Ihan pakko kysyä että millä ihmeen valtuuksilla???

http://mvlehti.net/2015/11/09/meri-luona-antaa-kaikille-turvapaikanhakijoille-lupauksen-tyopaikasta-ja-omasta-asunnosta/

Suomen hallitusko tuossa toimii takuumiehenä ja kansa maksajana?
Niin tai näin johan on edesvastuutonta toimintaa, ja ehdottomasti tarkemman tutkinnan paikka.
Sillä tuollainen lupailu nykyisessä asunto ja työtilanteessa on pakko tulkita selväksi uhkaukseksi kantaväestöä kohtaan.

Vai onkohan luonalla resursseja työllistää tuhansia turvapaikanhakijoita ja vielä ostaa jokaiselle omat asunnot? (niin mistä helvetistä?).
Kyllä tuossa nyt ihan tosissaan rakennetaan vakavia ongelmia.
550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lupaaja maksaa, paitsi jos osoittautuu mielenvikaiseksi.
Esimerkiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisessa vaiheessa voi kuvitella pystyvänsä melkein mihin vain. Tila vaatii pitkäaikaista hoitoa.

Äänestä
  • Siitä pitäisi jonkun tehdä ilmoitus, mutta ei ole kivaa tehdä rikosilmoitusta itse. Sen sijaan kansanedustajat, jotka ovat hallituksessa vai mikä se Luonassa on, pitäisi jonnekin ilmiantaa väärien tietojen käytön sallimista. Saisiko tästä kuluttajaviranomaisille valituksen? Yksi mahdollisuus olisi, että joku paikallinen asunnoton ja työtön tekisi vaikka viranomaisvalituksen, ehkä työkkärin kautta valitus.

    Äänestä

Karmee riski alkaa noille mitään lupaamaan, eikös niillä muutenkin jo kulttuuri anna oikeuden vääräuskoisen tappamiseen?

Äänestä
  • "Helsingin Sanomat 29.11.2000: Avovaimon murhasta syytetty mielentila- tutkimukseen

    TURKU. Turun käräjäoikeus määräsi avovaimonsa murhasta syytetyn maahanmuuttajan tiistaina mielentilatutkimukseen. Irakista Suomeen tullut mies iski useita kertoja veitsellä raskaana ollutta avovaimoaan syyskesällä asunnossa Turun Lausteella. Surman jälkeen mies sulki ruumiin pakastimeen. Nainen oli Venäjältä saapunut 20-vuotias paluumuuttaja. Mies oli häntä noin 15 vuotta vanhempi. Surma tuli ilmi, kun mies kertoi asiasta Suomessa asuvalle veljelleen. Syyttäjä pitää tappoa erit. . ."

    Tapauksesta aikaa mutta jäi pysyvästi mieleen. Olisiko tuossa ollut joku mies joka ei saanut turvapaikkaa. Juttu liittyi jotenkin ilmeisesti siitä revenneisiin hermoihin.
    Eikös se Ruotsin Ikean surmakin ollut sellainen?

    Ei vaadi paljoa mielikuvitusta että tajuaa kuinka vakavista asioista on kyse, jos lupaukset petetään. En voi käsittää tuollaista leikkiä ihmisillä.

    Äänestä

"Suomen hallitusko tuossa toimii takuumiehenä ja kansa maksajana?

Niin tai näin johan on edesvastuutonta toimintaa, ja ehdottomasti tarkemman tutkinnan paikka.

Sillä tuollainen lupailu nykyisessä asunto ja työtilanteessa on pakko tulkita selväksi uhkaukseksi kantaväestöä kohtaan."

Kyllähän sote osoittaa, että eurooppalaisille ei hyvä heilu. Joko Saksan "leivinuunit" on lämmitetty, meidät viedään sinne. Kyllä luona- asuttaa suomen, susanna lauslahti ei ole ollenkaan korruptoitunut kumppaneineen vaan ihan äiti teresa on esikuvana. Nyt hyvä tahto sikisi jostain kummasta syystä suursijoittajapuolueelle. Siellä sitä hyvää tahtoa piisaa, jos jollakin on P I I K K I auki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taas.Homma.Haisee kirjoitti:

http://mvlehti.net/2015/11/09/meri-luona-antaa-kaikille-turvapaikanhakijoille-lupauksen-tyopaikasta-ja-omasta-asunnosta/

Suomen hallitusko tuossa toimii takuumiehenä ja kansa maksajana?
Niin tai näin johan on edesvastuutonta toimintaa, ja ehdottomasti tarkemman tutkinnan paikka.
Sillä tuollainen lupailu nykyisessä asunto ja työtilanteessa on pakko tulkita selväksi uhkaukseksi kantaväestöä kohtaan.

Vai onkohan luonalla resursseja työllistää tuhansia turvapaikanhakijoita ja vielä ostaa jokaiselle omat asunnot? (niin mistä helvetistä?).
Kyllä tuossa nyt ihan tosissaan rakennetaan vakavia ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu