avioliitossa,en enään sortuisi väkivaltaan
      siitä on jo yli 30 vuotta sitten kun avioliitto meni sen takia pilalle.
      ja kaduttaa nyt,mutta sille ei enään voi mitään.
      Mies 55v.

    • Kai se myös raiskas sua

    • Ddddddd

      Oletpahan vähän aikaa hiljaa kun ei leuat liiku

    • tinnie35

      hei minnie
      ihan kuin miehesi olisi muslimi. mistä maasta hän tulee?
      samanlaisia kokemuksia on

    • liberokerho

      Uhkapeliongelma???

    • Suua

      Se mieskin voi olal paha kun häntä ei ole kukaan kasvattanut
      Käyttekö Kirkossa?

    • voikoollanoinsekaisin

      Ei hemmetti, mulle samoja mitä toi bathsuua/suua/aboriginaali vetää...

    • pahamies1

      Meillä vaimo taas karjuu aina päin naamaa että "lyö nyt! lyö kun oot aina halunnut!" vaikka en ole 15 vuoden aikana koskenutkaan. Yrittää provosoida myös tönimällä. Käännän vain selkäni, koska mikään puhe ei auta. Viimeksi pari viikkoa sitten riidan aikana niin, että lapset varmasti kuulivat. Nyt sitten ovat siinä käsityksessä ,että isä on vaimonhakkaaja tai ainakin potentiaalinen sellainen:) , jotka varmaan huoltajuutta ratkottaessa tämänkin kertovat virkanaisille.

    • ootteeläimiä

      se ei pidä sua minään

    • häpeetköitseesvaimiestä

      oon harrastanu uintta 20 vuotta, kickboxingia 2 vuotta, piirtämistä 30 vuotta, kirjojen lukemista 15 vuotta -- olen köyhä 55-vuotias äiti, hoikka, hyväkuntoinen

      mitä harrastut muuta kuin turpaanottoa, huoahhhhghhhh

    • kuoleenaurrunnnnpieru

      ootkossyntynyt1600-luvulla, muanaurattaanauramisestaootuskomattomaton,eletään2015pyydähakkaajoku

    • tregffaspomprgonensuun

      ja sun nimes on Yrsa pä svenska

    • ItePoltanRöökii

      Kannattaasko molempien käydä 'riitelerakentavasti' kurssi, vihanhallinta osa III???

    • peruspsykologiaa

      Otan osaa, hän käy huorissa ja potee huonoa omatuntoa jonka sitten kohdistaa suhun suuttumalla tai väkivalloin.

    • ämmätonämmiä

      pitäsit turpas kii nii ei äijäs hermostuis.

    • Bathsuua

      Niin se on sitten selvä. En kiroa ketään mihinkään helvett6iin.
      En oikeasti tahtoisi että joutuisi kärsimään ( kun olen kärsinyt ja se on sietämätöntä
      Toivon että ette joutuisi ehkä oolen tehnyt jotain niin pahaa
      että ansaitsin eikä teidän tarvitse

      • 123ff

        hyvä!


    • Juokse.jo

      Jos kyseessä on peliriippuvuus, kehoitan heti ottamaan eron. Siksikin koska mies tekee koko ajan lisää velkaa, ottaa pikavippejä yms. Sinäkin olet sitten niistä veloista vastuussa.
      Äläkä erehdy luulemaan, että väkivalta loppuu. Se pahenee ja tulee raaistumaan koko ajan. Joku kerta saat todellakin katua sitä että et ajoissa lähtenyt, jos edes pystyt enää mitään katumaan. Lapsesi menettää äitinsä jonkun sinkoavan huonekalun alle tai puukon pistosta. Raivopäät eivät parane.

    • vanavaakku

      Olen jo elämässä kokenut ja nähnyt aika paljon. Kokemasi miehen väkivallan
      perusteella uskon että sinun on parasta lähteä. Ota yhteyttä asian tuntijaan ja sos.viranomaisiin jotka neuvovat sinua eteenpäin miten saat asiat järjestettyä.
      Valitettavasti tilanteet tuppaa toistumaan aina niihin aiheita löytyy. Terapiaahan
      miehesikin tarvitsee mutta tuskin hän itse sitä tajuaa. Hae rohkeasti apua ettet
      alistu odottamaan että kaikki muuttuu noin vain, sillä sitä tuskin tapahtuu.

    • mas11111

      Ja uskon että käy jatkossakin -ei millään pahalla kuitenkaan. Minä rakastuin Naiseen vailla rajoja ja olin valmis antamaan hänelle suurinpiirtein kuun taivaalta vaan eipä moinen riittänyt sillä hän törmäsi mieheen joka on jo kahdesti pahoinpidellyt tunteideni kohteen malliin luita poikki.
      Tyyppi on sairaaloisen mustasukkainen joten pelkkä ystävättäreni vilkaisu muihin miehiin riittää siihen että turpaan tulee niin että paukkuu. Yllätys yllätys, olen kuullut myös kyseisen miehen rakastelutaidoista jotka lie ylimaaliset esim. minuun verrattuna joten kyseessä on miltei pakko olla suhde tai sitten seksuaalinen suhde koskien pelkoa sekä pelon sekaista seksuaalista kanssakäymistä josta nainen nauttii.
      Frii kanavalta löytyy näitä dokkareita pilvin pimein mm. intohimon uhrit jne. missä oikeasti rakastava ja huolta naisestaan pitävä mies jää lehdellä soittelemaan kun väkivaltainen tyyppi vie naisen mennen tullen joten ei voi kuin edelleen kysyä että miksi naiset rakastuvat renttuihin?

    • PetoPihalle

      Lähde HETI kiitämään, olet sairaan pedon kanssa kimpassa. Ihmistä ei saa lyödä eikä eläintäkään. Tuollainen mies on täysin munaton.

      • Oonko mää pedo ku mulla on semmonen 12v lapsen kokoinen nukke jota tykkään halata kaikekn aikaa. Ja oon muutaman kerran rakastellukin sen kaa.


    • aamen1

      Yksinkertaisesti miehelläsi on toinen nainen. Jos eroat hän tappelee lapsesta ei hylkää Alkuun voi olla hetken tapaamatta mut sitten herää ja tää toinen nainen ei varmasti enää huoli häntä(niin kauan kiinnostaa kun sinun kanssasi mut kun vapaa ja jatkuvasti hänen saatavilla mielenkiinto lopahtaa)Lapsi kärsii vaikka pidät kulissia yllä lapsi tajuaa ettei kaikki ole hyvin. Jos jatkat miehesi kanssa käsiksi käyminen tulee olemaan rajumpaa mitä nyt MIETI haluatko että lapsesi menettää sinut seuraavalla kerralla kun mies päättää alistaa ja pahoinpitelee sinut kunnolla tuollaiset vaan sattuvat vahingossa menemään liian pitkälle huomaavat vasta kun henki lähtee.Puhun kokemuksesta Jos olet viisas muutat pois ja laitat eron vireille miehesi saa tiedon käräjäoikeudelta.Äläkä mee lankaan tiedon saatuaan muuttuu tekee mitä vain et saa sinut takaisin sitten kun onnistuu vetoamaan tunteisiisi ja muutat takaisin Elämäsi loppuu seuraavaan pahoin pitelyyn.Niin se vain käy .Älä salaile pelkoasi ja miehesi tekoa läheisiltäsi tai neuvolassa sillä he pystyvät pelastamaan lapsesi hengen jos sinulle käy jotenkin

    • Oonko normaali ku seurustelen nuken kaa.

      • onhyväkaveri

        No nukke on parempi kuin väkivaltainen paskahousu.


    • EroaIhmeessäPrkl

      Sä voit olla varma että väkivalta on suurin syy miksi edelleen pysyn sinkkuna....
      Exä hyökkäs veitsen kanssa.... Sellasia ne naiset :))

    • Sellainen ihminen joka lyö, ei rakasta, eikä kunnioita sinua.

      Pahat sanat voi antaa anteeksi, mutta fyysinen väkivalta on aina vakava viesti.
      Anteeksianto kuuluu elämään, mutta fyysistä väkivaltaa ei kannata, eikä pidä antaa anteeksi.
      Nämä asiat on parisuhteessa puhuttava ja tehtävä molemmin puolin täysin selväksi, heti suhteen alussa.

      Olen ollut avioliitossa yli 40 vuotta ja muistan hyvin kuinka sovimme, että molemmilla on oikeus lähteä heti jos toinen lyö.
      Muuten riidat ja erimielisyydet kuuluvat normaaliin elämään.
      Kannattaa muistaa että toisen ihmisen kunnioittaminen on yhdessäolon ja parisuhteen tärkein ehto. (Jos kunnioitus lähtee, lähtee kaikki.)
      Jos joudut pelkäämään puolisoasi, on kunnioitus lopussa ja silloin kannattaa lähteä.

    • Aboriginaali

      Asuuko teilläkin pirttihirmu? Me naiset olemme omaksuneet, ettei naisella ole valtaa. Se on julistettu tosiasiaksi. Psykologi Hannele Törrösen mielestä totuus on päinvastainen: nainen käyttää valtaa joka päivä. Naisen valta on kuitenkin piilotettu. Useimmiten me naiset emme edes huomaa, millä tavalla käytämme valtaa.

      Nainen näkee itsensä huonommin kohdeltuna kuin onkaan ja alkaa uhriutua kotona ja parisuhteessa. Uhriksi itsensä tunteva nainen on sokea omalle vallalleen. Hän kompensoi tunnetta vallan puutteesta käskien, jahdaten, mielivaltaisia sääntöjä luoden ja läheisten reviireille tunkeutuen. Lopputulos ei ole tunne tasa-arvosta, vaan vallankäyttö kääntyy naista vastaan. Kotona naisesta tulee määräilijä, joka lopulta saa ongelmien syyt niskoilleen, koska on perheenjäsenten mielestä rasittava pirttihirmu. - Itsepetos näivettää. Se alentaa naista. Naisesta tulee helposti katkera. Hän ei näe omaa vallankäyttöään kritisoitavana, vaan syyllistää muita, yleensä miestään. Törrösen mielestä keski-ikä on viimeinen tilaisuus alkaa tutkia omia vallankäytön mekanismejaan. Toiset huomaavat omat virheensä ja voivat parantaa ihmissuhteitaan, toiset uhriutuvat loppuelämäksi. - Mikään ei ole surullisempaa kuin katkeroitunut vanha ihminen, joka aina näkee syyn itsensä ulkopuolella.

      Usein naisen vallankäyttö on verhoiltu kodin sääntöihin. Vaikka kodin pitäisi olla perheen yhteinen paikka, nainen katsoo oikeudekseen määrittää yhteiset standardit. Perhe-elämän sääntöjen oheen ilmestyy kummallisia pakkomielteitä, joita muiden pitäisi noudattaa. - Minä vaadin aikoinaan, että siivouspäivän on oltava perjantai, vaikka meidän perheessä on neljä muuta jäsentä, joilla on omat mielipiteensä asiasta. Kun standardit on luotu, nainen valvoo niiden toteutumista. Niistä on pidettävä kiinni, olivat ne kuinka idioottimaisia tahansa. - Nainen on kuin tarkastaja, joka kulkee perässä ja arvioi, miten kotityöt on suoritettu. Jos tulos ei miellytä, nainen ilmoittaa, kuinka kelvoton mies tai lapset ovat.

      Pahimmaksi vallankäyttö äityy, kun perhe-elämässä tapahtuu muutos, josta nainen katsoo tietävänsä enemmän kuin mies. Törrönen kertoo tuttavastaan, joka tuli ensimmäistä kertaa isäksi. Miehen vaimo puhui vuoden ajan vain siitä, kuinka huono mies oli. - Mies kysyi minulta, tekikö ylipäänsä mitään oikein. Mies on naisen oma projekti Kodin sääntöjen lisäksi nainen laatisi myös parisuhteen säännöt.

      Naisella on tapana ilmoittautua parisuhteessa asiantuntijaksi. Nainenhan ""tietää"", että koska miehellä ei ole tunneälyä, mies ei ymmärrä, miten parisuhteessa kuuluu olla. - ""Tietäminen"" johtaa siihen, ettei nainen kunnioita jokaiselle kuuluvaa omaa reviiriä, vaan menee kevyesti rajan yli ja ahdistelee. Moni nainen suhtautuu mieheen kuin projektiin - materiaaliin, joka koulitaan sopivaksi. Kuinka moni nainen onkaan ystävättärilleen vannonut: ""Kyllä minä sen muutan""! Suvereenisti nainen puuttuu miehen henkilökohtaisiin asioihin, arvostelee tämän makua ja jopa vaatettaa miestä mieleisekseen. Naisen viha syttyy, kun mies ei kouliinnukaan suunnitellussa tahdissa. Silloin tavataan naisporukassa, terapoidaan itseä ja toisia eli haukutaan miehiä. - On elämäntilanteita - kuten äidiksi tuleminen tai vaihdevuodet - joissa naisten keskustelut ovat tärkeitä. Mutta yleensä puheet miehistä vain vahvistavat naisten omaa patologiaa. Porukassa miesviha saa entistä absurdimpia muotoja.

      pirttihirmu?, 21.10.2005
      ----------------------------

    • voi..voi

      voiko ihan oikeasti olla noin tyhmä nainen että on tommoisen kahjon kans..jos on niin ei kyllä pitäis valittaa yleisillä palstoilla olis vaan hiljaa eikä valittais aika paljon vikaa on naisessakin jos hullun kaa pyörii olevinaan vielä rakastaa.ei taida rakastamisesta mitään tietää

    • köjlk

      perheväkivalta on julmaa,sen olen huomannut,itse lähden pois kotoa kun ukko lähtee ryyppäämään en kertakaikkiaan uskalla olla yksin ,viimevuosien tapahtumien takia.tämä on raskasta aikaa sekä fyyssisesti ja henkisesti.monesti olen itkenyt ja elämän tilanne on mennyt alas koko ajan,ei huvita tehdä mitään ,mutta sen takia yritän jaksaa kun lapsikin on vielä alaikäinen,muuten en jaksaisi enään päivääkään.

      • Vapauteen

        Älä jää lapsesi kanssa väkivaltaiseen kotiin. Oletko niin tottunut siihen alistamisen ja pelon ilmapiiriin ettet voi alkaa etsimään ratkaisua ongelmiinne. Paikkakunnaltasi löytyy varmaan keskusteluapua, Tk:sta, Kirkon perheasiain keskuksesta, Sos. toimistosta ym. löydät työntekijän jonka kanssa voit luottamuksella puhua perheesi ongelmista, joihin voitte yhdessä pohtia eri vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tiedän ettei ole helppoa lähteä etsimään ulkopuolista apua. Alaikäinen lapsesi vammautuu psyykkisesti kun joutuu elämään riitojenne keskellä ja itse olet masentunut, ei kuulosta hyvältä vaan erittäin pahalta. Ennenvanhaan naisten oli pakko sietää lapsilaumansa kanssa juopon äijän öykkäröintiä, koska ei ollut paikkaa minne mennä, mutta ei nykyisin ole pakko kenenkään sietää mitään perheväkivaltaa. Yhtään lyöntiä, hetkenkään pelkoa ei pidä ottaa vastaan. Kunnioita itseäsi ja lastasi niin paljon että lähdet etsimään apua. Kerrot että ukkosi on jo vuosia piinannut teitä, siis se on tullut hänelle tavaksi josta ei suostu luopumaan. Lapsellasi on elämä edessä, joutuuko hän elämään sitä henkisesti rauniona, sen päätät sinä. Tiedän mistä kirjoitan, koska olen itse sen kokenut. Elämänne voi muuttua paremmaksi kun etsit ja otat tarjotun avun vastaan. Voimia uuteen, parempaan vuoteen teille.


    • hf9p8359

      Mieti, paljonko saisit elatusmaksuja ja voisiko niillä lähteä esim. aikuisopiskelemaan. Jos miehesi on tyhmä, voisit lempeästi huijata häntä menemällä yksiin jonkin sopiva, tarpeeksi varakkaan tyypin kanssa. Ilman hänen aktiviteettiaan valtio ei alenna hänen maksuvelvollisuuttaan ja voit kerrankin osallistua yhteiseen talouteen - menemättä töihin!

      Kaikki tapahtuu kuitenkin lapsesi parhaaksi!! Älä epäröi!!!

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe