Turvapaikanhakijan päivä saatava

Itsenäisyyspäivään on noin kuukausi, mutta mitä sitä enää juhlimaan? Suomi ei ole itsenäinen vaan EU:n osavaltio ja itsenäistymisestä on niin paljon aikaa, että viimeisetkin sotaveteraanit alkavat olla jo mullan alla. Siksi ehdotan, että päivä korvataan turvapaikanhakijoiden päivällä, jolloin juhlistetaan turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia Suomen pelastajana - huoltosuhteen parantajana, työpaikkojen lisääjänä, suomalaisen kansan kasvattajana sekä yleisesti kulttuurimme kehittäjinä! Nämä upeat ihmiset ovat riemuitsemisen arvoisia ja he ansaitsevat ehdottomasti oman päivänsä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aion osallistua ekaa kertaa mielenosoitukseen 6.12 Helsingissä jos sellainen (luin jostain että olisi) järjestetään.......siis rajat kiinni mielenilmaisuun, en mihinkään vasureiden ikkunanrikkomiskipailuun.

Äänestä

Suomen itsenäisyyspäivästäkin valhedellaan kansalle jatkuvasti, ihan kouluja myöten.
Suomen oikea itsenäisyyspäivä on neljäs tammikuuta 1918. Silloin Venäjällä keskuskomitea hyväksyi Suomen itsenäisyyden.

Äänestä
  • Suomen Suuriruhtinaskunnan eduskunta laati itsenäisyysjulistuksen 6.12.1 1917. Itsenäisyys realisoituu muiden valtioiden tunnustaessa sen. Suomi oli tuollon osa Venäjää. Neuvostohallitus ja neuvostojen toimeenpaneva komitea ylimpänä valtiollisena valtana hyväksyi itsenäisyysjulistuksen vuodenvaihteessa. Sen jälkeen Euroopan valtiot tunnustivat Suomen itsenäiseksi kansakunnaksi.

    http://raunolintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207925-lenin-hyvaksyi-suomen-itsenaisyyden

    Äänestä

Tämän maailman isänmaa on nimeltää RAHA! Eikä sillä ole aatetta eikä rajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EmmeOleItsenäisiä kirjoitti:

Itsenäisyyspäivään on noin kuukausi, mutta mitä sitä enää juhlimaan? Suomi ei ole itsenäinen vaan EU:n osavaltio ja itsenäistymisestä on niin paljon aikaa, että viimeisetkin sotaveteraanit alkavat olla jo mullan alla. Siksi ehdotan, että päivä korvataan turvapaikanhakijoiden päivällä, jolloin juhlistetaan turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia Suomen pelastajana - huoltosuhteen parantajana, työpaikkojen lisääjänä, suomalaisen kansan kasvattajana sekä yleisesti kulttuurimme kehittäjinä! Nämä upeat ihmiset ovat riemuitsemisen arvoisia ja he ansaitsevat ehdottomasti oman päivänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu